Aamuhartaus 23

[Riitta-mummi]

Pakana-äidin sydän on sama lihasydän kuin juutalaisen tai kristityn.

Mutta, onko naisen sydän alttiimpi lapsenmielisyydessään kuin miehen, siinäpä kysymys.

Naiset ovat herkempiä ja siksi alttiinmiä uskomaan, myös Jumalaan ja Kristukseen.
Kuitenkin tuntemamme suuret uskonihmiset ovat enimmältään miehiä.

Mies on pohtivampi, oppineempi usein  tai ainakin oli noina vuosisatoina ja -tuhansina kuin kotona askaroivat naiset.

Nainen oleili perheen parissa enimmäkseen. Miehet vaihtoivat ajatuksia foorumeillaan. Tämä ero elämäntavassa ei estänyt  naisia uskomasta,  ja rukoilemasta. Etenkin lastensa tähden usko oli heille niin kovin tärkeää.

Ei Meidän Herramme asettanut ensimmäiselle sijalle kumpaistakaan. Tärkeää on vain että uskoo.

[Pena]

Minä luulisin tässä kertomuksessa olevan jotakin kokemusperäistä tälle kansalle, jolla on tunnollansa painona nuorison kasvatus ja joka paino tuntuu nykyaikana olevan hyvin yleistä. Tuntuu siltä, että seurakuntain papit ovat alkaneet panna sille erityistä painoa.
Mutta kummallisiin kokemuksiin täytyi tuon vaimon joutua tuon avuntarpeen kasvaessa. Nyt tavallisesti oli asia niin, että Herra kohta antoi myöntävän vastauksen, kun Häneltä jotakin pyydettiin, mutta tässä ei apua myönnetty, ihme kyllä, vaikka Herra näki tuon vaimon jo niin kypsyneeksi, vaivan ja kivun alla niin kiusaantuneeks. Hän sai vaan vastaukseksi tuomitsevan sanan. Kyllä minä pelkään, että meistä moni olisi jo lähtenyt pois "takanasilmin", jos meille olisi sanottu sillä tavalla, kuin hnelle, että apu kuuluu vain Israelin huoneelle. Ja eihän hän ollenkaan kuulunut Israelin huoneeseen, hän kuului pakanakansaan. Siinä täytyi tunnustaa: Niin Herra, oikeutta ei ole, ei ole oikeutta, mutta kuitenkin -. Ja pitkitettyänsä tätä huutoa, kuuluu vielä kummallisempi astaus: "Ei ole soveliasta ottaa lasten leipää ja heittää penikoille." Hän on äärettömän alhainen persoona. Herra vertaa häntä penikaksi. Eikö siinä olisi sopinut jo tehdä vastaväitettä, että: Ei, ei! eiköhän nyt ole Mestari erehtynyt, en minä kuitenkaan semmoinen ole, joka ainoastaan penikan osan ansaitsen, enkä sitä, mitä oikeat ihmiset. Mutta vastaväitteitä ei kuulu kumpaankaan sanaan, ainoastaan odotusta vieläkin.

Juho Malkamäki

[Pena]

Mitä alemma painetaan, sitä alemma painuu hän: Niin, Herra, niin Herra! Onhan penikalla osansa niissä muruissa, jotka tippuvat rikkaitten pöydältä. Olemmeko saaneet kokea koskaan tällaista, kuin tuo vaimo? Löytyykö näin suuresta kansasta Herran edessä, jossa kuitenkin olette olleet monta kertaa, senkaltaista kokeneita? Lapset näyttävät menevän maailmaan ja samalla hengellä kuolemaan. Se on jokaisen valvovan vanhemman tunnolle niinkuin perkeleen riivausta, olkoon suruttomuus sitten siivompaa tai karkeapaa laatua. Silloin on kuitenkin Jumalasta poikettu. Kyllä kai näissä ahdistuksissa voi silloin tulla kiusatuksi sanomaan: "Kyllä minä raukka olen yhtä mitätön, koetan olla siinä joukossa, mutta hedelmistä nyt näyttää, että petosta se on ollut minun raukan kristillisyys. Kyllähän pakana on yhtä hyvä kristitty kuin minäkin raukka, jonka lapset näyttävät luopuvan pois. En minä ole kyennyt heihin Herran pelkoa istuttamaan." Onko tällaisia kokemuksia? Ja onko vielä paljon kummempiakin? - En raukka kykene, ei olisi minulla oikeutta olla oikeiden, elävien kristittyjen joukossa, ei oikeiden ihmisten joukossa, ei syödä sitä ruokaa, mitä ne syövät hengellisesti, kun se on niin turhaan mennyt.

