Löytyipä tämä vanha ketjukin lopulta. Nyt kun olen käynyt taas keskustelua pitkän tauon jälkeen U&R -puolella on menestys jotenkin ollut parempi. Ei niin enää suututa se vähän omalaatuinen opillinen näkökulma uskontoon eikä tee mieli pistää saman tien välejä poikki. Monella on joka tapauksessa hyvät tarkoitukset yksilöitä kohtaan vaikka oppi onkin melkoisen raju, mutta sitä rajuutta ei varmasti kokonaan näe jos on mielestään pohjimmaisena hyvä tarkoitus. Lähinnä se keskustelu on saanut miettimään uskontoa ja uskonnollista kokemusta ylipäänsä. Minulle teologia on vierasta siinä mielessä, etten ymmärrä miten voi puhua Jumalasta kielellämme suoraan, loogisesti ja tarkasti. Minusta emme voi lähestyä absoluuttista tästä rikkinäisestä inhimillisestä kokemuksestamme, muuten kuin viitteellisesti, muuten kuin korostetun henkilökohtaisesti, ei ikinä suhdetta halliten. Yksityiskohtainen oppirakennelma on hyvä, jos haluaa pystyttää organisaation, jos haluaa käyttää valtaa, jos haluaa kanavoida yksilöitä valvotuksi joukoksi. Nämä kaikki ovat myös vaarallisia asioita ihmisen kädessä - vaikka tarkoitukset olisivatkin mitä parhaimmat.
Herännäisyydessä läheisin asia on sen mystiikka, sitä kautta kristinusko laajentuu aidosti universaaliksi, aidosti merkitykselliseksi maailmankatsomukseksi - sen sijaan että se olisi suoja maailmalta, suoja tältä usein karulta kokemukselta, millaiseksi dogmalla ja tarkalla, omistetulla opilla on aina vaara muodostua. Tässä mielessä on niin helppo sisältä päin tuntea, että olennaisin Paavon "opista", sen olennaisimmat sävyt ovat säilyneet, kuin ihmeen kaupalla. Tämä on aivan päinvastainen tuntemus kuin ulkopuolelta katsottuna, jossa kaikki liikkeet supistetaan niiden opiksi. Mikään tie ei ole täydellinen täällä, ja muissa muotoiluissa on paljon rikkautta ja arvoa, mutta suuri aarre on taitamattomissa käsissämme - ja ihmeellisen harvoin ne kädet lyövät.