Minä toivoisin näkeväni radikaalin, köyhän kirkon, joka olisi huutavan ääni tässä kylmässä, materialistisessa yhteiskunnassa. Mutta todellisuus on pönäkkä ja virkavaltainen, koreita vaatteita, markkinointia, raskasta hierarkiaa ja byrokratiaa, vettynyttä, anteeksipyytävää kuiskailua, jos sitäkään. Ja joka joulukuussa kunniamerkit kilisten riennetään itsenäisyyspäivän vastaanotolle... (Lähettäisin sinne piispojen sijasta tavallisia seurakuntapappeja ja maallikoita edustamaan todellista ihmisten kirkkoa.) Toki taisteleva kirkko todennäköisesti menettäisi vielä enemmän jäseniä ja "valtaa". Puhumattakaan autoritäärisestä, "perinteisen" opin nimissä syrjivästä ja patriarkaalisesta kirkosta, joka leimautuisi pienen äänekkään joukon fundamentalistiseksi temmellyskentäksi. Ei niin että keskustelulla on suuresti väliä tämän raskasliikkeisen laivan ohjauksessa: uskoisin että viime kädessä kirkon toiminnan organisaationa ratkaisee organisaation luontainen pyrkimys "saavutettujen asemien" ylläpitämiseen - opista, sen sisällöstä pohjimmiltaan erityisen keskeisesti välittämättä.