Kirjoittaja Aihe: Romantiikka ei ole kuollut.  (Luettu 11101 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa Bengt Sandberg

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 903
  • Vieras.
Romantiikka ei ole kuollut.
« : 12.07.17 - klo:14:57 »
”Jasmin Maria Kauppinen ja Juho Karvonen olivat ensitreffeillään 16.3.2014. Pariskunta oli tavannut Suomi24 Treffit -sivustolla ja ilta oli sujunut mukavasti. Koska juttu oli luistanut alusta asti, päättivät he jatkaa iltaa samaan osoitteeseen. He nousivat taksiin Elielinaukiolta hotellin puoleisesta päädystä yhdentoista ja kahdentoista välillä illalla. Taksimatka oli sujunut jutellen mukavasti, maksaen lopulta 30,60 e. Juho oli maksanut taksin 50 e setelillä, ja saanut takaisin 20 euroa. Kuljettaja oli tuolloin tokaissut:
- Minä maksan loput, ihanaa nähdä pitkästä aikaa rakkautta! Pariskunta ei ollut mielestään käyttäytynyt mitenkään erityisen rakastuneesti, ja olikin yllättynyt taksikuskin ystävällisestä lähestymisestä, ja hinnassa vastaan tulemisesta.
Häät tulossa
Tuosta yöstä kuitenkin alkoi vuosisadan rakkaustarina, ja taksikuski oli ollut oikeassa. Kolme viikkoa ensitapaamisesta pariskunta muutti saman katon alle. Kesällä 2015 tanssitaan häitä. Tavoitimme Jasmin Kauppisen kommentoimaan tapahtunutta:
- Haluaisimme kovasti löytää taksikuskin, joka kuljetti meitä tuona ensimmäisenä iltana. Olisi mahtavaa, että sama kuski kuljettaisi meitä hääpäivänämme. Kurja, ettei silloin tajunnut ottaa enemmän yksityiskohtia huomioon, mutta ei sitä ajattele ensimmäisillä treffeillä, että sellaiseen edes pitäisi kiinnittää huomiota”.


http://www.iltalehti.fi/fiidifi/201503090101508_fd.shtml


"Taksi Helsinki
10.maaliskuuta. 2015.

Taksi Helsinki löysi rakkaustaksin!
Facebookissa levisi viikonloppuna vetoomus helsinkiläisen taksinkuljettajan löytämiseksi. Kuljettaja vei vuosi sitten ensitreffeillä olevan pariskunnan Helsingin keskustasta Vantaalle iloiten nuoren rakkauden voimasta. Pariskunta halusi nyt löytää mieleensä jääneen kuljettajan, toivoen saavansa hänet hääauton kuljettajaksi.
Kun viikonlopun some-etsintä ei tuottanut tulosta, päätti Taksi Helsingin asiakaspalvelu tarttua toimeen. Vuoden takaisia autojen sijaintitietoja ei yleensä ole käytettävissä, mutta muutaman tunnin salapoliisityöllä ja pienellä onnella kuvaukseen sopiva taksi saatiin haarukoitua.
Kuljettaja ilahtui Taksi Helsingin yhteydenotosta ja positiivisesta palautteesta. Hän ei käytä sosiaalista mediaa, mutta on muuten mukava mies, ja mitä parhain esimerkki Taksi Helsingin huippuammattilaisesta….

Taksi Helsinki onnittelee häitään suunnittelevaa pariskuntaa, ja tarjoaa heille huippuluokan hääkuljetuspalvelun mieleisellään kuljettajalla heinäkuussa.
Järjestelyistä sovittiinkin jo henkilökohtaisessa tapaamisessa. Kuljettaja ei halua julkisuutta itselleen, vaan katsoo edustavansa kaikkia taksinkuljettajia.

Taksi Helsinki – Siellä Missä Sinäkin."


https://www.facebook.com/taksihelsinkiofficial/?hc_ref=OTHER



Poissa seppos

  • Ylläpitäjä
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 16857
    • http://www.samila.1g.fi
Vs: Romantiikka ei ole kuollut.
« Vastaus #1 : 12.07.17 - klo:18:02 »
Joskus asiat päättyy myönteisesti
Jumala on arjessa
Tekno- ei teologi

Poissa vn

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 21725
Vs: Romantiikka ei ole kuollut.
« Vastaus #2 : 12.07.17 - klo:18:06 »
Hyvä niin, kyllähän yleensä kaikki on kovin negatiivis-sävytteistä.

Poissa 1944

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 18465
Vs: Romantiikka ei ole kuollut.
« Vastaus #3 : 14.07.17 - klo:15:24 »
Kun pysyttäisiin Dallapeessa  :003:

Poissa malla

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 15518
Vs: Romantiikka ei ole kuollut.
« Vastaus #4 : 14.07.17 - klo:15:31 »
Kelpuutan Dallapeen.  :icon_cool:

Poissa vn

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 21725
Vs: Romantiikka ei ole kuollut.
« Vastaus #5 : 14.07.17 - klo:15:44 »
Mä en osaa tarjota juuri mitään...
Mari Boine...Chris Rea....en ymmärrä kieltä, etten tiedä ovatko romanttisia

Poissa malla

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 15518
Vs: Romantiikka ei ole kuollut.
« Vastaus #6 : 14.07.17 - klo:15:45 »
Etkös sinä ole aivan asiantuntija mm musiikin alalla ?  :039:

Poissa vn

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 21725
Vs: Romantiikka ei ole kuollut.
« Vastaus #7 : 14.07.17 - klo:15:48 »
Höh...mä vaan pyörittelen aina samoja...wanhan musiikin ketjuun en osaa laittaa...
Kiitos kuitennii...  :eusa_angel: :039:

Poissa malla

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 15518
Vs: Romantiikka ei ole kuollut.
« Vastaus #8 : 14.07.17 - klo:15:50 »
 :eusa_angel:

Kukin kuuntelee ja linkittelee sitä mitä laittaa eri ketjuihin...musiikkiketjuissa on varaa valita mieleisensä.
Ja hyväpä niin.

