Körttifoorumi
Keskustelu => Seuratupa => Aiheen aloitti: Pena - 12.04.23 - klo:08:20
-
Kyllä se tekee hämäräksi, kun loistava lamppu sammuu ympäristöstä. Se on luonnollista. Me emme tule niin vahvoiksi, että voitaisiin ajatella vain yksinkertaisesti: "Jäipä Jumala, jäipä Kristus." Kyllä hyvä olisi, että niin jaksettaisiin. Minä muistan Niilo Kustaa Malmbergista, kun oli Rautakorvessa seurat ja siinä oli vaimoja, jotka puhuivat surennellen siitä, mikä nyt tulee neuvoksi, kun näyttää siltä, että Malmberg otetaan pois, että lähtö on likellä. Malmberg sanoi siihen hyvin vakavasti: "Ei se ole Malmberg, joka teitä ylläpitää, se on Jumala, ja se jää. Malmberg tulkoon, olkoon ja menköön, Jumala jää." Näin hän lausui, kun kuuli siinä vaimojen surullista puhetta.
Juho Malkamäki
-
Mutta sen kynttilän sammuminen vaikutti melkein enimmän ikävyyttä, kuin mitä minä muistan merkkimiesten lähdöstä. Meni vuosikausia, ennenkuin ruvettiin taas seuroja pitämään. Yksityistä sanan harjoitusta kyllä oli, mutta ei ollut seuroja. Minä muistan esim. "Isoo-Kaisa"-vainajan, joka pakkasi aivan nääntyä, kun ei seuroja enää ollut. Kitinojalla sitten ensi kerran saatiin kuulla sitä salattua viisautta, mitä oli Malmbergiltä kuultu. Ja vähitellen ruvettiin sitten kävelemään Rautakorpeen Arvi Logrenin seuroihin. Mutta sillä välillä ennätti monta nuorta ihmistä heränneiden lapsia jo mennä maailmaan. Tämä ikävä asia sillä lepoajalla tuli. Evät ne lepoajat ole terveellisiä. Mutta silloin on ihmeellinen armo, jos päästään yksityisesti Jumalan sanan harjoittamiseen. Otetaan nyt huomioon tämän aamuinen veisuu, vaikka ei mitään muutakaan, ja se luku, mitä luettiin. Eikö Jumalan Henki ole puhunut niiden kautta juuri nyt niin elävästi, kuin puhua voidaan? Kuka meistä voi sen kieltää? Kun me koetamme tuota harjoitusta pitää yllä vaikkapa niinkin, ettemme tiedä, mitä se on, kuka tietää, mitä se voi aikaan saada. Voi olla niin, ettei jakseta muuta kuin se, että luetaan ja veisataan, ja jos siellä Herran nimessä haasteltaisiinkin, mitä käsille sattuu.
Juho Malkamäki
-
Nuorena ja nuorempana kyllä kaipasi kohtaamiaan 'tiennäyttäjiä' ja ihanteita.
Samoin kuin kaikesta muusta 'omaisuudesta' Herra puhdistaa meitä, ainakin minua, heistä ja niistä mitkä eivät ole suoraan Häneltä, vaan omiamme.
Kiitollisena kyllä muistelen monia puhujia, pappeja, filosofeja, kirjailijoita ja tavallisia kanssakulkijoita joilta 'olen saanut' maittavaa matkaevästä.
Jäljellä ovat tärkeimmät, läheiset ja jokunen ystävä. Rukouksessa voin kohdata Herran, ja Sanassa. Monissa tv-jumalanpalveluksissa on myös Henki ollut koskettamassa. Joten aivan ilman yhteyksiä ei tarvitse olla vanhana ja vaivaisenakaan.
-
Nuorena ja nuorempana kyllä kaipasi kohtaamiaan 'tiennäyttäjiä' ja ihanteita.
Samoin kuin kaikesta muusta 'omaisuudesta' Herra puhdistaa meitä, ainakin minua, heistä ja niistä mitkä eivät ole suoraan Häneltä, vaan omiamme.
Kiitollisena kyllä muistelen monia puhujia, pappeja, filosofeja, kirjailijoita ja tavallisia kanssakulkijoita joilta 'olen saanut' maittavaa matkaevästä.
Jäljellä ovat tärkeimmät, läheiset ja jokunen ystävä. Rukouksessa voin kohdata Herran, ja Sanassa. Monissa tv-jumalanpalveluksissa on myös Henki ollut koskettamassa. Joten aivan ilman yhteyksiä ei tarvitse olla vanhana ja vaivaisenakaan.
Rukoukessa voi kohdata myös parannuksen, silloin muu Hengen kosketus ei vaikuta teennäiseltä.
-
Kuulkaa, tältä paikkakunnalta on nyt yksi lamppu sammunut, ja te muistatte sen valon ja se on hyvä. Mutta mitä tähän ympäristöön on jäänyt? Olkoonpa vaikka kynttilän sydän, joka kumminkin vielä suitsuaa, vaikka se jo "prätäjääkin", niin elämän Herra sanoo siitä: "Suitsevaa kynttilän sydäntä en minä sammuta." Ja kun elämän Herra itse sanoo näin, niin se merkitsee sitä, että te olette silloin yhtä kalliita taivaan valtakunnalle te suitsevat kynttilän sydämet kuin loistavat lamputkin. Silloin juuri alkaa ystäville tulla vaivaa siitä, kun ei saada aikaan seuroja. Ja tulkoon tämä teille niin vaivaksi, että jos sitä rupeaa pidemmältä jatkumaan, ettette pääse kokoon, että nousisi niin väkevä halu, joka vaikuttaa sen, että täytyy päästä. Ja missä kaksi tai kolme kokoontuu yhteen minun nimeeni, sanoo Herra, siellä olen minä heidän keskellänsä. Varsinkin on sananviljeleminen aamupäivällä voimallista ja elävää, silloin on hermosto ja mieli alttiimpi Jumalan sanalle kuin illalla. Ja mitä enempi on kansaa koolla, sitä parempi.
Juho Malkamäki
-
"Suitsevaa kynttilän sydäntä en minä sammuta."
Juho Malkamäki
Sana, joka on otettava vaarin.
-
Silloin kyllä, kun Niilo Kustaa Malmberg kuoli, kuuli monta kertaa maailman puolelta sanottavan: "No kyllä se nyt vuoden parin päästä loppuu se liike." Niillä oli siitä kuolemasta samaa iloa, mitä oli ylipapeilla siitä, että Kristus tapettiin, että nyt kumminkin niistä onnettomista päästään, itse elämän Herrasta ja hänen joukostansa - nyt niistä päästiin - niin ne luulivat. Mutta ei ollut perääkään! Vei siinä vihollinen useampia heränneiden lapsia, mutta se oli vähän sen suhteen, mitä jäi ja mitä alkoi sittemmin kasvaa. On ollut niin erinomainen armo, niin sanomaton armo, että oli semmoinen henkilö kuin Malmivaara-vainaja, ja on jaksettu sittemmin kokoontua. Ei ole päässyt koskaan katkeamaan liike niistä vanhoista ajoista tähän asti. - Tietysti Herra puhuu aina sitä, mitä on tarpeellista kunakin aikana. Eikä hän jätä mitään sanomatta, mikä on tarpeellista niille, jotka Häntä etsivät.
Juho Malkamäki
-
Olen minäkin tullut kokemuksesta huomaamaan, etteivät ne ennustukset pitäneet paikkaansa. Ja niinkauan kun Jumalan sanaa viljellään yksityisesti kodeissa ja yhteisesti seuroissa, ei ole silloin saatanalla täyttä valtaa, ei hetikään. Kiusata se kyllä sattaa ja vaivata, mutta ei se voi kadottaa. Yksimielisyys on voimaa, ja siinä on sellainen rakkaus, joka pitää koossa, kun jaksetaan pitää käsillä sanaa, josta on totuttu elämää saamaan. Tahtoo olla pikkuisen sellaista ja enemmän kuin saisi olla, ettei joka paikassa jakseta kokoontua, kun ei ole erityistä kynttilää sinne tullut. On kyllä sitä ihanampaa, jos sellainen tulee, mutta jos vaan tullaan kokoon siinä mielessä, että Jumala antaa sanansa kautta elämää, niin sekin on hyvä.
Juho Malkamäki
-
Apostoli sanoo päästävän taivaan valtakuntaan ristin ja vaivan kautta, kunnian ja panetuksen kautta. Ja Herran tien matkamiehistä sanotaan, että ne ovat oksia viinipuussa, joka on Kristus.
Juho Malkamäki
-
Tänä päivänä on kuultu harvinaisen ylevä todistus siitä henkilöstä, jonka maailma piti ja ehkä muutkin pitivät elämäntien matkamiehenä, eikä matkamiehenä helvettiin. Mutta, hyvät ystävät, ei se näiden avujen kautta ole elämää perinyt, ei sillä, että se oli tehnyt niinkuin apostoli sanoo: "Jotka Kristuksen omat ovat, ne ovat ristiinnaulinneet lihansa himoineen ja haluineen." Mutta sellaisia ne ovat ja hedelmistä puu tunnetaan. Missä joku on Kristuksessa - se saattaa olla kyllä hyvin heikko maailman hommia ajamaan - siinä täytyy olla jotain hedelmää, josta näkyy, onko hän elämän tiellä, vai onko matkalla kadotukseen. Missä himojansa noudatetaan, olkoot ne vaikka minkä nimisiä ja mitä käskyä vastaan tahansa, siellä ei ole Kristuksen Henkeä, eikä siellä pidetä yhtä sen kanssa, vaikka ihminen itse kuinka sitä luulottelisi.
Juho Malkamäki
-
Kristus on se, joka ensimmäisen perustuksen laskee. "Niin on Jumala maailmaa rakastanut, että Hän antoi ainoan Poikansa, että jokainen, kuin Häneen uskoo, ei hukkuisi vaan saisi iankaikkisen elämän"
Juho Malkamäki
-
Sekä itse Kristus että apostolit kiinnittivät hyvin paljon huomiota siihen, mistä näkyy, kuka on Kristuksessa, kuka ei. Kun elämän Herra pesi opetuslastensa jalkoja, niin ne estelivät. Mutta Hän sanoi heille: "Ellen minä pese teidän jalkojanne, niin teillä ei ole osaa minussa." Vielä Hän sanoi: "Rakastakaa toisianne niinkuin minä olen teitä rakastanut." Siinä on erityinen rakkaus Kristuksen ruumiin jäseniin, joka itse on jäsenenä siinä ruumiissa, mutta siinä on myös rakkautta yhteiskuntaa ja koko ihmiskuntaa kohtaan.
Juho Malkamäki
-
Sekä itse Kristus että apostolit kiinnittivät hyvin paljon huomiota siihen, mistä näkyy, kuka on Kristuksessa, kuka ei. Kun elämän Herra pesi opetuslastensa jalkoja, niin ne estelivät. Mutta Hän sanoi heille: "Ellen minä pese teidän jalkojanne, niin teillä ei ole osaa minussa." Vielä Hän sanoi: "Rakastakaa toisianne niinkuin minä olen teitä rakastanut." Siinä on erityinen rakkaus Kristuksen ruumiin jäseniin, joka itse on jäsenenä siinä ruumiissa, mutta siinä on myös rakkautta yhteiskuntaa ja koko ihmiskuntaa kohtaan.
Juho Malkamäki
Herännäisyydessä rakastetaan sitä, joka julistaa vanhat Siionin virret kuvottaviksi ja vihataan sitä, joka ystävällisenä eleenä kääntää ne.
-
Herännäisyydessä rakastetaan sitä, joka julistaa vanhat Siionin virret kuvottaviksi ja vihataan sitä, joka ystävällisenä eleenä kääntää ne.
Tuo ei pidä paikkaansa edes körttifoorumilla, saati herännäisyydessä yleensä.
-
Tuo ei pidä paikkaansa edes körttifoorumilla, saati herännäisyydessä yleensä.
Se joka tuntee omassa nahkassa tietää parhaiten. Tosiasiat puhuvat itsestään.
-
Mutta jos se vainaja olisi nyt itse ollut kuulemassa näitä, mitä hänestä on täällä puhuttu, mitähän se sanoisi? Kyllä sen täytyisi sanoa: "Milloinka minä olen näitä tehnyt?" Sillä se turmelus, josta on puhuttu, on niin lujasti kiintynyt joka ainoaan, että itsensä tunnossa oleva ihminen huomaa sen vaikutukset itsessänsä ja kaikki nämä ylevät teot, toimet ja harjoitukset syövät niin suuhunsa, ettei huomaa koskaan tehneensä kuin liika vähän. Kuulkaa, se tulee ilmi viimeisenä päivänä. Silloin sanoo Kristus niille, mitä ne ovat tehneet ja luettelee pitkän sarjan. Kun ne sitä kuuntelevat, niin ne ovat aivan ymmällä ja kysyvät: "Missä me olemme ne tehneet?" Ja Kristuksen täytyy niille luetella kaikki, missä se on tapahtunut. - Näin pitää Pyhä Henki hyvin tarkan huolen siitä, ettei itsekkyys ja oma hyvyys pääse kasvamaan täällä, että Kristus aina ja aina jää ainoaksi perustukseksi, että pelastuminen on armosta ja armosta aina vain, eikä mistään ansiosta.
Juho Malkamäki
-
Mutta jos se vainaja olisi nyt itse ollut kuulemassa näitä, mitä hänestä on täällä puhuttu, mitähän se sanoisi? Kyllä sen täytyisi sanoa: "Milloinka minä olen näitä tehnyt?" Sillä se turmelus, josta on puhuttu, on niin lujasti kiintynyt joka ainoaan, että itsensä tunnossa oleva ihminen huomaa sen vaikutukset itsessänsä ja kaikki nämä ylevät teot, toimet ja harjoitukset syövät niin suuhunsa, ettei huomaa koskaan tehneensä kuin liika vähän. Kuulkaa, se tulee ilmi viimeisenä päivänä. Silloin sanoo Kristus niille, mitä ne ovat tehneet ja luettelee pitkän sarjan. Kun ne sitä kuuntelevat, niin ne ovat aivan ymmällä ja kysyvät: "Missä me olemme ne tehneet?" Ja Kristuksen täytyy niille luetella kaikki, missä se on tapahtunut. - Näin pitää Pyhä Henki hyvin tarkan huolen siitä, ettei itsekkyys ja oma hyvyys pääse kasvamaan täällä, että Kristus aina ja aina jää ainoaksi perustukseksi, että pelastuminen on armosta ja armosta aina vain, eikä mistään ansiosta.
Juho Malkamäki
Herra ainoastaan armahtaa, sillä kukaan muu ei varsinkaan sitä tee.
-
Mutta ulkoapäin ne hyvät työt huomataan paremmin kuin itse. Sillä missä on elävä usko, siinä on myös hedelmä itsessänsä. Ei voi toisin olla. Kristus kuvaa kelvottomaksi sellaisen puun, joka ei kanna mitään hedelmää ja kiroaa sen, niin että se kuivettuu, ja viinitarhuri hakkaa sellaiset puut pois, jotka eivät kanna hedelmää.
Juho Malkamäki
-
Mutta ulkoapäin ne hyvät työt huomataan paremmin kuin itse. Sillä missä on elävä usko, siinä on myös hedelmä itsessänsä. Ei voi toisin olla. Kristus kuvaa kelvottomaksi sellaisen puun, joka ei kanna mitään hedelmää ja kiroaa sen, niin että se kuivettuu, ja viinitarhuri hakkaa sellaiset puut pois, jotka eivät kanna hedelmää.
Juho Malkamäki
Niin hedelmästä tunnetaan. Jotkut tuottavat jotakin hyvää, jotkut jäävät sitä haukkumaan ja pilkkaamaan.
-
Kristuksen ruumiissa ovat toiset jäsenet väkevämpiä, toiset heikompia. Mutta siinä ruumiissa vallitsee sellainen laki, että niiden väkevien tulee heikkojen voimattomuutta kantaa. Ja voi kuinka kovaa saa kärsiä sellainen ihminen, joka mielellänsä näkisi, että Jumalan työ kantaisi hedelmää, eikä oltaisi hedelmättömiä, kun näkee ihmisraukkojen onnettomuutta, puutoksia ja lankeemuksia, kun on asiat toisin kuin olla pitäisi ja kumminkaan ei saa toimituksi siihen nähden niinkuin saada tulisi. Se on tavattoman raskas kuorma.
Juho Malkamäki
-
Niin hedelmästä tunnetaan. Jotkut tuottavat jotakin hyvää, jotkut jäävät sitä haukkumaan ja pilkkaamaan.
:eusa_clap:
-
Siihen se sitten vain jää, ei niin, että ihminen itse valitsee, vaan niinkuin Kristus sanoi opetuslapsillensa: "Ette te minua valinneet, vaan minä valitsin teidät." Herrassa elävä ihminen tyhjentyy niin omistansa kaiken sen synnin ohessa, mitä hänessä on ja on toisissa Kristuksen ruumiin jäsenissä, että joutuu aivan armosta elämään joka hetki. Sentähden kun näin on, ei jaksa ylönkatsoa sitä kaikkein huonointakaan. Kun hän huomaa että Kristus kärsii häntäkin raukkaa, joka oli niin paha lankeemaan, ei hän voi astua itse tuomarinistuimelle eikä pitää itseänsä Herran edessä siihen oikeutettuna, vaikka mahdollisesti olisikin saanut toista ojennetuksi.
