Kirjoittaja Aihe: Kävin kirkossa 26  (Luettu 5064 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa Viisveisaaja

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 8173
Vs: Kävin kirkossa 26
« Vastaus #15 : 19.03.23 - klo:14:23 »
Kävin tänään Drammenin babtistikirkossa.

Se taitaa olla aika lähellä luterilaista kirkkoa, myös siellä lapsia kastetaan ja täällä luetaan samaa sunnuntain tekstiä kuin luterilaisessa kirkossa.
No ne Herra armahda ja liturgia puuttuu joiltain osin, mutta paljon samaa.

Suurin osa kokoontuneesta seurakunnasta muodostui minusta vietnamilaisista.
Voinee olle, että oli myös thaimaalaisia. Häpeäkseni täytyy myöntää, että en osaa ihan eroitaa aasialaisia kansallisuuksia ulkonäön mukaan.

Saarna oli hyvä ja oli kivaa, kun pikku vietnamilainen tyttö laului yksin edessä englanniksi jonkuin ylistyslaulun.
Sitten muutenkin oli aasialaiset kivasti esillä.

Norjaksihan se kaikki meni.

Ehdottomasti uudestaan tonne.
Suomalaisella seurakunnalla, kun ei ole kuin kerran kuussa, niin jossainhan sitä pitää muulloin käydä, että ei pääse totuus unohtumaan.

Ulkona kuin lumiukko pakkassäällä.

Poissa seppos

  • Ylläpitäjä
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 16840
    • http://www.samila.1g.fi
Vs: Kävin kirkossa 26
« Vastaus #16 : 19.03.23 - klo:14:40 »
TVn Jumalanpalvelus tuli Kuopion Männistön kirkosta. Taltio oli vuoden takainen ja Ukrainan juuri alkanutta sotaa muistettiin kukkien väreissä, paperilinnuissa ja saarnassa moneen kertaan.
Saarna puhuttiin savon murteella. Se teki puheestä ihmistä lähetyvän ja ihastuttavan.. Saarna oli tekstitetty ja se sisälsikin paljon savolaisten omia merkityksiä. 'Yläkerran isäntä' mainittiin usein, ja se oli heti ymmärrettävä nimi.

Kävimme tässä kirkossa kymmenisen vuotta sitten HYn Talviveisuissa. Silloin tapasin myyrän ja hippiäisen. Jouko Ikola oli kirkossa ja seppos asui kanssamme samassa paikassa.

En tiedä, kuvittelinko, mutta luulin nähneeni hippiäisen tässä messussa. Hänhän oli Talviveisuissa tarjoilemassa ainakin tulokahveja.

Pidän näistä valoisista moderneista kirkoista: Myyrmäki, Mukkula ja Männistö. Ihastuttava lapsikuoro aloitti ja osallistui muutenkin veisuuseen.

https://areena.yle.fi/1-50846336

Muistan nähneeni tämän messun vuosi sitten. Ei hassumpi.
Jumala on arjessa
Tekno- ei teologi

Poissa Pena

  • Nettitoimikunta
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 21614
Vs: Kävin kirkossa 26
« Vastaus #17 : 19.03.23 - klo:19:22 »
Olimme Jyväskylässä Kuokkalan kirkossa. Siellä pidettiin Herättäjän talviveisuut. Messussa avusti oopperakuoro. Virsien lomassa veisattiin Siionin virsiäkin.

Poissa öppiäinen

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 6146
Vs: Kävin kirkossa 26
« Vastaus #18 : 20.03.23 - klo:02:19 »
Kävin tänään Drammenin babtistikirkossa.

Se taitaa olla aika lähellä luterilaista kirkkoa, myös siellä lapsia kastetaan ja täällä luetaan samaa sunnuntain tekstiä kuin luterilaisessa kirkossa.

Ohoh, mistä lähtien baptistit ovat alkaneet lapsia kastaa?  :icon_eek:  Kaikkea ne Norjassa tekeekin...

Lasketaanko se kirkossa käymiseksi, kun viime yönä Google Mapsilla kuljin pitkin Detroitin katuja ja bongailin kirkkoja? Baptistikirkkoja juuri oli paljon, mutta kyllä muutama muukin sekaan mahtui. Moni oli ihan tavis neliskanttinen lättänä rakennus, kuin mikäkin marketti. Toiset sitten koristellumpia. Ja aina mainittuna, kenen pastorin kirkko tämä on.

Pidän näistä valoisista moderneista kirkoista: Myyrmäki, Mukkula ja Männistö.

