Oletko onnellinen armahdettu syntinen, vai kipuiletko uskon tielläsi????

[Pappako]

Oletko tavannut täysin onnellista armahdettua syntistä, joka ei kipuile syntisyyttään?   Kun tulee uskoon on se suuri hämmästyksen aihe läheisille ihmisille ja tuntuu kuin olisi pelkkää iloa ja riemua koko elämä. Vähän ja kotvan kuluttua seuraa todellinen herääminen tunnontuskien ja syntisyyden vaivaamalle sielulle, jolle piru asettaa yhä uusia koetinkiviä vastalöydetyn uskon turmelemiseksi. Maailma , oma liha ja syntisyys koskettaa vielä armahdettuakin syntistä. Piru ei jätä ketään rauhaan, vaan asettaa valheentaulunsa kokemattoman sielunhätäänsä huutavan parannusta tekevän eriarvoiseen asemaan kanssakulkijoidensa joukkoon.   Kysymys kuuluu eikö maailma armahda syntejään katuvaa ihmistä ja jätä tätä rauhaan omaa sovitusta tekemään. Tuntuuko tutulta ja ootteko törmänneet omavanhurskautta ja paatunutta luontoa täynnä olevaan muka kristittyyn.   Saako Jumalaan ja Jeesuksen Kristuksen veren nimessä ja hänen ulosvuotaneessa sovintoveressä armahdettu sielu iloita vastalöytämäänsä rakkautta tulematta muiden tuomittavaksi tekemättömistä synneistään. Jumalan äärettömän rakkauden ja elämänsä jatkoaikaa viettävä armahdettu syntinen haluaa kertoa vastalöytämästään onnesta tulematta tuomituksi järkensä menettäneenä hörhönä.   Usko ilman tekoja on kuollut mutta sanan kuulijana on paljon helpompi olla kuin sanan palvelijana. Kertokaa vanhemmat kristityt , miten te olette onnistuneet säilyttämään  uskonne elävänä vuodesta toiseen vai oletteko??? Jeesus on Herra Uskonne alkaja ja sen päättäjä! Mitä sinun uskonelämällesi nykyisin kuuluu vai kipuiletko totuudessa.  :icon_rolleyes:Usko merkitsee luottamusta eikä uhmaa, mutta totuuttakaan ei tarvitse todistella, vai tarviiko???.     

[Syterskalet]

Jos oikein tarkkaan mietin, niin olen oikeastaan armahtanut itseni, vaikka se ei taidakaan olla ihan oikeaoppista edes körttipiireissä.

Kymmenisen vuotta sitten tuli enemmänkin pohdittua ihmisen osaa täällä ajassa ja sattumalta sain naapurilta lainaksi Valtaojan "Kotona maailmankaikkeudessa". Mainio teos, joka asettaa ihmisen paikalleen maailmankaikkeuden ja elämän koordinaatistossa.

Sitten opiskelin joka miehen teologiaa mm. Kuula-Nissinen-Riekkinen, "Johdatus Raamattuun"-kirjasta, mutta varsinaisen sielun rauhan toivat monet Heikki Räisäsen teokset.
Ymmärsin, että mitään absoluuttista totuutta Jumalasta ei ole olemassa, ainoastaan ihmisten yrityksiä kuvata jumaluutta.

Näillä eväillä olen ajatellut pärjätä, mutta en halua suositella omaa valintaani kellekään muulle, sillä en toivo olevani vastuussa muiden sielujen pelastumisesta. Oman sieluni kohtalon jätän luottavaisesti korkeimman huomaan.

Kyllähän me ihmiset syntiä teemme, kun olemme tietoisia ja älykkäitä olentoja. Onkin syytä yrittää pysyä kohtuudessa, mutta yletön itseruoskinta lienee täysin turhaa.

[Leena]

Näköjään kukin joskus sitten löytää ihmisen, jonka auttamana ymmärtää kristinuskoa.  Ilmanko tuo "kotona maailmnankaikkeudessa"  on alaviitteessäsikin.  Tuolla ylempänä taidetaan hätäillä sitäkin, mitä ihmiset ajattelevat. Että jos hörhönä pitävät.  Voi, anna pitää, ihmisten ajatuksiin ei kannattaisi liikaa nojautua, he ovat huono peili.