Juho Malkamäki

[Pena]

Jos näitä on, ne ovat sen vaimon tavalla omia vaivojansa puhumassa sille Herralle, Hänen kasvojensa edessä. Siellä näitä kiusoja tunnetaan ja koetaan. Mutta ihmeellistä on, vaikka tie on niin ihmeen ahdas, että pitää niin merkillinen apu kuitenkin tulla, kun ei vaan ala puolustaa sitä, mitä Herra omantunnon kautta sanoo. Antoi mennä vaikka helvetin pohjaan oman tilansa ja huutaa sieltä: "Mutta kuitenkin! Olethan sinä se, joka voit helvetin pohjastakin nostaa ja olet jo monta nostanut!"

Juho Malkamäki

[Pena]

Tämä tarkoittaa nyt meitä jokaista äärettömästi, ettei pidä missään tapauksessa lannistua, tuli mitä tuli, tuli mitä tuomioita hyvänsä, omantunnon ja Jumalan Hengen ja sanan kautta, ei muuta kuin antaa Hänen painaa, jolla valta on. Hän se on, joka sitten nostaakin. Emme me itse itseämme sinne paina, emmekä toinen toistamme, mutta se on Herra, joka painaa ja joka sitten nostaa. - Siinä jo hätäilivät syrjäisetkin, opetuslapset. Hekin olivat jo hyvin kärkiää heittäneet koko touhun. Irroita hänet itsestäsi, sanoivat he. Ei tuosta näytä tulevan sen kummempaa. Kyllä niitä on sanojia. Jos on semmoinen ihminen, joka ei näistä kiusoista mitään tiedä, se pitää sen hyvin suurena typeryytenä tuollaista sairautta tykönänsä kantaa. Heitä pois tuo murhe, mitä joutavia, ovathan ne sinun lapsesi sellaisia, kuin muidenkin lapset, tavallisia. - Mutta kun siinä sitten rupesi kirpoamaan asiat, niin siinä kirposi vähän merkillisiä. Ei tällä vaimolla ollut mitään muuta tunnelmaa - minä luulen niin ja luulen, että te yhdytte minuun - kuin hävetä ja murehtia. Ja hän aivan väsyttää Herran rukouksillansa, niin että Herra ei päässyt enää mihinkään muuten, kuin tekemällä hänen kanssansa sen, mitä tehtävä oli.

Juho Malkamäki

[Pena]

Mitä on tästä nyt opittavaa muuta? No, ei ole epäilemistä sillä vanhemmalla, joka näissä murheissa ja taisteluissa on. Vaikka ei mitään muuta tunne kuin murhetta ja sitä toivoo, että saisi Herralta avun, että perkele erkanisi tykkänänsä, niin tuntuu siltä, että sellaisella äidillä ja isällä, jotka sitä huutoansa jatkavat toista toisen perästä, on usko, suuri usko. Niillä on ehdottomasti usko. Vaikka se itseltä onkin salattu, Herra sen tuntee rukouksesta. Ja Hän sanoo, niinkuin sanoi vaimolle: "Oi vaimo, kuinka suuri on sinun uskosi! Tapahtukoon sinulle niin, kuin sinä tahdot!"

Juho Malkamäki

[Pena]

Nyt saattaisi ajatella sellainen, jolla ei itsellä ole lapsia, ettei hänellä olekaan mitään tekemistä. Mutta hänkö nyt saisi olla jouten! Se on mahdotonta! Sillä on painoa jonkun omaisen, jonkun likisen tähden. Kyllä Herran Henki löytää työalaa sillekin, joka on lapseton. Ja se on kumma, että jolla se mieli on, hänestä löydetään sitä suurta uskoa, ja uskolla tullaan autuaaksi. Mutta me emme kuule kananealaisen vaimon itse sanovan: "Suuri on minun uskoni", niinkuin usein aivan väärin omalla suullansa siitä kerskutaan - Herra, kuinka suuri on minun uskoni! Kuinka kaunis on sen ihmisen tila, jolle Herra itse saa sanoa tuon todistuksen!

