Neljän "apukasvattajana" eli tiiviisti perheeseen kuuluvana tätinä toteaisin, että kasvatus on ollut paljon muutakin, kuin moraalin opetusta. Lasten kysymyksiin vastaamista, surujen kuuntelemista, pelkojen rauhoittamista, vaikeiden asioiden jakamista, esimerkiksi sen miettimistä yhdessä mikä eteen, kun yhtä kiusattiin yläastevuosina, ja hyvin usein se on ainakin tädille ollut lohduttamista. Ateríoimisen ja wc:n käytön opetusta ja harjoittelua, motivaation kannattelua, kun soittaminen olisi kivaa, mutta harjoittelu tylsää. Läksyistä muistuttamista ja niissä auttamista. Sen miettimistä yhdessä, mikä eteen kun naapurin Samu ja Saara saivat jotakin, johon meidän perheellä ei ole varaa.
........................................
Mutta muistatko jostakin Mörtin kertomuksen intiaanien opetuksesta, kahdesta sudesta, hyvästä ja pahasta, jotka jokaisessa elävät ja kamppailevat? Lasta koetetaan auttaa ruokkimaan sitä hyvää sutta, jotta se lopulta voittaisi. Vanhemmat ovat asettaneet rajat; usein täti on ollut se jolle on tultu selittämään kuinka vää-rin se on, ja siinä on sitten koetettu sitä yhdessä kestää... On mietitty, kun syntyy pikkuveli, että sillä on sitten pippeli... Neidit ottivat asian esille ja täti kuunteli. Se oli hauska pohdiskelusessio. Maattiin lastenhuoneen lattialla piirtelemässä ja odotettiin prinssiä kotiin...
..........................................
Tässä oli kyllä perhe joka oli tiiviisti seurakunnan touhuis myös mutta ei se asiaa muuttanut.