[Pyryharakka]

Monenmoista vaihetta olen minäkin läpi elänyt. Kuulosti hyvin tutuilta nuo alussa kerrotut uskontaipaleen vaiheet. Tärkeimpänä pidän omalla kohdallani, että olen viimeiset neljäkymmentä vuotta käynyt hyvin ahkerasti jumalanpalveluksissa ja ehtoollisella. Sanan kuulossa. Siinä on minulle ollut se hengellisen elämän perusta, mikä on pysynyt. Erilaiset opit ja suuntaukset ja villitykset on tulleet ja menneet. Olen monenmoisissa porukoissa käynyt mukana, mutta näitä kaikkia olen voinut tutkailla siinä valossa, minkä kirkossa olen oppinut.
Niinpä lopulta löysin tieni körttien pariin. Täältä löysin samanlaista arvopohjaa kuin mitä minullekin vuosien taipaleella oli muodostunut. Tosin körttiläiseksi taidan olla vähän liian onnellinen armahdettu syntinen. Toki kipuilen uskon tiellä aina silloin tällöin. Voittopuolisesti olen kuitenkin onnellinen, hyvinkin onnellinen. 

[seppos]

Monenmoista vaihetta olen minäkin läpi elänyt. Kuulosti hyvin tutuilta nuo alussa kerrotut uskontaipaleen vaiheet. Tärkeimpänä pidän omalla kohdallani, että olen viimeiset neljäkymmentä vuotta käynyt hyvin ahkerasti jumalanpalveluksissa ja ehtoollisella. Sanan kuulossa. Siinä on minulle ollut se hengellisen elämän perusta, mikä on pysynyt. Erilaiset opit ja suuntaukset ja villitykset on tulleet ja menneet. Olen monenmoisissa porukoissa käynyt mukana, mutta näitä kaikkia olen voinut tutkailla siinä valossa, minkä kirkossa olen oppinut.
Niinpä lopulta löysin tieni körttien pariin. Täältä löysin samanlaista arvopohjaa kuin mitä minullekin vuosien taipaleella oli muodostunut. Tosin körttiläiseksi taidan olla vähän liian onnellinen armahdettu syntinen. Toki kipuilen uskon tiellä aina silloin tällöin. Voittopuolisesti olen kuitenkin onnellinen, hyvinkin onnellinen. 

Ei onnellisuus ole synti eikä edes häpeä körtille.

[vn]

Joo...kyllä täällä Pappako ja Pyryharakka puhuu kovasti tutun tuntuista tekstiä...
Yli neljäkymmentä vuotta minäkin olen uskon tiellä taapertanut...harhaillen, etsien, löytäen, pudoten,
nousten...toivottavasti olen juurtunut...toivottavasti ruoskin itseäni vähemmän...enemmän leväten armossa.
Kilvoitellen...iloiten että minua kannetaan ja talutetaan...koen omantuntoni elävän...kiitollisuus sydämessä.
Välillä tulee mieleen sanat ilmestyskirjan seurakunnalle: "Se minulla on sinua vastaan että olet hylännyt
ensimmäisen rakkautesi, muista siis mistä olet langennut ja tee niitä ensimmäisiä tekoja"
Sen tiedän ja koen että Jumala on ensin rakastanut meitä ja vaikuttaa meissä tahtomisen ja tekemisen.
Otsikon kysymyksiin...
On tilanteita että kipuilen uskon tielläni...mutta päälimmäinen tunto tällä hetkellä on
että olen onnellinen armahdettu syntinen.

[Leena]

Tuo Ilmestyskirjan jae, johon viittaat, taidettiin lausua Efeson seurakunnan enkelille.  Ei edes kirkkoherralle.  Tästä kerran kuuntelin vaieten itseäni nuorempaa, ilmeisen ajattelevaa tyttölast:  JOkainen kohdistaa sen itseensä!

 Itsekin ajattelen, että kelpo körtiksi olen liian onnellinen, kun vielä teen sitäkin omavoimasyntiä että ne tunnustan, milloin liikaa painavat, masentuessani hoidatan pääni ja vältän sotkemasta itseäni ja epilepsiaa toisiinsa.  

Jostakin syystä luotan, että jos Jumala nyt ehdottomasti haluaa minun olevan masentunut, itseäni vatvova, kuten masentuneet aina ovat, kurjuudessani piehtaroiva, kuten saattaa hyvin olla joskus tarpeen, mistä sen tietää (Luin Nouweaun "Djupt personligt" kerran osittain, kertoo depressiostaan)    ei sitä millään maallisilla konsteilla kukisteta.   Koska en tiedä mitä on edessäpäin, koska muistan mitä on takana, olen äärettömän onnellinen tästä kaikesata tänä'än.  Näen ja kuulen, voin siedettävästi, minulla on rahaa ruokaan, ja joskaan nyt en jaksa kauppaan niin olin ajatellut vähän laihduttaa...

Eikö mikään tee sinua onnelliseksi?  Pidän siitä että täällä on sen niminen ketju.

