Oli niinkin, tässä ketjussa. Melkein olisin toivonut luterilaisen kiinnittävän huomiota kysymykseen, jolla seuraava kommentti sitten päättyy: minusta maailman synti on syvemmällä kuin Päivin mielestä. Tällä tarkoitin, ettei homoseksistä pidättyminen ole kuin joku ohdakkeen pahus jonka voi nyhtäistä pois — että muuten on helvetti kuumana. Kun ei edes yritetä. Mielestäni se on syvemmällä kuin me ihan käsitämmekään, ja juuri nyt kai tuhoaa meidät kaikki, oma ahneutemme.
Samoin, oletin ja nyt sitten tiedän, viidesläisille Raamattu ei ole Jumalan sanaa, vaan läsnäoleva Jumala. Niissä on huikea ero. Mutta luterilaisen näkökulma kiinnostaisi minua.
Arvelen että luterilaiselle Giertzin ” Kalliopohja” on tuttu kirja. Siellä on muuan kohta, joka minua on puhutellut. Ja sanottakoon, että edelleen pätee että kutsuisin halusta Päivin joskus kylään, mutta luulen ettei hän muista minua enää. Vähän vaikea kiireiltään irrottautua tapaamaan jotakuta joka joskus käveli joo yhtä matkaa kotiin. Päivin kanssa olisi kiva jutella.
................
Kalliopohjan kolmesta tarinasta jossakin kuvataan, kuinka ihminen tahtoo vilpittömin mielin viljellä Herralleen maan, ja onnistuu poistamaan päällimmäiset ohdakkeet, risut ja rikkakasvin. Maaperä on ohutta. Hän tuo lisää multaa, mutta se ei oikein tahdo riittää. Toinen koettaa kaivaa niin syvälle, että saa varmasti tarpeeksi tilaa juurilleen.
Jokainen ponnistelee tavallaan, tuodaan maata tai valitaan kasveja jotka kestävät ohuessa heikossa maaperässä tai kaivetaan syvälle, ja syvälle yrittäjä löytää ainakin totuuden: Ei ole mitään hyvää maata. Vain kallioperusta, vain kiveä jossa ei voi mitään viljellä.
.....................
Päihdelääketieteen kurssilla opetetaan, väärin tai pahemmin väärin, tai ehkä se on aivan rikos, että käytön lopettavan nistin tie vei sitten ristin alle. Joko hautaan tai ristin juurelle noin muuten. Toisinaan, tai usein, tai nyt minusta väkevästi tuntuu ja minä ajattelen niin, että tässä itse kunkin tie on viemässä hautaan ennen aikaansa mitä se proffakin meinasi, ellei löydy tietä ristin juurelle. Eli tästä juttelisin Päivin kanssa ja minusta tuntuu että me saattaisinpa toinen toistamme hyvin ymmärtää.
Minulla on toisinaan ikävä, koti-ikävä, siihen sekamelskaan, mihin kuuluivat ne lauluvihkot joita valmistettiin joka kevät ripareja varten, sekaisin Sinistä laulukirjaa, punaisia nuorten veisuja, Siionin kannelta, lestadiolaisen kirjaa, perinteisiä, ties mistä tuotuja. Jotka käytettiin sitten hajalle vuoden kuluessa.