Viimeinen virsi
Raskaasti kattohirteen
kuolema kolkuttaa;
veljet, yhdymme virteen,
koska huojuu maa:
- Mestari, myrsky on suuri,
aallot korkeina käy,
purtemme uppoo juuri,
missään ei apua näy.
Jollemme nimeäs muista,
harvoin jos lausuimme sen,
meit' älä silti suista
nieluun pimeyden.
Haavamme verta vuotaa
sieluumme janoavaan,
katseemme tyhjää luotaa
kuiluun pohjattomaan.
Allamme aukee hauta,
yllämme salamat lyö.
Mestari, auta, auta! -
Katto sortuu, on yö.
Yrjö Jylhä, Runoja 1943