Joskus kysyn kuten Saima Harmaja:  Mitähän sellaista minulla on, josta en ymmärrä iloita, ja joka huomenna revitään minulta pois?  

Se taitaa olla saletti, että on kuin Paavalilla: " Kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista?"  Ja voisiko lopettaa sen Kyllähän Jeesus Kristus, mutta...   ja todeta tuohon jatkoksi, kuten Paavali:  "Ylistys olkoon meidän herramme Jeesuksen Kristuksen..." (En minä osaa käyttää sitä Pirskan neuvomaa linkkiä)

Yhdysvaltalaisilla uudisasukkailla oli Kiitospäivä.  Me emme taida viettää sitä muilloinkaan.

[vn]

En tiedä liittyykö tähän aiheeseen?
Eli, aina silloin tällöin tulee mieleeni omasta vaelluksestani...
Olenko liian flegmaattinen?
Ehkä kyselen, tutkin, luen aivan liian vähän?
Pitäiskö "tehdä jotain" eikä pelkästään "olla"?
Koen että halu ja tahto minulla jotenkin on hyvän tekemiseen, mutta voimaa ja viisautta ei...
Liittyykö tämä armon halpana pitämiseen?
Mitä tarkoittaa itseään niskasta kiinni ottaminen tässä suhteessa?
Vastaukset loppuvat, kysely alkaa...

[Leena]

En tiedä liittyykö tähän aiheeseen?
Eli, aina silloin tällöin tulee mieleeni omasta vaelluksestani...
Olenko liian flegmaattinen?
Ehkä kyselen, tutkin, luen aivan liian vähän?
Pitäiskö "tehdä jotain" eikä pelkästään "olla"?
Koen että halu ja tahto minulla jotenkin on hyvän tekemiseen, mutta voimaa ja viisautta ei...
Liittyykö tämä armon halpana pitämiseen?
Mitä tarkoittaa itseään niskasta kiinni ottaminen tässä suhteessa?
Vastaukset loppuvat, kysely alkaa...

Jos kiittäminen alkaisi, mietin itse toisinaan. Siinä ainakin itse olen flegmaattinen.  Kyllä Jumala sen lukuhalun herättää, arvelen, jos lukea pitää. Tai saanko kysyä, etkö ole utelias ollenkaan? Tai eikö sitä tekemistä tule eteen harva se päivä. Eilenkin jätin jätteet huonolle lajittelulle, kun särki päätäni. Ja kaikki  loppulausunnot viruu tulospostissa kun ajattelin torstaina toissa viikolla että emmä enää viitti. Ilmankin tulee saldoplussaa.

Armon halpana pitämisestä itse ajattelen, että tuo rikosten, kuten pedofilian, painaminen villaisella tyyliin rakas veli jatkaa vaan, kun paise pitäisi puhkaista ja kysyä että hetkinen, sinä siis kadut niin, ja tämä painaa nyt niin, että ihan on kyse parannuksen armosta kohdallasi, aiot painella poliisille, voin tulla saattamaan, siellä käydään tänä keskustelu loppuun. Veli pukee nyt takin päälleen, ja sitten me yhdessä mietimme, kuinka veli saa korjattua rikoksensa. Nämä kun koskevat toisinaan aivan maanpäällisiäkin, joissa toista on pidetty uhrina, saihan ryövärikin armon, muttei hän ristiltä maahan vierähtänyt.

Katselen sitä keskiaikaista Taivaan Pilarit -sarjaa, koska se piispa Walerian on niin tyypillinen armon halveksija. Lunastaa itse itseään tuonelasta ruoskimalla itseään ja kävelemällä nauloja kengissään kun jonkun on murhannut. Seuraukset ovat ikävähköt, ei hän muutu.

[vn]

Kiitos Leena!
Kyllähän mulla uteliaisuutta ja tiedonhalua on...ehkä tosiaan tuo lukeminenkin vielä tulisi...
Tekemistähän mulla kyllä piisaa...ja olisi...moni homma vaan odottaa...jahka...sitku...
Tekemisellä tarkoitin hengellisiä asioita..."hengen hedelmiä"...koen vaan että niitäkin "pitäisi olla"...
Toisaalta koen...että jos saamme olla "enkelinä" jollekin...tai jotain muuta...niin ei meidän kai kuulukaan
sitä "tietää"...ettemme ylpisty...toisaalta...rohkaisua kyllä kaivattaisiin.
Itse koen kuorossa laulamisen juuri seurakunnan palvelutehtävänä...iloitsen siitä....
Koen myös että voisin olla rinnalla, kuuntelijana, jakajana...