Juho Malkamäki

[Pena]

Minä luulen, että tässä on yksi perustus siihen, että tämä kansa on pysynyt koossa semmoisena, kuin se on. Tämä kansa on nytkin koolla sen johdosta, että Herra on saanut sitä ennen tehdä murheelliseksi ja pelonalaiseksi siitä, miten sen lasten ja nuorison käy. Ja niin monta kertaa, kuin olen joutunut tässä näkemään kovempiakin aikoja, täytyy minun, ystävät, niiden perusteella sittenkin uskoa Herran sanovan: "Oi kansa, suuri on ollut sinun uskosi - niin mitätön kuin sinä itse olet ollutkin koko sillä ajalla, kuin olet nuorukaisia Herralle johtanut." Eihän mahda siitä johtamistyöstä lakata kukaan vanhin, niinkauan, kuin saa täällä Jumalan kunniaksi kärsiä ja vaeltaa ja Herra omaatuntoa valveilla pitää. Emme me koskaan pääse näissä asioissa liiaksi likelle Herraa.

Juho Malkamäki

[Pena]

Miltä se tuntuisi teistä, vanhemmat, jos teidän lapsenne rupeaisivat puhumaan teille, kuinka he raukat ovat totelemattomia ja maailmanmielisiä? Mitä tämä vaikuttaisi sellaisista vanhemmista, jotka soisivat, että lapsensa kasvaisivat Jumalalle, eikä maailmalle?
Minä luulen, että on hyvin paljon vanhempia, jotka heti rupeaisivat vuodattamaan ilonkyyneleitä, kun saisivat kuulla parhaassa kukoistusiässä olevien tyttäriensä ja poikiensa suusta sellaista puhetta, että miten me jaksaisimme kulkea, miten pääsisimme maailman hekumasta ja sen mielipiteistä irti.

Juho Malkamäki

[Riitta-mummi]

Puuttumatta tämän seurapuheen arvoon, joka oli suurti aikanaan, en voi olla kuvittelematta mitä tällainen puhe saisi aikaan nykypäivänä.

Kasvattaa lapsi Jumalalle !. Someraivo olisi varma, koska ajatuksen ydintä ei ymmättetä.

Noin sata vuotta sitten kuului kansastamme yli 90 %  ev.lut. kirkkoon. Kirkossa käytiin muulloinkin kuin häissä, hautajaisissa tai jouluna. Saarnoja kuultiin ja niistä jotakin myös opittiin, mitä on olla kristitty.
Ihminen on aina ihminen ja tekee sitä mitä ei perimmältään haluaisikaan. Jumala armahtaa Kristuksessa. Sen körtit ovat aina ymmärtäneet.

Siksi vanhempien joiden lapset eivät tunnu kasvavan Jumalalle ei pidä syyllistyä. Ainoastaan rukoilla että kasteen armo ja jokapäiväinen parannus ovat myös tällä kasvun tiellä koettavissa.

[Pena]

On niin tavattoman paljon sellaista pahaa, josta tekisi mieli puhua, mutta kun se on niin tuiki huonoa, ettei siitä kehtaa puhua. Nuorille ei ole tuntematonta, mikä on oikeaa, mikä väärää. Tieto siitä on tunkenut niihin niin, että niiden täytyy tietää, mikä on Jumalan mieltä, mikä maailman ja saatanan.
Ja kuulkaa, tätä on odotettu kauan, koska nuorten suut aukeavat. kymmeniä vuosia olen minä ja kaikki vanhemmat sitä odottaneet. Ja nyt, kuulkaa, saamme me täällä opistolla sitä kuulla joka päivä lasten ja imeväisten suusta, kuinka he raukat ovat huonosti muistaneet käydä ristin tietä. Kuulkaa, te ette usko, minkä elämän se tuo vanhoille! Se tuo niin ihmeellistä voimaa ja toivoa siitä, että Jumala sittenkin tät kansaa hoitaa. Hän alkaa nuorista, jos vanhat väsyvät ja nälkiintyvät. Ja kuulkaa, meidän täytyy ahdistaa Jumalaa siitä, kun on nyt niin paljon koossa. Hän niin hyvin sen kärsii. Jokaisen täytyy sanoa: "Et Sinä saa heittää, Jumala, et millään tavalla, Sinun täytyy pitää huolta minunkin perheestäni, niinkuin olet pitänyt minusta ja minun vanhemmistani." Ei Jumala yhtään tästä suutu. Häntä saa siinä asiassa kovistaa, saa sanoa: "Älä, älä jätä!" Kuulkaa, näin teki kananealainen vaimo. Hän puhui Herralle Kristukselle tyttärensä surkeudesta - ja niin ihmeen sitkeästi, että hätinä on Kristuksella muuta niin sitkeää kuulijaa ollut. Kristus vastasi hänelle monta kertaa tylysti, mutta hän ei asiaansa heittänyt, hän vaan pitkitti. Ja mitä Hän sanoi vaimolle? Oi vaimo, mitä sinä itket, suuri on sinun uskosi. Kuulkaa, mistä se usko häneen tuli? Ei vaimo sitä tiennyt, että hänellä uskoa oli, mutta Kristus sen tiesi ja näki sen suureksi uskoksi.

