Mietin tuota teologista pohdintaa. Suomessa se auttamatta tuo mieleen omien tiedekuntiemme valinnan pysytellä täysin profaanina. Eli siellä ei pohdiskella, kuin tän sanoisi, uskoon liittyvää henkilökohtaista etsintää, kaipausta, sitä mitä yleensä ajattelisi hengelliseksi tai uskonnolliseksi pohdinnaksi. Ei edes uskontotieteessä, sitä suoritin vähän enempi kun tuli semmoinen kesäkurssi.
Olen itse pelkän avoimen yliopiston tuote mutta elämään kuuluu elämä teologian opiskelijan ja sittemmin teol kandidaatin kanssa. Siksi sosieteettiin kuului sitä sakkia.
Ne lukivat koinee kreikkaa eli tentti Novumin, joka ei ole paha mutta kielilppi kyllä on karmivaa. Niin ja hepreaa vanhan testamentin eksegetiikkaan. Dogmatiikkaa siis oppirakennelmia mutta meillä se oli out kun eksegetiikka eli ne kielet oli in. Kirkkohistoriaa. Käytännöllistä teologiaa eli mikä on Aaronin siunaus ja mikä joku muu. Vai onko se tervehdys, maailman tylsintä. Miksi papin kädet on niin tai näin. Vapaaehtoisena erilaajuisia sielunhoitokursseja.
Ne on teoreettista ja akateemista, ja tarvii kirjallisuutta tuekseen. Hengellinen pohdinta on aivan muuta, enkä ymmärrä miksi niitä pitäisi verrata tai arvottaa sillä jokainen teologian opiskelija varmaan miettii hengelliset, moni tulee uskonnollisesta yhdyskunnasta vaikka seurakunnan nuorista ja tähtää tunnustuksellisen yhteisöön työhön.
Ei kaikki, eksegetiikan opinnoista hyötyy sivuaineena moni joka opiskelee muutoin antiikin kulttuuria ja kieliä, metodiikan takia. Ja opiskelee kyllä.