Kirjoittaja Aihe: Tänään 72  (Luettu 20504 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa 1944

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 18465
Vs: Tänään 72
« Vastaus #120 : 14.07.20 - klo:11:18 »
Ikävä sadepäivä. Vesi jää killumaan maan pinnalle. Kaarina alkoi mehuttaa viimeisiä pakastettuja marjojaan, joten riensin asentamaan kaasulaitteet kuntoon. Saa taas mittailla, että paljonko kaasua kuluu, sillä mittasin pullossa olevan kaasun määrän 2,5 kiloa. Entiset määrät ovat unohtuneet mielistämme pois.

Itse aloin siirtää SiniZ:lla Poksia uuteen paikkaan, että olisin ajanut ruohot lyhyeksi laavun ja rustingin välisestä käytävästä. Kiire loppui nopeasti, sillä akusta oli virrat niin vähissä, että traktori ei jaksanut pyörähtää käyntiin. Ja alkoi sataakin. Varaan akkua ainakin kaksi vuorokautta. Onneksi on sanaristikoita ratkottavaksi.
Mietityttää, että miksi akun varaus oli vähentynyt. Traktorissa ei ole virtaa tarvitsevia laitteita kuin starttimoottori. Virta-avain oli unohtunut päälle-asentoon siitä asti, kun Poksia siirtelin. Vanhat johdotukset ja yleinen putsaamattomuus varmaankin teki teki tepposensa, sillä joku virtapiiri on ollut päällä.

Poissa Riitta-mummi

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 33644
Vs: Tänään 72
« Vastaus #121 : 14.07.20 - klo:11:44 »
Sain Pyrtsin puh.nron, tallensin ja tein 'koesoiton'. Oikea vastaaja osui puhelimeen. Hiekka rahisi askelten alla hänen reippaiden askelten alla.

Esimerkkiä noudattaen minäkin tein pitemmän lenkin kun Matti on mölkkyilemässä. Meni sokerit alas, aloin vapista kun pääsin kotiin. Tankkasin hunajaa ja banaania ja nielaisin lasillisen hedelmämehua.  Meni aika nopeasti ohi se hypo.

Puhelin on soinut jatkuvasti, kaikkiin en ole ehtinyt kun istun koneella ja samalla kokkaan.

Matin päikkärien jälkeen lähdetään asioille, koskien mm. huomista labrakäyntiäni.

Uusi Netflis-rikossarja on minulla aluillaan, Marcella. En pidä ruotsalaisohjaajan tyylistä ohjata britti-dekkaria. Liikaa murhiakin joka tapauksessa.
Elämän näen pientareelle piirtyvän...
Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän;
Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran      (Kaija Pispa)

Poissa vn

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 21725
Vs: Tänään 72
« Vastaus #122 : 14.07.20 - klo:13:35 »
Morjensta "pitkästä" aikaa!
Jakselkaa hyvin, iloitaan vaihtelevasta kesäsäästä.
Mulla jotenkin laiska olo, meinaa hommat kaatua vähän päälle taloyhtiöjutuissa,
tylleröiden isän taloyhtiöjutut päälle, hän hallituksessa mukana, taitaa olla pj:kin.
Maalämpölaitteisto sielläkin takkuaa ja osin kai uusiksi....minä "kokemuksellani" koitan olla
mukana ja avuksi sen minkä pystyn...taidetaan kaivaa sielläkin konkurssiin menneen
rakentaja-urakoitsijan vastuuvakuutusta esiin, jos saisi apuja ettei kaikki kaadu osakkaiden
niskaan....no, elämä jatkunee... :023: :039: :eusa_pray:

Poissa Pyryharakka

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 5094
Vs: Tänään 72
« Vastaus #123 : 14.07.20 - klo:16:12 »
Sain Pyrtsin puh.nron, tallensin ja tein 'koesoiton'. Oikea vastaaja osui puhelimeen. Hiekka rahisi askelten alla hänen reippaiden askelten alla.


Niin, sanoin Riitta-mummille, että ajattelin tehdä pidemmän lenkin tänään. En tarkoittanut sitä kehotukseksi tai rohkaisuksi.  :017:   :003:   :039: 

Nyt kun olen keskellä kesälomaa ja sää näytti nii-iin sopivalta pidemmälle lenkille, niin varustauduin juomapullolla, aurinkorasvalla ja lätsällä, jota harvoin lenkillä käytän. Kunnianhimoinen ajatus oli kävellä n. 16 km:n lenkki. Matkalla pohdin kumpaako kautta kävelisin, mahdollisuuksia on kaksi. Harmillisena asiana oli kaksi tiekunan tieyksikkölaskua, jotka lupasin toimittaa samalla. Postilaatikot olivat toinen toisen lenkin ja toinen toisen lenkin varrella. Tekisin kumman lenkin tahansa, saisin pari kilometriä ylimääräistä kirjeen toimittamisesta väärään suuntaan.
Sitten katsoin kelloa. Ruokailu menisi myöhäiseksi. Sitten mietin, miten jakasan jumpata illalla mattopyykillä, jos aamusta teen ylipitkän lenkin.  :017:

