Minä puolestani toivotan Hyvää huomenta . Silmäpolilla on oltava jo 7.45 enkä oikein osannut nukkua vaikka laitoin illalla kännykkään herätyksen.
Kohta aloitan aamiaisen valmistamisen, hyssyttelen vielä jonkin aikaa sillä Matti vielä nukkuu.
Mahdollisimman harmitonta, siis siedettävää käyntiä kaikkineen ja sen perästä mukavan huojentunutta oloa. Ohi on, jälleen kerran.
Tahtovat puuttua minun pikku kaihiseeni, harmaaseen, kun kahdesti olen saanut niin maan selvän retinaalimigreenikohtauksen tähän. Optikko ei antanut laseja joskus vuonna kirves ja kalkku. Silmälääkäri teki siistin työn ja selvitti, olenko joutunut koska kotisonikuurille, siis nielemään niitä pillereitä. Olenhan minä juu, kun keväällä jotain yskin kurkunpääni rikki. Puhuminen sattui. Siitä seurasi kolme kuukautta saikkua ja kortisonia, ja kuulemma tuommoinen kapsulaarinen eli jos käsitin, hyvin rajallinen harmaakaihi joka ei siitä kasvane. Nämä kohtausmenot ovat ihan toista kun sillä silmällä ei näe mitään, päätä särkee ja verenpaine nousee kuten se kovassa kivussa nousee. paranin siitä kyllä siitä kurkusta, ja selitin ensimmäiselle hoitajalle että kiitos, jään mielellään jonoon mutta siellä taatusti on kiireellisempiä ja kun tässä nytr ei silmälääkäri kuitrenkaan voi, eli josko joskus. Heivatkaa sinne hännille, en nyt jaksa enkä ehdi enkä muutenkaan, kun on kaikenlaista tässä. Että ai jaa, se tutkittiin kylllä silmäklinikalla päivystyksessä oikeinoikein huolellisesti vielä kun ei ollut jonoja. Kyse oli vain siitä neuropuolesta, että polille jos kohtaus uusii, siinä täytyy seurailla meneekö vai alkaako kehittyä aivoinfarktaatiota tai lähteekö silmästä näkö peräti. Mutta kun ei ja jonohoidolla se kohtaus siinä meni ohi, ja ystävällisellä kohtelulla. Mutta jestapoo että väsyin toisten jonottajien ruikuttamiseen kun en olisi jaksanut kuulla yhtä hiiren hiiskausta.
Pari päivää ja soittaa topakampi hpoitaja. Teille on Varattu Tautkimusaika Sen Silmävaivan Takia. Se Sitten On Ensi Maanantaina....
tämän kyllä murisin riekaleiksi. Olisiko mitään, että potilaalta ihan totta kysyttäisiin enemmän ja intettäisiin vähemmän (kysymysmerkki tähän). Tästä messusin ja huomauttelin, riitelinkin. Minä väitän että se opetus auskultaatiosta, joka koski muuta ja enemmän kuin stetarilla hosumista keuhkojen tienoilla antoi luovuttamattoman tarkkaa tietoa ja helpotti äärettömän paljon työtä, Psykiatriassa tämä tosin osoittautui enempi lastentaudiksi, se meni siinä kuuden erikoistumisvuoden aikana ellei muuta, niin laiskuutta. Miksei uskoa, ja miksi, sen olen nähnyt, antaa potilaan affektin tarttua kun se johtaa aina riitelyyn. En jaksanut, tahtonut, se oli neljältä viidesosaltaan tarpeetonta, se vei luottamuksen. Inhosin niitä jotka tulee, että kun tää väittää.... Mutta minä sanon...
