Arkkipiispan huoli

[PekkaV]

   Arkkipiispan huoli on arkkipiiskan tuoli.

[seppos]

Suuri - ehkä jopa suurin - ongelma lienee asennetasolla. Ahneudesta on tullut maan tapa, ja käsittämättömän ylisuuret palkat, optiot ja lähtökorvaukset tuntuvat niiden saajista oikeutetuilta ja hyvin ansaituilta. Miten tällaiseen tilanteeseen on päädytty? Miten voitaisiin palata yhteisvastuun, jakamisen, heikoista huolehtimisen tielle? Nykyinen lapsiperheiden köyhyys yhdistettynä massiivisen alkoholi- ja syrjäytymisongelmaan tulee kansakunnalle tulevaisuudessa monella tavalla kalliiksi ja yhteiskuntarauha tulee olemaan uhattuna. Arkkipiispan ja koko kirkon toivoisi pitävän asiaa esillä paljon, paljon enemmän. Kuiskauksista jyrähtelyyn!
Kannatan myös käytännön toimia soppatykkeineen. Tehtäköön köyhyys näkyvämmäksi ja sen poistaminen kaikkien yhteiseksi tavoitteeksi.

Maan=maapallon tapa ja veronkierto on urheiluista vauhdikkain.

[mt]

Sinullahan, Mt, taisi jo olla pitkä lainaus Södermanin puheeesta. Oliko siinä kaikki?

Suunnilleen, tuolla loput:
http://www.evl.fi/kkh/kt/uutiset/hei2001/herjuhla.htm

Mt

[öppiäinen]

mikähän siinä onkaan,kun ne setelirahat tuntuu kolehtihaavin edessä niin jäykiltä,että mieluummin sormi menee sinne vetoketjupuolelle!

Se ettei ole huomannut käydä viikolla pankkiautomaatilla, ainakin minulla viimeksi. Kirkon lähellä ei automaattia ole.

Miten hyvätuloisen sitten kannattaisi elää? Pistää rahaa köyhemmille tietenkin, mutta salassako vai julkisesti niin että antaa samalla muille esimerkkiä?

Ja eipä ne ole arkkipiispat ja oikeusasiamiehet ainoita hyvätuloisia. Olenpa miettinyt sitäkin, miksi papin pitää tulla paremmin toimeen kuin köyhimmän seurakuntalaisen. Entäs minä itse? Sanokaa nyt ihan euroina, mikä olisi kohtuullinen rahasumma sinkulle elämiseen asumiskulujen jälkeen, ja mikä olisi kohtuullinen asumistaso? Jos aloittaisin itsestäni ennen kuin muita arvostelen, mihin ottaisin mielelläni vinkkejä vastaan.

Olisihan se varmaan helpompi uskoa, jos kirkkoon kuuluvat paremmin näyttäisivät esimerkkiä hyvän jakamisesta. Että kun armossa on kylliksi, niin mammona tosiaan päästää sielua otteestaan, ja kukkaronnyörit heltiävät.

[öppiäinen]

Suuri - ehkä jopa suurin - ongelma lienee asennetasolla. Ahneudesta on tullut maan tapa, ja käsittämättömän ylisuuret palkat, optiot ja lähtökorvaukset tuntuvat niiden saajista oikeutetuilta ja hyvin ansaituilta. Miten tällaiseen tilanteeseen on päädytty? Miten voitaisiin palata yhteisvastuun, jakamisen, heikoista huolehtimisen tielle? Nykyinen lapsiperheiden köyhyys yhdistettynä massiivisen alkoholi- ja syrjäytymisongelmaan tulee kansakunnalle tulevaisuudessa monella tavalla kalliiksi ja yhteiskuntarauha tulee olemaan uhattuna. Arkkipiispan ja koko kirkon toivoisi pitävän asiaa esillä paljon, paljon enemmän. Kuiskauksista jyrähtelyyn!
Kannatan myös käytännön toimia soppatykkeineen. Tehtäköön köyhyys näkyvämmäksi ja sen poistaminen kaikkien yhteiseksi tavoitteeksi.

