Tämän luin/ tätä luen/ harkitsen ainakin XII

[Leena]

Kirjapiiri sai minut lukemaan Ylpeyden ja ennakkoluulon. Jos olisin tiennyt, että Jane Austen oli niin hienostunut ilkeilijä, olisin lukenut aiemminkin. Elokuvat eivät onnistu välittämään kertojan äänen piikikkyyttä.

Eivät. Kirjat ovat parempia. Se sarja on lähinnä romanssi.
Mies tulee, mies menee. Mies on komea. Mies olisi varakas, mutta.... Ääääh meni nyt miten meni. Tyttöjä pitäisi naittaa.

 Tuli lisäksi mieleen yksi josta harmistuin, kun vanhemmat antoivat pois. Kaikki kirjat ylisummaan tylysti tai melkein kaikki, lennätettiin  kirpparille.  He väsyi kärsimään pölyastmasta ja imuroimaan niitä hyllyjä. Sitten järkytyttiin kun minä ostin takaisin minkä ennätin. Siellä oli nuoruudenystäviäni. Totta kai monä ostin kun tapasin.

Intialainen Kamala Markandaya.
Kaikki suomennetut eli olisiko kaksi.
 Jos saan sen lisäpalan lundiaa tänne mahtumaan, ryhdyn metästämään hänen kirjojaan koska niistä pidin. Jos olisi enemmän.

[Pena]

Wikipedian mukaan Kamala Markandayan kirjoja on suomennettu kolme. Kamala taitaa olla yleinen naisen nimi. Toinen tuntemani sen niminen on Ravi Shankaria tambouralla säestänyt Kamala Chakravarty. https://shruti914.wordpress.com/2012/12/13/musings-on-pt-ravi-shankar/

[Leena]

Wikipedian mukaan Kamala Markandayan kirjoja on suomennettu kolme. Kamala taitaa olla yleinen naisen nimi. Toinen tuntemani sen niminen on Ravi Shankaria tambouralla säestänyt Kamala Chakravarty. https://shruti914.wordpress.com/2012/12/13/musings-on-pt-ravi-shankar/

Suomalaisittain nimet joilla on meille merkitys ovat toisinaan kamalia.

Ne koetan vielä hankkia. Parhaiten muistan tarinan kirjurista ja hänen sairaasta puolisostaan. Siinä jouduttiin tekemään jokin turhaksi ja vääräksi kääntyvä uhraus jonka jälkeen suruun liittyi mutkallista aika kauheaa turhaa katumusta. Toipumistarina ja umpikujassa elämisen pakko, mahdollisuus kun ei vaihtoehtoa ole,  se merkitsi murrosikäiselle suuria.

[Leena]

Kääntelen Rolf Arnkilin Etsijää käsissäni. Tämä myeloomaan menehtynyt metsänhoitaja ehti ja jaksoi käsittämättömän paljon sairausaikanaan. Etsijä on kirjoista pienin, lähinnä se sisältää ajatelmia.

" On vavahdutravaa ajatella, miten paljon panettelulla, parjauksella ja toisen vaikutteiden väärin selittämisellä eräät ihmiset saattavat vahingoittaa lähimmäisiään /. Tekoa tai tekemättä jättämistä tutkitaan, haistellaan, käännellään....kuin kiveä, jonka alta odotetaan ruman elukan juoksevan karkuun //.  Jos vaikenemme he jättävät häiritsemättä tutkintaansa, jos otamme asian puheeksi he toteavat koiran älähtäneen, ja nyökyttelevät tyytyväisinä päätään....


Vasta-asenteena ei ole muuta, kuin ylevämielisyys, järkkymättömyys, anteeksiantava, sen avulla kohoamne pikkusielujen yläpuolelle

[Riitta-mummi]

Kului yli kaksi viikkoa että sain luetuksi Elisabet Ahon romaanin Sisar. Ei se huono kirja ole, nyt vaan ei oikein maittanut. Historialliset tosiasiat Vapaussodan melskeestä Helsingissä keväällä 1918 ja sen jälkeiset vuodet yhdistyivät Helsingin Diakonialaitoksen historiaan. Johtajatar Lina ja sisar Hia ovat olleet todella laitoksen
johdossa, muu on fiktiota.

Olihan se sillä lailla hyvä lukea, että hiukan selvisi mitä on tulla diakonissaksi, ja olla diakonissa. Tätini oli vihkimistä vaille, Sortavalan opistosta.
Helsingin Puhelilaitoksen historiaa myös sivusi tämä romaani, etenkin punaisten sen vallatessa oli jännät paikat.

Elisabet Aho on kirjoittanut Asikkalan Urajärven kartanoon liittyvistä asioista. Niiden kirjojen pohjalta on tehtynä kesäteatteriesitys jota voi katsoa kartanon pihalla.