Modernien kirkkojen ystävä täällä kanssa.  :039: Noista olen vain Myyrmäessä itse käynyt. Mitähän sille kuuluu nyt, kun oli taannoin pitkään remontissa? Edit: Jaa, taitaa olla sitä edelleen. On ollut vuodesta 2019 jo. Saman arkkitehdin, Juha Leiviskän, töitä on Oulun Puolivälinkankaan kirkko, jossa tuli muutama kerta käytyä kun reilun kuukauden ajan Oulussa kerran asuin. (Leiviskä toki hauska nimi kirkkoarkkitehdille...)
« Viimeksi muokattu: 20.03.23 - klo:02:26 kirjoittanut öppiäinen »
Mä mitään usko... kunhan kysyn vaan.

Poissa Viisveisaaja

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 8173
Vs: Kävin kirkossa 26
« Vastaus #19 : 25.03.23 - klo:16:15 »

Lasketaanko se kirkossa käymiseksi, kun viime yönä Google Mapsilla kuljin pitkin Detroitin katuja ja bongailin kirkkoja? Baptistikirkkoja juuri oli paljon, mutta kyllä muutama muukin sekaan mahtui. Moni oli ihan tavis neliskanttinen lättänä rakennus, kuin mikäkin marketti. Toiset sitten koristellumpia. Ja aina mainittuna, kenen pastorin kirkko tämä on.

En laskisi.
Vähän sama kuin ajoin kirkon ohi melkein kävin kirkossa oli vain 15 metriä väliä.

Öppiäinen rohkeasti vain sisään asti.

Tätäkään ei vielä lasketa kirkossa käynnissä, kun vakaa aikomus olisi mennä Viljakkalan kirkkoon huomenna ja siellä herättäjäin kirkkopyhä.
Ulkona kuin lumiukko pakkassäällä.

Poissa Viisveisaaja

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 8173
Vs: Kävin kirkossa 26
« Vastaus #20 : 26.03.23 - klo:12:40 »
Käyty, siis viljakkalan kirkossa messussa.

Jyrki Koivisto taisi olla papin nimi.
En olisi ulkonäön perusteella luullut muusikoksi, mutta hienosti soitti kitaralla ja hehkeä vaimonsa lauloi kuin Enkeli.

Kirkkokahveilla oli lohisoppaa ja hyvää oli.

Kiitin ruuasta ja tietysti jotain piikittelyä tuli keittiöhenkilökunnasta joltain.
Ne on ihme ammattikunta kun tuntuu, että missäpäin vaan käyn kirkkokahveella, niin siellä henkilökunta jotenkin mua aina paheksuu?

Minähän vielä maksoin sopasta, että hyppikää järven paheksuntanne kanssa.
Ulkona kuin lumiukko pakkassäällä.

Poissa seppos

  • Ylläpitäjä
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 16840
    • http://www.samila.1g.fi
Vs: Kävin kirkossa 26
« Vastaus #21 : 27.03.23 - klo:09:52 »
Meillä oli Herättäjän pyhä eilen. Seuroihin jäi parikymmentä henkeä. Perinnekörttien puute vaan kiusasi.
Jumala on arjessa
Tekno- ei teologi

Poissa seppos

  • Ylläpitäjä
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 16840
    • http://www.samila.1g.fi
Vs: Kävin kirkossa 26
« Vastaus #22 : 24.05.23 - klo:21:39 »
Olipa mielenkiintoinen sotilasjumalanpalvelus Merikappelista Upinniemestä. Taisi olla kulkuluvat tiukassa.
Jumala on arjessa
Tekno- ei teologi

Poissa Viisveisaaja

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 8173
Vs: Kävin kirkossa 26
« Vastaus #23 : 09.06.23 - klo:15:32 »
Olipa mielenkiintoinen sotilasjumalanpalvelus Merikappelista Upinniemestä. Taisi olla kulkuluvat tiukassa.

Aiheesta sivuten kauas.

Kerran olin Loviisan ydinvoimalassa töissä ja öö Kangasniemen kaverini kanssa oltiin edustalla kalassa soutuveneellä.
Siis Vilhelm oli kai kaverin etunimi.
No kaksi toheloa ja katastrofi vene alkoi tulvia, siis pohjasta sisään vettä ja meidän oli pakko tai uida ei haluttu virvelit mukana mentiin siihen öö hevossaari kait no ydin voimalan saareen.
Ja mua nauratti kun Viljo hermo kireenä paikkaili veneen pohjaa ja pelkäsi että ydinvartiat tulee ja vie meidät putkaan ja hänen erä ei kun joku siis kun työssä eteenpäin, pahus kun unohtuu suomenkielen sanontoja, siis nyt mietin.
urapolku, eteneminen, oon aika hyvä ristikoissa, mutta mietintäpaussin joskus vaatii.

