Noniin Mennään selityksiin. Sydämmessä minulla on 2008 todettu eteisen rytmihäiriö ja myöhemmin todettu vajaatoiminta. Rytmiä yritetettiiin kahdesti oikaista huonolla menestyksellä.
Sitten seikkailuista hurjimaan eli nielurisaleikkaukseen. Sen suoritti Meilahdessa erikoistuva lääkäri. Mitä viimeksi muistan, niin hän oli yltäpäältä yskimässäni veressä ja pyysi apua, sitten en muista enempää, kun menin tajuttomaksi ilmeisesti verenhukan vuoksi, lopuksi onneksi heräsin heräämössä.
Kun oli pieni poika keräsin postimerkkejä ja tultikkulaatikon etikettejä, nyt kerään kropan vikoja ja tauteja.
Tämä nyt ei vielä selitä reumadiagnoosia eikä indometasiinia, verenpainetta eikä munuaisvikaa, mutta lääkäreiden pahuuden, osaamattomuuden, ymmärtämättömyyden ja kelvottomuuden, sanokaamme, sitä se valottaa.
1990- luvulla lääkärit vetivät kunniakasta kärkisijaa, johtivat itsemurhatilastoja. 1994 oli sitten se nuorten naislääkärien musta vuosi. Syy lääkärikunnan harvenemisern on siis tämä myös, ja Sepposilla on runsas varasto lisää korutonta kertomaa. Erään tarinan kuulin puhelimitse, en ymmärtänyt siitä mitään, mutta jälleen liian kilttinä kysyin vain maksettiinko korvaukset, ne maksetaan sen tiesin aina, sillä koska ihminen ei ole kone, korjaaminen on huomattavasti vaikeampaa, kuin kuvitellaan. Eli virhettä ei tarvita. Mutta kuka sen haluaa, hän varmasti sen löytää.
....................
Kyseessä on varmasti ainoa ammattikunta, joka tekee ammatikseen pelkkää pahaa.
Yritin kahdesti itsemurhaa.
Minä en sitä kestänyt.
Koska tiesin, mikä tappaa, voidaan nähdä ihmeeksi etten menehtynyt. Jumala salli toipua, ehkä vain, jotta tämä tulisi kerrotuksi.
Seppos, tämä on tutkittua tietoa:
Muutamille kasaantuvat huonot lääkärit, niistä voisi vaikka kirjoittaa kirjan. Heille on lykätty kelvoton verisuonet rikki kai ihan tajutonta huolimattomuuttaan sohiva erikoistuva tumpelo joka huutaa apua. Toinen muistaa samassa leikkausosastossa paikalla olleen kirurgin, joka tuli apuun. Niin minäkin, niin yhä elän, apu on ollut Seurahuonetta lähempänä.
Ihminen ei toimi insinööriopein, se on surullista. Nielun verekkyys tekee verenvuodon ja hematoomat hyvin mahdollisiksi, koska jo itse risakudos on niin verekästä, siitä huolimatta erikoistuvan lääkärin —- tarina ei kerro, ensimmäistä vuotta vai kuudettaaan erikoistuvan —== on joskus aloitettava, tai kenties olisi parempi että hän kajoaisi veitseen vasta luotettavalla tittelillä: Erikoislääkäri,kirurgi. Että tuon minimissään kuuden vuoden aikana on saatava toimia, johtuu siitäkin, että samassa oasastossa leikataan syöpäkasvaimia, poistetaan suolistosta tulehtuneita alueita, valmistaudutaan auttamaan uutta elämää maailmaan.
...............