Juho Malkamäki
-
Kuulkaa, ystävät ja kuulkaa muut: meillä ei ole mitään muuta varana kuin Kristuksen rakkaus. Jos Hän jaksaa meitä kantaa, niinkuin tätäkin ystävää on jaksanut kantaa toivon mukaan, niin me "meemmä" perille. Mutta kaikki oma kyky, mitä sitä on, sen täytyy tulla mitättömäksi. Kristus yksinänsä on ainoa autuuden perustus. Jos me jotakin kiittää osaamme, niin Jumalaa siitä, kun Hän rakasti maailmaa niin, että lähetti meille ainoan Poikansa, ja teki Hänet sellaiseksi, joka jaksaa synnit pois ottaa ja omiensa puutteita vielä kantaa. Siitä johtuu, mitä hedelmää toimitetaan, siitä Herrasta, siitä rungosta, joka hedelmän kasvattaa.
Juho Malkamäki
-
Kuulkaa, ystävät ja kuulkaa muut: meillä ei ole mitään muuta varana kuin Kristuksen rakkaus.
Juho Malkamäki
:eusa_clap:
-
Tältä kylältä on nyt mennyt pois ehdottomasti Herrassa elävä isäntä, mutta mitä on jäänyt? Jeesus Kristus on jäänyt ja Hänellä on voima taivaassa ja maan päällä. Kyllä Hän löytää välikappaleensa, sillä Hän on rikas Herra. Ei meidän tarvitse eikä saa ihmisvoimaa ylistää, sillä sitä sanaa, jonka kautta Kristus on tullut päähenkilöksi, ei ole meidän käteemme tuonut kukaan muu, kuin Kristus itse. Ja jos Hän saa tehdä meissä työtänsä eteenkinpäin, niin emme tule häpeään.
Juho Malkamäki
-
Kristuksella on meihin äärettömän suuri rakkaus. Sen tuo luettu luku* opettaa. Vapahtajan elämän päivinä tapahtui niin, että kun opetuslapsille annettiin joitakin erikoisia tehtäviä, niin niillä oli silloin asiaa Herralle. - Meillä voi olla tai tulee olemaan läheisiä omaisia, niinkuin siitä on jo tänä päivänä kuultu, joita saatana ja maailma yrittävät vetää puoleensa, saadakseen ne syöstyksi iankaikkiseen turmioon. Kenelle Herran opetuslapsi tästä puhuu, kenelle se sen valittaa? Sille Herralle, johon on ennenkin tottunut luottamaan, jolta on ennenkin saanut apua vaivoihinsa. Niiden on täytynyt tulla tuntemaan, että Herraa tarvitaan, etteivät he itse kykene mitään tekemään. Täytyy ruveta puhumaan Martan ja Marian tavalla: "Kun sinä, Herra, olisit ollut täällä, niin ei meidän veljemme olisi kuollut", ei näin onnettomasti olisi käynyt. Kukaties oli niillä sisaruksilla jo epätoivossaan sekin kiusaus, että voi jos he ovat pahoittaneet ystävänsä mielen, voi jos heidän välinsä ovat tulleet rikotuiksi Hänen kanssansa, kun Hän ei ole kuullut heidän rukouksiansa, ei edes sanaa lähettänyt. Ja sentähden on heille tuollainen onnettomuus tullut.
Juho Malkamäki
*Joh. 11:1
-
Kun Kristus sitten tuli, syntyi heidän kesken se huvittava keskustelu, josta kuulimme luettavan. Siinä tuli esille merkilliset kysymykset ja vastakkain kummalliset mietteet: toinen väittää veljensä kuolleeksi ja haisevaksi - Herran silmissä se näyttää vaan makaavan. Mutta niiden kesken oli hyvin likiset välit. Elämän Herrasta kerrotaan, että hän itki Lasaruksen haudalla. Se oli tietysti hänelle hyvin raskas asia, kun likinen ystävä oli kuollut. Mutta ei Hän jättänyt heitä auttamatta. Hän antoi sisaruksille takaisin rakkaan veljen. Kuolema antoi takaisin sen, jonka oli ensin riistänyt heiltä.
Juho Malkamäki
-
Jos nyt meidän ja Herran välillä on samallaista likistä ystävyyttä, niin emmekös mekin tee samalla tavalla? Me valitamme tälle ystävällemme kaikki puutteemme, puhumme Hänelle kaikki tarpeemme ja kaikki kiusamme. Me emme puhu Hänelle ainoastaan niistä perheemme jäsenistä ja ystävistämme, jotka näyttävät tallella olevan, vaan niistä kadonneista, jotka tuntuvat hengellisesti aivan kuolleilta ja kylmiltä. Niistä me Hänelle porajamme. Ja kyllä Hänellä on voimaa ja valtaa herättää nekin kuolemasta, jossa ne makaavat. - Ei Vapahtaja tästäkään vainajasta sano, että se on kuoillut, ei, sitä vaan Hän sanoo, että se makaa, se on tullut lepoon. Sillä Hän sanoo: "Joka elää ja uskoo minun päälleni, ei hänen pidä maistaman kuolemaa iankaikkisesti."
Juho Malkamäki
-
Miten me olemme ansainneet niin äärettömän suuria armolahjoja, joita Herra meille on antanut ja vieläkin antaa? Herra ei meiltä mitään saa, mitä meidän autuuteemme tarvitaan ja kumminkin Hän täyttää armolupauksensa: "Minä lähetän teille Pyhän Hengen, joka opettaa teille kaikki ja muistuttaa teille kaikki mitä minä olen teille puhunut." Se on jo monasti ennenkin siksi selvinnyt ja taas tänäkin päivänä erityisesti, että ei historia merkillisempää aikaa tiedä, kuin meidän aikamme on, että Pyhä Henki voisi niin kokemukseen perustuen sovittaa yhteen nykyisen ja aikaisemman kokemuksen. Jos koskaan voisi sovittaa ihmisiin sitä sanaa, joka sanoo: "Autuaat ovat ne korvat, joilla te kuulette ja ne silmät, joilla te näette!" niin kyllä se sopii näinä aikoina. - Emmekä me kuitenkaan ole sen parempia, kuin Aatamin lapset ovat. Me napinoimme ja kiusaamme Jumalaa oman tilamme tähden, ja Hän yhtäkaikki hoitaa meitä elävällä sanallansa.
Juho Malkamäki
-
Mutta ei koskaan ole niin ollut, ei Kristuksenkaan aikana, että kaikki olisivat ottaneet sanan vastaan. Monen kohdalla käy niin, että mitä elävämpi on sana keskuudessamme, sitä perinpohjaisemmin ihminen vaan paatuu. Joille Kristuksen risti ei kelpaa, eikä se tie, mikä elämän Herra asetti kuljettavaksi, niille on Kristuksen risti pahennukseksi, mutta meille, niinkuin apostoli sanoo, jotka uskomme, on evankeliumi Jumalan voima.
Juho Malkamäki
-
Jeesus sana elämän
https://www.youtube.com/watch?v=QwRXkYNO1Ps
-
Ja se sana, mitä nykyaikanakin kuulemme, tuomitsee toiset iankaikkiseen kadotukseen, toiset iankaikkiseen elämään. Jos me tunnemme itsemme mahdottomiksi siihen armoon, mitä me Jumalalta saamme, emme silloin pääse pahentumaan emmekä loukkaantumaan siihen sanaan, vaan meiltä kohoaa Herralle kiitos siitä, että Hän meidän kuolemattomia sielujamme hoitaa ja ruokkii ja ohjaa iankaikkiseen elämään.
Joho Malkamäki
-
Tuo kirja teki kysymyksen, päästäänkö taivaaseen. Ja siihen on meidän ehdottomasti vastattava niinkuin siihenkin mitä on luettu ja kuultu. Siinä joutui lukemisen alla kaipaamaan itseltään jotakin vastausta, että mitähän tuosta ja tuosta kohdasta olisi otettavaa, sillä luultavasti meille tuntuisi hyvin tympeältä ajatella, jos pitäisi kuolla synnissä, niinkuin puhuttiin Israelin ensimmäisestä kuninkaasta, jonka Jumala oli ottanut ikäänkuin omaan talutukseensa ja johdatukseensa, niinkuin ensimmäisenä miehenä Israelin pääksi ja johtajaksi. Ei suinkaan häntä oltu vähillä ihmislahjoilla varustettu, vaan Jumala oli hänelle antanut suuret tavarat. Mutta siinä kävi sittenkin niin onnettomasti, että hän kuoli synnissä. Ja hänen kuolemansa johdattaa ajattelemaan sitä, kuinka peräti tärkeää on, että ottaa vaarin Jumalan panemista vittauksista, niin että niitä noudattaa kuuliaisesti, eikä käänny niistä pois, vaan pysyy uskollisena Jumalan tahdolle, ettei tarvitsisi synnissä kuolla, kun on edessä lähtöhetki.
Juho Malkamäki
-
Ja sehän on aivan luonnollista sitten, että sellainen lapsi pääsee vähemmällä kurituksella ja nuhteilla ja vaivoilla, joka on ollut vanhemmillensa tottelevainen. Mutta tottelematon ja kuulematon lapsi saa aina osallensa kärsimisiä. Jos Jumalan sydän olisi samallainen kuin meidän ihmisten on, niin kai Hän jättäisi ihmisen hyvin vähällä, kun hän ei Häntä tottele, jättäisi hänet oman onnensa nojaan, siksensä, ja niin ihminen pääsisi ehkä hyvin vähillä kärsimisillä mutta saisi mennä kuolleessa tilassa iankaikkisuuteen. Mutta kun Jumalan sydän on sellainen kuin eräässä virressä veisataan, ettei Hän sallisi ihmisen tulevan saatanalle myydyksi ja sen valtaan jätetyksi, niin on Hänen sydämensä kiintynyt ihmiseen samoinkuin äidin sydän lapseensa, äidin, jonka täyty häntä ahdistaa ja pakottaa kuuliaisuuteen ja tottelevaisuuteen ja niihin tapoihin ja menoihin, jotka talouden pidossa hyväksytään. Niin tuottaa ihminen itsellensä, tottelemattomuuden tähden Jumalaa vastaan, äärettömän paljon lisää vaivoja, kiusoja ja kipuja ja omantunnon tuskia ja muita ahdistuksia.
Juho Malkamäki
-
Sillä jos vaan rupeaa tarkkaamaan omaa elämäänsä, niin huomaa Jumalan puhuvan, ikäänkuin äänellisesti keskustelevan meidän kanssamme. Sillä omatunto sanoo aivan selvästi, missä on tehty vilppiä ja pahoitettu Jumalan mieltä. Se puhuu aivan niin, kuin sen asian sanoisi joku toinen ihminen, että eiköhän tässä ole nyt menty toisin, kuin Jumalan tahto olisi. Ja jos sen kuullessa ei jää siinä viivyttelemään sen kauempaa, vaan rupeaa tuota ääntä tottelemaan, niin pääsee vähemmillä kärsimyksillä, pienemmillä kiusoilla ja vaivoilla. Mutta jos ei osoita kuuliaisuutta, niin saa kovempia kärsimisiä itsellensä, päästäkseen taas oikeaan suhteeseen Jumalaan.
Juho Malkamäki
-
Sillä jos vaan rupeaa tarkkaamaan omaa elämäänsä, niin huomaa Jumalan puhuvan, ikäänkuin äänellisesti keskustelevan meidän kanssamme. Sillä omatunto sanoo aivan selvästi, missä on tehty vilppiä ja pahoitettu Jumalan mieltä. Se puhuu aivan niin, kuin sen asian sanoisi joku toinen ihminen, että eiköhän tässä ole nyt menty toisin, kuin Jumalan tahto olisi. Ja jos sen kuullessa ei jää siinä viivyttelemään sen kauempaa, vaan rupeaa tuota ääntä tottelemaan, niin pääsee vähemmillä kärsimyksillä, pienemmillä kiusoilla ja vaivoilla. Mutta jos ei osoita kuuliaisuutta, niin saa kovempia kärsimisiä itsellensä, päästäkseen taas oikeaan suhteeseen Jumalaan.Juho Malkamäki
Minun omatuntoni venyy kuin purukumi, sen mukaan kuin tarvis.
Omaantuontoon ei kannata, siis luottaa.
Ihmistä syyttää niin moni lähimmäinen ja perkelekkin vielä.
-
Siinä tulee sitten niin kumman selväksi se, että kun rupeaa seuraamaan omaatuntoa, niin ei pääse sanomaan heikkouden synniksi, eikä miksikään muuksi kuin ehdolliseksi synniksi sitä, mitä on harjoittanut. Omatunto sanoo sen, mitä on sitä vastaan tehty, ehdolliseksi synniksi, ja se on Jumalan sana, mitä hänelle omatunto sanoo. Ja siinä saa sitten kyllä jauhaa, ennenkuin suhde Jumalaan on taas oikea. Kun niitä syntejä kasaantuu sitten vielä useampia ja eri laatuisia ja aina uudistuvia, niin kai se on penseys tai synnin rakkaus, eli mitä se mahtaa olla, joka estää, niin ettei tohdi antaa Jumalalle täyttä lupausta, ei sitä, että antaisi koko sydämensä, sielunsa ja ruumiinsa, koko olentonsa Hänelle. Siinä on liuhalliselle mielelle liika rakkaita puolia, joista ei luopuisi, ja sentähden joutuu jakamaan sydäntänsä ja mieltänsä, josta taas saa kärsimisiä paljon enemmän, jos kerran Jumalan Henki asuu sydämessä ja omatunto valvoo, niin että synti syntinä pysyy, sen nimisenä, mitä se todella on.
Juho Malkamäki
(Ehdollinen tarkoittanee ehdoin tahdoin tehtyä syntiä.)
-
Eivät ne ole terveitä kutkaan, jotka ovat Herran parissa. Niillä on alituinen halu tulla Herran neuvomiksi. Ja Herralla on alituinen työ siitä, mitä olisi sille ja sille sairaalle tehtävä, mikä olisi sille parannukseksi. Herran parissa tulee sairaalle sellainen kohta, että siellä pannaan paljon kipeämpää kuin soisi, annetaan vaan kipuja kipujen lisäksi. Mutta kaikki tämä on vaan parannusta, että viimeinkin tulisi iankaikkiseen elämään puhdistetuksi synnin taudilla tahrattu ihminen. Kun Jumalan sanan edessä tarkkaa omaa tilaansa, kun se sana saa tehdä tehtävänsä ja kautta käy, etä meitä löydettäisiin oikeiksi Jumalan edessä, niin siinä löytää itsensä alituisesti sieltä, missä ei saisi olla, milloin oikealla, milloin vasemmalla puolella. Milloin on antanut lihalliselle mielelle ja lihallisille haluille vapautta, milloin taas yrittänyt Kristuksen kunniaa ehkä itsensä tietämättä itsellensä anastaa.
Juho Malkamäki
-
Se on merkillistä, ettei sitä löydä itseänsä koskaan oikein ehjästi käymästä tieltä, vaan aina syrjästä. Tie on ikäänkuin sellaista kukkulaista, jossa ei ollenkaan saa astelluksi kohdallansa, vaan aina nyrjähtää jalka syrjään. Ja siinä jää aina sitten oikeaksi vaan Herra, se Herra, joka sen elämäntien matkamiehen kuljettaa ja vie iankaikkiseen elämään. Sentähden voi nyt lähteä taas tätäkin päivää kulkemaan ja seuraavia. Ei suinkaan ole muuta neuvoa nytkään, kuin antaa Herran taluttaa ja kuljettaa ja johdattaa. On aivan mahdotonta pysyä elämän tiellä, ellei Hän pidä kädestä kiinni, mahdotonta nousta, ellei Hän vedä.
Juho Malkamäki
-
Me tiedämme jokainen, että tämän kuun alkupuoliskolla on ollut tavallista enemmän juhlia, enemmän kuin monesti muina aikoina näilläkään kentillä. On ollut juhlia ja kokouksia, joissa on kai Jumalalla ollut aikomus valloittaa maailmalta enemmän ja enemmän alamaisia ja jäseniä. On ollut juhlia, joissa on ollut tarkoitus valistaa kansan ymmärrystä ajattelemaan oman maan historiaa. On jälleen ollut juhlia, jotka ovat äärettömän valaisevasti tuoneet näkösälle, miten ennen on eletty, miten aikaa ennen kulutettu ja millä tapaa, ja niistä on otettu ikäänkuin valaistusta ja ymmärrystä eteenpäin elämiselle. Se kai on tietysti tarpeellista sekin. Ei suinkaan tiedon ja valistuksen puutetta nykyaikana kukaan hyväksy, vaan sen arvon tiedämme jokainen tunnustaa.
Juho Malkamäki
-
Mutta kumminkin luulisin niin, että kun näitä arvostelemme, niin ikäänkuin meidän tunto sanoisi, että se kumminkin on pääasia, että Jumala saisi valloitetuksi enemmän ja enemmän alamaisia ja jäseniä, että me annamme sille ensimmäisen sijan ja jätämme toiseen sijaan sen, mikä koskee tätä ajallista elämää, kun se kumminkin on tätä ajallista, mutta se toinen on iankaikkista.