Minusta näyttää, että muutamia optiomiljönäärejä isompi ongelma on suuri suhteellisen hyvin toimeen tuleva keskiluokka, ja jotka kuvittelevat itseään silti pienituloisiksi kun vertaavat itseään näihin optiomiljonääreihin. Ne, joilla on onni saada vakituinen työpaikka yli kahden tonnin kuukausituloilla. Likikään kaikki lapsiperheetkään eivät ole mitään köyhiä, on varaa omakotitaloon, autoon, matkusteluun - ja tähän katsotaan olevan oikeus, sehän on normaalia elämää! Suurin osa näistä tietenkin tavallisia seurakuntalaisia, se siitä jyrähtelystä.

En oikein usko muuhun kuin köyhien keskinäiseen solidaarisuuteen. Ketkä niitä köyhiä sitten ovatkin. Tasan mediaanituloisena suomalaisena minulla ei enää ole siitä käsitystä. Onko täällä oikeasti niitä, joiden ongelmat soppatykki ratkaisisi? Pitäis varmaan käydä seurakuntansa diakoniatoimistossa kyselemässä, mitä oikeasti tarvitaan - kuvittelen että siellä ehkä tiedetään.

Eli voisiko sitä ensin selvittää, mitä "köyhät" oikeasti tarvitsevat, ennen kuin suunnittelee ylhäältä päin auttamismuotoja? Lainausmerkit, koska minullakin saattaa olla oman mieleni luoma kuvitelma jostakin köyhästä, jota ei oikeasti ole olemassakaan. (Okei, Afrikassa sitä juomavettä tarvitaan, aloitetaan vaikka siitä?)

(Puhun kaupunkilaisen perspektiivistä sitten nuo asumismuoto- ja autoasiat. Täällähän voi asua kerrostalossa ja matkustaa julkisilla.)

[maisakai]

Minusta näyttää, että muutamia optiomiljönäärejä isompi ongelma on suuri suhteellisen hyvin toimeen tuleva keskiluokka, ja jotka kuvittelevat itseään silti pienituloisiksi kun vertaavat itseään näihin optiomiljonääreihin. Ne, joilla on onni saada vakituinen työpaikka yli kahden tonnin kuukausituloilla. Likikään kaikki lapsiperheetkään eivät ole mitään köyhiä, on varaa omakotitaloon, autoon, matkusteluun - ja tähän katsotaan olevan oikeus, sehän on normaalia elämää! Suurin osa näistä tietenkin tavallisia seurakuntalaisia, se siitä jyrähtelystä.

Olen kyllä samaa mieltä. Julkisuudessa esiintyneet suurituloiset ylimielisine lausuntoineen tai ilmi tulleet tiedot käsittämättömän suurista kuukausipalkoista ja muista eduista hämärtävät tavallisen keskiluokkaisen palkansaajan käsitystä kohtuullisuudesta ja saavat kateuden valloilleen. Suurin osa meistä tulee palkallaan kohtuullisesti toimeen. Vaan miten meidät saisi havahtumaan? Ja miten yhteiskunnan apu kohdistuisi niille, jotka oikeasti ovat sen tarpeessa eivätkä vain laiskuuttaan yritä hyötyä muiden ansaitsemista verorahoista? Joidenkin nuorten perustelut sille, ettei heidän tarvitse tehdä työtä, ovat huolestuttavia, jos ei ole ymmärretty työn tekemisen ja verojen maksamisen yhteyttä yhteiskunnan, sossun jne. rahoihin.

