Taitaa itselleni riittää että pääsisin Jumalan luo joskus. Kovin mutkikkaita en osaa ajatella.
Se on totta, että nelisenkymmentä vuotta kuljin merkillisesti leimattuna ja se alkoi siitä kuin tuli lääkiksen pääsykoetulokset. Omat kaverini olivat muualla ja muualta ja minun oli vaikeaa ymmärtää heitä. Tupareissa Hannele, fyssariopiskelija, vuodatti koko sappensa kunnes itkin. Silloin hänen puolisonsa sanoi ettei asia taida aivan noin olla. Hän on kohdannut sentään pääasiassa päteviä ja ystävällisiä lääkäreitä. Hannele ei muista koko juttua, itse muistan koska pelästyin.
Uskon ettei monikaan sairaanhoitaja todella muista niitä kertoja joina on istunut ringissä tupakalla toisten hoitajien seurassa termanaan lääkärien veemäisyys --- juttu josta ei yhdellekään makseta palkkaa. Tukalunta työskentely oli silloin kun ei saanut kohdata potilasta, mutta hänelle vaadittiin toimenpiteitä ja ellei suostunut, oli paha ja inhottava. Uskoisin, että monikaan ei aivan ajatellut kuinka toimi, TEHY: n hoitotiedekampanjan ylilyöntejä nämä olivat. 1994 jälkeen tilannetta hieman hillittiin, siitä kyllä vaiettiin että syynä oli nuorten naislääkärien pääsy itsemurhatilastojen kärkeen. Syynä oli ilman muuta tilanteen mahdottomuus työpaikalla; moni ei enää uskaltanut mennä, kuoli mieluummin.
Miehet saivat tulla jopa humalassa, sanoi minulle työnohjauskoulutuksessa helsinkiläinen ylilääkäri, joka sanoi tänä kesänä palkkaavansa poikakandeja, ei tyttölisensiaatteja. " En jaksa sitä rimputtelua, se ei kiittänyt kun ojensin spekulan... Se pani takkinsa minun naulaani....".
2000-luvun alussa sai monessa paikoin jo työskennellä rauhassa. Siitä huolimatta on kuin polttomerkitty, ja kaikki ammatin tähden. Monikohan tiennee, että kauterisaattori on avustavan hoitajan hyppysissä leikkauksessa? Moniko menee kylään kemistin luo ja ensimmäisenä kertoo kuinka kauheita kaikki kemistit ovat? Tai pankkivirkailijat?
Tämä on asia jota ei kertaakaan ole pyydetty anteeksi. Luukkaan evankeliumissa keskustelu kuuluu: Jos veljesi tulee ja pyytää.... monestiko on annettava? Tiedän, erittäin hyvin tiedänkin kuinka ainut keino tehdä lääkärin työ virheettömästi on jättää se kokonaan tekemättä. Tiesin itse, että joko minun on kovetettava itseni ja kuten monen naisen korostettava niin kutsuttuja fallisia piirteitä --- hieman maskuliinisia ---- niin että minua pelätään, mutta tahdonko itse muuttua? Onhan naisia joita itsekin pelkään!
Haluaisin, että ketään ei leimattaisi syntyperänsä, uskontonsa, ihonvärinsä, muttei myöskään ammattinsa takia pahaksi, inhottavakdi, ahneeksi murhaajakdi joka viis piittaa jne. Kun seuraavan kerran menet vieraisille, ethän aloita keskustelua siitä, mitä isäntäsi tai emäntäsi miltään odin edustaa, sillä hän ei sitä varmasti halua. " Kaikki opettajat.... Minulla muuten oli opettaja joka...,. Tapasin muuten papin joka oli siis niin..... ". Se on huonojen käytöstapojen ja useasti aivan irrationaalisen pimeän puolen irti päästämistä.
Siinä on asia, joka paljossa turmeli aikuisikäni. Minut pelasti sairauden vaikeutuminen. Moni kuoli oman käden kautta. Suuri osa tunnollisista, ahkerista ja osaavista. Työhön jäi väki, jolle olikin aika se ja sama tapasivatko he potilasta vai eivät.
Nyt olen ajatellut joko kirjoittaa kun saan tuon sarjan päätökseen, tai ottaa yhteyttä jonkin ajankohtaisohjelman toimittajaan. Mihin katosi yksi ammattikunta ja miksi?
En tiedä onko tässä enää kysymys anteeksiannosta, ainakaan omastani. Kai ne natsitkin saivat sitten anteeksi jotka katuivat ja kääntyivät suuremman armahtajan puoleen, niin, ja minä myös.