Juho Malkamäki
-
Meissä jokaisessa on tavallansa vastenmielisyys niin äärettömän hyvään asiaan kuin tämä itsessänsä olisi. Meissä hyvin helposti voittaa se, mikä on ajallista. Meidän, jotka olemme itsestämme joutuneet tarkkaamaan, kumpi minussa mieluummin hallitsee, mikä henki on vallan päällä milloinkin helpoimmin, meidän täytyy tunnustaa, että meissä on itsessämme sitä ajallista, ja meidän on ikäänkuin sodan ja taistelun kautta aina uudestaan voitettava se asia, joka on iankaikkista. Ja Jumalan täytyy aina uudelleen ja uudelleen, aina eri tavalla tehdä tämä asia tiettäväksi niissäkin ihmisissä, joissa se on jo sijaa saanut. Ja kai myönnämme, että tuntuisi aivan hukkaan menneen näissäkin pidoissa käynti, jos ei täällä mitään muuta saisi, kuin sen, että me täällä ruumistamme ravitsemme. Kyllä kai Kaanaan häissäkin pidettiin huolta siitä, että ruumis tuli ravituksi, mutta kun sinne oli elämän Herra haastettu ja Hänen opetuslapsensa, niin siellä oli kai myöskin puhe Jumalan valtakunnan asioista ja sen valloittamisesta.
Juho Malkamäki
-
Kun pari viikkoa sitten tapasi ihmisiä liikkeellä, mistä tulivatkin, oli heillä aina surullisia ajatuksia, että nyt ei tule mitään, nyt menee vaivannäkö hukkaan tänä vuonna. Oli niin kylmä, maa ei kasvanut. Eräs matkustaja Karttulasta oli tullut halki Keski-Suomen polkupyörällä, ja hän kertoi, että oli surkeaa nähdä, kuinka kansa huokaili epätoivon huokauksia: "Nyt ei tästä tule mitään viljaa." Mutta ei ole kulunut siitä oikein kahta viikkoakaan. Onkos nyt sellaista? Eikö ole muuttunut näin vähässä ajassa niin, että nyt jo voi hyvin hyvällä syyllä ajatella, että on aivan täysi mahdollisuus saada kohtuullinen sato ja tulos siitä vaivannäöstä, mitä on uhrattu.
Mikä tämän on vaikuttanut? Kyllä kai ne ainakin, jotka vielä Jumalan Jumalaksi tunnustavat, ymmärtävät, mikä sen on vaikuttanut. Siinä näkyvät Jumalan suuret ihmetyöt, kun Hän muuttaa niin vähässä ajassa ilmasuhteet, panee kasvikunnan kasvamaan ja rehottamaan, vaikka aivan epätoivo oli tarjona. Ja Jumalan suuret työt näkyvät myös, jos vähänkin ajattelee Suomen historiaa yleensä ja erittäin hengellisiä liikkeitä muutama vuosikymmen taapäin. Se on äärettömän kehoittavaa.
Juho Malkamäki
-
Ei ole oppineissa aina tietty juuri jumalanpelkoa olevan. Mutta minä olen omilla silmilläni nyt nähnyt näinä vuosina, että niitä on kokoontunut satakunta, rakentanut itselleen huoneen pääkaupungissa ja sinne kokoontunut rukoilemaan ja hengellisistä asioista keskustelemaan, jumalansanaa viljelemään yhdessä. Eihän tämä ole pieni ajanmerkki hyvään päin.
Kansakouluissa ei ole juuri ollut opettajia, jotka olisivat vähääkään koettaneet eteenpäin kehittää sitä jumalanpelkoa, jota vanhemmat lapsissaan ovat kotona koettaneet panna alulle, ja siitä syystä oli niin äärettömän raskasta panna lapsia kansakouluihin. Mutta nyt tämä asia on korjaantunut äärettömässä määrässä.
Juho Malkamäki
Juho Malkamäki syntyi 23. toukokuuta 1844 Ylistarossa Malkamäen talossa.
-
Äskettäin oli Lapualla vähän yli 40 pappia, jotka yhdistyivät nöyrtyen pyytämään suurelta Jumalalta armoa, että Hän antaisi heille tavaransa käytettäväksi lunastettujen sielujen pelastamiseksi, kun he ovat tähän asti olleet niin kylmiä, tehneet niin virallisesti sitä työtä, jättäneet Kristuksen lauman ruokkimatta. Ja heidän tunnoillansa oli painona, että nyt pitäisi alkaa tehdä tätä työtä todella.
No, kun sitten kysytään, mikä tämän on tehnyt, mikä tätä muutosta on ruvennut panemaan aikaan, niin me kai vastaamme jokainen, että se on suuri Jumala, joka rakastaa vielä Suomen kansaa. Hänellä on vielä pelastettavana monta, nyt synnin tiellä kulkevaa. Aivan mahdollisesti tulee autetuksi se, joka vielä autetavissa on.
Juho Malkamäki
-
Sitten taas sanotaan toiselta puolen, että joka paha on, se tulkoon vielä pahemmaksi. Ja Henki Raamatussa sanoo, että Jumala antaa paatua niiden, jotka kerran eivät Häntä totella tahdo.
Kyllä on kuitenkina varmaa, mitä jo äsken mainittiin, että jos Kristuksen lunastusarmo ja se rakkaus, jolla Hän on ihmiskuntaa pelastamaan ja saatanan vallan alta pois riistämään tullut, saisi vaikuttaa kenessä hyvänsä, oli se ylhäinen tai alhainen, niin se ehdottomasti vaikuttaisi niin, ettei yhtään lunastettua sielua jäisi siitä osattomaksi.
Juho Malkamäki
-
Miltä kannalta me nyt voimme ottaa arvosteltavaksi nuo virret, joita on veisattu? Mikä on ollut nyt niiden sisällyksenä ja mitä me olemme saaneet tehdä niiden avulla? Herra vakuuttaa vakuuttamalla: "Katso, minä seison ovessa ja kolkutan." Ei niin, että meidän on mentävä Hänen ovelleen; siinä ei puhuta niin, vaan Hän tulee sinun ovellesi. Hän tulee sinua katsomaan ja tulee sinun ovellesi kolkuttamaan ja sanoo: "Jos joku avaa oven, niin minä tahdon tulla sisälle ja pitää ehtoollista hänen kanssansa ja hän minun kanssani."
Juho Malkamäki
-
No, miten tämä on ymmärrettävä? Miten tämä nyt avataan? Tulee kysymys siitä, onko se nyt avattu. Päästäksemme johonkin johtopäätökseen juuri nykyhetkessä, aivan tämänaamuisessa, siitä mitä nyt on kuultu, täytyy myöntää, että ovi Herralle on nyt avattu, kun Hän voi tällaista ehtoollista meidän kanssamme pitää ja me Hänen kanssansa. Sillä kun Hänelle vain avaa, niin siinä tulee kohta keskustelua Hänen kanssansa. Hän ei ole siellä ääneti eivätkä voi nekään olla ääneti, jotka ovat Hänelle oven avanneet. Näiden virsien veisaaminen on keskustelua Herran kanssa, kun Hänelle on ovi avattu. On aivan turhaa antaa perkeleelle sitä kunniaa ja sitä arvoa, että hän olisi sen tukkinut. Ei Herra turhaan seiso oven takana, vaan ovi on avattu; olkoon vaikka kuinka vähän saatu änkytetyksi, ja vaikka kuinka pikkuisen olisi saatu, niin kuitenkin on ollut huokaamista. Siitä ehtoollisesta on nyt osaa saatu, jonka Hän on luvannut, nimittäin siitä hengellisestä ehtoollisesta, joka on Jumalan sanan ravinto.
Juho Malkamäki
-
On ihmeellisen hienoa että sen lisäksi että rukousyhteys on, on myös keskusteluyhteys.
Arvostan juuri tätä jokapäiväistö keskustelua Herran kanssa. Niissä juuri koen valtavaa huolenpitoa, neuvoja ja ohjausta oikeaan.
-
On merkillistä, että vaikka emme me ole sitä pyytäneet niin hartaasti ja tuskin olimme sitä huomanneet ollenkaan pyytää, kun olimme aamulla heränneet, että Hän tulisi meidän ovemme taa, on Hän kuitenkin aivan itsestänsä tullut sinne. Hänellä on monta kymmentä kertaa suurempi halu tulla meidän luoksemme ehtoollista pitämään , lähestyä meitä. Ellei Hän tällä tapaa olisi saanut toimia, me emme nytkään olisi tässä talossa tällä tavalla häitä viettämässä. Minä luulen niin, että Herralla on ääretön voima salpoja aukaisemaan, kun me vain päästämme Hänet niin lähelle itseämme, että Hän on oven takana, pyytämässä päästä kanssamme ehtoollista pitämään. Sanotaan kyllä toisessa paikassa: "etsivä löytää, kolkuttavalle avataan" jne, mutta tämä paikka, mistä nyt on puhe, on aivan erikoinen. Herra ei puhu tässä ollenkaan mistään tehtävästä meidän puoleltamme. Hän vain sanoo olevansa niin lähellä, että Hän on oven takana ja siellä kolkuttelee ja pyytää saada salvat avattavaksi.
Juho Malkamäki
-
No, mitenkä se on, jos hivenkään on rakkautta Herraan eikä täydellinen vastenmielisyys, niin kuka voi jättää ovea avaamatta? Ja se tapahtuu juuri siinä sanassa. Ja se Elämän Herra on sitten siinä huoneessa päähenkilönä, Hänellä on korkein puheenvalta. Mutta ei Hän ota keneltäkään pois keskusteluoikeutta. Kaikkien Hän antaa kanssansa pitää ehtoollista ja olla siinä keskustelussa. Tulee tavattoman väsyttäväksi, jos meidän täytyy olla siinä käsityksessä, että se Herra on meidän haettava. Silloin tuntu aina siltä, ettei ole päässyt Häneen käsiksi käymään. Vaikka on jo päässyt, vaikka Hän on jo huoneessa, niin sittenkin mieli käyttäytymään niinkuin ei Häntä olisikaan. Ja silloin joutuu enimmästi niinkuin omin ruokinsa tekemään työtä ilman palkkaa.
Juho Malkamäki
-
Koraalitoisinto: Nyt ylös, sieluni (Juho Kustaa Valtanen, kansanveisuu).
Kansansävelmä (sov. Siukonen - Kilpeläinen): Oi, Kaanaanmaa (Vihdin kirkkokuoro, Vihdin kantaattikuoro, Vihdin kapelli/Martti Kilpeläinen).
Koraalitoisinto: Autuus ja riemu on kaikilla meillä (Lauluyhtye Toisinto).
https://areena.yle.fi/podcastit/1-2010892
https://areena.yle.fi/podcastit/1-65842571
-
Savonlinna Opera Festival Anniversary Gala "En saa ovea auki"
https://www.youtube.com/watch?v=7jhgYHe_UQI
-
Arkana nyt olen tullut
https://www.youtube.com/watch?v=mjIxUzwmlBA
VK 207
1.
Arkana nyt olen tullut
itseäni tutkimaan.
Kaipuu nousee sydämestä
parempaan ja puhtaampaan.
Kun en itse selvää saa,
mikä mieltä ahdistaa,
Jeesus, saanhan olla tässä
hiljaisuutta pyytämässä.
2.
Herra Jeesus, itseäni
vaikken oikein tunnekaan,
auta nytkin rohkeasti
sinuun yksin katsomaan.
Tunnet mielialani,
huoleni ja toiveeni.
Tiedät aiheet ahdistukseen.
Auta lepoon, luottamukseen.
3.
Anna lohdutuksen sana,
anna synnit anteeksi.
Armotyösi hoivaan sulje
ystäväni, perheeni.
Viikon töihin, kiireisiin
käythän rinnalleni niin,
että saisin omanasi
olla, Jeesus, hoidossasi.
4.
Hiljaisuutta, Jeesus, kaipaan,
läsnäoloasi vain.
Siitä virtaa arkihuoliin
aamurauhaa sunnuntain.
Minut täytä toivolla,
että voisin iloita.
Kiitos, että kaikkeen vaivaan
nyt jo yltää voima taivaan.
Pentti Hölsä 1977. Uud. Anna-Maija Raittila 1979. Virsikirjaan 1986. | Sävelmä: Toisinto Pohjois-Savosta.
-
Muistan päivää autuasta:
https://www.youtube.com/watch?v=MZF5O-PHbbc
Histan veisaajat. Hieno tulkinta kolahtaa kokemaani.
-
Ei Kristus sano tulevansa rauhan miehenä. Hän sanoo lähettäneensä miekkaa maan päälle, sotia ja taisteluita. Papit menivät täältä jo pois, mutta menkööt, kyllä ne sen tietävät. mitä Raamattu sanoo- Mutta minä olen siitä varma, että papit tulevat siitä kärsimään kaikkein eniten. Ne ovat niinkuin maalitaulu, johon ensiksi tähdätään. Mutta älkää nuoret papit peljästykö, Herra on teidän mukananne.
Nyt voi käydä niin, ja se on hyvä sekin, että moniksi vuosikymmeniksi joutuu todella elävä Herran pappi aivankuin korpeen, jossa joutuu kymmeniä vuosia ahertamaan yksinäisyydessä ja koittaa kaikellansa voittaa sieluja Kristukselle - mutta hedelmää ei tahdo työstä näkyä. Ja kun siinä pitää vain olla ja kestää, niin tulee oikein sääli. Kyllä minun on täytynyt sellaisia ajatella ja rukoilla niiden edestä, että ne kestäisivät, eivätkä väsyisi.
Suhde on hyvin toisellainen, jos pääsee työhön sellaisilla seuduilla, joissa edes jo korvat ovat auki elävälle sanalle. Siellä on jo jotakin vastakaikua, ja siitä on ääretön apu papille.
Juho Malkamäki
-
Mutta siinä väijyy sitten toinen vaara. Pappi joutuu tästä työstä, jos sen vaikutus rupeaa näkymään laajemmalla, kiusaukseen ottaa jotakin itsellensä, vaikka se on yksin Herran armotyö eikä kuulu ihmiselle, vaikka Herra onkin hänen äänensä kautta puhunut. Armoa se on, että tapahtuu herätystä, ja että osaa heränneitä hoitaa, ettei sano uskottomaksi sitäkään, jonka usko on mennyt hyvin heikoksi, vaan näkee siinäkin Herran käsialaa ja muistaa, että Herra vie suureen ahdistukseen ja sieltä jälleen ulos. Kun Herra kuljettaa, niin Hän johtaa kyllä korpeenkin, eikä anna vuosikymmeniin näkyä hedelmää, vaan täytyy odottaa ja oppia ymmärtämään, että nyt ei ole Herran aika. Mutta se ei ole mikään helppo kohta, vaan se on kova vanhalle aatamille, lihalle ja verelle ja on se hengellekin. Hyvin moni pappi joutuu suremaan sitä ja joutuu kyllä epätoivoonkin: voi, voi, kun jouduin väärään virkaan. Miksi Jumala johti minut tähän virkaan, jossa ei mitään hedelmää tule näkyviin?
Juho Malkamäki
-
Mutta sen verran kuin tämänlaisia pappeja tunnen - tuskin puoleksikaan - ovat ne raukat kuitenkin kestäneet tuon kohtalon. Ja se on suuri armo, ettei maailma niitä niele eikä tee kaltaisiksensa, eikä lahkolaiset ja yltiöuskoiset saa peräänsä, vaan että ne asettuvat niinkuin rovasti äsken puhui, juuri sellaisina Herran eteen ja siinä pitkittävät. Simeoninkin piti odottaa kauan, kauan, ennenkuin näki Kristuksen. Ja millä tavalla näkee pappi nykyaikana Kristuksen? Sillä tavalla, että kun Jumalan työ alkaa ihmisissä vaikuttaa, niin heissä näkyy Kristus. Ja kyllä sen ymmärtää, mitä se sitten on, kun saa pitkän ajan päästä nähdä Kristuksen noissa Hänen jäsenissään.
Juho Malkamäki
-
..., eikä lahkolaiset ja yltiöuskoiset saa peräänsä, vaan että ne asettuvat niinkuin rovasti äsken puhui, juuri sellaisina Herran eteen ja siinä pitkittävät. Simeoninkin piti odottaa kauan, kauan, ennenkuin näki Kristuksen. Ja millä tavalla näkee pappi nykyaikana Kristuksen? Sillä tavalla, että kun Jumalan työ alkaa ihmisissä vaikuttaa, niin heissä näkyy Kristus. Ja kyllä sen ymmärtää, mitä se sitten on, kun saa pitkän ajan päästä nähdä Kristuksen noissa Hänen jäsenissään.
Juho Malkamäki
Tätä eroa eivät kaikki uskovaiset osaa ymmärtää.
Tuossa Malkamäki puhuu kai vain papeista, mutta näin se on muidenkin uskontietä käyvien kanssa.