Jos nyt vielä kirkkoa tai seurakuntaa ajattelee, niin minusta puheiden lisäksi - joita niitäkin tarvitaan asian esillä pitämiseksi - olisi tarpeen järjestää ihan konkreettista apua tarvitseville. Unelmieni seurakunta olisi yhteisö, jossa jokainen saisi kokea olevansa arvokas yhteisön jäsen tulotasosta riippumatta. Lehdestä olen lukenut, että on sellaisia seurakuntia, joissa on esim. organisoitua vapaaehtoistyötä vaikkapa väsyneiden lapsiperheiden ja yksinäisten vanhusten auttamiseksi. Ruotsissa on avattu kirkkoja ja perustettu kahviloita asunnottomalle kadun kansalle. Täällä tuntuu toiminnan esteenä olevan se, että verotulojen arvellaan pienenevän, joten säästetään toiminnasta, jotta saadaan kiinteät kulut tulevaisuudessakin maksettua.

Soppatykki on lähinnä huutomerkki: kaikilla ei ole kotona ruokaa!   

[Jampe]

 Jakamisesta en puhunut mitään, enkä jakamista tarkoittanut. En ajatellut myöskään pakkoa. Enkä kirjoittaessani tuohon kaikkein ylimmäksi Mäkisestä miettinyt vuotta 1918. Mietin sitä kuinka hyvin Mäkinen ihan oikeasti pystyy sisäistämään vaikkapa nelilapsisen Kontulassa tai Hakunilassa tai Sysmässä asuvan yksinhuoltajaäidin perheen tarpeet ja elämänmenon. Mäkinen otaksuttavasti suhaa maasta toiseen, käy teologisia keskustelua virkaveljiensä kanssa, syö hyvää ruokaa ja ryhtyy illan päätteeksi lukemaan teologista kirjallisuutta. Hyvässä lykyssä takkatuli palaa.

 Mäkisen elämä ei ole köyhän elämää. Hän voi puhua mitä vaan, mutta puhe köyhästä/ köyhyydestä ja miehen oma elämä vaikuttavat olevan aika kaukana toisistaan.

Totta turiset! Mutta tässä on vaan se että kirkonmiehen "kuuluu" puhua syrjäytyneistä ja "olla köyhän puolella".  Mitä se sitten oikeasti ja käytännössä tarkoittaa? -tuskin juuri mitään.

Toisaalta tuntuu nykyään siltä että varsinkin hyvin näkyvillä paikoilla olevien kirkonmiesten puhe on köyhtynyt pelkäksi syrjäytymisestä ja sosiaalisista epäkohdista puhumiseksi. Saarnoissa ei oikein ole enää suolaa (en tiedä onko koskaan ollutkaan). Suolalla tarkoitan että vaikka kirkonmiesten on hyvä nostaa yhteiskunnalliseen keskusteluun näitä sosiaalia epäoikeudenmukaisuuksia, niin se ei kuitenkaan ole kirkonmiehen päätehtävä, eikä suinkaan ainoa tehtävä. Paljon suurempi painoarvo pitäisi olla ja paljon näkyvämmin pitäisi olla esillä laki ja evankeliumi. Sitten lisäksi voisi puhua näistä mutta kyllähän se näiden korkea-arvoisten kirkonmiesten puhe on niin siloiteltua ja ympäripyöreää ettei siinä oikein ole päätä eikä häntää kokonaisuutena. Pelkkä sosiaalisista epäkohdista puhuminen, varsinkin kun samanaikaisesti itse eletään hyvinkin pulskasti, ei lämmitä ketään.

Sellainen ihminen joka elää vaikkapa sosiaaliavun varassa tai muuten köyhästi, näkee hyvin vaivattomasti tyhjän puheen ja tyhjänpuhujan läpi. Heitä se vain ärsyttää mutta sellaisia ihmisiä joilla itselläkin on kaikki hyvin ja pulska elämä, -sellaisten huonoa omaatuntoa tällainen puhe lohduttaa. On näet paljon helpompi olla jotain MIELTÄ kuin elää mielipiteensä mukaan.

[öppiäinen]

Ja miten yhteiskunnan apu kohdistuisi niille, jotka oikeasti ovat sen tarpeessa eivätkä vain laiskuuttaan yritä hyötyä muiden ansaitsemista verorahoista? Joidenkin nuorten perustelut sille, ettei heidän tarvitse tehdä työtä, ovat huolestuttavia, jos ei ole ymmärretty työn tekemisen ja verojen maksamisen yhteyttä yhteiskunnan, sossun jne. rahoihin.

