Körttifoorumi
Keskustelu => Seuratupa => Aiheen aloitti: Leena - 07.10.10 - klo:07:26
-
Heipä.
Tämän olisi voinut otsikoida toisinkin, puhua vaikka "uskon menettämisestä" mutta olkoon nyt näin. Oletteko koskaan miettineet sitä usein hoettua että "Jumala ei anna kenellekään raskaampaa taakkaa kuin hän jaksaa kantaa"? Mihin se perustuu - ei ainakaan Raamattuun? Ellei siihen "salliessaan kiusauksen valmistaa Hän myös pääsyn siitä niin että voimme sen kestää" (apua, missä tämä on, jossain Paavalin kirjeessä) Toisaalta Jeesuksen kerrotaan puhuneen (apua missä, jokin evankeliumi) että palvelijan käy kyllä kuten Herransakin, ja hänhän nääntyi ristin alle.
Eli miten on. Jos pitää Jumalaa hyvänä Herrana joka haluaa pelastusta ja meidän hyvinvointiamme, niin tietenkin ajattelee ettei kukaan liian ankaraa kuormaa saa, mutta eikö se edusta vähän kehäpäättelyä? Tai, onhan se linjassa, kyllä vain.
Jos taas ajattelee, tai ei vain pääse näkemyksestä, että Jumala on aika arvaamaton ja pelastaa kenet haluaa, ja paaduttaa kenet haluaa (apua missäpäin), on takuulla valmiimpi ajattelemaan että huonosti käy ellei käy hyvin, nyt ja huomispäivänä ja iankaikkisuudessakin. Mikä pakko Jumalan on olla hyvä ylipäätään kenellekään? Ei Hän ole sitoutunut mihinkään minun käsittääkseni? Eikö tuo Jeesuksen sana paina lopulta enemmän?
-
"Jumala ei anna kenellekään raskaampaa taakkaa kuin hän jaksaa kantaa"? Mihin se perustuu - ei ainakaan Raamattuun? Ellei siihen "salliessaan kiusauksen valmistaa Hän myös pääsyn siitä niin että voimme sen kestää"
Oikeassa elämässä ihan ilmiselvästi näyttää että joillekin annetaan (-vai tulee?) raskaampi taakka kuin mitä jaksavat kantaa. Tämänkaltaiset ristiriitaisuudet Raamatussa saavat minut toisinaan ajattelemaan että koko kristinusko on pelkkä ihmisten kyhäämä uskomusjärjestelmä. Ollakseni rehellinen.
-
Herran tiet ovat tutkimattomat, ja Hän on Salattu.
-
Todella paljon kysymysmerkkejä tälle aiheelle ?????????
Tiedän kuitenkin kaksi läheistäni jotka ovat epäinhimillisten kärsimysten jälkeen päässeet kiinni elämään ja suhde jumalaan on jopa syntynyt toisella ja toisella säilynyt luottamuksena.
Ensinmainitun ainoa lapsi syntyi erittäin vaikeasti vammaisena, puoliso alkoholisoitui, uupui, masentui,meni psykoosiin, kärsi aikansa ja päätti päivänsä. Jälkeenjäänyt on säilynyt tolkun ihmisenä, osallistuu ja on tyytynyt vammaiseen lapseensa.
Toisen ystäväni puoliso kuoli tapaturmaisesti lapset ja maatila jäivät leskelle. Nuorempi lapsi oli n. 1 vuoden ikäinen. Ensin emäntä tuli allergiseksi lehmille, sitten sairastui hermoratojen tulehdukseen joka hoidettiin väärin ja hän menetti lähes kokonaan toisen jalkansa. Oli kovissa kivuissa ja lähes liikuntakyvytön. Vanhemmiten tuli rintasyöpä joka levisi pahasti, mutta eipä tappanut. Nyt on terveen jalan polvi keinoniveltä vailla, mutta ei voida vielä leikata kun diabetesarvot ovat liian korkeat. Rinnassa oli taas patti, mutta se olikin arpikasvainta.
Omat suruni saavat toiset mittasuhteet kun ystäväni kohtaloa ajattelen. Hän on kuitenkin pirteä, huumorintajuinen ja Jumalaan luottava.
Siinä minulle mallia.
