Katsoin joskus tallentamani elokuvan "Hotelli Rwnda".
Aika koskettava kuvaus Ruandan kansanmurhasta 1994. Hutumiliisi alkoi viidakkoveitsillä teurastaa belgialaisten suosimia tutseja. Miljoona ihmistä sai surmansa muutamien päivien aikana, kunnes tutsikapinallisten armeija lopetti verilöylyn.
Juoni on yksinkertainen: hutu hotellinjohtaja päätyy ottamaan hotellinsa täyteen tutsikapinallisia omaan perheensä ohella. YK on voimaton levottomuuksien edessä, länsimaat kieltäytyvät näkemästä tai reagoimasta kansanmurhaan. Järkyttävintä oli, että alueella olisi ollut sotavoimia estämään kansanmurhan tapahtuminen. Eurooppa ja USA kuitenkin vetäytyivät alueelta.
Elokuvaa katsoessa ei voi kysyä kuin "miksi?" Niin paljon kuin pahaa aseilla tehdään, siinä olisi ollut paikka estää miljoonan tutun raaka surmaaminen viidakkoveitsillä. Mihin katosivat Euroopat ylevät arvot ihmisyydestä? Rahaa tai öljyä ei ollut, ei voinut ostaa henkeään.
Tai sitten tämä on vain nuoren idealistin haihattelua. Ymmärrä jo lapsi hyvä maailman realiteetit. Ne ovat mitä ovat, pidit siitä tai et?
Höpönlöpön, miksi pitäisi hyväksyä?
Jos tässä tai saksalaisen Oscar Schindlerin tai tuotsalaisen "Mustan neilikan" tarinassa on puoletkaan totta, eivät kaikki aikuisetkaan ole niitä hyväksyneet. Ja heitä ihaillaan sankareina. Muita pidetään idealisteina, mikä toisaalta on ihan oikeutettua. He toimivat, me puhumme.
Siinä lienee se olennaisin ero.