Kunnon körttiukot ovat ainakin täällkä Savossa hvyiä 'koiranleukoja'
Se, minkä nyt kerron, oien kuullut kertojan veljeltä aikaisemmin. Kertomukset olivatyhtäpitävät.
Kertoja oli lainannut lankomieheltään traktorin ja perävaunun tarkoituksenaan ajaa sianlantaa tiluksilleen.
Matkalla poliisit olivat pysäyttäneet lantakuskin ja tivanneet ajokorttia. Kertoja oli kortin unohtuneen kotiin toisten housujen taskuu .Autoon istuminen oli sitten seurauksena. Kertoja oli sanonut, kun minulla on nämä vaatteet.
Kertojalla oli ollut päällä kumivaakkeet, ettei lannanhaju tarttuisi vaatteisiin. Autoon, oli ollut tyly komento. Kertoja oli mennyt saabin takaistuimelle ja ottanut mukaansa varmuuden vuoksi kumirukkaset, jotka hän oli asettanut viereensä auton penkille. Poliisit olivat sitten veivanneet ikkunoita auki. Taisi tulla autoon teotoranttia.
Kun poliisit olivat kysyneet ammattia oli kertoja vastannut ROVASTI.
Käsky oli käyn yt mennä polisiilaitokselle. Siellä oli sanottu-'Sieltäkö se haiseva rovasti tulee'.
Poliisin lapussa oli ollut merkintä 'sanoo olevansa rovasti.'
Vieläkin tulee muistuu rovastin ilme, kun hän kertoi tarinaansa. Vakavalla naamalla, mutta pilke jossain vaiheessa käväisi silmässä.
Tämäntyylisiä körttiläisiä pitäisi olla enemmän.
Yksi erityispiirre kannattaa mainita. Muistotilaisuuteensa hän oli pyytänyt vain yhden musiikkikappaleen. Narvan marssin. Sen soitti pianolla rovastin veljen poika
Joku foorumilainen taitaa tuntea tämän rovastin.