Jos ihminen on lapseta asti uskonoppia kotona saanut päähän taottua, siinä on suuri ero kun Herra on ensin ihmistä kypsytellyt, antanut ' liekaaä ja sitten 'ottanut omansa' , voimalla joissakin tapauksissa, ja asettanut tehtävät eteen.
' Ei kannettu vesi kaivossa pysy', sopii ajatustani kuvaamaan.
-
Eräs kiusa, mikä pappia uhkaa, on siinä - se on koettu jo lähes sadan vuoden aikana meidän maassamme - että missä Kristus alkaa elää ja voittaa, siellä se on lankeemukseksi ja tunnusmerkiksi, jota vastaan sanotaan. Jos perheessä herää kuka henkilö hyvänsä, niin se pappi ja se henkilö, jonka kautta se on tapahtunut, tulee sille niin rakkaaksi, että sitä täytyy kantaa Herran eteen. Niin se on tähän asti ollut eikä se suunta muutu, se on Jumalan armohengen työ ja toimi. Kyllä ne tahtovat sitä nähdä ja kuulla, niinkauan kun se armon Henki niissä työtänsä tekee. Niin se on, ja jollen minä olisi sitä muualla nähnyt niin ainakin opistolla ja niissä oppilaissa, jotka ovat siellä Herran armotyöstä osaa saanett. Ei koskaan se jää unohduksiin, joka on Herran puolesta sen armotyön tehnyt. Niin oli laita apostoli Paavalin ja monen muun. Se oli niin ystäviensä rakastama, että ne olisivat kaivaneet vaikka silmän päästänsä hänen tähtensä.
Mutta siinä syntyy samalla kamala sota ja riitaisuuden henki, kun joku perheenjäsenistä herää. Toiset sotivat Jumalaa vastaan, ja se, joka on Jumalan käsissä, koettaa puolustaa itseänsä ja opettajaansa ja ottaa Jumalan sanan sota-aseeksensa. Näin on käynyt meidän maassamme jo lähes sata vuotta. Minä hyvin muistan niitä aikoja, kun täällä rupesi herätyksiä tapahtumaan ja mikä sota siitä syntyi. Kun joku heräsi, niin siitä nostettiin sellainen melu, ettei se kelpaa enää mihinkään, se meni aivan pilalle. Sellaista kohtelua oli minun äitini saanut kokea veljeltänsä ja vanhemmiltansa. Mutta se kesti, suuri Jumala oli apuna, niin että se perille asti kilvoitteli ja kuoli 94:nnellä ikävuodellaan. - - Mutta siinä käy niinkin kummasti, että jos se, joka heräsi ja herää vielä nytkin, jos se piti kutinsa, niin siitä perheestä lähti hetken päästä monta muuta Herraa seuraamaan.
Juho Malkamäki
-
Tällaista se on ollut ja tulee olemaan vastakin. Ei kenekään edestä niin tarvitsisi rukoilla kuin pappien ja opettajien. Sitähän apostoli Paavalikin hyvin kipeästi pyyti: rukoilkaa, että minulle annettaisiin, etten minä, joka muille saarnaan, itse tulisi hyljätyksi. Ja kun se Väkevä, Haarniskoitu sitten tulee ja ottaa aseet pois siltä toiselta väkevältä, niin ihmisessä tapahtuu herätys. Ja kenen kautta se Jumalan armotyö ihmisessä tapahtuu, se välikappale tulee sille heränneelle sielulle äärettömän rakkaaksi, niin rakkaaksi, että sitä joutuu usein kantamaan Herran eteen esirukouksissa.
Juho Malkamäki
-
Missä Jumalan pyhää sanaa viljellään, missä on niitä ihmisiä yhdessä, jotka sitä keskenänsä harjoittavat, siellä on itse Jumala läsnä. Mutta jos kristityn ihmisen täytyy mennä pakosta tai vapaasta tahdosta sellaiseen seuraan, joka ei häntä viihdytä ja jossa häntä pilkataan, hänen on mahdotonta siellä kauan olla. Mutta jos on oltava, niin hänellä on raskas tunto.
Mutta kun hän saa seurustella Jumalan kanssa, niin hän omistaa Herran antamia ihmeellisiä armolahjoja: sellaisen hengen, joka häntä opettaa, ja synteinanteeksisaamisen lahjan. Hän antautuu Herralle sellaisena syntisenä kuin hän on, niinkuin tämä morsian on antanut itsensä tälle yljälle aivan kaikkinensa, semmoisenaan. Tällaista saa syntinenkin tehdä. Mutta hänen on mahdoton löytää Kristusta, jollei hän anna itseänsä sanan alle ja ristin tielle ja seuraa Kristusta. Täytyy ottaa itsellensä pilkkaa ja häpeää ja tulla paljon huonommaksi kuin siihen asti on ollut muiden mielestä ja omastakin mielestä.
Juho Malkamäki
-
VK 311a Jo joudu, mun sieluni, heräämähän
https://www.youtube.com/watch?v=5wrEAmS0vXU
1.
Jo joudu, mun sieluni, heräämähän
ja Jumalan Karitsaa kiittämähän.
Hän avasi tien pyhän Jumalan luo
ja pelastusarmonsa sinulle suo.
2.
Siis vieläkö kärsit sä orjuuttasi
ja aina vain katselet puutteitasi,
kun Jumalan Karitsaa katsella saa,
myös sinua verellään puhdistavaa?
3.
Nyt usko ja luota jo Vapahtajaan
ja heittäydy armoa rukoilemaan
ja köyhänä kaikkine synteinesi
vie Herralle vaivattu sydämesi.
4.
Et itsessäs olekaan mahdollinen,
vaan Jeesus on laupias, voimallinen.
Näin heikkona kiirehdi Jeesuksen luo,
hän haavoistaan lääkettä tunnolle suo.
5.
Vaan miksi nyt pelkäät ja piileskelet
ja Herrasi kasvoja vain pakenet?
Hän saapui myös sinua puhdistamaan
ja Jumalan kaupunkiin johdattamaan.
6.
Oi kuinka se riemuitsee autuudestaan,
ken uskossa yhdistyy Vapahtajaan,
saa Herralta vaatteeksi vanhurskauden
ja ikuisen armon ja ystävyyden.
7.
On täällä nyt taistelu, kilvoitus, työ,
vaan siellä on päiväksi muuttunut yö,
kun nähdä saan kirkkaita kasvojasi
ja veisata iäti kiitostasi.
Matti Paavola 1847. Uud. Wilhelmi Malmivaara 1893. Virsikirjaan 1938. | Sävelmä: Rudolf Lagi 1868.
-
Ja sentähden, kun täytyy niin paljon menettää omasta lihallisesta mielestänsä, on ääretön armo, kun saa puhua Jumalan rakkaudesta, vaikka löytää itsestänsä niin vähän vastarakkautta. Sillä tuo Jumalan rakkaus on sellaista, että se vaatii aatamista syntyneen ihmisen lihallisen mielen turmelemista ja alaspainamista, vaatii sen ristiinnaulitsemista himojen ja halujen kanssa. Jumalan rakkaus Kristuksessa ei ole niin pintapuolista, että sitä saa vain ihailla, vaan se rakkaus rupeaa ihmisen vanhaa ihmistä turmelemaan.
Juho Malkamäki
-
Apostoli sanoo, että avioliitolla on suuri hengellinen salaisuus. Siinä kuvastuu se kihlaus, millä Kristus on kihlattu Hänen seurakuntansa kanssa. Ja se ihminen, joka elää sellaisessa toivossa, mistä eilen illalla puhuttiin, että saisi olla Jeesuksen morsian, hän on Kristukselle kihlattu. Hän on sen kihlaama, joka syntistä omaksensa halajaa.
Juho Malkamäki
-
Mutta niinkuin kihlatut odottavat hääpäivänsä tuloa, ettei heidän enää tarvitsisi olla niin etäällä toisistansa, ja odottavat hetkeä, jolloin saisivat antautua kokonaan toisillensa, ettei tarvitsisi enää olla alituisessa kirjevaihdossa, kun eivät saa nähdä toisiansa, niin mekin olemme puhuneet tänä aamuna noiden virtten kautta Yljällemme, kuinka meidän asiamme nyt ovat
Juho Malkamäki
-
Kihlauksessa Herran kanssa on omituista, että siinä puhutaan suoraan asiansa, niinkuin ne ovat. Sitä voi tulla kiusatuksi tekemään eroakin kihlatustansa, vietellyksi hänestä ja yhtäkaikki se ystävä on niin yksinkertainen sille kihlatullensa Herralle, että se puhuu aivan suoraan tämänkin asian, että olen kylmentynyt ja aina ja aina olen joutumassa sinusta kauas. Se on sitten siinä vielä merkillistä, että tämä Ylkä säälii häntä, välit tulevat vaan aina läheisemmiksi, eikä Ylkä ollenkaan halaja sitä, ettei tuo morsian puhuisi tilaansa suoraan, vaan päinvastoin iloitsee, kun se lausuu mielensä.
Juho Malkamäki
-
Kun tällainen on suhde syntisen ja Kristuksen välillä, silloin ei pääse monta päivää kulumaan ilman Kristusta. Kaikki päivät vietetään silloin Hänen kanssaan. Hengellisesti on suhde sellainen, että Kristus, Ylkä, tarvitsee juuri sellaista morsianta, josta Hänellä on kärsimistä ja jonka Hänen on omalla kunniallansa peitettävä. Eikä siinä kihlauksessa jää piiloon mitään sellaista, jota kihlatut eivät toisistansa tietäisi. Mutta Ylkä ottaa morsiamensa itselleen aivan sellaisena kuin hän silloin on. Mutta tätä ei tapahtuisi, jollei olisi rakkautta. Ilman sitä ei liittoa synny. Ei Kristus saa yhtään syntistä itsellensä kihlatuksi muuten kuin sen kautta, että syntisessä on ruvennut syntymään rakkautta Häneen.
Juho Malkamäki
-
Jumala on suuresta armosta antanut meille ikävän peräänsä. Siitä ei pääse mihinkään. Jos sen kieltää, niin kieltää Jumalan Hengen. Mutta täällä niin alituisesti tahraantuu ja joutuu pois siitä Herrasta mieli ja ajatus, sillä vihollinen ei sallisi yhdellekään meistä sitä ääretöntä armoa, että tuo sana saisi meissä hedelmää tehdä.
Juho Malkamäki
-
Siinä, mitä on veisattu ja kohta ensi virressä, sanottiin Herralle, kuinka voi olla lyhyt tämä aika ja valitettiin sitä, kuinka raukka tahdon vain entiselleni jäädä. Mutta siinä tulee kuitenkin jäädyksi Herran eteen sellaisena kuin ollaan tietäen, että vihollinen ei voita, ei myöskään oma sydän eikä maailma. Ja sentähden kun tämä astuu ymmärryksen silmäin eteen, että aika voi olla lyhyt ja asiat eivät ole vielä sellaiset kuin olla tulisi, siinä ei ole muuta neuvoa kuin koettaa pitkittää Jumalan kasvojen edessä aina ja aina siinä toivossa, että Hän auttaa. Ja kun vielä haudassa makaavan opettajan ääni kuuluu näin elävästi, kun Kristuksen ääretön rakkaus kuvataan ihmisen silmäin eteen, kun tätä sanaa ei ole Herra vielä ottanut meiltä pois, niin onhan meillä täysi syy elävästi toivoa, että Hän jaksaa meitä kantaa sylissänsä niinkuin lasta. Ja jos ajattelemme, missä asemassa ja millä kannalla nyt olemme kukin, niin meidän täytyy sanoa: me olemme sittenkin eksyneitä ja tarvitsemme alituisesti Hyvää Paimenta vetämään meitä siihen laumaan, johon Hän vetää tahtoo.
Juho Malkamäki
-
Ja kun vielä haudassa makaavan opettajan ääni kuuluu näin elävästi,???
Tätä en nyt millään saa ymmärrykseen. Eihän Kristus meille haudasta puhu, hän elää !
Se mikä hänessä on ( oli ) ihmistä kyllä kävi haudassa, jopa Tuonelassa, mutta nousi pian ylös. Herrana hän elää ja vaikuttaa uskovilleen.
-
Ja kun vielä haudassa makaavan opettajan ääni kuuluu näin elävästi,
Tätä en nyt millään saa ymmärrykseen. Eihän Kristus meille haudasta puhu, hän elää!
Oletan, että Juho Malkamäki viittaa ennen puhetta veisattuun Siionin virteen - mahdollisesti noihin aikoihin kuolleen Vilhelmi Malmivaaran sepittämään.
-
:023:
-
Iäisyytt' kohden vain
Päivämme kiiruhtain
Yks toisen jälkeen lentää.
Mun elinaikan' rientää,
Vaan minä jään ain' tähän
Tilaani entisehen.
Ah, nyt taas havaitsen
Mun murheekseni sen,
Ett' tämä päivä päättyy
Ja hävetä mun täytyy,
Kun suur' on pahuuteni
Ja parannuksen' pieni!
Karitsa laupiain,
Tilani tähden tain
Nyt häpeen suurest' sangen,
Sun etees maahan lankeen,
Tuon tämän pyynnön sulle:
Anteeksi anna mulle!
Katkaise sitehen',
Kuin saavat aikaan sen,
Etten voi tykös tulla,
Vaan turhuudessa olla,
Jot' on mun mielessäni
Ja liikkuu kielelläni!
Siit' syntikuormasta
Minua pelasta,
Jonk' tuon sun etees jälleen
Ja itse vedin päällen',
Enemmän päiväll' tällä
Taas sitä lisäämällä.
Upota rikoksen'
Syvähän merehen,
Niin että päivää sitä,
Jon' olen tehnyt niitä
Iäti seuraisivat,
Sen kanssa katoisivat!
Johan Kahl
231Kuin lintu lentäen
1. Kuin lintu lentäen
myös aika ihmisen
päivästä toiseen liitää,
päin iäisyyttä kiitää,
vaan minä synteineni
jähmetyn paikoilleni.
2. Nyt jälleen huomaan sen
ja myönnän häveten:
keralla päivieni
saa valtaa kylmyyteni.
Käy yötä kohti tieni,
vaan parannus on pieni.
3. Nyt, Jeesus, tunnustan
syntini painavan.
Katsellen haavojasi,
muistaen kokemasi,
anteeksi pyytämässä
taas kerran olen tässä.
4. Armosi meri on
avara, rannaton.
Päiväni virheet heitä
sen syvyyksiin, ja peitä
yön tullen rauhallasi.
Suo lepo lapsenasi.
Johan Kahl 1745, suom. E. Lagus 1790, uud. W. Malmivaara 1893, J. Haavio 1971, M. Nuorva 2016
-
Mihinkä muuhun olisi syytä meillä, tämän talon isännällä ja koko väellä, kuin Herran kiitokseen siitä, että Hän on jaksanut hoitaa, aina vienyt sanansa ääreen, muistuttanut ja nuhdellut niinkuin isä ja äiti lastansa, milloin sitä on tarvinnut ja lohduttanut murheen aikana. Sillä ei Herran käsiin ikään kukaan näänny.
Juho Malkamäki
-
Onhan Herra nytkin ollut kanssamme täällä. Jos sen kiellämme, olemme aivan paatuneita ja heittiöitä. Ja niitä olemme, jos kiellämme, ettei Hän ole aina ollut mukana siellä, missä on sanaa viljelty, olipa se kotona tai seurassa. Missä on vaivatuita ihmisiä ollut, sellaisia huonoja matkamiehiä, siellä Hän on aina ilmestynyt sanansa kautta ja tuonut sinne elämää. Ja siihen saa ehdottomasti luottaa eteenkin päin, jollei vaan tahallaan lähde ryöstämään itseänsä Hänen kädestänsä pois. Ja mitä useammin saa kokea sitä, sitä enemmän alkaa luottaa Häneen. Vaikka miten itsessä on sellainen luontoperäinen synnin voima ja kiusaukset kyllä käyvät kautta ja hyvin tärkiää veisivät perässänsä, niin se Herra on kuitenkin aina auttanut ja auttaa varmasti niitä, jotka Hänelle antautuvat ja Hänen rakkautensa on meidän autuutemme perustuksena ja pohjana. Niin elävästi on sen saanut nytkin kuulla ja huomata, että Herra tarjoaa nytkin rakkauttansa auttaaksensa sellaisia, jotka ei yhtään saa itseänsä autetuksi.
Juho Malkamäki
-
Eikä sellaisen tarvitse itseänsä puolustaa. Niitä opetuslapsia, joita Kristuksella oli maan päällä, Hän itse puolusti ja piti huolta, kun syrjästä hyökättiin, ja otti hoitoonsa. Näyttipä ikäänkuin lialliseslta heidän puolustamisensa. Ja Hän on heidän edesvastaajansa Jumalan tykönä, joka vanhurskas on. Tätä apostoli toimittaa itselleen puhuessaan kilvoituksesta: "Minä ahkeroitsen suuresti, että minut Kristksessa löydettäisiin." Joka Kristuksessa löydetään, hän on uusi luontokappale. Ja jos hän syntiin lankee, on se hänelle suureksi kuormaksi.
Sen, joka Kristuksessa löydetään, on mahdotonta elääkään roskaista ja jumalatonta elämää, olkoon ken olkoon. Joka niin tekee, se ei ole silloin Kristuksessa.