Miksi joku on sokeana syntynyt, isien ja äitienkö syntien tähden.
http://www.pihkala.net/Saarnat/Joh9&1-39SokeanaSyntynytMies.pdf
-
Oikeassa elämässä ihan ilmiselvästi näyttää että joillekin annetaan (-vai tulee?) raskaampi taakka kuin mitä jaksavat kantaa. Tämänkaltaiset ristiriitaisuudet Raamatussa saavat minut toisinaan ajattelemaan että koko kristinusko on pelkkä ihmisten kyhäämä uskomusjärjestelmä. Ollakseni rehellinen.
Ei ehkä pidä vetää Raamattua tilille tästä "ei anna raskaampaa taakkaa" -fraasista. Tuo Leenan viittaama "salliessaan kiusauksen" liittyy todellakin kiusaukseen, ei esimerkiksi sairauksiin, onnettomuuksiin, epäoikeudenmukaiseen kohteluun ynnä muuhun sellaiseen.
Mistä lienee sanonta peräisin? Olisi mielenkiintoista tietää. Raamatullisia lähtökohtia voisi etsiä esimerkiksi psalmeista:
"Sillä minun pahat tekoni käyvät pääni ylitse, niinkuin raskas kuorma ne ovat minulle liian raskaat." (Ps. 38:5). Etsijöille vinkiksi: suosittelen 1933/38-käännöstä. Nykyinen käännös ei vielä ole ehtinyt olla kovin produktiivinen sanontojen lähde.
Mt
Mt
-
Seurasin pitkään läheltä erästä vaikeasti sairasta ihmistä, joka vaikeina hetkinään hoki: "Jumala ei anna kenellekään raskaampaa taakkaa, mitä hän jaksaa kantaa. Miksi minulle on annettu raskaampi taakka, mitä jaksan kantaa?" Siltä se kyllä näytti kovastikin, että hänen taakkansa oli raskaampi mitä hän jaksoi kantaa. Uskoaan hän ei silti menettänyt missään vaiheessa, mutta kuoli lopulta pitääkään sairastettuaan parantumatta siitä sairaudesta.
-
Onhan Raamatussa sana sopivasta ikeestä ja keveästä kuormasta. Ies ei ole kuorma, vaan sen kuljettamiseen tarkoitettu väline.
-
Ja vaikea: Kantakaa toinen toistenne kuormia niin te täytätte Jumalan lain.
-
Ehkä sekin on kuorma, ettei rehellisyydeltään enää vain kykene uskomaan - olisiko otettu sitten pois usko, ies vai kuorma. Joku täällä kirjoitti jollakin saitilla aika hyvin ja kiinnostavasti lapsuudenkpokemusten merkityksestä, tutusta siionin virrestä, ystäväjoukon merkityksestä --- välillä taas hieman kriittisesti (?) "liiallisesta" foorumilla roikkumisesta ja "virtuaalielämästä". Saapikos täällä roikkua jos tämä on ainut paikka jos koko asiasta puhutaan, vaikka ei uskokan?
Uskon tähän: Usko on lahja ja se saadaan ja voidaan myös ottaa pois. Et voi sille mitään. Jumala ei valinnut eikä ennaltamäärännyt sinua. Amen. Näin uskon.
Oli taas pitkä ja subjektiivinen sepustus vaan sain pois ennen tallentamista, huh.
-
:-\ Ehkä maailma ei ole ihan reilu ja tasapuolinen kaikkia kohtaan ja toiset saavat enempi taakkaa kuin toiset?
Ehkä meidän vahvempien tulisi kantaa heikkojemme taakkojakin?
Kuitenkin uskon, että Jumala on hyvä ja kaikki aina kääntyy parempaan päin ja vaikka ei kääntyisikään parempi olla positiivisessa odotuksessa, kuin masennuksissa kaikista taakoista mitä kannettavaksi tulee?
Helpolla tässä elämässä tuskin pääsee kukaan, paitsi ehkä Hjallis Hjarkimo.
-
Onhan Hjalliskin aina sen näköinen, että maailma kaatuu päälle.