Lopulta päädyin vain toimittamaan kirjeet postilaatikoihin ja kävelin takaisin kotiin. Ei sillä, kyllä siitäkin kertyi 13 km. Joten tovin päästä käyn riehumaan mattojen kanssa.  :003:
Pyryharakka

Poissa 1944

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 18465
Vs: Tänään 72
« Vastaus #124 : 15.07.20 - klo:16:50 »
Aika hyvin referoit suunnitelmasi. 13 kilometriä on huippusuoritus, että se pisin suunnitelma ei ollut tarpeellinen. Taisivat olla paikkasi kipeät?

Pyöräillen matka taittuisi helpommin, olletikin niillä akkutehosteisilla läskipyörillä, siis paksukuminen maastopyörä. Ne ovat vain hulppeahintaiset ostaa.

Poissa Riitta-mummi

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 33644
Vs: Tänään 72
« Vastaus #125 : 16.07.20 - klo:10:20 »
Minun kolmentoista kilometrin edestakainen käynti labrassa Launeen eteläisellä terveysasemalla kesti matkoineen 30 min.
Näin hyvin sujui tänään.  Hoitaja jopa pahoitteli kun pisti vähän huonosti suoneen.

Muuten labrapalvelut takkuavat nyt Lahdessa. Minunkin piti päästä heinäkuun 1 pnä, mutta ei ollut aikoja antaa kaupunginsairaalan labraan, ja Launeellakin vasta nyt.

Elämän näen pientareelle piirtyvän...
Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän;
Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran      (Kaija Pispa)

Poissa vn

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 21725
Vs: Tänään 72
« Vastaus #126 : 16.07.20 - klo:21:33 »
Aika vaihteleva ja hyvä päivä mulla tänään ollut oman mittapuuni mukaan.
T-paita ja caprikeli jatkuu, lähipäivinä kaiketi hellettäkin.
Aamupäivästä kauppareissu, pitkä puhelu pojan kanssa taloyhtiöjutuista, siellä alkaa
hahmottumaan mitä on edessä, mutta maksaa kyllä osakkaille.
Ehkä täällä vielä pidän lusikkani sopassa ja vaihdan viestejä tutun vakuutusmeklarin kanssa.
Aamupäivällä sain laadittua yhden pöytäkirjan, aika hyvin ne sujuu, mutta vaativat kyllä
"pientä puristusta" että syntyvät...ja sekin kun olen sen verran perfektionisti että en salli
kirjoitusvirheitä...täällä niitä välillä tulee, mutta sillä ei väliä.

Eilen vein tosiaan vanhan pyöräni kierrätykseen parin kilsan päähän...ajamalla...ja kävellen
kotiin......mennessä vähän haikeana mietin, mitähän olen tekemässä, pyörä toimii kuitennii...
Mutta en tarvitse kahta pyörää, kun kerran tulin uusineeksi.
Sanoinkin kierrätyspisteellä että pyörää toimii, mutta jäi ylimääräiseksi, annoin avaimenkin.
Vastaanottaja sanoi että ehkä siinä on jollekin juniorille hyvä pyörä.
Saa olla kyllä täysikokoinen juniori, on sen verra kookas pyörä....no, hyvä jos vanhan pyöräni
elämä jatkuu vielä pyöräteillä.... :eusa_angel:

Iltapäivällä tänään tein sitten uudella pyörälläni Tiiriön lenkin ekaa kertaa.
Ja tuntuipa hyvältä, ei ole enää ikävä vanhaa pyörääni.
Tulipa kokeiltua heti pyöräilyn jälkeen laulamista, eipä ihan heti sujunut, mutta pienen
totuttelun ja äänen avauksen jälkeen lähes tunti meni ihan ok.

Alkuillasta kävin kotimökillä.
Tein pihan siivoushommia, oli aika tavalla oksia puista tippunut, vein polttokasaan, saa  nähdä
koska saan sen kasan poltettua.
Siellä pihalla ollessani sain ihmetellä aika totaalista hiljaisuutta.
Ilmanpaine sellainen että motarilta ei kuulunut autojen ääntä.
Linnutkin hiljaa, ainoa minkä kuulin ja tunnistinkin oli sepelkyyhky.

Iltasella katsoin parhaaksi kastella letkulla korjatut nurmikkoalueet joissa näkyy itämisen
merkkejä, syytä kastella ettei kuivahda ne siemenet mitä varpusilta jää syömättä.
Ellen väärin uutisista kuullut, niin täällä taisi olla lämpimin sää tänään Suomessa.    :039:

Poissa Pyryharakka

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 5094
Vs: Tänään 72
« Vastaus #127 : 16.07.20 - klo:21:49 »
Taisivat olla paikkasi kipeät?