Juho Malkamäki
-
Täällä on nyt koetettu pitää huolta meidän ruumiimme ravinnosta ja siihen nähden olemme tyydytettyjä. Mutta on toinen asia, johon myöskin kaipaamme jotakin enemmäm kuin sen, mitä olemme saaneet. Me toivoisimme, että Jumala lähettäisi Pyhän Henkensä armollansa aukaisemaan meidän omantuntomme ja meitä uudestaan herättämään. Sillä me tiedämme jokainen, että meillä on sielu ja sen tarvitsee tulla ravituksi ja ylläpidetyksi ja hoidetuksi Jumalan sanalla, muuten se kuolee. Ja siinä tapahtuu iankaikkinen kuolema, missä sielu synnin kautta eriää Jumalasta, ja se on kauheaa! Meidän tulisi siis välttämättä saada Pyhän Hengen armolahja, joka johtaisi tuohon sanaan niin, että me sen kautta tulisimme yhä lujemmin kolmiyhteisen Jumalan yhteyteen. Sillä se sana on annettu sitä varten, että se olisi apuna eli välikappaleena, joka yhdistää Jumalan ja ihmisen.
Juho Malkamäki
-
Jumalan sanalla on omituinen vaikutus. Kun se alkaa koskettaa ihmisen omaatuntoon, niin sillä herää suuri epäilys omasta, sisällisestä tilastansa ja hän joutuu kysymään: Minkälainen minun suhteeni Jumalaan mahtaa olla? Ja kun se rupeaa ikävöimään itsessänsä hengellistä elämää, niin se raukka huomaa itsensä heräämättömäksi, huomaa sen, ettei Jumalan sana ole saanut tehdä tehtäväänsä. Siitä tulee paino yhä suuremmaksi ja herää kysymys: Miten pääsisin siihen asiaan niin kiinni, että voisin olla Kristuksen ruumiin elävä jäsen, joka täällä ajassa jo tulisi olla? Sillä kaikki, jotka iankaikkisen elämän perivät, ne ovat jo täällä Kristuksen ruumiin eläviä jäseniä ja Kristus on heidän päänsä ja johtajansa. Mutta tätä ei vielä huomaa olevansa, niin on kaipio ja ikävä sen perään.
Tätä mieltä ei ihminen voi itse ottaa, hänen täytyy saada se ylhäältä.
Juho Malkamäki
-
Toivoisi sitä toisinaan, että voi, kun Jumala saisi sen tehdyksi, mitä Hän tehdä tahtoo, mutta näkee samalla, kuinka ihminen on olentonsa puolesta heikko siihen pääsemään. Mitä siinä on valittamista, jos ovi suljetaan - onhan se niin luonnollista tällaiselle - niin äärettömän paljon kuin saikin sanan kuulossa olla. Herra kyllä koetti saada elämän tielle, mutta sittenkin on tällainen keskentekoinen raukka. Mutta jollei se tällaisena puolinaisena armahda ja korjaa, niin jään oven taa. Voi jos tuo virsi, jonka äsken veisasitte, saisi pitää meissä häämieltä ja että Kristus saisi olla joka ainoan Mestarina!
Ei mikään niin voi huvittaa,
Iloa muust' en oikein saa,
Ei autuutt' ole suurempaa
Kuin minkä Jeesus lahjoittaa.
Juho Malkamäki
-
Nyt tarvittaisiin saada kolmannen persoonan, Pyhän Hengen, apua, joka meille kirkastaisi Kristusta. Ilman sitä emme Kristusta ollenkaan omaksemme saa. Sillä vaikka ihmiselle kuinka sanottaisiin ja käskettäisiin: usko Kristukseen, mene Hänen tykönsä, katsele Häntä, niin ei hän sitä tee, ei tee. Hän pysyy auttamattomasti kylmänä ja kuivana, niinkuin kuiva puu. Mutta kun Pyhä Henki pääsee hänelle Kristusta kirkastamaan ja tekemään hänet todella Kristusta tarvitsevaksi, vasta silloin Kristus pääsee hänelle todella auttajaksi. Sentähden Jumalan työ on niin tavattoman kallista ihmiselle, että hän pääsisi tuntemaan Kristusta ja olemaan Hänessä.
Juho Malkamäki
-
Mutta se työ, jota Pyhä Henki ihmisessä tekee, on häneltä itseltä salattua, on piilossa. Voi, kun siinä tulee kummia eteen sille ihmiselle, joka on Pyhän Hengen käsissä! Vaikka hän olisi ollut kaikista parhain ihminen maan päällä muiden mielestä: rakastanut lähimmäistänsä niin paljon kuin tässä elämässä mahdollista on, katunut syntejänsä sen verran kuin Pyhä Henki siihen apuansa antoi, tehnyt parannusta, ja uskonut niin, kun Kristus on sille elävästi kirkastunut, niin nämä harjoitukset ovat hänelle aivan pimeässä. Hän ei ollenkaan tunne niitä tehneensä. Hän on vain syntisraukka siinäkin, vieläpä monta kertaa suuren epätoivon alta koettaa huutaa, että jollei Herra sulasta armostansa anna syntejäni anteeksi, niin olen hukassa.
Juho Malkamäki
-
Ja voi ihmettä. minkä äärettömän suurtyön Herra tekee siinä ihmiselle, kun Hän ottaa omaksensa kaiken sen onnettomuuden, mitä lankeemus on tuottanut ja uhkaa vielä tuottaa, kun syntinen ihminen epäuskossa itsensä tahraa. Aivan kuin ihmnen ei olisi ikinä syntiä tehnytkään! Kristus panee itsensä siinä syntisen tilalle. Hän se on, joka on pahan tehnyt. Hän antaa oman viattomuutensa syntisraukan puolesta, ja niin Jumala katsoo Häntä syyllisenä, eikä syntistä, jota katsella saisi. Tämä on niin suuri armo syntiselle, että jos hän sitä jo tässä elämässä oikein katsella saisi, niin hän ei sitä kestäisi.
Juho Malkamäki
-
Mutta siinä on sitten paljon kuluttamista, kun ihminen on parannuksen tielle joutnut ja armon Hengelle antautunut. On niin vaikeaa luopua kaikesta, mikä on esteenä tämän ansaitsemattoman, ihan lahjaksi saadun armon vastaanottamiselle. Ihmiselle se onkin mahdotonta, mutta Jumalalle ei. Jumala voi Pyhän Henkensä niin levittää, että siinä tulee miljoonia ihmisiä aivan alastomiksi, sellaisiksi, jotka Kristuksen vanhurskaus sitten saa peittää ja joiden synnit Hän ottaa omiksi synneikseen. Ja jokainen, joka tämän ymmärtää ja sitä vähäki aavistaa, hänen sydämensä vapisee siitä pelosta, ettei vaan itse estäisi Herran työtä, ettei vain itseänsä hyväilisi ja turvautuisi omiin meininkeihinsä.
Juho Malkamäki
-
Eikös näin ole? Silloin hän jo pelkää sitä kaikkein suurinta pahaa, että hän omalla vanhurskaudellaan ja hyvyydellään tukkii tien iankaikkiseen elämään. Ja minä olen huomannut, että samalla kertaa kun näin on, niin valvovassa ihmisessä on herännyt mitä suurinta kiusaa ja pelkoa siitä, ettei hän vain tahallansa tahraisi itseänsä, eikä polkisi Jumalan käskyjä, ja tällä lailla estäisi Jumalan armotyötä. Voi, voi, kun on hyvä, että tätä pelkoa on, se on pyhintä armoa, mitä olla voi!
Juho Malkamäki
-
Ja se on vielä viime hetkelläkin pelkona, ettei vain pilkkaisi sen Herran vanhurskautta, joka yksin vaan kestää Jumalan edessä. Mutta ei hän Herran Henkeä silloin murheelliseksi tee, kun hän tällaisella mielellä on, se on mahdotonta. Herra pitää sen varan, että hän Kristuksessa vapahdetaan. - Mutta nukkuvalla tunnolla olevan ihmisen suusta ei koskaan kuule sitä valitusta, että se pelkäisi olevansa esteenä Jumalan työlle. Ja siltä on niin, että hänen parannuksensa on omasta mielestä paljon parempaa kuin niiden, jotka valvovat.
Juho Malkamäki
-
Pimeydenruhtinas tietää kaikkein selvimmästi sen, millä syntisen saa Herran kihloista popis. Jos kristitty kääntyy pois, niin se on kaikkein hauskinta sille. Se panee kaikkensa alttiiksi, jotta vain saisi hänet pois Jumalan käsistä. Sillä se tietää että syntinen ei ole enää silloin Herran oma, kun hän saa sen vietellyksi.
No kuinka me nyt sitten jokainen tietäisimme sen, että perkele on niin viekas ja kavala, ettei Poika saisi meitä vapaiksi tehdä? Siihen me tarvitsemme ehdottomasti Jumalan viisautta ja suurta armoa. Sitä elämän Herra lupasikin opetuslapsilleen, kun sanoi lähettävänsä Pyhän Hengen, joka johdattaa heitä kaikkeen totuuteen. Mutta ei siinä vielä ole kylläksi vaikka sanasta tämä tieto onkin. Tieto on kyllä tarpeellista ja täytyyhän sen tämän sanan valon aikana, mikä meillä on, tietää, millä Jumalan edessä kestetään. Voi kun me tämän niin hyvin tiedämme, Jumalan sanan perustuksella - mutta on niin vaikeaa saada se todeksi omalla kohdallansa, saada antaa Jumalan Hengen synnyttää tosi tarvetta, niin suurta ikävää ja halua ja kaipiota Herran perään, että kuiva sanan tieto muuttuisi eläväksi haluksi, eikä olisi enää kuollutta tietoa.
Juho Malkamäki
-
Mutta siinä Jumalan työn alla oltua saadaan sitten taivaassa ihmetellä sitä Kristuksen rakkautta mitä Hän Pyhän Hengen kautta on lupauksensa mukaan tehnyt opettaessaan koko totuuden, mitä autuuteen tarvitaan, kun saadaan nähdä oikein sen olennollisuuden syvyys. Siellä se nähdään paljon paremmin kuin täällä. Ja sentähden heidän sydämestänsä nousee siellä niin vilpitön kiitos Herralle, kun näkevät kuinka kurjasta tilasta Jumala on heidät Henkensä kauta nostanut ja nyt tänne kaikista onnetomuuksista selvittänyt.
Ja hyvä on saada tuntea tätä armoa jo täälläkin, vaikka vielä ollaankin sellaisessa tilassa kuin apostoli sanoo ettei ole vielä ilmestynyt miksi me tulemme, ei ole vielä nähtävänä, vaan toivottavana ja uskottavana.
Juho Malkamäki
-
Tavallisesti niillä ihmisillä, jotka ajattelevat vain tätä elämää, on ainoastaan yhdenlaista huolta itsestänsä ja perheestänsä, kaikkein eniten huolta vain siitä, kuinka heidän lapsistansa tulisi kunniallisia kansalaisia. Ja sellaisten vanhempien lapsilleen antama koulusivistyskin tarkoittaa vain sitä, että sen kautta olisi taloudellinen tila perustettu. Mieli on silloin tyytyväinen, kun siinä menestyy, kun lapset edistyvät koulussa, vaurastuvat ja kasvavat täällä kunniallisiksi ihmisiksi.
Tätä kaikkea on Jumalan sanastakin elävällä ihmisellä. Ei häneltäkään ole tämä puoli syrjässä. Mutta siinä on toinen asia sen ohella. Jos hänen elämänsä on todella Jumalan sanan kalliolle perustettu, niin hänellä on toinenkin tehtävä kuin ajallinen, ja se on huolestuttavampi ja raskaampi. Sillä hänen tulee katsoa ei vain tämän ajan rajan sisäpuolelle, vaan ylemmä, sen ulkopuolelle, tulevaisuuteen. Kyllä häntäkin se miellyttää, että lapsista tulee kunniallisia ihmisiä; mutta jos nuo lapset, joita hän on vaivalla kasvattanut ja hoitanut, ovat vailla jumalanpelkoa ja heidän pyrintönsä kohdistuvat ainoastaan tähän elämään, niin tämä tuottaa hänelle mitä raskainta huolta.
Juho Malkamäki
-
Sillä noita ylhäisiä tavaroita ei ollenkaan korvaa nämä ajalliset, olkoon elämä kuinka onnellista tahansa. Ja kun hänellä on niin selvä tieto ajallisen elämän lyhykäisyydestä ja iankaikkisuuden pituudesta, niin hän käsittää, ettei ole yhdentekevää, minkälainen se iankaikkisuus on, ei yhdentekevää, onko Jumalan ystävä vai vihollinen; ja vaikka saa lapset näin kauas viedyksi kuin tämänkin pariskunnan*, niin jää vielä huoli jälelle, eikä saa sitä pois.
Juho Malkamäki
*varmaankin seuratalon isäntäväki
-
Se siinä sitten ilahuttaa mieltä, jos saa huomata, että Jumalan sana pääsee tekemään vaikutuksensa, saa synnyttää hengellistä elämää ja heissä toteutuu apostolin sana, että he tuntevat Jumalan ja Hänen, joinka Hän lähetti, Jeesuksen Kristuksen. Ja jos niinkin heikoksi menisi, että tie unohtuu vähäksi aikaa, niin on se toivo, että asia uudistuu sitten sitä kovempaa. Ja jos sellaisen vanhuksen täytyisi ajatella lapsestansa, että se menee iankaikkisuuteen muuttumattomassa tilassa, Jumalan vihollisena, niin se on hänelle katkerinta, mitä ajatella voi. Mutta kestettävä se olisi sekin. Näin saadaan huomata, kuinka suuret ja monipuoliset edut on sellaisella ihmisellä, joka pyytää elää Jumalan sanasta, verrattuna sellaiseen, joka ainoastaan tähän maailmaan elämänsä perustaa.
Juho Malkamäki
-
Ja kun nyt näin on, niin vanhurskaat joutuvat tavallansa kantamaan tuomiota sellaisesta lapsesta, joka on maailmaan ja syntiin vajonnut, joutuvat ottamaan syyn omille hartioillensa, että kai on hän saanut huomata sitä samaa heissä itsessään, saanut huomata kylvöä huonosti tehdyksi. Kun lapsen tila tältä kannalta painaa vanhempia, niin ne eivät pääse mitenkään syyttömiksi.
Mutta niinkuin on puhuttu ja niinkuin tuossa virsi veisattiin, sillä toivolla ollaan, ettei se sana, mikä on kylvetyksi tullut, joudu hukkaan, ei joudu taivaan lintujen syötäväksi, eikä matkustajien tallattavaksi, vaan on langennut hyvään maahan ja tekee hedelmän.
Juho Malkamäki
-
Tuli mieleeni eilisillan puheen alla profeetallinen sana: "Teidän pitää kaikkien Jumalalta opetetuiksi tuleman." Jumala opettaa jokaisen. Se siis merkitsee, että Jumalan kouluun ja Jumalan koulun oppilaaksi. Siihen luulisi jokaisen pyrkivän mielellänsä. Se on jotain suuremmoista sanoa ja ajatella: Päästä Jumalan kouluun, tulla Jumalan opetettavaksi ja ohjattavaksi. Minkätähden eivät siihen sitten kaikki ihmiset suostu, eivätkä ota noudattaaksensa tätä kutsua, joka on niin suuremmoinen, että se antaa sekä maallisen että taivaallisen siunauksen? Kun ei siinä olisi ihmisen lihalliselle mielelle mitään vastenmielistä siinä Jumalan koulussa ja Hänen opetuksensa alla olemisessa, niin siihen suostuisivat kaikki, mutta kun siinä opetetaan ottamaan päällensä risti ja seuraamaan Häntä ja opetetaan ristiinnaulitsemaan lihansa himoineen ja haluineen joka päivä ja että on menetettävä oma tahto, oma oikeus, oma mieli ja sanotaan: "Älkää maailmaa rakastako älkääkä mitään, mitä maailmassa on," niin siinä on niin paljon sellaista, joka on lihallista tahtoa vastaan.
Juho Malkamäki
-
Muistan hiukan sitä mitä tulin puhuneeksi tämän talon isännän ja emännän vihkiäisseuroissa. Jouduin toivottamaan heille ristiä. Oli kai pelkoa ja vapistusta siitä, että maailmassa menestyy ja maallinen onni voi olla vaarallista viettelemään maallisiin ja eroittamaan pois Jumalasta. Jumala on ehkä itse tiennyt määränsä, minkä verran Hän on sitä näille laskenut. Totta kai nämäkin nyt lähtevät sillä mielellä yhteiselämäänsä ja talouttansa alkamaan niinkuin toivotettu on, että saisi Herra kolmantena olla opettamassa, neuvomassa ja ohjaamassa.