Kartano uhattiin Museoviraston päätöksellä sulkea tyystin, mutta kannatusyhdistys aikoo jatkaa toimintaa.

[malla]

Mulla on lukeminen vähän ollut viime aikoina tauolla.
Ollut kaikenlaista touhua niin että vallan.
Mutta kirjastosta löytyy taas kun innostun lukemisesta.
No Aamulehden paperiversio tulee, ystävä tilasi sen lahjaksi.

[Leena]

Taitaisin lukea tuon Ahon kirjan, aihe kiinnostaa tai aiheet, ellei sitten teksti ole kovin puuduttavaa.

Onko kukaan törmännyt teokseen jossa nainen nimeltä Desire  aamulla menee kylppäriin, löytää ammeestaan lehmän? Kysyn siksi että yhden kirjan kirjailija kävi proosakurssilla kertomassa hankkeestaan seuraavaksi ja kurssista on nyt seitsemän vuotta? Ei löydy.

Minä tunnustan ajatelleeni, okei, menen kotiin kirjoitan miehestä nimeltä Iigori joka löytää aamulla pisuaaristaan hevosen....  Mutta koskaan ei tiedä ja surrealismi yritti muotiin.  En vain tiennyt, mitä tehdä Iigorille hevosineen, symboliikkakin päättyi yhteen virkkeeseen minulla. Jos kirja syntyi tahdon nimittäin sen lukea mutta näillä tiedoilla ei löydy, pitäisi tekijän nimi muistaa.

[Pena]

Olisikohan lehmän löytäneen tytön nimi kuitenkin Mercedes?
http://www.rosebud.fi/2011/kirja_2010.php?ean=9789518513769&kust=

[Riitta-mummi]

Leenalle. Teksti on paremminkin kevyttä historiallista , hiukan romanttista tyyliä.
Jos ajankuvaus ja Diakonissalaitoksen historia kiinnostaa, niin lue vaan. Ei ole tieteellistä eikä taiteellista, ajankulua vain.

Helsinki 1917 - 1924 on keskiössä.  Luin vanhan Helsingin kartan kanssa. Josafatin kalliot ja laakso ovat ratkaisevia paikkoja monessa mielessä.

[donpate]

Runnoin Seppäsen Suomen rikkaat läpi. Ahneuden synti valkoiselle painettuna sanoisin tuosta kirjasta jos Seppäsen  sanat ovat totta. Ei ole ahneudella mitään rajaa.
Nyt pakko ottaa jotain kevyempää luettavaa ennenkuin aloitan eilen hankkimani Salman Rusdien Saatanalliset säkeet.
Rinnalla tietysti luettu kaikenlaista pientä, Hesariinkin tuhlaantuu aamuisin n. 1 1/2h. Sitten on tietysti auton käyttöohjekirja sekin 400 sivuinen mutta se käydään selaamalla läpi.
Sain muuten sen Jeremian kirjan luettua, iltaisin luen luvun tai pari järjästelmällisesti läpi Isoa-kirjaa, kyllä aina välillä jää välipäiviä mutta periaatteessa luku etenee kaiken aaikaa.

[Riitta-mummi]

Ahneus  on  suuri vääryys.  Se riistää niiltäkin joilta ei olisi mitään otettavaa, mutta eniten se tuhoaa  sitä ahnetta itseään.  Olen sitä joutunut sitä näkemään työssä ja myös lähipiirissä.

Veli donpate lukee samalla epäjohdonmukaisuudella kuin mie. Intuition vallassa otan luettavaa, paitsi joskun kun hurahdan johonkin tiettyyn alueeseen. Ja kevyttä on hyvä lukea väliin.

Ja sama raamatunlukusysteemikin meillä on. Minulla alkaa jo herpaantua ja läpilukemista vertaan jopa ahnehtimiseen.

Sanomalehti on meille Matin kanssa tärkeä aamuisin. Päivitän paikkakunnan tapahtumia monta kertaa päivässä netti-lehdestä.

[Riitta-mummi]

Nyt sain käsiini kirjan jonka lukeminen etenee vauhdikkaasti, joka välissä tartun siihen. Tämä on toimittaja Liisa Talvitien kirjoittama ' elämänkerta' näyttelijä-laulaja Sinikka Sokasta.

Jos olet hiukankaan kiinnostunut taiteilijoista ja populaarikulttuurista, ja tunnet edes hiukan Helsingissä 1960-luvun lopulla vaikuttaneista kristillis-radikaaleista, niin tässä heistä kerrotaan.

Sinikka Sokka oli itsellenikin  v a i n  vasemmistolainen ja Agit Prop-laulaja.
Olen kirjan puolivälissä ja selväksi on tullut että S. S. on hyvin syvästi hengellinen, jopa nunnien kasvattama, ihminen. Hän oli mm.seurakuntanuori ja  niissä kuvioissa löytyy monia ' julkkiksia' alkaen Tuomari Nurmiosta ja Anki Lindqvististä Hectoriin.

