Oi tämä keskusteluketju on ollut ihana palautus ytimen äärelle!!!
Minua mietityttää se rukousklinikan rukoukseen tuoma lisäarvo siis siitä näkökulmasta, että ajattelevatko klinikkalaiset itse tuovansa rukoukseen jotain lisäpontta sillä, että ovat käyneet kurssit ja "pätevöityneet" ja ovat koolla klinikalla. Tätä en voisi itse hyväksyä. Nyt ajatuksen jo jalostuneena, alan kallistua sille kannalle, että ei se lisäarvo taida pisteiden keruuta itselle olla. Ajatus ehkä on se, että on asiaan sitoutuneita ihmisiä koolla rukoilemassa jonkun puolesta.
Mutta edelleen jää se kysymys, että mikä odotus klinikalle menijällä on. Ja jos odotukset ei täyty?
Ystävien erilaisuudesta: minun ystäväpiirini on pieni, mutta sekalainen sakki. Toki on kaveria ja tuttua ja muuta kulkijaa, mutta tosiystäviä on vain kourallinen. Olen kasvanut heidän kanssaan ja usko on ollut aina läsnä tavalla tai toisella. On oikeastaan jännää, haikeaa, surullista ja iloista seurata polkujamme. Kun tulemme kaikki suunnilleen samasta suunnasta, on polkujen kiemurat aika jännittäviä. Ehkä pelkään sitä, että opilliset kysymykset tulevat vielä joskus meidän väliimme. Olen aika hyvä suodattamaan erilaisia asioita, mutta jossain kohtaa tiedän tulevan tilanteen, jossa on pakko tehdä selkeä linjaus sen suhteen, mitä itse uskoo. Toisaalta, kysymyksessä on ne harvat ihmiset, jotka tietävät ja tuntevat kotini, lapsuuteni asuinympäristön ja kaiken sen, mikä minua on minuksi muokannut. On ihana puhua sellaisten ihmisten kanssa, joille ei tarvitse aina kaikkea selittää alusta. Ehkä se kantaa meidät vaikeiden oppikysymysten yli.
Enkä toki halua, että ystäväni lähtevät mihinkään ihan humpuukihommiin mukaan. Tosin, tiedän monen ajattelevan minun virsien lauluistani samalla tapaa, humpuukihommaa...
No juu, viidenkymmenen vuoden päästä olen viisaampi tämänkin asian suhteen!