Juho Malkamäki
-
Siinä Herran opetuksen alla on vähän eri suunta. Täällä on nyt paljon kansakoulunopettajia, jotka ovat sitä varten kurssin käyneet ja joita voidaan nyt sanoa lasten opettajiksi. Mutta niin on heidänkin suhteensa asia, että jos ovat Herran opin ja Hengen vaikutuksen alla, niin ne eivät ole mestareita, vaan ovat siirretyt opettajan asemasta oppilaan paikalle. Ne kuuntelevat Herran ääntä, mitä se sanoo milloinkin ja koettavat seurata sitä. Ja ne pysyvät sellaisina elämänsä viimeiseen hetkeen asti, olivatpa sitten opettajana korkeammassa oppikoulussa tai alhaisemmassa koulussa. Ja kun ne sellaisina pysyvät, niin ne on silloin Herran koulussa, Herran opin alla, eikä sitä ollenkaan tarvitse sitten epäillä, etteikö Hän osaa vetää opillansa ja neuvoillansa perille.
Juho Malkamäki
-
Kyllä olisi erinomainen Jumalan armo, jos saisi vielä toisessa ja kolmannessa ja toivottavasti neljännessäkin polvessa olla Herran opin alla, Hänen johdettavinansa ja että se ristinmerkki, mikä on kasteessa annettu sekä kasvoihin että rintaan, saisi olla pääpylväänä elämän matkalla. Ja muutoinhan onkin aivan mahdotonta! Sillä jokaisessa meissä on perisynnin voima ja valta ja vastaanottokyky ja siemen synnille ja maailman viettelyksille ja sen kumarruksille. Ja kun tämä oma ääretön heikkous ja tekemättömyys omin voimin mitään sellaista vaikuttaa, joka on Herran mielen mukaan, pysyy auki silmäin edessä, niin silloin pitää saada ylhäältä Herran opetusta, minkä verran Hän sitä sitte antaakin Henkensä kautta.
Ja siinä tulee ehdottomasti sellainen Herran opin alla oleva tarvitsemaan ystäviäkin apunansa.
Juho Malkamäki
-
Eräs vanha veisaaja antaa vastauksen siihen, kuinka päästään Jumalan valtakuntaan, kun hän sanoo, että kuljetaan Kristuksen jäljillä. Olkoon elämäntie väljempää tai ahtaampaa, niin jos kuljetaan Kristuksen jäljillä, silloin päästään Jumalan valtakuntaan. Sellaiseksi se veisaaja sen asian tunsi. Mutta mitä siinä sitten todella on? Vähän liika usein eksyy noilta jäljiltä pois, niinkuin varsinkin tuiskuisina talvina katoaa polku ja huomaa olevansa aivan ihan hukan teillä, ei tiedä oikein mistä nyt lähtisi, mistä löytäisi tien. Kristuksen jäljet pitäisi tässä olla ja niitä pitäisi kulkea, mutta ne ovat kateissa. Elämän tiellä pitäisi olla ja olla Kristuksen jäljillä mutta ei näytä pysyvän. - Jos tällaiset tuntemukset saavat meissä valtaa, silloin on siinä murhetta, On murhe ensimmäisenä ateriana elämäntien matkustajilla.
Tunnemmeko tällaista sillä tiellä? Silloin jo kyllä jaksamme helposti alistua kysymään ystävältäkin: Mihin nyt on elämäntie joutunut minun altani, mitenkä minä raukka pääsisin vielä sille takaisin?
Juho Malkamäki
-
Näyttäisi niinkuin se syntisraukka olisi aivan hukassa. Mutta siihen ilmaantuu ihmeellinen Herra, aivan tetämättä, aivan pyytämättä, sen murheellisen kulkijan toveriksi. Ja niin taas menee jonkin viitan välin eteenpäin. Mutta ei kulu pitkää aikaa, kun taas kuuppaa syrjään. Niin käy, ja sieltä saa sitten taas kontiskella, jos osaa, sille tielle, joka vie elämään.
Juho Malkamäki
-
Ei suinkaan nuorempien, vasta-alkajien tarvitse kokea tällaisia kohtaloita? Mutta kyllä se niin näyttää olevan, että meitä vanhempia saa kuuppajuttaa hyvin monta kertaa, eikä sittenkään näytä tulevan tosi ikävää johtajan perään, emmekä me taida kulkea elämäntietä, kun tosi tulee, ei yhtä kilometriä.
Mutta sittenkin se Herra on niitä läsnä, joilla on murheellinen henki ja ahdistus, ja Hän katsoo korkeudesta ennenkaikkea niiden puoleen. Vaikka asuukin itse korkeudessa, niin katsoo sieltä niiden puoleen, joille tällaiseksi muodostuu elämäntie.
Juho Malkamäki
-
Nämä nuoret ovat jo vähän enemmän kokeneet kuin lapsukaiset. Minä satuin menemään tämän sulhasen kotiin juuri silloin, kun hänen ensimmäinen vaimonsa hengitti viimeiset kertansa. Tuntui sellaiselta, ettei saatana ollut saanut sitä ihmistä sivu Kristuksen, vaan Kristus oli saanut sen omissa hoivissansa pysymään. Ja siinä oli ihmeellistä elämää, vaikka kuolema olikin niin lähellä. Kristus voi tuoda ihmeellistä elämää keskelle kuolemaa. Kun minä lähdin sen sairasvuoteen äärestä pois, niin minä elin hyvän ajan siitä jälkeen päin.
Ja tämä se on, ystävät, nyt juuri pääasia, josta on puhuttu, ettei me pääsisi Kristuksen sivu. Ja hyvät ystävät, ei saatana mitään niin haluaisi, kuin sitä, ettei meitä Kristuksessa löydettäisi. Meidän täytyy tulla Hänessä löydetyiksi, me emme koskaan muuten pelastu, ei! Ja sentähden tulisi meillä olla erikoisena huolena joka päivä kysymys: Millaisessa suhteessa minä mahdan olla elämän Herraan?
Juho Malkamäki
-
Siinä kyllä mahdollisesti tulee näkemään, kun katselee jälkeenpäin, etteivät ne jäljet ole niin häävisiä, eivät ole sellaisia, että niillä voisi autuutta omistaa. Mutta sittenkin me tämän katselemisen kautta joudumme, jos me muutoin olemme jotain suurempaa armoa Jumalalta saaneet, painumaan Herran eteen uudestaan ja uudestaan. Ja sentähden Hän vie suureen ahdistukseen ja siitä jälleen ulos. Tulee kysymys todella siitä, saanko minä anteeksi entiset syntini ja jollen saa anteeksi, olen onnettomin ihminen, mitä maanpäällä olla voi. Luulisi, että moni tulee ottamaan ahtaalle Herran sillä tavalla, että "en minä päästä Sinua, ennenkuin siunaat minua". Sitä ei saa tapahtua, että Kristuksen kallis lunastustyö menee minulta hukkaan! Se olisi liika paljon.
Juho Malkamäki
-
Ja tämä tila pitää meitä nöyrässä hengessä. Sillä kun katsoo niitä jälkiä, joita on kulkenut, niin ne eivät ole sellaisia, ettei kukaan ihminen voisi meitä sortaa. Mutta se ei olekaan ihmisten, vaan kaikkivaltiaan Jumalan arvostelu, joka katsoo sydämeen.
Juho Malkamäki
-
Kyllä apostoli sanoo kilvoittelevansa, että hänet Kristuksessa löydettäisiin. Emme mekään muuten kelpaa Jumalalle. Ja kun meidät Kristuksessa löydetään, kyllä meidän Hänen kanssansa on hyvä elää ja hyvä kuolla. Muuten se on tavattoman kaamea se kuolema. Niinkuin on jo puhuttu, ei suinkaan Jumala tahdo yhdenkään syntisen kuolemaa, vaan että syntinen kääntyisi ja saisi elää. Mutta meissä on hyvin usein sitä kääntymisen varaa, on joka päivä. Kyllä aatami on semmoinen värkki, ettei se tee parannusta, eikä se herää, sen täytyy kuolla. Ja kun me tulemme tämän tuntemaan, sen kauhean lankeemuksen, mikä meissä on, niin me koetamme pyrkiä sen perään, joka voi jumalattoman vanhurskaaksi tehdä. Kyllä se on hyvä, että kokoonnutaan sanan ääreen, mutta vielä parempi, että tarkataan itseänsä, missä suhteessa tämän sanan ohessa ollaan Kristukseen.
Juho Malkamäki
-
Omituisia asioita näytetään viimeisenä päivänä. Tulee semmoisia, jotka sanovat Kristuksen nimessä monta väkevää työtä tehneensä, ajaneensa ulos perkeleitä, mutta voi surkeaa - Kristus ei sano tuntevansa näitä. Kuulkaa, näin on ihmisen sydän petollinen, että se Kristuksen nimessä menee sinne näyttelemään, mitä hän on tehnyt, ja käsketäänkin astumaan ulos! Sentähden on meillä syytä pyytää, että Jumala armostansa antaisi meille rehellisen sydämen, ettei yritettäisi mennä sinne sellaisina, kun kerran emme yhtään saa itse asioitamme korjatuksi, vaan käsketään astumaan ulos, ei yritettäisi mennä siinä mielessä, että jollen minä kelpaa, niin kukas sitten. Ai, ai, kun se on suuri petos! Siinä tulee näkyviin, kuinka petollinen sydän on, ettei siihen ole yhtään luottamista.
Juho Malkamäki
-
Kyllä me tulemme sinne sellaisina, niinkuin me nyt tässä olemme, tulemme Kristuksen eteen asetetuiksi niinkuin kirjoitettu on.
Tähän asti on minun aikani ehkä kaikkein likinnä. Voi, voi, kun Jumala löyäisi oman työnsä minussa, ei silloin olisi hätää. Jumalan työ siellä kelpaa, mutta ei mikään muu.
Juho Malkamäki
-
Kun äidit tapaavat toisiansa, niin niille tulee tavallisesti keskstelua lapsista, niiden terveydentilasta ym. Tämä onkin niin kovin ymmärrettävää. Äideillä on niin yhdenlaiset ajatukset lapsistansa, yhdenlaiset toiveet ja vaivannäöt. Lapset ovat niin lähellä äidin sydäntä. Niiden eduksi äiti uhraa voimansa ja vaivannäkönsä, niitä hoitaa, syöttää, juottaa ja vaatettaa.
Mutta nyt on hengellisellä alalla niin, että joka Herran omia täällä hoitaa ja palvelee, se ei jää palkatta. Jumala ottaa huomioon senkin, kun kylmällä vesipikarilla juottaa janoista. Ja pieni palvelus siinä on samanarvoista kuin suurikin.
Juho Malkamäki
-
Tässä joutuu ajattelemaan erikoisesti niitä, jotka ovat tänne opistoon tulleet edempää. Niillä on tainnut olla edeltäpäin sellainen pelko, että minkälainen munkkilaitos tämä mahtaa olla, minkälaiseen orjuuteen täällä joutuu. Mutta mikähän siinä on, että tämä ennakkoluulo hyvin pian häviää? Ne huomaavat, että täällä rupeaakin hyvin viihtymään. Te, oppilaat, ette itsekään osaa sitä sanoa. Mutta siinä täytyy olla Jumalan Hengen johdatusta ja työtä. Te olette tulleet tänne siinä toivossa, että saisitte täällä itsellenne jotakin parempaa vaikutusta, kuin mitä olette saaneet tähän asti imeä ravinnoksenne. Te soisitte sen olevan, ei pilaantunutta, vaan pilaantumatonta maitoa, sellaista, joka sopii ravinnoksi nuorelle lapselle. Tämä ajatus on painanut teitä ja ainakin teidän vanhempianne ja holhoojianne.
Juho Malkamäki
-
Tässä joutuu ajattelemaan erikoisesti niitä, jotka ovat tänne opistoon tulleet edempää. Niillä on tainnut olla edeltäpäin sellainen pelko, että minkälainen munkkilaitos tämä mahtaa olla, minkälaiseen orjuuteen täällä joutuu. Mutta mikähän siinä on, että tämä ennakkoluulo hyvin pian häviää? Ne huomaavat, että täällä rupeaakin hyvin viihtymään. Te, oppilaat, ette itsekään osaa sitä sanoa. Mutta siinä täytyy olla Jumalan Hengen johdatusta ja työtä. Te olette tulleet tänne siinä toivossa, että saisitte täällä itsellenne jotakin parempaa vaikutusta, kuin mitä olette saaneet tähän asti imeä ravinnoksenne. Te soisitte sen olevan, ei pilaantunutta, vaan pilaantumatonta maitoa, sellaista, joka sopii ravinnoksi nuorelle lapselle. Tämä ajatus on painanut teitä ja ainakin teidän vanhempianne ja holhoojianne.
Juho Malkamäki
Sama tunne monessa paikassa, että millaiseen munkkiluostariin ja millaiseen orjuuden muottiin ne lykkää ollut ties missä paikassa.
Jopa körttifoorumille tullessa miettinyt, mutta onneksi on ollut armollinen körttibaari tällä.
Kiva lukea penan aamuhorinoita, vaikkakin mulle hänen puoli 09 on jo melkein iltapäivää.-Siis aamuhartauden aloitukset, mitä kattelin aloitus.
-Pahuksen norjassa olo, kun taas on sekoittanut äidinkielen minulta.
Pääsis jo eläkkeelle ja voisi koisaa noinkin myöhään.
-
Ja nyt on niin, että jota Herra rupeaa vetämään luoksensa, sille hän hoitaa jonkun imettäjän, joka antaa sille sellaista ravintoa, mitä se tarvitsee. Siinä tapahtuu hengellisesti samaa, mitä lapselle, joka joutuu aivan pienenä toisen äidin imetettäväksi. Jeesus sanoi kerran Pietarille: "Ruoki minun lampaitani", ja kertoi itse menevänsä pois, mutta Pietarin täytyi jäädä ruokkimaan niitä Kristuksen lampaita ja karitsoja.
Juho Malkamäki
-
Keneen Jumalan Pyhä Henki on perustuksen laskenut, niin se ihminen ajautuu Jumalan sanan pariin, armon perään. Te olette täällä sitä ravintoa saaneet. Ja te olette jo päässeet sen verran vahvistumaan, että teille saa nyt jo hiukan antaa muutakin kuin sitä, mitä annetaan heikolle, lapselle. Ja mikä kumma, niin teidän nälkänne on kasvanut sitä mukaa, kuin olette saaneet kunnollista ravintoa. Ei ainoastaan tänä iltana, mutta monena muuna iltana on täytynyt nähdä, että teillä on nälkä. Ravinto on kasvattanut teissä yhä suurempaa nälkää. No, eihän vanhemmat koskaan sen lapsen kehitystä epäile, jolle ruoka maistuu, joka itkee nälkäänsä, joka ikävöi ruokaa. Ja vaikka se lapsi saa ruokaa kyllikseen, niin se tarvitsee sitä yhä uudestaan ja uudestaan.
Juho Malkamäki
-
Vertaukset ovat hyviä ymmärtämiseen.
Siis, Jumalan ruokkima lapsi syö keiken minkä hän eteen kattaa. Ei valikoi esimerkiksi vain kasvisruokaa tai pyllamössö-herkkuja.
-
Minun tekisi mieli vastata niihin toivomuksiin, joita teillä, nuoret, on, että ne ovat Jumalasta. Jmalan Henki on ne synnyttänyt, painanut sen nälän, sen ikävän, sen toivon, ettete enää koskaan joutuisi maailman rapaa syömään. Te olette sellaisia etsiviä, kolkuttavia. Ja sellaisille on Jumalan sanassa varma lupaus. Mutta teille ei sovi vielä antaa täysikasvuneen ruokaa. Te ette sitä vielä kestäisi. Mutta teille annetaan juuri sellaista ravintoa, kuin te nyt tarvitsette ja mitä teidän kokemuksenne vaatii. Kyllä te saatte sitten enemmän, kun tulette kokemaan enemmän elämän tietä matkallanne, aina sen mukaan kuin vahvistutte kestämään.
Juho Malkamäki
-
Te tiedätte nyt opin kautta autuuden tien, ja se on hyvä. Mutta siinä matkalla on monta vaaraa. Te tiedätte sen, että täällä on eksymisiä, mutta teillä on vielä vähän voimaa ja kokemusta. Tämän te tulette likisesti tuntemaan vasta sitä mukaa, kun saatte kokemusta.
Teillähän on nyt tarkoitus noudattaa Jumalan tahtoa.Te ette tahtoisi tahallanne pahoittaa taivaallisen Isän mieltä. Kun tämä pyrkimyksenne on vilpitöntä laatua, niin että pyritte elämässänne noudattamaan Jumalan sanan vaatimuksia, niin siinä kokemuksessa tulette sitten näkemään, kuinka tämä halunne pääsee onnistumaan. Sen tahdon noudattamisessa tarttuu yhä uusia ja uusia velvollisuuksia sen mukaan, kuinka ikää karttuu. Mutta sitä mukaa kuin näitä velvollisuuksia karttuu, sitä mukaa huomaa, kuinka toisin onkaan käynyt, kuin itse olisi tahtonut. Ja tämä pitää mielen nöyränä. Voi, voi, kuinka joutuu huomaamaan, että siinä ja siinä olisi pitänyt menetellä toisn. Ei olisi saanut noudattaa lihallista mieltänsä. Olisi pitänyt jättää se ja se teko tekemättä, se ja se sana sanomatta - ja monta sanaa on jäänyt sanomatta, jotka olisi sanoa pitänyt, monta tekoa tekemättä, jotka olisi pitänyt tehdä. Nämä kokemukset kuuluvat elämäntien matkaeväisiin.