-
Kehäpäätelmiä? Eiköhän elämä ole niin sotkuinen ja arvaamaton, että itse kukin meistä tarvitsee jonkinlaisia positiivisia kytkentöjä - kehäpäätelmiä, jotka antavat voimaa jatkaa. Toiset uskoo Jeesukseen, toiset rock-bändiin, lottovoittoon, kuka mihinkin täysin irrationaaliseen mäihään, joka tulee ja pelastaa. Jos ihan rehellisesti ajattelen, niin se lämmin tunne kirkossa tulee siitä hyvästä olosta, kun alkaa uskoa elämän olevan reilassa, että minä olen ihminen, jolla on jokin merkitys ja joka selvittää kuin selvittääkin "pelistä" seuraavan tason. Kun on tällainen hengellisesti kuollut kuin kivi tapauskovainen niin harvoin sitä edes pohtii uskoa metafyysisen kokemuksen aitouden näkökulmasta.
-
Jossakin Uuden testamentin kirjeessä on melkein samassa jakeessa sekä 'kantakaa toistenne kuormia' että 'jokainen kantakoon oman kuormansa'. Siitä päättelen, että omaansa ei saa sysätä muiden kannettavaksi. Ajattelen sen myös antavan oikeuden kieltäytyä ottamasta vastaan näin tuputettuja taakkoja.
Suosikkilaulajani Ras Sheehama laulaa: - Maailma on raskas, et jaksa sitä kantaa, let it go, let it flow!
-
Jossakin Uuden testamentin kirjeessä on melkein samassa jakeessa sekä 'kantakaa toistenne kuormia' että 'jokainen kantakoon oman kuormansa'. Siitä päättelen, että omaansa ei saa sysätä muiden kannettavaksi. Ajattelen sen myös antavan oikeuden kieltäytyä ottamasta vastaan näin tuputettuja taakkoja.
Suosikkilaulajani Ras Sheehama laulaa: - Maailma on raskas, et jaksa sitä kantaa, let it go, let it flow!
Gal 6
2 Kantakaa toistenne taakkoja, niin te toteutatte Kristuksen lain. [Room. 15:1+]
3 Joka luulee olevansa jotakin, vaikka ei ole mitään, pettää itseään. [1. Kor. 8:2; Jaak. 1:26]
4 Kukin tutkikoon vain omia tekojaan. Silloin hän voi ylpeillä vain siitä, mitä hän itse on, vertaamatta itseään toiseen.
5 Jokaisen on kannettava oma kuormansa. [Room. 14:12]
Tunnustan, että en todellakaan ole mikään hyvä Raamatun tuntija. Löysin kuitenkin tämän paikan helposti hakusanojen avulla. Tässäpä linkki: http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible
-
Kiitos, Pirska!
-
kaikilla on raskas ies... jotkut osaavat käyttää tätä oikein - jotkut eivät...
-
kaikilla on raskas ies... jotkut osaavat käyttää tätä oikein - jotkut eivät...
Joku on niin onnekas että osaa tuollaisen jaonkin suorittaa... jako kahteen, toisille hyvin helppoa...
-
Todella paljon kysymysmerkkejä tälle aiheelle ?????????
Tiedän kuitenkin kaksi läheistäni jotka ovat epäinhimillisten kärsimysten jälkeen päässeet kiinni elämään ja suhde jumalaan on jopa syntynyt toisella ja toisella säilynyt luottamuksena.
Ensinmainitun ainoa lapsi syntyi erittäin vaikeasti vammaisena, puoliso alkoholisoitui, uupui, masentui,meni psykoosiin, kärsi aikansa ja päätti päivänsä. Jälkeenjäänyt on säilynyt tolkun ihmisenä, osallistuu ja on tyytynyt vammaiseen lapseensa.
Toisen ystäväni puoliso kuoli tapaturmaisesti lapset ja maatila jäivät leskelle. Nuorempi lapsi oli n. 1 vuoden ikäinen. Ensin emäntä tuli allergiseksi lehmille, sitten sairastui hermoratojen tulehdukseen joka hoidettiin väärin ja hän menetti lähes kokonaan toisen jalkansa. Oli kovissa kivuissa ja lähes liikuntakyvytön. Vanhemmiten tuli rintasyöpä joka levisi pahasti, mutta eipä tappanut. Nyt on terveen jalan polvi keinoniveltä vailla, mutta ei voida vielä leikata kun diabetesarvot ovat liian korkeat. Rinnassa oli taas patti, mutta se olikin arpikasvainta.