Tähän on pakko kommentoida. Kävellessä loppumatkasta tuntui lonkissa. Yllätykseksi mattopyykki meni ihan mukavasti. Minulla on pihalla vanha traktorin puukärri. Sen päällä kolme kuormalavaa, joiden päällä matot pesen.
Liotan niitä ensin ja sitten käyn pitkävartisen harjan kanssa läpi, niin että kastan harjaa mäntysuopaliuoksessa. Sitten huuhtelen painepesurilla.
Joudun siis nousemaan monta kertaa tuolle kärrinlavalle. Portaana on yksi kuormalava vähän mataloittamassa harppausta.
Mattopyykki jatkui tänään ja sitten se jatkuu vielä huomenna. Kun matot kuivaa, otetaan matot lattialta ja taas homma jatkuu. Onnekseni minulla on vielä terveyttä ja kuntoa tehdä tätä.  :023:
Pyryharakka

Poissa 1944

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 18465
Vs: Tänään 72
« Vastaus #128 : 17.07.20 - klo:09:03 »
Kiitos vastauksestasi. Täällä tehdään samoja hommia painepesurilla. On se muuten estepeli.

Kun olen pohojalaaselta sudeettialueelta, niin käytän sanaa kärry siis vähän erilailla, mutta Suomessa ymmärretään. :039:

Poissa sivullinen

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 606
Vs: Tänään 72
« Vastaus #129 : 17.07.20 - klo:13:27 »
Näinköhän oikein, kun ohi kulukiissa cittarin käytävällä ei mansikkalaatikon hinta ollut kuin reilu kaksikymppiä?  :icon_eek: Ehkä se oli, kerran kaksi laatikkoa sai tasan neljälläkympillä. Kesälahtelaista ja Polkaa laatu. Kyllä oli mansikan ostajiakin jonoksi asti. Itse ostan omat vähät mansikat lähikaupasta, pari rasiaa menee viikossa ja siellä hinta on koko ajan sama 5,90/kg. Tuossa kadun toisella puolella Ekopisteen laidassakin on jokakesäinen mansikkatyttö, joka myy enolaista mansikkaa sekä herneitä ja taitaa olla vadelmiakin. Lähikaupassa on näiden lisäksi kirsikoita ja pensasmustikkaa, josta en pidä. Kyllä oikea mustikka on parempaa. Joopa joo...tuli käytyä vähän shoppailemassa kaupungilla.

Poissa 1944

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 18465
Vs: Tänään 72
« Vastaus #130 : 17.07.20 - klo:14:59 »
Olen pensasmustikasta kanssasi samaa mielä.

Poissa Annikka

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 765
  • Eisbärenbaby im Tierpark Berlin
Vs: Tänään 72
« Vastaus #131 : 17.07.20 - klo:16:06 »
Tänään tervehditään näin:

https://areena.yle.fi/1-50589311

Poissa Riitta-mummi

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 33644
Vs: Tänään 72
« Vastaus #132 : 17.07.20 - klo:16:11 »
Olen nähnyt samaa urheilijoiden käyttävän kun onnittelevat parempaansa.

--
Valmistin juuri raparpripiirakan muropohjaan. Se minulta onnistuu jotenkuten.
En ole kakkumestari ja pikkuleivistäkin onnistuvat vain homperskat.
Matti sai pelikaverinltaan raparperia jokunen viikko sitten. En heti keksinyt niille käyttöä, mutta nyt kun Martta tulee meille huomena yökylään, innostuin tästä.
Elämän näen pientareelle piirtyvän...
Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän;
Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran      (Kaija Pispa)

Poissa Pyryharakka

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 5094
Vs: Tänään 72
« Vastaus #133 : 19.07.20 - klo:23:00 »
Messun jälkeen, kirkonmuurikahvia juodessamme juttelimme helteellä pukeutumisesta. Paras helleasu on viploisa väljä mekko. Olin keskiviikkona löytänyt vieläpä alennusmyynnistä sellaisen. Oli vielä kaikessa mukavuudessaan sen näköinen, että se päällä kehtasi mennä kirkkoon.
Häkellyin sitten kun itseäni reilusti vanhempi naisihinen totesi, ettei hän osaa pitää hameita.  :icon_eek: Ei tästä ole kovin kauan, kun itseäni vanhemmat naiset eivät osanneet pitää pitkiähousuja missään virallisemmissa yhteyksissä kuten kirkossa, tai vähäpätöisissäkään juhlissa.

Seuraavan kerran kun tuommoisen kuulen, tätyy sanoa, että pitää valita semmoinen hame, mikä pysyy päällä pitämättä.  :icon_wink:
Pyryharakka

Poissa 1944

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 18465
Vs: Tänään 72
« Vastaus #134 : 20.07.20 - klo:07:40 »
Miesten pukeutuminen on niin yksinkertaista.