Juho Malkamäki
-
On suuri asia se, että nuoret pääsevät irti orjuuden hengestä, mieleltään vapaiksi ihmisiin nähden. Se on erinomainen asia. Minä tiedän sen aivan varmaksi omasta kokemuksestani nuoruuteni ajoilta, mistä tuollainen orjuus johtuu. Kun minä jouduin ylitsekäymisiin, niin se synnytti orjuutta, ja silloin alkoi väistää omia vanhempia ja ystäviä. Vertaisiansa ei väistä, mutta vanhempiansa. Siinä joutuu vapisemaan, että mitähän tästä sanovat vanhempani. - On niin erinomainen asia tämä vapaa suhde nuorempien ja vanhempien välillä. Voi, kun se virkistää, kun saa sitä nähdä ja kokea! Kun sellainen nälkäinen nuori tulee joukkoon, voi kun se synnyttää elämää vanhempain mielissä. Siinä saa tuntea samaa, mitä tunsi muinoin Jaakob, kun kuuli, että Joosef vielä eli. Siitä elpyy vanhempain mieli, kun ne saavat huomata, että lapsissa on jotain elämää. Ja siinä muodostuu lasten ja vanhempain välille oikea suhde.
Juho Malkamäki
-
On ikävä asia, että niiden keskuudessa, jotka harjoittavat jumalisuutta, on orjallinen mieli toistensa tähden. Ja me vanhemmat teemme siinä hyvin suuren rikoksen, jos me Jumalan sanan viljelemisen jälkeen otamme heti esille maailmalliset asiat ja kysymykset, ja niin jää märehtimättä se sana, mitä on kuultu. Siellä toisten takana voi seisoa joku orjallinen raukka, jonka tekisi mieli kuulla, mitä Jumala sanoo hänelle vielä lisää, mutta sen täytyy jäädä sinne orjuuttansa sairastamaan. Ja kumminkaan ei mikään olisi nuorelle ihmiselle niin kannattavaa, kun saada kuunnella vanhempain ihmisten haastelua hengellisistä asioista. Voi, kuinka monta elämän sanaa olen minäkin saanut sellaisista keskusteluista, kuinka paljon on ymmärrys niistä auennut. Ja minä tiedän tapauksen kun vanhemmilla oli keskustelua välinsä, että suruttoman pojan tunto aukesi sen vaikutuksesta. Toinen tapaus on sellainen, että kaksi vanhusta keskustelivat keskenään - toinen heistä oli sairas - ja siellä kamarissa oli sillä kertaa renki, kun oli vähän työstä välipäätä. Renki kuuli näiden ukkojen puheet ja hänen tuntonsa aukeni Herralle ja on auki vielä tänäkin päivänä. Paljon meiltä vaaditaan.
Juho Malkamäki
-
Kiitos Pena näistä Juho Malkamäen sanoista ! Tämä on minulle se parasta körttiläisiä.Jospa se näin aina toimisikin:
Puhua Jumalan Sanaa, eli Kristusta eikä luetella syntejä.
Moralistit ovat farisealaisia. Moraali on hyvä, mutta usko on paras.
Tätä kaipasin yli kaksikymmentä vuotta, ja sitten tämä ymmärrys minulle Armahtajasta annettiin. Se annettiin Jumalan Sanan avulla.
Nyt olen saanut olla avaralla paikalla toiset kaksikymmentä vuotta. Yhä olen sama syntinen nainen, mutta tunnen Vapahtajani.
-
En minä osaa muuta kuin onnitella teitä, nuoret, erittäinkin siitä, että Jumala on sovittanut niin, ettei ole teitä raukkoja, jotka olette tänne epätoivoisina tulleet, pesuveden mukana heittänyt ulos, vaan hoitanut niinkuin heikkoa tainta sanansa ja Henkensä kautta, ei pannut sen suurempaa kuormaa kannettavaksi, kuin jaksatte kantaa. Minä tiedän varmasti, että monella oli orjuutta tänne tullessaan, mutta se orjuus on nyt kadonnut, se orjuus, joka on väärää. Se väärä orjuus sulkee hengen ja johtaa maailman ja synnin orjuuteen.
Ja siinä toivossa ovat nyt kumminkin vanhemmat ja nuoremmat, että se Herra, joka on teitä niin hellästi hoitanut tähän asti,ei suinkaan väsy kesken, jos vaan te ette tahallanne riistäydy irti Hänen käsistänsä.
Juho Malkamäki
-
On ikävä asia, että niiden keskuudessa, jotka harjoittavat jumalisuutta, on orjallinen mieli toistensa tähden. Ja me vanhemmat teemme siinä hyvin suuren rikoksen, jos me Jumalan sanan viljelemisen jälkeen otamme heti esille maailmalliset asiat ja kysymykset, ja niin jää märehtimättä se sana, mitä on kuultu. Siellä toisten takana voi seisoa joku orjallinen raukka, jonka tekisi mieli kuulla, mitä Jumala sanoo hänelle vielä lisää, mutta sen täytyy jäädä sinne orjuuttansa sairastamaan. Ja kumminkaan ei mikään olisi nuorelle ihmiselle niin kannattavaa, kun saada kuunnella vanhempain ihmisten haastelua hengellisistä asioista. Voi, kuinka monta elämän sanaa olen minäkin saanut sellaisista keskusteluista, kuinka paljon on ymmärrys niistä auennut. Ja minä tiedän tapauksen kun vanhemmilla oli keskustelua välinsä, että suruttoman pojan tunto aukesi sen vaikutuksesta. Toinen tapaus on sellainen, että kaksi vanhusta keskustelivat keskenään - toinen heistä oli sairas - ja siellä kamarissa oli sillä kertaa renki, kun oli vähän työstä välipäätä. Renki kuuli näiden ukkojen puheet ja hänen tuntonsa aukeni Herralle ja on auki vielä tänäkin päivänä. Paljon meiltä vaaditaan.
Juho Malkamäki
Sanat, sanotut ajallansa. Niin se on. On. :kahvi:
-
Juho Malkamäen eräs hyvä piirre oli se, että hän ymmärtääkseni ei suhtautunut kovin ryppyotsaisesti muiden suuntien kristittyihin.
Toinen hyvä esimerkki tästä olisi Pietari Kurvinen.
Kyllä minä karjalaisenkyöstinkin lukisin tässä asiassa samaan kastiin.
-
Täällä on ensiksi puhuttu siitä, minkälaisten kosketusten alaiseksi on jouduttu. Ne kehotukset, joilla minua on pyydetty esiintymään täällä, eivät ole tahtoneet saada mina uskomaan, että te jaksaisitte enää kuulla, varsinkin näin heikon persoonan esitystä. mutta se sana, jonka aion lukea, on itsessään kallis ja pyhä. Se puhuu aivan siitä, mitä nytkin on puhuttu tänä päivänä, kosketuksesta elämän Herran kanssa ja millä tavalla Hän on johtanut siihen tilaan, että Hän on voinut sanoa: "Oi vaimo, suuri on sinun uskosi!" Se kertomus on Matt. 15. luvussa*.
Tämä kertomus on liikuttavimpia, mitä löytyy. Siinä tuntuu kummalliselsta se, että Herra veti tuota vaimoa puoleensa sen perkeleen hengen kautta, joka alkoi riivata hänen tytärraukkaansa. Ellei se tila olisi häneen niin kovin koskenut, niin tuskin olisi hänen sydämestänsä sellaista hätähuutoa lähtenyt. Mutta tuo tuntui tietysti hänestä niin hirveältä asialta, että semmoisen riivaajahengen valtaan joutuneen tytärriepunsa olisi pitänyt saada pian parannetuksi.
Juho Malkamäki
*Matt. 15:21-28
-
Pakana-äidin sydän on sama lihasydän kuin juutalaisen tai kristityn.
Mutta, onko naisen sydän alttiimpi lapsenmielisyydessään kuin miehen, siinäpä kysymys.
Naiset ovat herkempiä ja siksi alttiinmiä uskomaan, myös Jumalaan ja Kristukseen.
Kuitenkin tuntemamme suuret uskonihmiset ovat enimmältään miehiä.
Mies on pohtivampi, oppineempi usein tai ainakin oli noina vuosisatoina ja -tuhansina kuin kotona askaroivat naiset.
Nainen oleili perheen parissa enimmäkseen. Miehet vaihtoivat ajatuksia foorumeillaan. Tämä ero elämäntavassa ei estänyt naisia uskomasta, ja rukoilemasta. Etenkin lastensa tähden usko oli heille niin kovin tärkeää.
Ei Meidän Herramme asettanut ensimmäiselle sijalle kumpaistakaan. Tärkeää on vain että uskoo.
-
Minä luulisin tässä kertomuksessa olevan jotakin kokemusperäistä tälle kansalle, jolla on tunnollansa painona nuorison kasvatus ja joka paino tuntuu nykyaikana olevan hyvin yleistä. Tuntuu siltä, että seurakuntain papit ovat alkaneet panna sille erityistä painoa.
Mutta kummallisiin kokemuksiin täytyi tuon vaimon joutua tuon avuntarpeen kasvaessa. Nyt tavallisesti oli asia niin, että Herra kohta antoi myöntävän vastauksen, kun Häneltä jotakin pyydettiin, mutta tässä ei apua myönnetty, ihme kyllä, vaikka Herra näki tuon vaimon jo niin kypsyneeksi, vaivan ja kivun alla niin kiusaantuneeks. Hän sai vaan vastaukseksi tuomitsevan sanan. Kyllä minä pelkään, että meistä moni olisi jo lähtenyt pois "takanasilmin", jos meille olisi sanottu sillä tavalla, kuin hnelle, että apu kuuluu vain Israelin huoneelle. Ja eihän hän ollenkaan kuulunut Israelin huoneeseen, hän kuului pakanakansaan. Siinä täytyi tunnustaa: Niin Herra, oikeutta ei ole, ei ole oikeutta, mutta kuitenkin -. Ja pitkitettyänsä tätä huutoa, kuuluu vielä kummallisempi astaus: "Ei ole soveliasta ottaa lasten leipää ja heittää penikoille." Hän on äärettömän alhainen persoona. Herra vertaa häntä penikaksi. Eikö siinä olisi sopinut jo tehdä vastaväitettä, että: Ei, ei! eiköhän nyt ole Mestari erehtynyt, en minä kuitenkaan semmoinen ole, joka ainoastaan penikan osan ansaitsen, enkä sitä, mitä oikeat ihmiset. Mutta vastaväitteitä ei kuulu kumpaankaan sanaan, ainoastaan odotusta vieläkin.
Juho Malkamäki
-
Mitä alemma painetaan, sitä alemma painuu hän: Niin, Herra, niin Herra! Onhan penikalla osansa niissä muruissa, jotka tippuvat rikkaitten pöydältä. Olemmeko saaneet kokea koskaan tällaista, kuin tuo vaimo? Löytyykö näin suuresta kansasta Herran edessä, jossa kuitenkin olette olleet monta kertaa, senkaltaista kokeneita? Lapset näyttävät menevän maailmaan ja samalla hengellä kuolemaan. Se on jokaisen valvovan vanhemman tunnolle niinkuin perkeleen riivausta, olkoon suruttomuus sitten siivompaa tai karkeapaa laatua. Silloin on kuitenkin Jumalasta poikettu. Kyllä kai näissä ahdistuksissa voi silloin tulla kiusatuksi sanomaan: "Kyllä minä raukka olen yhtä mitätön, koetan olla siinä joukossa, mutta hedelmistä nyt näyttää, että petosta se on ollut minun raukan kristillisyys. Kyllähän pakana on yhtä hyvä kristitty kuin minäkin raukka, jonka lapset näyttävät luopuvan pois. En minä ole kyennyt heihin Herran pelkoa istuttamaan." Onko tällaisia kokemuksia? Ja onko vielä paljon kummempiakin? - En raukka kykene, ei olisi minulla oikeutta olla oikeiden, elävien kristittyjen joukossa, ei oikeiden ihmisten joukossa, ei syödä sitä ruokaa, mitä ne syövät hengellisesti, kun se on niin turhaan mennyt.
Juho Malkamäki
-
Jos näitä on, ne ovat sen vaimon tavalla omia vaivojansa puhumassa sille Herralle, Hänen kasvojensa edessä. Siellä näitä kiusoja tunnetaan ja koetaan. Mutta ihmeellistä on, vaikka tie on niin ihmeen ahdas, että pitää niin merkillinen apu kuitenkin tulla, kun ei vaan ala puolustaa sitä, mitä Herra omantunnon kautta sanoo. Antoi mennä vaikka helvetin pohjaan oman tilansa ja huutaa sieltä: "Mutta kuitenkin! Olethan sinä se, joka voit helvetin pohjastakin nostaa ja olet jo monta nostanut!"
Juho Malkamäki
-
Tämä tarkoittaa nyt meitä jokaista äärettömästi, ettei pidä missään tapauksessa lannistua, tuli mitä tuli, tuli mitä tuomioita hyvänsä, omantunnon ja Jumalan Hengen ja sanan kautta, ei muuta kuin antaa Hänen painaa, jolla valta on. Hän se on, joka sitten nostaakin. Emme me itse itseämme sinne paina, emmekä toinen toistamme, mutta se on Herra, joka painaa ja joka sitten nostaa. - Siinä jo hätäilivät syrjäisetkin, opetuslapset. Hekin olivat jo hyvin kärkiää heittäneet koko touhun. Irroita hänet itsestäsi, sanoivat he. Ei tuosta näytä tulevan sen kummempaa. Kyllä niitä on sanojia. Jos on semmoinen ihminen, joka ei näistä kiusoista mitään tiedä, se pitää sen hyvin suurena typeryytenä tuollaista sairautta tykönänsä kantaa. Heitä pois tuo murhe, mitä joutavia, ovathan ne sinun lapsesi sellaisia, kuin muidenkin lapset, tavallisia. - Mutta kun siinä sitten rupesi kirpoamaan asiat, niin siinä kirposi vähän merkillisiä. Ei tällä vaimolla ollut mitään muuta tunnelmaa - minä luulen niin ja luulen, että te yhdytte minuun - kuin hävetä ja murehtia. Ja hän aivan väsyttää Herran rukouksillansa, niin että Herra ei päässyt enää mihinkään muuten, kuin tekemällä hänen kanssansa sen, mitä tehtävä oli.
Juho Malkamäki
-
Mitä on tästä nyt opittavaa muuta? No, ei ole epäilemistä sillä vanhemmalla, joka näissä murheissa ja taisteluissa on. Vaikka ei mitään muuta tunne kuin murhetta ja sitä toivoo, että saisi Herralta avun, että perkele erkanisi tykkänänsä, niin tuntuu siltä, että sellaisella äidillä ja isällä, jotka sitä huutoansa jatkavat toista toisen perästä, on usko, suuri usko. Niillä on ehdottomasti usko. Vaikka se itseltä onkin salattu, Herra sen tuntee rukouksesta. Ja Hän sanoo, niinkuin sanoi vaimolle: "Oi vaimo, kuinka suuri on sinun uskosi! Tapahtukoon sinulle niin, kuin sinä tahdot!"
Juho Malkamäki
-
Nyt saattaisi ajatella sellainen, jolla ei itsellä ole lapsia, ettei hänellä olekaan mitään tekemistä. Mutta hänkö nyt saisi olla jouten! Se on mahdotonta! Sillä on painoa jonkun omaisen, jonkun likisen tähden. Kyllä Herran Henki löytää työalaa sillekin, joka on lapseton. Ja se on kumma, että jolla se mieli on, hänestä löydetään sitä suurta uskoa, ja uskolla tullaan autuaaksi. Mutta me emme kuule kananealaisen vaimon itse sanovan: "Suuri on minun uskoni", niinkuin usein aivan väärin omalla suullansa siitä kerskutaan - Herra, kuinka suuri on minun uskoni! Kuinka kaunis on sen ihmisen tila, jolle Herra itse saa sanoa tuon todistuksen!
Juho Malkamäki
-
Minä luulen, että tässä on yksi perustus siihen, että tämä kansa on pysynyt koossa semmoisena, kuin se on. Tämä kansa on nytkin koolla sen johdosta, että Herra on saanut sitä ennen tehdä murheelliseksi ja pelonalaiseksi siitä, miten sen lasten ja nuorison käy. Ja niin monta kertaa, kuin olen joutunut tässä näkemään kovempiakin aikoja, täytyy minun, ystävät, niiden perusteella sittenkin uskoa Herran sanovan: "Oi kansa, suuri on ollut sinun uskosi - niin mitätön kuin sinä itse olet ollutkin koko sillä ajalla, kuin olet nuorukaisia Herralle johtanut." Eihän mahda siitä johtamistyöstä lakata kukaan vanhin, niinkauan, kuin saa täällä Jumalan kunniaksi kärsiä ja vaeltaa ja Herra omaatuntoa valveilla pitää. Emme me koskaan pääse näissä asioissa liiaksi likelle Herraa.