Valmistuin 1983. Aloitin vaikeana aikana TEHYn jäsenistön kanssa: Laittoi takkinsa minun naulaan. Eväät sillä hyllyllä jolla minä olen aina niitä pitänyt. Yksi tiimi oli hajotettava, jolloin hoitajat tulivat yksitellen kaksitellen sanomaan että ovat kauhean pahoillaan, etteivät ymmärrä mitä tapahtui, kun ” sinähän olet aina ollut niin... me on tykätty sinusta., sinä olet kuunnellut, ja potilaat pitää sinusta... Se rähinä kokonaisuudessaan päättyi aikanaan, ja viimeisinä aikoina juuri sairaanhoitajista sai parhaan työtoverin. Parityössä itse viihdyin parhaiten.
Mutta kaikkihan jatkui iltapäivisin ja lomilla. Kun se lääkäri. Mitäs sinä siihen sanot, että se lääkäri. Että ne kaikki. Aina. Kukaan ei koskaan. Mitäs sinä siihen sanot? Mitäs siihen sanot? Puhuttiin mistä hyvänsä, minun oli lähdettävä kotiin, sillä mitäs minä tosiaan siihen voin mitään sanoa. Sutta ja sekundaa, ja minä joka olin ennen ihan vaan Leena olin muuttunut yksillä pääsykokeilla inhottavaksi ahneeksi muista mitään piittaamattomaksi hutilukseksi.
................
No sinä varmasti leventelit komealla tittelillä?
Millä komealla tittelillä? Mitä komeaa siinä on, että kiinnostui mahdollisuudesta auttaa? Opiskelu oli raskasta, mutta se saikin olla. Sen piti olla, jotta tarvitsi pelätä hieman vähemmän sitten työssä.
Kun on jossain sisällä, se lakkaa tuntumasta mitenkään hienolta, se on ainoastaan sitä tavallista arkea.
Mutta. Sitä ei pitäisi joutua häpeämään, ei enää. Jos yhä on pelättävä sen mainitsemista mitä on opiskellut, menköön itseensä se, jolla on kaunaa,.
Pääsin hyvälle analyytikoille hoitoon, ja jotenkin alkuvaiheitten aikana aloin ymmärtää mitä joku ehkä kokee: Tuolla tuossa on sammioittain hyvää oloa, mutta minulle se ei tipauta edes teelusikallista. Pari vuotta oli raskasta, sitten helpotti kun ymmärsin, ettei hän minua syytä ja rankaise,vaan minä aivan itse. Sinne katosivat sammiot, kauhat ja lusikat. Samaa olen kohdannut syyttelijöissä, mutta silti en jaksanut. Tiedän monen takaa löytyvän kuolemanpelkoa, mutta silti en jaksa.
............
Enkä jaksa vieläkään. En jaksa enää, vaikka kuinka potilaat soittaisi kotiin: Onko se nyt ihan totta, ettei tohtori enää tule, ettet sinä enää tule. Sillä jostain käsittämättömästä syystä ne olivat tyytyväisiä.
Itse olen saanut vaikeaan hoitoon vain hyvää hoitoa. En ikinä lähde varsinkaan päivystyksestä kiittämättä. Jokaista, ja moneen kertaan. Kohtelusta, kärsivällisyydestä, kun on pitänyt siirrellä ja etsiä pritsiä.
Viimeksi lääkäri, miesihminen, sai kyynelet silmiinsä kun kiitin.
Sairaanhoitaja alkoi itkeä, kun kiitin hyvästä hoidosta ja sanoin, että jotenkin pitäisi erikseen muistaa, ettehän te päässeet edes syömään, osui sattumoisin korviini.
Sen viiden tunnin aikana jonka jonotin, terveyttä riitti kyllä parjaamiseen. Kun ne aina. Kun ne ei koskaan. Kolme tuntia kuunneltuani sanoin hiljaa, totta kai harmittaa. Minä voin pahoin ja minuakin harmittaa. Tiedättekö, miksi tässä nyt istuu eräs, joka voisi myös olla tuolla tiskin toisella puolella?
................
Kateus on vihainen tunne., joka voi hyvin ainoastaan nähdessään kärsimystä. Täällä on muutama, joista ajattelen että nyt hän voi pienen hetken hyvin.