Ehkä se ymmärretäänkin, mutta halutaan olla vapaamatkustajia.

En tiedä, onko vapaamatkustus-asenne oikeasti lisääntynyt edes vai ei, vai onko kysymys siitä, että työtä kohtuullisin ehdoin on vaikea löytää. Minulla melkein-vakiduunarina ei ole oikein kanttia arvostella niitä, jotka eivät käytä päiviään satunnaisten silppupätkien hakemiseen, tai kieltäytyvät toisiaan seuraavista palkattomista harjoitteluista tai kursseista, jotka eivät johda työllistymiseen. Eli onko koko asenne seurausta siitä, että omilla ponnistuksilla ei enää ilman muuta pääse siihen, mikä valtaosalle väestöä on normaalia elämää ja elintasoa. Toivottomuudesta; mitäpä sitä antamaan yhteiskunnalle, jolta ei koe saaneensa?

Unelmieni seurakunta olisi yhteisö, jossa jokainen saisi kokea olevansa arvokas yhteisön jäsen tulotasosta riippumatta.

Onkohan seurakunnissa sitten tuota ongelmaa, että köyhimmät eivät voi kokea olevansa arvokkaita? Okei, jos tarkoitetaan seurakunnalla kaikkia kirkkoon kuuluvia niin varmaan on, mutta jos tarkoitetaan sitä mitä yleisemmin (ja hassusti kyllä) kutsutaan "seurakunnan toiminnaksi"?

Lähinnä tulee mieleen nuorison rippikoulut, jotka tuntuvat olevan yksiä elämysmatkoja nykyään. Pääsivätköhän seurakuntani köyhimpienkin perheiden nuoret halutessaan Taizé-riparille Ranskaan? En tiedä miten reissun rahoitus järjestettiin.

Mutta mitä tässä muita arvostelemaan, voisiko miettiä mitä itse tekisimme? Oikeasti kaipaisin konkreettisia ideoita vaikka omaan elämääni. Emmauksellakaan taida olla toimintaa täällä...

[öppiäinen]

Saarnoissa ei oikein ole enää suolaa (en tiedä onko koskaan ollutkaan). Suolalla tarkoitan että vaikka kirkonmiesten on hyvä nostaa yhteiskunnalliseen keskusteluun näitä sosiaalia epäoikeudenmukaisuuksia, niin se ei kuitenkaan ole kirkonmiehen päätehtävä, eikä suinkaan ainoa tehtävä. Paljon suurempi painoarvo pitäisi olla ja paljon näkyvämmin pitäisi olla esillä laki ja evankeliumi.

Eikös noiden sosiaalisten epäkohtien esiinnostaminen jos mikä juuri ole sitä lain saarnaa?

Enpä sitä kovin paljon oikeastaan ole edes kuullut, kyllä se on enimmäkseen sitä "saamme synnit anteeksi" -linjaa, mitä saarnataan. Mistä tulee kiva mieli ja sitten elämä jatkuu kuten ennenkin.

[Leena]

Tuo oli mukava viisas ajatus, Öppis. Meillä on yksi ainut kuvaus viimeísestä tuomiosta, ja sehän on juuri tuo "minulla oli janó... nälkä.... olin sairas... vankilassa,.,. yksin... ettekä te minua armahtaneet. Sitäpaitsi kukaan ei tiedä milloin itse on sen avun tarpeessa.

[Jampe]

Eikös noiden sosiaalisten epäkohtien esiinnostaminen jos mikä juuri ole sitä lain saarnaa?

Kyllähän se varmaan onkin, toisaalta. Tarkoitin vain että kun saarna pelkistetään yhteen ainoaan asiaan. Tämä lainkohta voisi olla "Älä varasta" Lutherin tavoin mitä se tarkoittaa -tulkittuna.