Poissa vn

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 21725
Vs: Romantiikka ei ole kuollut.
« Vastaus #9 : 14.07.17 - klo:15:53 »
 :eusa_boohoo: :020: :039:

Poissa malla

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 15518
Vs: Romantiikka ei ole kuollut.
« Vastaus #10 : 14.07.17 - klo:15:54 »
Ja välillä Rock ja rollaten  :icon_cool:  :035: :035: :035: :034:

Poissa malla

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 15518
Vs: Romantiikka ei ole kuollut.
« Vastaus #11 : 14.07.17 - klo:15:55 »
Mutta taisi mennä off topiciksi jo...mutta toisaalta, musiikkihan tulvii ko aihetta monin eri versioin.  :eusa_angel:

Poissa malla

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 15518
Vs: Romantiikka ei ole kuollut.
« Vastaus #12 : 14.07.17 - klo:15:58 »
Ihailen niitä ihmisiä joiden avioliitot ovat kestäviä.
Se on todella hieno asia.
Läheisin mahdollinen ihmissuhde.
Ja tarkoitettu niin kauan olemaan kunnes kuolema erottaa.

Mutta aina ei mene niin kuin Strömssössä.

Nimimerkki kokemusta omaava....siltä puolelta. ettei se kestänytkään niin kuin olisi kai ollut tarkoitus.
Mutta yksinäisenäkin oppii elämään ja joskus pitämään enimmät mölyt mahassaan...ajan kanssa jopa vaikenemaan...ainakin osittain ja toisinaan.

Poissa Bengt Sandberg

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 903
  • Vieras.
Vs: Romantiikka ei ole kuollut.
« Vastaus #13 : 14.07.17 - klo:16:32 »
”Romantiikaksi” luonnehditaan taiteellista suuntausta, joka oli vallalla 1700-luvun lopusta n. 1830-luvulle, joskin termiä käytetään usein laajemminkin kattamaan 1800-luvun taidetta. Termin ottivat käyttöön saksalaiset taiteilijat ja ajattelijat. Se viittaa jo edellisellä vuosisadalla suosittuihin ns. ”romansseihin”, keskiaikaisiin seikkailukertomuksiin kuten Kuningas Arthur ja Pyhän Graalin legenda.
Leimallinen suuntaus romantiikka oli nimenomaan kirjallisuudessa, musiikissa ja maalaustaiteessa. Arkkitehtuurissa ja kuvanveistossa vallalla oli pitkälti vielä klassismi. Romantiikan voi kokea vastareaktiona valistuksen ajan järjen palvonnalle. Romantiikka nosti keskiöön kiihkeät tunteet, voimakkaat elämykset ja uudella tapaa koetun luonnon”.

http://disco.teak.fi/tila/10-3-romantiikka/

Romantiikka on maalaustaiteessa, musiikissa, ihmisten vuorovaikutuksessa, filosofiassa, kirjallisuudessa, baletissa, saduissa jne.

Mutta ehkä ensimmäisessä viestissä tässä ketjussa mainittu taksinkuljettajalla oli oma intuitio mikä puhutteli matkan aikana, kuka tietää.

http://www.tapiolinna.com/nakopiiri/romanttinen-liike-ja-euroopan-sielu/

ps. mielikuvissa sekä  elokuvissa on hyvin paljon romantiikka.

Poissa Bengt Sandberg

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 903
  • Vieras.
Vs: Romantiikka ei ole kuollut.
« Vastaus #14 : 19.07.17 - klo:13:52 »
”Urbaanina nuorena” sitä välillä eksyi maaseudun tanssilavoille 1970- ja 1980-luvun vaihteessa.
Paikan päällä tunnelma oli yleensä katossa samanhenkisten ihmisten kanssa.
Eikä jännitystäkään nuorelta mieheltä puutunut.

Koska suuri kysymyshän oli?
Löydänkö oikean hemaisevan lyyliin keilahameessa vai löytääkö hän minut, ”rasvaletin”. 

Mutta entäs sitten se romantiikka?
Ehkä on parempi että en kommentoi koko asiaa, joten joka lukija tehkööt omat päätelmät asiasta…

Mutta sen verran täytyy kyllä todeta omaa itsetuntoa kohottaen, että kaksi tytön tyllerö on jäänyt muistooni siltä ajalta vahvasti.
Siitä kertokoon seuraavat kappaleet ja sen hetkisistä tunnelmista…

Crazy Cavan : Rita.

https://www.youtube.com/watch?v=jZ_BqswG8FQ

Crazy Cavan:  Hello josephine

https://www.youtube.com/watch?v=YLc4VlRX6Uw

Kunpa saisi mittarista kolmekymmentä vuotta pois …  :icon_cool: