Anteeksianto

[sadetta]

Ajattelin ottaa tämän ihan omaksi aiheekseen, kun on minusta kiinnostava asia ja alkoi pohdituttaa. Salis kirjoitti Seuratuvan Rukous-ketjussa:

"On tietysti asioita, joita ei voi antaa anteeksi. Sitä saattaa ääneen sanoa, että annan anteeksi vaikka sisällä kiehuu."

  Mitä tai millaisia asioita ei voi antaa anteeksi? Eikö tosiaan?

Vaikka toinen pyytää anteeksi, miksi tai millaisissa asioissa et/te antaisi anteeksi? Tai jos ei pyydä anteeksi, koska ei koe tai ymmärrä tehneensä väärin, annat(te)ko silloin anteeksi tai onko siihen edes syytä? Mitä hyvää tai huonoa voi seurata anteeksiantamisesta vai onko joissain tilanteissa anteeksiannolla mitään väliä, merkitystä?

Tai miksi ei pysty antamaan anteeksi? Edellyttääkö anteeksiantaminen jotain ja jos, niin mitä?

Minusta anteeksianto on prosessi (paitsi jos joku vahingossa esim. ohi mennessään tönäisee ja pyytää anteeksi). Ensin pitää ymmärtää, mitä on antamassa anteeksi ja miksi. Pikkuasioissa lyhyt prosessi ja isommissa joutuu ehkä tutkailemaan syntyjä syviä. Anteeksianto ei minusta tarkoita, että unohtaa asian täysin, mutta että se painuu vähitellen taka-alalle pois häiritsemästä elämää enempää.

Onko eri asia, kun on kyse yksilöstä tai ryhmästä anteeksiannon kohteena?

[Leena]

Voi miten mukavaa kun otit tämän omaksi ketjukseen!
A.  Itse ajattelen näin: Pappikaan ei sitä absolutiota anna, jos ihminen ei kadu, eikä ole aiettakaan muuttaa tapojaan. Mistä hän sen näkee on suurempi juttu, ja sitä ihmettelin. Mutta yhtä kaikki: Minkä te päästätte maan päällä, on päästetty Taivaassa,  saa jatkon: Minkä te sidotte maan päällä jne.
Mietin itse, kun oma äitee soitti tästä kirkon rippisalaisuudesta vähän kiihtyneenä, että paras olisi sanoa pedofiilille että toivotaan parasta...yritin selittää että siitä vasta sotku syntyisi, ja mielivalta - vähän kuin ei julistettaisikaan aviopuolisoiks vaan pappi sanoisi, että niin, sikäli kun nyt teitä tunnen, niin eipä vielä todeta mitään vaan toivotaan ettette ole vuoden sisällä eronneet...kohta tuo laajenisi koskemaan kaikkea syntiä.

Mutta tämä on oikeastaan oma kysymyksensä joskin tiiviisti linkitetty osaan B.

[Leena]

B. En oikein tiedä onko meille annettu samoja valtuuksia toinen toisemme suhteen! Tämä rippisalaisuuskeskustelu johti miettimään sitäkin.  Tiedän ihmisen oman kaikenpuolisen kasvun hidastuvan jos hän jää menneeseen, ja riippuvuudessa on itse asiassa kyse tästä, ristiriitaisesta suhteesta menneeseen, kuka siellä nyt onkin, jolle ei ole annettu anteeksi.

Mutta anteeksiantoon ei voi syöksyä hyvillä päätöksillä. Tai sillä että käsketään niin tehdä. Merkillistä kyllä monenlaisten terapioiden lopputulos on jokseenkin tämä: Pystyy antamaan anteeksi. Toisinaan sen sanominen ääneen etten pysty enkä haluakaan ja ristiriita on raskaampi kn jaksan kantaa, auttaa - eli kun asia palaa mieleen syyttävänä: Et ole edes antanut anteeksi, muistaa, että niin mutta sen sain anteeksi, pääsee helpommin asiaan. Ja usein asiaan kuin asiaan.  

Ja mitä anteeksianto sisältää? Me ajattelemme kai aika tunnelähtoisesti ja asennelähtöisesti, eikä se ole väärin, ne tunteet ovat itsellemme taakka, mutta kai se voi olla teko tai tekemättä jättäminen: Kun vihamiehelläsi on jano, juota häntä jne.  Tai älä etsi tilaisuutta kostaaksesi.

Mutta pedofiilin tai insestin uhrin edessä tästä kyllä on varsin hiljaa. Ainakin toivoo, että syyllinen menisi myös poliisin puheille ja kertoisi mitä teki - jos näkee halun korjata, on aivan toista antaa anteeksi, se käy itsestään pienemmissä jutuissa ja tuossakin ehkä kävisi helpommin. Ellei mitään korjaamisen halun eli katumuksen tapaistakaan näe,, on edessä kyllä raskaan sarjan kamppailu itsen kanssa.

Mutta Salis, todella: Mitä tarkoitit? Vastasin vain kun heräsin ihmisten aikaan ja poikkesin sanomaan huomenta.

[Salis]

Mielestäni lapsen hyväksikäyttöä en voi antaa anteeksi. Mun pitäisi tuntea sisälläni, että rikoksen tehnyt henkilö katuu aidosti tekoaan vereslihalle asti ja sitoutuu ikiajoiksi siihen, ettei tee vastaavaa rikosta. En voi kuitenkaan uskoa hänen katumukseensa. Lapsen hyväksikäyttö on rikos, jonka seuraukset saattava olle uhrille koko elämän pituisia. Ihminen joutuu painimaan asian kanssa monta keraa elämänsä aikana. Rikoksen seurauksesta ei pääse irti sillä, että hyväksikäyttäjä saa pari vuotta vankeutta. Monissa tapauksissa myös raiskauksella on samanlaiset seuraukset.

[Leena]

Niin. MInä voin tyynenpuoleisesti todeta, että tappaisin tyypin, joka raiskaisi jonkun meidän tytöistä. Omasta puolestani kai tyytyisin hieman vähempään. Mutta vasta sen jälkeen keskusteltaisiin anteeksiannosta...kuulostaa kai hurjalta ja epäkristilliseltä, mutta kun näin nyt on.

Tätä kirjoittaessani tulee mieleeni tarina (varmaan kotijumalani/omatuntoni, kts ketju hyvää yötä) koputtaa taas kallooni ja muistuttaa Corrie ten Boomista. Hän joutui kypsässä keski-iässä Buchenwaldiin sisarineen, toimittuaan Hollannin vastarintaliikkeessä ja kätkettyään kotiinsa juutalaisia. Sisar kuoli siellä; iäkäs isä jo ennen keskitysleirille siirtoa, veljenpoika "katosi" jne.  

Myöhemminhän hän kierteli puhumassa näistä, ja muun muassa anteeksiannosta. Kerran häntä tulee puheen jälkeen Saksassa kiittämään mies jonka hän varsin hyvin muistaa - mies, Bchenwaldin sadistinen vartija, ei tietenkään muista yhtä vankipahaista...eikä kai tämä leiri ollut nyt asialistalla.  Mies pyyhkii kyyneleitä ja kiittää puheesta ja tahtoo puristaa Corrien kättä, sillä hän on "saanut anteeksi paljon. "  Corrie tuntee vain syvää inhoa, niin syvää ettei voi edes tarttua miehen käteen... kunnes hän hädissään aivan piinallisessa pattitilanteesta rukoilee...ja tuntee merkillisen lämmön ja rakkauden aallon sisällään, ja voi tarttua ojennettun käteen ja sanoa hiljaisesti, että niinpä, me saamme paljon anteeksi...

Ehkä minä en sittenkään tappaisi vaan käyttäisin energiani siihen että yrittäisin saada uhreille kaiken mahdollisen avun. Tämä kuulostaa hurskastelulta...muistakaa että täällä on    piilonimimerkki kehissä...Leena    ei ole hyvä ihminen...Bonhoeffer oli...tai oli jotenkin niin tyrmistyttävän kristitty.

[hippiäinen]

"Pyydämme anteeksi,
kadumme tekojamme.

Annamme anteeksi,
ymmärrämme vastuumme.

Helppo sanoa,
helppo luulotella.

Auttaisitko meitä
totuuden tielle, Herra.

Aamen."