Yhdeksän muuta lainkohtaa kuten huorin tekeminen ja aivan erityisesti ensimmäisen taulun käskyt jotka käskevät pitää yhtä ainoata Jumalaa, palvella, rukoilla ja kiittää häntä, -eivät ole suurten kirkonmiesten keskuudessa suosittuja aiheita. Luultavasti tämä johtuu siitä että sosiaalisiin epäkohtiin puuttuminen on suuren yleisön oikeustajun mukaista mutta esim. epäjumalanpalvontaan ja kristillisyyden vesittämiseen puuttuminen ei. On helppo siitä minkä arvelee tuovan kiitoksia ja yleistä hyväksyntää.

Sen takia en ole ryhtynyt papiksi eikä minusta maallikoidenkaan ei pidä ryhtyä minkään sortin saarnaajiksi tai toistensa opettajiksi. Se ei ole kadehdittava virka sillä papin suusta pitää tulla laki ja evankeliumi lyhentämättömänä; -kunkin pyhän aiheen mukaisesti. Raamatussakin sanotaan että voi sellaista saarnaajaa joka saarnaa vain ihmisten korvasyyhyyn.

Ja sitten vielä kommentti tuohon "saatte synnit täydellisesti anteeksi" -vaimikäseoli?  -Sehän on niinkuin kuuluukin: Armo pitää saarnata lyhentämättömänä. Saarnojen pitäisi kuulua sisällöiltään (suunnilleen) seuraavasti tietenkin maustaen sitä kunkin pyhän erityisaiheella:

"Te kurja käärmeensikiöiden, ahneiden ja itsekkäiden matelijoitten joukko joka imette lähimmäisenne verta, -niin: juuri te jotka täällä tänään istutte; miten te olette toteuttaneet Jumalan käskyt? Voitteko nostaa päänne ja sanoa: "olemme syyttömät"? Te pukeudutte kalliisiin vaatteisiin, matkustelette lihavasti ympäri maailmaa, jätätte puolisonne ja kun tässäkään ei vielä ole teille kylliksi, te lopulta teette huorin, petätte ja jätätte, te hylkäätte ja ette te ole Jumalaa Jumalana peljänneet ettekä Häntä Luojana kunnioittaneet vaan epäjumalia olette te palvoneet. Tehkää parannus, ettei teitä syntienne tähden hukutettaisi, nähkää kuinka helvetin lieskat teitä tavoittavat te sielunne halvasti myyneet äpärät!

Mutta tietäkää, että se joka syntinsä tunnustaa ja hylkää, se saa armon!  Sillä vaikka vuoret väistykööt ja kukkulat horjukoot, minun rauhanliittoni ei horju eikä minun armoni sinusta väisty sanoo Herra, sinun armahtajasi. Synnit ovat täydellisesti Kristuksen veressä kaikille anteeksi annetut! Älkää tehkö siitä synnin luvallisuutta mutta älkää myöskään sanoko yhdellekään: armo ei sinulle kuulu sillä sinä olet rikkonut. Kristus vuodatti verensä kaikkien maailman ihmisten puolesta ja pyhässä kasteessa teidät armon viittaan puettiin, siinä teidät synneistänne vapaaksi pestiin ja Jumalan perheväeksi otettiin. Muistakaa pyhää kastettanne ja luomakunnan armoa, armoa joka meitä kaikkia piirittää! Palatkaa siis Herran pöytään muistamaan kastettanne, muistakaa kallista armoa josta olette tulleet osalliseksi ilman omia tekojanne!"


Luther saarnasi tällä tavalla. Luther oli viimeisiä oikeita saarnaajia. edit: -tuo ei siis ole Lutherin, vaan Jampen tekstiä, mukaellen Lutherin ilmaisusisältöjä sovitettuna nykypäivän ongelmiin.

