Joo, Benkku on nostanut vanhoja aiheita ja ketjuja esille sillä tarkoituksella
että niistä syntyisi keskustelua ja ajatusten vaihtoa.
Jos mietin tätä kirjoittamista omalta kannaltani, niin toivon että ajatukseni kulkisi,
löytyisi "oman pään tuotteita" rakentavassa, innostavassa ja hyvässä hengessä.
Mutku, olen ollut jotenkin kai "paineiden alla" pitemmän aikaa, koen että hommat ei
oikein ole sujuneet niin hyvin ja nopeasti kuin olen suunnitellut, siis muualla kuin täällä.
Ja kun olen pyrkinyt kuitenkin jokapäiväiset rutiinit säilyttämään, niin aikaa menee,
ja käytettävissä oleva kapasiteetti rajallinen, on sitten inspiskin ollut kateissa.
Se puhe minkä eilen tänne linkitin, koin sen erittäin rohkaisevana, vapauttavana, innostavana.
Monillekin hankalille asioille löytyi syytä, seurausta, nimiä ym.
Jospa se saisi minussa jotain vaikuttaa.
Ihmisyyteen, luonteeseen, persoonaan ym. liittyvät asiat on minusta todella mielenkiintoisia,
samoin uskon asiat......multa vaan puuttuu psykologin ja teologin koulutus...en tiedä sitten
onko se este täällä niistä aiheista kirjoittamiselle...välillä niin koen...toista toivoisin.
Takavuosina täälläkin oli hyvä noista kirjoitella, kun oli muilta nimimerkeiltä tukea ja rohkaisua.
Koitin joskus...olikohan Kössin rohkaisemana...laittaa tänne paljon Raamatunkohtia.
Se jotenkin hiipui...kai ajatus että lukekoon jokainen Raamattunsa siten kuin haluaa.
Mutta keskustelu uskon asioista....mikäs siinä jos ei ole oppipohjavaatimuksia, vain kokemus...
Ja pitää olla katto korkealla ja seinät lavealla.
Oma viime kuukausien kokemukseni on se että kirjoitan mitä tahansa uskon asioista, niin on tullut
palaute että on omavoimaista, ymmärsin sen moitteeksi enkä kehumiseksi...ehkä ymmärsin
väärin.
Pitääkö täällä lähtökohta olla se että on syntisäkki ja maan matonen, uskon kilvoittelu
on väärin ja turhaa koska kaikki on ennaltamäärättyä, ihminen vaan odottaa ja köllöttää...
Miksi sitten Jeesus kuoli puolestamme ja on annettu pelastusmahdollisuus.
Jumalan tahto on että kaikki pelastuvat. Ihmisen osuus on ottaa vastaan.
Jumala on kaikkivaltias, ajasta ja paikasta riippumaton, tietää kaiken.
Ihmisen osa on toinen, elää parhaansa mukaan annettujen eväiden mukaisesti.
Ihmisen osa ei ole pohtia Jumalan aivoituksia. Jumala on salattu.
Jokainen tiedämme omassa tunnossamme missä olemme, minne olemme menossa.
Saamme olla etsijöitä, kyselijöitä, rukoilevina heikkoina ihmisinä.
Joh. 3:16