Juho Malkamäki

[Pena]

Ja joka näin Jumalaa hätyyttää perheensä ja omaistensa ja naapuriensa asiain tähden, sille Pyhä Henki sanoo: Suuri on sinun uskosi. Eikö se ole ihmeellistä, että tällaisen murheen alla on niin suurta uskoa! Ja kun tämän muistaa kotia mennessä, niin siellä taas arkielämän alla koettaa Herraa puhutella niistä syistä, joita siellä kyllä on, sillä onhan meille niin selvästi tuotu ilmi, kuinka saatana ja maailma on vetänyt niitä pois, joita täytyisi Herralle pyhittää. Mutta sillä saa ne sieltä pois, kun siitä Jumalalle puhuu.

Juho Malkamäki

[Pena]

Ja siinä toivossa täytyy nyt taas täältä erota, ettei Jumalan työ tässä kansassa lopu, vaan että se on elpymään päin. Siitä olkoon Herralle kunnia! Jos Hän ei olisi meissä työtänsä alkanut, niin ei meissä senkään vertaa olisi kuin on. Me olemme juuri sellaisia kuin olemme, ei sen huonompia, eikä parempia, vaan sellaisia, kuin Herra on saanut meissä työtänsä tehdä. Muuten me olisimme niitä kauheita Jumalan pilkkaajia, niitä me olisimme. Koetetaan ottaa huomioon tämä puoli, niin nähdään, kuinka suuri on Herran työ ja sydän pääsee kuitenkin toivomaan, että me Hänelle kuuluisimme.

Juho Malkamäki

[Pena]

Nämä opettajat ovat pyytäneet minunkin lausumaan tässä kokouksessa jotain alustukseksi keskusteluun, jota täällä tullaan pitämään. Se mitä minulla olisi aikomus sanoa, sanottiin jo pääasiassa siinä saarnassa, joka äsken tuolla kuultiin. Melkeinpä on vaikeaa siihen enää mitään lisätä. En tärkiää olisi huonon siemenen kylväjä - niin on luontoni ylpeä - mutta täytyy, täytyy jäädä sille puolelle.
Siinä saarnassa puhuttiin kahdenlaisista kylvömiehistä. Mitä muuta tähän nyt voisi vielä sanoa, niin se on jo mennyt käytäntöön teidän kaikkien kohdalla. Teillä on kaikilla ne samat vaatimukset heränneen kansan lasten kasvatuksesta, kuin mitä se kansa tavoittelee. Sen halu olisi, että koulut pyhäkoulusta, kiertokoulusta ja kansakoulusta aina yliopistoon asti olisivat sellaisia, että niissä opittaisiin Herran pelkoa. Se pyytäisi sitä, että heidän lapsensa oppisivat tuntemaan Jumalaa ja jonka Hän lähetti, Jeesuksen Kristuksen, ja että Jumalan pelko ja rakkaus saisi olla heidän askeleittensa määrääjänä. Siitä vuotaa sitten niin merkillistä hedelmää. Missä vallitsee Jumalan pelko ja rakkaus, siellä vuotaa kaikki lain käskyt ja työt. Ne tulevat tehdyksi sen kautta. Sitä laki ja Jumalan käskyt vaativat, sen täyttää Jumalan rakkauden valtaama sydän.

Juho Malkamäki

[Pena]

Jos Jumalan pelko ja rakkaus saa painua nuorten sydämiin, niin se tulee vaikuttamaan kaikkein tärkeimpänä tekijänä läpi koko elämän. Ei nuori ihminen pääse silloin menemään pitkältä ehdollisissa synneissä. Kyllä siihen on aina kiusattu, mutta ei pääse pitkälle. Kun sitä yrittää, niin pian saa tuntea tunnossansa painoa ja kipua. Ja jos yrittää vaan lakia polkea, niin sen suuremmalla kivulla täytyy kumminkin palata takaisin pahalta tieltänsä.

Juho Malkamäki