[Riitta-mummi]

Tässä on virsi joka sopii syntisen onnen ja auvon tunteisiin.

http://evl.fi/virsikirja.nsf/3a4d75a55db9a965c2256d55004992ba/8cae4225189c912bc2256d61006c1438?OpenDocument

" Siinä on kyllin kun Jeesus on mulla. Ääretön armo ja rakkaus ".

Nämä ovat niitä kirkastusvuori-juhlatunnelmissa veisattavia.
" Minä vaivainen mato matkamies maan" on jokapäiväisempään asiointiin.

http://www.youtube.com/watch?v=nU_ugesWPow

Heränneellä mielellä oleva ei odotakaan jokapäivä täytekakkua, murunen silloin tällöin riittää.
 Itsensä aliarviointi on yleistä.   

[seppos]

Tässä on virsi joka sopii syntisen onnen ja auvon tunteisiin.

http://evl.fi/virsikirja.nsf/3a4d75a55db9a965c2256d55004992ba/8cae4225189c912bc2256d61006c1438?OpenDocument

" Siinä on kyllin kun Jeesus on mulla. Ääretön armo ja rakkaus ".

Nämä ovat niitä kirkastusvuori-juhlatunnelmissa veisattavia.
" Minä vaivainen mato matkamies maan" on jokapäiväisempään asiointiin.

http://www.youtube.com/watch?v=nU_ugesWPow

Heränneellä mielellä oleva ei odotakaan jokapäivä täytekakkua, murunen silloin tällöin riittää.
 Itsensä aliarviointi on yleistä.   

Tuo 345 on rukoilkevaiten ykkös virsi. Siinä pitää nousta kesken virren oikeassa kohdassa seisomaan. En osaa sitä.

[Leena]

Täytekakkua, niin, sitä merkitsee jotkin Herättäjäjuhlat.  Mutta tavallista leipää kyllä saa syödäkseen. Erämaassakaan niillä Egyptistä lähteneillä ei ollut nälkä, mutta he kyllästyivät syömään aina mannaa, ja tilasivat viiriäispaistit. Nekin saatiin.
Noista Hengen hedelmistä on omat ajatukseni, kun meillä piti ne olla suht koht äkkiä vapaantahdonratkaisun ja uskoontulon jälkeen.  Minkä minä sille tein että kasvoin Kymenlaaksossa, ja vanhemmat hyvässä uskossa lähettivät oman seurakunnan rippikoululeirille kun se oli halvinta. Ja kun oli tuo taipumus sairastua, niin oltiin lähellä kotisaarta. Myöhemminkin on muualla jyristy että meidän tulee tuottaa hedelmää!!

Meidän?  Eikä tule.  Ne on Hengen.  Ne kasvavat meistä riippumatta luulen, kullakin omaa tahtiaan, ja ovat jotakin muuta ja hyvin salassa, meistä riippumatta,  Jumalan puutarhuroimaa, kuin että koetetaas nyt käyttäytyä.  Siihen pystyy ihminenkin nippa nappa. Siis, yrittää olla ystävällinen kiltti ottaa muut huomioon ei tyrki kahvijonossa sanoo huomenta bussikuskille kun vain päättää ja koettaa muistaa.  Kauniita tapoja ja tärkeitä, mutta ihmistuotoksella tuotettua.  Minä olettaiusin että ihminen ei sitä Hengen hedelmää näe ainakaan itse, ellei ole puhjennut maanista psykoosia. Maanikoilla niitäkin joskus on, koko osaston jälkiruoaksi.  Harvemmin tänä maallistuneena aikana enää.

[vn]

Tämä aiheen otsikko pistää hiljaiseksi, pienelle paikalle, kyselemään...
Miten suostun, heittäydyn, lepään, luotan, uskon, toivon?
Jos sydämeni ja omatuntoni ja Pyhä Henki ei minussa nosta pintaan jotain akuuttia tilannetta / asiaa
josta on tehtävä parannusta...
Niin saanko silloin vaan levätä, kiittää mitä olen saanut, kiittää uskon lahjasta, rakkaudesta,
Jeesuksen sovitustyöstä minunkin kohdallani?
On kyllä niin, että jos yritän kertoa mitä usko minulle merkitsee, miten koen...ym...ym...
Niin useimmiten käy niin että valitsen väärät sanat...kuulija ymmärtää aivan toisin kuin itse tarkoitan...
Jossain täällä äskettäin kerroin flegmaattisuudesta...se on sellainen asia mikä itselläni nousee mieleen....
Onhan siinä toki jotain hyvääkin...asiat ei liikaa stressaa ja paina mieltä...mennään omalla painollaan
pikkuhiljaa....
Mutta...mutta...voiko Jumalan viitoittamalla uskon tiellä mennä omalla painollaan pikkuhiljaa....ehkä...