No siis Vihelm ol metereologi, yksi mun matematiikko kavereista, ihmettelen kun itseäni fiksumpia kaveria on.
No saatiin vene vesille ja seuraava seikkailumme kalastuksen parissa oli öö Fagervikissä, jossa Hankoon päin Hesasta.

Messut on jääneet väliin aika ison ajan ja pahoittelen sitä paljon.
Kuten körttifoorumi ja muu yhteisöllisyys , siis seuris niin on tärkeitä henkiselle ja hengelliselle hyvinvoinnille.

Ulkona kuin lumiukko pakkassäällä.

Poissa sadetta

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 1504
Vs: Kävin kirkossa 26
« Vastaus #24 : 11.06.23 - klo:22:20 »
Lasketaanko se kirkossa käymiseksi, kun viime yönä Google Mapsilla kuljin pitkin Detroitin katuja ja bongailin kirkkoja?

Tein joku aika sitten saman Havaijilla. Useampi eri kristillisten suuntausten (tai sinne päin) kirkko löytyi, ja monenmoista toimintaa siellä oli.

Minulle kolahtaa eniten 50-60 -lukujen kirkot, ei kyllä kaikki. Tässä yksi, joka teki vaikutuksen, vaikkei sisälle päässyt, just oli hautajaiset loppuneet ja jotain touhua siellä. Mutta ikkunasta tuli kurkittua sisälle ennen seuraavan tapahtuman alkua. Eli Jäämeren katedraali Tromssassa Norjassa.

https://www.ishavskatedralen.no/en/the-arctic-cathedral/

Täällä kulmilla on sitten vaikkapa Pitäjänmäen, Munkkivuoren, Lauttasaaren ja Tapiolan kirkot. Ja jos vielä Pielisensuun kirkko Joensuussa ja Ilomantsin siunauskappeli. Uudemmista Espoonlahden kirkko.

Jeesus vaivaiset syntiset korjaa

Poissa Riitta-mummi

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 33201
Vs: Kävin kirkossa 26
« Vastaus #25 : 12.06.23 - klo:06:00 »
Olen nähnyt Norjassa sekä kauniita, että vähemmän silmää miellyttäviä kirkkoja.
Tuo Tromssan kirkko näkyy saarelta mantereelle palatessa pitkän sillan päässä hienosti.

Samaa en sano Kristiansundin kerrostalomaisesta kirkosta.

https://www.tripadvisor.se/Attraction_Review-g190505-d8364064-Reviews-Kirkelandet_kirke-Kristiansund_More_og_Romsdal_Western_Norway.html

Vanhat ruotsalaiset kirkot ovat kotoisia. Usein valkoisia. Suomessa Pedersören kirkko on sitä tyyliä.

https://www.pietarsaarensuomalainenseurakunta.fi/kirkot-ja-tilat/pedersoren-kirkko

Olen ollut ahkera kirkossakävijä. Nyt vain bongailen.
Elämän näen pientareelle piirtyvän...
Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän;
Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran      (Kaija Pispa)

Poissa Pena

  • Nettitoimikunta
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 21614
Vs: Kävin kirkossa 26
« Vastaus #26 : 12.06.23 - klo:07:34 »
Hienoin kokemukseni norjalaisesta jumalanpalveluksesta oli ulkoilmassa vuorenhuipulla.

Poissa Riitta-mummi

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 33201
Vs: Kävin kirkossa 26
« Vastaus #27 : 12.06.23 - klo:09:45 »
Minun on ollut Röros, sekä kaupunki että kirkko.

Opas kertoi kirkon rakennetun kaivosmiestyyliin, kuin teatteri tai ilotalo. Ilotalohan kirkon tulisi ollakin.

https://meriharakka.net/2021/09/02/roros-norja/
Elämän näen pientareelle piirtyvän...
Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän;
Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran      (Kaija Pispa)

Poissa Pena

  • Nettitoimikunta
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 21614
Vs: Kävin kirkossa 26
« Vastaus #28 : 12.06.23 - klo:11:56 »
Rælingen oli tuon ulkoilmajumalanpalveluksen paikkakunta. Aika oli Norjan kansallispäivän tienoilla toukokuussa.

Poissa seppos

  • Ylläpitäjä
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 16840
    • http://www.samila.1g.fi
Vs: Kävin kirkossa 26
« Vastaus #29 : 12.06.23 - klo:12:40 »
Rörosissa olen käynyt ja nätti paikka
Jumala on arjessa
Tekno- ei teologi