Armokaan ei siis saa olla ehdollista. Lain on oltava terävää, lyhentämätöntä, kaunistelematonta ja syyttävää. Sillä ei saa osoitella ketään erityisesti vaan pitää puhua yleisellä tasolla, mutta sen pitää olla ahdistavaa, kuolettavaa ja murskaavaa.

Vaikka saa ja tulee kehottaa parannukseen, armoa ei saa myöskään ehdollistaa: kaikkein pahin saarna on: "jos teet näin, saat armon..." se on paholaisen saarnaa. Armo on aina lahja, ilmainen ja peittää alleen entiset, nykyiset ja tulevatkin teot. Armo ei anna lupaa syntiin mutta se ei kuitenkaan ole ehdollista. Armo on ehdoton, sitä ei voi kukaan paeta. kaikki ovat siitä osalliset, ovat sen piiriin suljetut.

Se kuka pelastuu, sen pohtiminen jätettäköön Jumalan tehtäväksi. Se ei kuulu meille. Jokainen ajatus joka uhrataan aiheen käsittelyyn, on syntiä.

[öppiäinen]

Yhdeksän muuta lainkohtaa kuten huorin tekeminen ja aivan erityisesti ensimmäisen taulun käskyt jotka käskevät pitää yhtä ainoata Jumalaa, palvella, rukoilla ja kiittää häntä, -eivät ole suurten kirkonmiesten keskuudessa suosittuja aiheita. Luultavasti tämä johtuu siitä että sosiaalisiin epäkohtiin puuttuminen on suuren yleisön oikeustajun mukaista mutta esim. epäjumalanpalvontaan ja kristillisyyden vesittämiseen puuttuminen ei. On helppo siitä minkä arvelee tuovan kiitoksia ja yleistä hyväksyntää.

No minä en usko alkuunkaan, että ne saarnaavat sitä mikä tuo yleistä hyväksyntää! Vaan ihan sen mukaan miten ovat lain ja ennen muuta evankeliumin ymmärtäneet.

Mammonanpalvonnasta varoittaminen on ensimmäisestä käskystä saarnaamista, eikös?

Minulle synnit anteeksi -saarnasta ei ole mitään apua, ja jollei kirkolla ole parempaa tarjota niin voinkin poistua. (Kyllä se armo oli jo ennen ensimmäistäkään syntiä, että jos mentäisiin aikajärjestyksessä? Mutta tämä on jo toisen keskustelun aihe.)

Se kuka pelastuu, sen pohtiminen jätettäköön Jumalan tehtäväksi. Se ei kuulu meille. Jokainen ajatus joka uhrataan aiheen käsittelyyn, on syntiä.

Minä kyllä haluaisin tietää, mitä se pelastuminen edes on, mutta kunnon vastausta en ole saanut. Kunnon vastaus voisi edellyttää senkin pohtimista, kuka pelastuu. Mutta olkoon, varjelkaa itsenne syntiä tekemästä ja jättäkää minut tietämättömyyteen...

[maisakai]

Ehkä se ymmärretäänkin, mutta halutaan olla vapaamatkustajia.

En tiedä, onko vapaamatkustus-asenne oikeasti lisääntynyt edes vai ei, vai onko kysymys siitä, että työtä kohtuullisin ehdoin on vaikea löytää.

Onkohan seurakunnissa sitten tuota ongelmaa, että köyhimmät eivät voi kokea olevansa arvokkaita? Okei, jos tarkoitetaan seurakunnalla kaikkia kirkkoon kuuluvia niin varmaan on, mutta jos tarkoitetaan sitä mitä yleisemmin (ja hassusti kyllä) kutsutaan "seurakunnan toiminnaksi"?

Mutta mitä tässä muita arvostelemaan, voisiko miettiä mitä itse tekisimme? Oikeasti kaipaisin konkreettisia ideoita vaikka omaan elämääni. Emmauksellakaan taida olla toimintaa täällä...