[Leena]

Luin tuon mitä Sadetta on ketjun alkuun kirjoittanut. Jokin toinenkin vastaava on ollut; en muista mikä tarkemmin.  Minusta kaiken kuulemani ja kokemani jälkeen on alkanut vaikuttaa siltä että hän on harvinaisen oikeassa: Anteeksianto on hidas tapahtumasarja ihmisessä, jokseenkin kuten siellä on,. Se on hyvä pätkä.

Niitä alan joskus pelätä, jotka näyttävät käyvän kimppuun ilman että ikinä käsitän miksi. Tavallisestihan käyvät kohtauksen jälkeen: Katsiokin ettei tuo toistu, tai opastavat ja valistavat muuten. Jos on tiedon puute kyseessä juttu on ok, mutta niitä pelkään jotka tietävät ja silti raivoavat. Heille on vaikea antaa anteeksi, jotkut kyllä pyytävät, silloin tekee mieli vastata että olet jo saanut mutta odota, että minä kerkiän itse perässä. Minun täytyy ensin vähän toipua.

[Riitta-mummi]

Niin nopea kun olen ja impulsiivinenkin niin muutamat asiat ovat vieneet jopa vuosia että olen saanut ne silleen sulateltua että olen ollut valmis rukoilemaan jotta saan annettua anteeksi.
Tosin tekoja ei ole pyydetty anteeksi, ei selitetty mitenkään syitä. Mutta olen iloinen silti että sain lopulta rauhan.
Toisenlaista vääntöä olen käynyt ehtoollispöydässä kun minua on pahasti loukattu. Sekin on vienyt useita viikkoja, mutta lopulta helpotti ja taas on hyvä olla.
Jumala ei ole hidas auttamaan, mutta minä olen pitkä vihassani. Se on siis pitkä prosessi myös minulla. Niinhän sadettakin kai koki.

[Mörtti-57]

Aamupäivällä sain tekstiviästin, jonka miäspualinen lähettäjä pyysi anteeksi kaksi vuatta sitten puhuttuja puheitaan. Aamu oli ku Johnnyn laulamana; Voiko maanantai aamu enää ihanammin alakaa, vaikka myähästyyn töistä auton valojen jäätyä yäksi päälle ja akku oli niin tyhyjä, että keskuslukkokaan ei pelannu. Akkulaturikin oli lainassa ja polokupyärällä ajelin 6km sitä hakemahan.
Juttu oli mua loukannu ja vaivannu, vaikka kuinka sitä miätin ja yritin ymmärtää.
Piäni sana anteeksi avas monta lukkoa ja soitinkin sitten sovintopuhelun.
Täytyy sanoa, että anteeksi pyytäminen ja antaminen on siunattua kristillisyyttä ja ylypeytemme on sitä syntistä Wanahaa Aatamia.
Reissua varten olin pyytäny poikia kattelemahan mulle tyäauton ja kuin symboolina päivälle mua orotti uurenkarhia, puhtahanvalakoonen Transiitti.

[Pirska]

Aamupäivällä sain tekstiviästin, jonka miäspualinen lähettäjä pyysi anteeksi kaksi vuatta sitten puhuttuja puheitaan. Aamu oli ku Johnnyn laulamana; Voiko maanantai aamu enää ihanammin alakaa, vaikka myähästyyn töistä auton valojen jäätyä yäksi päälle ja akku oli niin tyhyjä, että keskuslukkokaan ei pelannu. Akkulaturikin oli lainassa ja polokupyärällä ajelin 6km sitä hakemahan.
Juttu oli mua loukannu ja vaivannu, vaikka kuinka sitä miätin ja yritin ymmärtää.
Piäni sana anteeksi avas monta lukkoa ja soitinkin sitten sovintopuhelun.
Täytyy sanoa, että anteeksi pyytäminen ja antaminen on siunattua kristillisyyttä ja ylypeytemme on sitä syntistä Wanahaa Aatamia.
Reissua varten olin pyytäny poikia kattelemahan mulle tyäauton ja kuin symboolina päivälle mua orotti uurenkarhia, puhtahanvalakoonen Transiitti.

Tämä kommentti piristi minunkin päivääni kovasti. Kiitos Mörtti!