Ompa kiva kun saa taas tuuletusta ennakkoajatuksistaan.

[Leena]

Olisikohan lehmän löytäneen tytön nimi kuitenkin Mercedes?
http://www.rosebud.fi/2011/kirja_2010.php?ean=9789518513769&kust=

Sen piti olla Desiree, ehdottomasti, mutta suunnitelmat saattoivat muuttua.  Sen etsin lukeakseni.

Omiin tositarkoitussuunnitelmiini kuuluu nyt pitkään mietiskeltyäni, kuinka hyvin voin Dosentin seurassa (kone ei kopioi kuvia, hän ei pääse hyppelehtimään) yhteydenotto teol tdk:n ehkä kirkkohissapuolelle. Nyt on koossa ne yhdeksänkymmentä - itse asiassa sata opintopistettä ja artikkeli. Enempää ei voi tehdä avoimessa yliopistossa.

Vähät muusta, mutta sellainen ryhdistää, ja Dietricus Docens neuvoi minua johonkin jota kaipaan kipeämmin kuin leipää. Joku varmaan todella rikastuu toista tietä, mutta minun tuntuu vievän näin -- syytä en tiedä. Se tie on vinkannut tekstejä joita sittenkin ymmärrän parhaiten.  Kuten:

"Meidän on hyväksyttävä se, että meidät hyväksytään vaikka emme ole hyväksymisen arvoisia"  -Paul Tillich. Siinä on jotakin tuttua minulle.

Tämä merkitsee, vielä kerran Sanctorum Communio.  Ja myöhemmät vaiheet, sillä Barthin suhtautumistapaa Docensilla ei kyllä sakramentteihin ollut. Sen penkoessani löytäisin taas niitä pimeän syvyyden aarteita. 

[Leena]

Olisikohan lehmän löytäneen tytön nimi kuitenkin Mercedes?
http://www.rosebud.fi/2011/kirja_2010.php?ean=9789518513769&kust=

Ei. Tekijä on toinen, eikä kyseessä ollut lastenkirja. Kyseinen Desireestä kirjoittava kirjoitti jossakin avoimessa kirjoituskoulussa kirjaa  aikuisille.

Tämän kirjailijan minä tunnen.  Samantapainen aihe viittaa mahdollisuuteen että Parkkinen olisi opettanut ja esimerkiksi antanut ideasta,  jota kypsytteli, tuntitehtävän. Kyseessä ei ole plagiointi, vaan esimerkiksi opintotehtävää:  Tyttö nimeltä  ?  menee aamulla kylpyhuoneeseen, ammeessa on lehmä.  Mitä tapahtuu? 

Itse asiassa kirjailijat jotka eivät vielä aivan selviä vain kirjoittaen, opettavat usein -- ja homma saattaa kääntyä toisin päinkin.  Juuri tuntitehtävät olivat hauskoja:  Menkää väliajalla ulos.  Valitkaa kohde. Katsokaa erittäin tarkkaan mitä siinä on, vaikka kaupan ikkunassa.  Sijoittakaa sinne jotakin sinne ehdottomasti kuulumatonta. Seuraavalla tunnilla kirjoitettiin sitten ne tarinat.  Monesta olisi itse asiassa saanut jatkamalla ihan hyvän -- ei kukaan tainnut jatkaa. 

Tai no. Aika harva selviää....  Johanna Venhon kannustus:  Hänen runoilijaystävänsä pärjää, hän saa toimeentulotukea...   

[Leena]

Leenalle. Teksti on paremminkin kevyttä historiallista , hiukan romanttista tyyliä.
Jos ajankuvaus ja Diakonissalaitoksen historia kiinnostaa, niin lue vaan. Ei ole tieteellistä eikä taiteellista, ajankulua vain.

Helsinki 1917 - 1924 on keskiössä.  Luin vanhan Helsingin kartan kanssa. Josafatin kalliot ja laakso ovat ratkaisevia paikkoja monessa mielessä.

Kiitos. Jos asiatieto on kohdallaan se kiinnostaa. Kapinanajan tunnen erittäinkin tarkkaan, mutta sisaren elämä kevyestikin kuvaten sopisi pirtaan. Käittääkseni elämä useimmiten päätyi sisarkotiin, naimattomuuteen ja jossakin määrin muistutti nunnan elämää.  Toinen juttu oli Sortavalan kasvatit, heistä tuli niitä sisukkaita uurastajia, jotka polkupyörällä ajoivat hädästä hätään tarakalla kassissa saippua, pyyhe, virsikirja ja jotakin tavallista huolen ja kivun huojentajaa.  Kumpikin kiinnostaa, ehkä Helsingin elämä eniten. Josafatin seutukin on tuttua.