Tarkoitin niitä "paskaduuninuoria", joille kelpaavat vain hyväpalkkaiset tehtävät ja niitä, jotka suoraan sanovat, ettei työnteko kiinnosta, kun sossusta saa rahaa helpommalla. Onneksi suurin osa nuorista on " tavallisia" eli yhteiskunnan säännöt sisäistäneitä, työelämään suuntautuneita, kun vain yhteiskunta suvaitsisi olla kiinnostunut heidän työpanoksestaan.

Arvelen, että monet köyhät kokevat, ettei srk ole heitä ja heidänlaisiaan varten vaan ns. parempien piirien puuhastelua. Toivottavasti olen väärässä!

Niinpä niin, puhuminen on helpompaa kuin toiminta. Kai sitä minäkin voisin ottaa yhteyttä diakoniatyöntekijään sen sijaan että valitan vapaaehtoistoiminnan puutetta...

Leena: hyvä pointti ajatus, että mistä tietää, kuka milloinkin on avun tarpeessa. Luulen, että itse apua tarvinneet ja saaneet ymmärtävät myös auttaa muita.

[öppiäinen]

Noista lainkohdista vielä, että sitä ihmettelen että sukupuolielämäni osaa kuka tahansa uskova järjestää oitis, mutta kun kysyn, millaista rahankäyttöni pitäisi olla, niin eipä mitään konkreettista vastausta kuulu. Se siitä mitkä synnit kiinnostavat ja mistä jaksetaan saarnata.

Olisiko niin, että kun useimmat kuitenkin elävät joko sinkkuna tai suhteessaan ihan siveästi (paitsi mitä nyt ties kuinka monennessa mutta senhän kirkko käytännössä hyväksyy) niin siitä on helppo antaa ohjeita, mutta jos rahankäyttöä pitäisi miettiä, joutuisi omaakin elämäänsä tarkastelemaan kriittisesti.

[Leena]

Niinpä, navanaluasisoista pidetään tarkkaa kirjanpitoa, vain yhden osalta ollaan yllättävän hiljaa: Kumppaninn pettämisen. Se kuitenkin haavoittaa syvimmin sitä ihmistä, jolle on luvannut eniten.

Ei meidän tarvitse lajitella eikä julkaista Iltsikassa listaa pelastuvista, mutta tuo nyt on totuus: Minulla oli nälkä, jano, olin sairas, alaston, vankeudessa, mitä te teitte?  Kun kertaalleen on itse noin avuton tai sinnepäin, käsittää kirkkaasti, mistä Jeesus puhuu.

Itselleni on ollut aika selvää, että pidän huolta asuntolainastani, lääkekuluistani, sitten tänä vuonna annoin itseni matkustaa ulkomaille ja se oli hyvä matka.  Ekumeeninen pyhiinvaellus, vielä varsin halpa, ja Italiaan jonne olen aina toivotellut pääseväni. Auto minulla varmaan olisi jos saisin ajaa, nyt ei ole kun en saa.  

Se mitä tarvitsen välttämättä, eli asunto, ravinto, lääkkeet, lääkärikulut, kohtuullisesti se mikä minua virkistää eli opiskelu ja näemmä saatan matkustaa toistamiseen joskus taas joskus, sen annan itselleni ettei toisten tarvitse minua hoivata kuin hätätilanteessa, ylijäävä joutaa niille joilla on hyvin tiukkaa. Diakoniatyön kautta saa esimerkiksi joululahjoja, se oli hyvin hauskaa:  Arvottiin suuresta korista, ja siinä luki mitä lapsi toivoi. Semmoista kaikkea.

On vaikeaa nimetä euromääriä jo siksi, että eri kaupungeissa hintataso vaihtelee. Minulla on pikkuinen kaksio (ja terassi!!) HITAS, eli Hesan hintatasoon nähden halpa.

Ensisijaisesti koetan tunkea vähän siskon perheelle, se onnistuu lasten kautta ja on hauskaa.Ja minulla on maailman vääryyksistä paha olla, siksi kuulun Amnestyyn ja PLANiin ja HelsinkiMissioon ja HerättäjäYhdistykseen. Siis, koska siten minun oloni on vähemmän sietämätön.