Juho Malkamäki
-
Miltä se tuntuisi teistä, vanhemmat, jos teidän lapsenne rupeaisivat puhumaan teille, kuinka he raukat ovat totelemattomia ja maailmanmielisiä? Mitä tämä vaikuttaisi sellaisista vanhemmista, jotka soisivat, että lapsensa kasvaisivat Jumalalle, eikä maailmalle?
Minä luulen, että on hyvin paljon vanhempia, jotka heti rupeaisivat vuodattamaan ilonkyyneleitä, kun saisivat kuulla parhaassa kukoistusiässä olevien tyttäriensä ja poikiensa suusta sellaista puhetta, että miten me jaksaisimme kulkea, miten pääsisimme maailman hekumasta ja sen mielipiteistä irti.
Juho Malkamäki
-
Puuttumatta tämän seurapuheen arvoon, joka oli suurti aikanaan, en voi olla kuvittelematta mitä tällainen puhe saisi aikaan nykypäivänä.
Kasvattaa lapsi Jumalalle !. Someraivo olisi varma, koska ajatuksen ydintä ei ymmättetä.
Noin sata vuotta sitten kuului kansastamme yli 90 % ev.lut. kirkkoon. Kirkossa käytiin muulloinkin kuin häissä, hautajaisissa tai jouluna. Saarnoja kuultiin ja niistä jotakin myös opittiin, mitä on olla kristitty.
Ihminen on aina ihminen ja tekee sitä mitä ei perimmältään haluaisikaan. Jumala armahtaa Kristuksessa. Sen körtit ovat aina ymmärtäneet.
Siksi vanhempien joiden lapset eivät tunnu kasvavan Jumalalle ei pidä syyllistyä. Ainoastaan rukoilla että kasteen armo ja jokapäiväinen parannus ovat myös tällä kasvun tiellä koettavissa.
-
On niin tavattoman paljon sellaista pahaa, josta tekisi mieli puhua, mutta kun se on niin tuiki huonoa, ettei siitä kehtaa puhua. Nuorille ei ole tuntematonta, mikä on oikeaa, mikä väärää. Tieto siitä on tunkenut niihin niin, että niiden täytyy tietää, mikä on Jumalan mieltä, mikä maailman ja saatanan.
Ja kuulkaa, tätä on odotettu kauan, koska nuorten suut aukeavat. kymmeniä vuosia olen minä ja kaikki vanhemmat sitä odottaneet. Ja nyt, kuulkaa, saamme me täällä opistolla sitä kuulla joka päivä lasten ja imeväisten suusta, kuinka he raukat ovat huonosti muistaneet käydä ristin tietä. Kuulkaa, te ette usko, minkä elämän se tuo vanhoille! Se tuo niin ihmeellistä voimaa ja toivoa siitä, että Jumala sittenkin tät kansaa hoitaa. Hän alkaa nuorista, jos vanhat väsyvät ja nälkiintyvät. Ja kuulkaa, meidän täytyy ahdistaa Jumalaa siitä, kun on nyt niin paljon koossa. Hän niin hyvin sen kärsii. Jokaisen täytyy sanoa: "Et Sinä saa heittää, Jumala, et millään tavalla, Sinun täytyy pitää huolta minunkin perheestäni, niinkuin olet pitänyt minusta ja minun vanhemmistani." Ei Jumala yhtään tästä suutu. Häntä saa siinä asiassa kovistaa, saa sanoa: "Älä, älä jätä!" Kuulkaa, näin teki kananealainen vaimo. Hän puhui Herralle Kristukselle tyttärensä surkeudesta - ja niin ihmeen sitkeästi, että hätinä on Kristuksella muuta niin sitkeää kuulijaa ollut. Kristus vastasi hänelle monta kertaa tylysti, mutta hän ei asiaansa heittänyt, hän vaan pitkitti. Ja mitä Hän sanoi vaimolle? Oi vaimo, mitä sinä itket, suuri on sinun uskosi. Kuulkaa, mistä se usko häneen tuli? Ei vaimo sitä tiennyt, että hänellä uskoa oli, mutta Kristus sen tiesi ja näki sen suureksi uskoksi.
Juho Malkamäki
-
Ja joka näin Jumalaa hätyyttää perheensä ja omaistensa ja naapuriensa asiain tähden, sille Pyhä Henki sanoo: Suuri on sinun uskosi. Eikö se ole ihmeellistä, että tällaisen murheen alla on niin suurta uskoa! Ja kun tämän muistaa kotia mennessä, niin siellä taas arkielämän alla koettaa Herraa puhutella niistä syistä, joita siellä kyllä on, sillä onhan meille niin selvästi tuotu ilmi, kuinka saatana ja maailma on vetänyt niitä pois, joita täytyisi Herralle pyhittää. Mutta sillä saa ne sieltä pois, kun siitä Jumalalle puhuu.
Juho Malkamäki
-
Ja siinä toivossa täytyy nyt taas täältä erota, ettei Jumalan työ tässä kansassa lopu, vaan että se on elpymään päin. Siitä olkoon Herralle kunnia! Jos Hän ei olisi meissä työtänsä alkanut, niin ei meissä senkään vertaa olisi kuin on. Me olemme juuri sellaisia kuin olemme, ei sen huonompia, eikä parempia, vaan sellaisia, kuin Herra on saanut meissä työtänsä tehdä. Muuten me olisimme niitä kauheita Jumalan pilkkaajia, niitä me olisimme. Koetetaan ottaa huomioon tämä puoli, niin nähdään, kuinka suuri on Herran työ ja sydän pääsee kuitenkin toivomaan, että me Hänelle kuuluisimme.
Juho Malkamäki
-
Nämä opettajat ovat pyytäneet minunkin lausumaan tässä kokouksessa jotain alustukseksi keskusteluun, jota täällä tullaan pitämään. Se mitä minulla olisi aikomus sanoa, sanottiin jo pääasiassa siinä saarnassa, joka äsken tuolla kuultiin. Melkeinpä on vaikeaa siihen enää mitään lisätä. En tärkiää olisi huonon siemenen kylväjä - niin on luontoni ylpeä - mutta täytyy, täytyy jäädä sille puolelle.
Siinä saarnassa puhuttiin kahdenlaisista kylvömiehistä. Mitä muuta tähän nyt voisi vielä sanoa, niin se on jo mennyt käytäntöön teidän kaikkien kohdalla. Teillä on kaikilla ne samat vaatimukset heränneen kansan lasten kasvatuksesta, kuin mitä se kansa tavoittelee. Sen halu olisi, että koulut pyhäkoulusta, kiertokoulusta ja kansakoulusta aina yliopistoon asti olisivat sellaisia, että niissä opittaisiin Herran pelkoa. Se pyytäisi sitä, että heidän lapsensa oppisivat tuntemaan Jumalaa ja jonka Hän lähetti, Jeesuksen Kristuksen, ja että Jumalan pelko ja rakkaus saisi olla heidän askeleittensa määrääjänä. Siitä vuotaa sitten niin merkillistä hedelmää. Missä vallitsee Jumalan pelko ja rakkaus, siellä vuotaa kaikki lain käskyt ja työt. Ne tulevat tehdyksi sen kautta. Sitä laki ja Jumalan käskyt vaativat, sen täyttää Jumalan rakkauden valtaama sydän.
Juho Malkamäki
-
Jos Jumalan pelko ja rakkaus saa painua nuorten sydämiin, niin se tulee vaikuttamaan kaikkein tärkeimpänä tekijänä läpi koko elämän. Ei nuori ihminen pääse silloin menemään pitkältä ehdollisissa synneissä. Kyllä siihen on aina kiusattu, mutta ei pääse pitkälle. Kun sitä yrittää, niin pian saa tuntea tunnossansa painoa ja kipua. Ja jos yrittää vaan lakia polkea, niin sen suuremmalla kivulla täytyy kumminkin palata takaisin pahalta tieltänsä.
Juho Malkamäki
-
Te opettajat tiedätte kaikkein parhaimmin omasta kokemuksestanne, mikä kurinpitokeino on kaikkein tehokkain lapsille. Onko se, että te itse omassa nimessänne esiinnytte käskijänä tai kieltäjänä? On se jotain sekin, mutta se on pienemmästä arvosta. Mutta kaikkein suurin tekijä on se kurinpitokeino, kun te osaatte jäädä itse syrjään ja vetoatte Jumalan kaikkinäkevään silmään, Jumalan pelkoon ja rakkauteen. Kun tätä keinoa käyttää, niin pitää olla jo hyvin pitkällä pahuudessa sen lapsen, joka ei näiden keinojen alla rupea arastamaan ja tottelemaan. - On erityistä syytä tämän piirin vanhemmilla kiittää Jumalaa siitä, ettei tarvitse lähettää lapsiansa sellaiseen kouluun, jossa ei niihin koetettaisi istuttaa Jumalan pelkoa ja rakkautta.
Juho Malkamäki
-
Olisi kamalaa ajatella, jos toteutuisi se, mitä nykyaikana* paljon vaaditaan, että koulusta jäisi pois uskonnonopetus, ja sijaan tuotaisiin pakanallisuutta, niinkuin Ateenassa oli silloin, kun Paavali meni sinne. Jos Paavalin oppi nyt siirrettäisiin pois ja tuotaisiin pakanallinen sivistys, niin sitä ei ymmärrä, millä pidettäisiin ensiksikin kuri koulussa, kun ei voisi vedota kaikkivaltiaaseen Jumalaan eikä siihen, että Hänen silmäinsä alla ollaan.
Meillähän on kokemusta esimerkiksi kotielämästä, kuinka vähän siellä kykenee edistämään sitä, että Jumaöan pelko ja rakkaus saisi siellä valtaa pitää. Monta kertaa joutuu kokemaan sitä, että laiskuus ja hitaus saa vallan ja monta kertaa väkisinkin tahtoo vanha aatami isäntävaltaa pitää, ja sillä ei ole mitään arvoa, kun se saa komentaa. Mutta kun Jumala saa siellä pitää isäntävaltaa koko väelle ja niitä hallita, niin se on aivan toisenlaista. Mutta sellaista vaikutusta on sielunvihollinen kaikkein kiivain vastustamaan. Se tuo esille milloin mitäkin syitä, ettei vaan tulisi Jumala kunnioitetuksi ja ylistetyksi.
Juho Malkamäki
*1920-luvulla?
-
Ei sen mielestäni tarvitse kovan häävisen olla, joka osaa Jumalan nimelle ylsitystä tuoda ja sitä kirkastaa. Mutta kyllä vihollinen senkin koettaa estää, ja mikä hänen estänee milloinkin. Kyllä sen täytyy sanoa, että täällä Kitinojalla on meillä ollut elävä henki. Tänne tuli Turun puolesta väliaikaiseksi opettaja, joka ei ollut ensinkään tuttu tälle kansalle. Minä ajelin hänen kanssansa Kainaston koululle, jossa oli opettajainkokous. Tällä matkalla hän kertoi nähneensä aivan ihmeitä tällä koululla siinä asiassa, joka on opettajatoimnnassa kaikkein pahimpia nim. kurinpitoasiassa. Hän sanoi sen olevan täällä niin äärettömän helppoa ettei siitä ollut minkäänlaista vaivaa. Enhän minä sitä tiennyt, että asia niin on, mutta hän sen sanoi ja oli aivan vieras heränneelle kansalle. Ja hän sanoi sen johtuvan siitä,että heränneiden lapset taivutetaan jo kotona kuriin ja tottelevaisuuteen. - Mutta kyllä kai te saatte nähdä lapsissanne tottelemattomuuttakin, yhtä ja toista. Kyllä minä ajattelin äsken tuolla tuon puheen aikana, ettei minulle näytä piisaavan seitsemän-, kahdeksankymmentäkään vuotta, minun tarvitsisi saada vielä elää, että pääsisin antautumaan kokonansa Jumalan hallituksen alaiseksi. Minä en tiedä sen enempää sanoa, minulla ei ole muuta
Juho Malkamäki
-
Kun teillä tämä mieli on, mistä nyt on puhuttu, niin se tietysti teettää työtä sen verran, kuin siihen voimaa annetaan. Ei kukaan voi askeltakaan ottaa itsestänsä sinne päin, mutta kun tämä halu on teidän omiintuntoihinne painettu, niin te teette sen verran kuin teille siihen voimaa annetaan.
Juho Malkamäki
-
Jumalan Henki vaikuttaa kyyneleitä vanhempien sydämessä kahdesta syystä: Kyyneliä vuodattavat he silloin, kun heidän lapsensa menevät synnin tielle - siitä ei pääse mihinkään, se on koettu ja tietty, jos kerran heissä on sitä elämää, mitä Jumala vaikuttaa. Toinen syy on se, kun Jumala on saanut vetää käsiinsä heidän lapsensa. Nämä ensimmäiset ovat murheenkyyneleitä ja jälkimmäiset ilokyyneleitä.
On niin omituista, kun te oppilaat olette näistä puhuneet, niin olette sillä panneet vuodattamaan kyyneleitä tänäkin päivänä. Eikö ole ilon päivä tämä täällä opistolla nyt! Voi jos jokaisen kohdalla olisi käynyt niin, kuin täällä on nyt taas kuultu. Niin kallista on Jumalan työ. Mutta ei sitä voi niin kalliiksi sanoa, eikä yksikään kirjoittaja siitä iloita, kuinka se todella on.
Juho Malkamäki
-
Jumalan Henki vaikuttaa jokaisessa ihmisessä nöyrän hengen. Silloin on hyvin helposti vaara likellä. Voi hyvin helposti nousta ja kohota, kun on saanut suurta armoa, niin että on vaarassa jokapäiväisessä elämässä katsoa ynseällä mielellä toisia, joilla ei ole samaa mieltä eivätkä ymmärrä toisiansa. Tätä ei saisi tapahtua yhdenkään nuorukaisen kohdalla. Teillä on joka ainoalla koti ja vanhemmat, ja siellä tulisi noudattaa Jumalan käskyä: "Kunnioita isääsi ja äitiäsi, että menestyisit ja kauan eläisit maan päällä." Niin olisi hyvä, että siinäkin, mikä koskee tätä maallista elämää, tulisi parannusta tehtäväksi, että olisitte alistuvaisempia kuin olette tähän asti olleet. Siinä asiassa käy niin tekeminen, joka ei ole Jumalan sanaa ja hyvää omaatuntoa vastaan. Ja omaa aatamia on masennettava ja kurissa pidettävä, siitä Herra lupaa ajallisen siunauksen ja menestyksen.
Juho Malkamäki
-
Sitten on toinen asia se, että osoittaa kuuliaisuutta sille äänelle, mitä Jumalan Hengen valaisema omatunto vaatii, toisenlaista olotapaa, toisenlaista mielipidettä kuin on kotielämässä, missä ei Herra ole päässyt vaikuttamaan. Siinä tulee kuulla enemmän Jumalaa kuin ihmisiä, mutta nöyrällä mielellä voittaa siinäkin enimmän. Vaikka siinä meneekin aikaa, niin kun näitä hyviä harjoituksia pitkittää ja kun jaksaa vähän odottaa ja siihen siunausta pyytää, niin on voitto hetken päästä.
Juho Malkamäki
-
Tämä on minulle erityisen tuttua nuoruuteni ajoilta. Monen suhteen oli asia niin, että ai aina sopinut mennä seuraan, vaikka mieli teki, kun olivat semmoiset vanhemmat, jotka eivät käsittäneet, mitä se halu todella oli. Täytyi siinä kuulla niitä ja taas toisinaan hyvin nöyrästi pyytää. Ja siitä minä olen huomannut olleen suurta apua vanhempien voittamiseksi Herralle. Kyllä siinä tarvitaan erityistä voimaa, ennenkuin se tapahtuu, kyllä siinä pannaan koetukselle. Mutta kun te olette nyt olleet pyytämässä, että Herra tulisi mukaan, niin ei Hän jää tulematta sinne, mihin Häntä ollaan vailla. Oi toki, saahan Hän monta kertaa odottaa ovenkin takana, emmekä me päästä sisälle, ja Hän jaksaa sieltäkin meille huutaa!
Juho Malkamäki
-
Siellä opistolla saarnattiin eilen enkelin ilmestymisestä neitsyt Marialle, jolle sanottiin ihmeellinen sana: "Terve armoitettu!" Siitä tervehdyksestä ilmoitettiin, että se voidaan sanoa hyvin muillekin.
Tekisi nyt mieli sanoa myöskin tälle nuorisojoukolle tällä matkalla nuo sanat: Terve armoitettu! Tuossa luvussa esitettiin, ettei meillä pitäisi olla niin tavattoman paljon pelkoa. Se pelko on jo meiltä pääasiassa otettu pois. Kristus on ottanut pois meiltä pelon hengen ja kauhun hengen. Ei synti saa olla enää määräävänä, vaan Kristus hallitsee. Ja niin voi tästä nuorisosta nyt hyvin elävästi sanoa sanan: Sinä olet siunattu. Minkälainen siunattu se on? Se on niin siunattu, ettei sille lueta enää syntiä. Sen synnit annetaan anteeksi jokahetkisesti, eikä ainoastaan silloin tällöin. Se nauttii Kristuksessa syntienanteeksisaamista joka hetki. Sellainen se on siunattu.
Juho Malkamäki
-
Jatkuu osassa24