Omat suruni saavat toiset mittasuhteet kun ystäväni kohtaloa ajattelen. Hän on kuitenkin pirteä, huumorintajuinen ja Jumalaan luottava.
Siinä minulle mallia.
Miksi joku on sokeana syntynyt, isien ja äitienkö syntien tähden.
http://www.pihkala.net/Saarnat/Joh9&1-39SokeanaSyntynytMies.pdf
Olen tätä miettinyt ja nyt summailen sen tämän sunnuntain papin pelkoon. Uskon menettämisen pelko on ehkä lopulta kuitenkin raskain, jos miettii kuinka se kantaa...eikä tämä ole tyhjän hokemista, kun nämä yhdistetään. En tiedä miten ja miksi, mutta totta se taitaa olla kuitenkin.
-
Entäs jos se "kamala elämä" on loppujen lopuksi itse aiheutettu? Jos on vaikka ruualla ja juomalla hankkinut itselleen huonon terveyden ja saa siitä raskaan taakan? Tunnen ihmisiä (uskovia), jotka voivottelevat raskasta taakkaansa. Syyllinen kyllä löytyy peiliin katsomalla.
No, asiaan. Joskus kieltämättä tuntuu siltä, että jollekin annettu taakka on liian raskas (esimerkiksi perheen menetys onnettomuudessa, jäi jäljelle 27 vuotias leski). Ystäväni käytti Jobia lohdutuksena vaikeassa elämäntilanteessa. Jobilla kun meni vielä huonommin.
-
Entäs jos se "kamala elämä" on loppujen lopuksi itse aiheutettu? Jos on vaikka ruualla ja juomalla hankkinut itselleen huonon terveyden ja saa siitä raskaan taakan? Tunnen ihmisiä (uskovia), jotka voivottelevat raskasta taakkaansa. Syyllinen kyllä löytyy peiliin katsomalla.
Kyllä tuo on ihmisten syyllistämistä.
On todella paljon kärsimystä, joka ei johdu ihmisistä. Turha sitä on selittää pois.
-
On myös paljon ihmisistä johtuvaa kärsimystä, johon kärsivä on syytön. Joskus me ihmiset aiheutamme kärsimystä ihan tahallamme, usein piittaamattomuuttamme, välillä vaikka tarkoitamme hyvää. Näin ei tietenkään saisi olla. Aina ei voi osoittaa, kuka on kärsimyksen aiheuttanut, mutta yleensä on jotain tehtävissä sen lopettamiseksi tai ainakin lieventämiseksi. Sitä pitäisi yrittää tehdä mahdollisimman paljon. Pitäisi.
-
Entäs jos se "kamala elämä" on loppujen lopuksi itse aiheutettu? Jos on vaikka ruualla ja juomalla hankkinut itselleen huonon terveyden ja saa siitä raskaan taakan? Tunnen ihmisiä (uskovia), jotka voivottelevat raskasta taakkaansa. Syyllinen kyllä löytyy peiliin katsomalla.
Tuota... se terveyskysymys on varsin usein mielessäni, pääasiassa toisten, ja olisin hieman varovainen nyt tässä.
Ravinnon hyväksikäytön ja alkoholisoitumisen osalta joku saa kertakaikkisen huonot kortit, kuka jakoi, mene ja sano. Toisia sitten opetetaan pelaamaan kehnommillakin, joku saa opastuksekseen vain mustan silmän, kehtaatkin tuommosia, tässä saa hävetä koko maailman silmissä. Joku ei sitäkään vähää.
Toisekseen - tunnen kyllä koko joukon suorastaan epätoivoisia uskovia itsekin, eikä siinä ole mitään merkillistä. Sehän on vakavan masennustilan tyyppioireita, onneton ja tympeä olo, se ettei elämä maistu, on mielialaoire sekin, depressiosta kärsii - siis, kärsii niin että hyötyy avusta jo - tälläkin hetkellä keskivaikeana joka viides suomalainen, eikä jokainen ole sitä viinan kylkiäisenä saanut - siksi toiseksi, nekin hoidetaan minun etiikkani mukaan. Depressiolta usko ei suojaa, se on niin monitahoinen ja useasta syystä johtuva oirekokonaisuus, joskin Kierkegaard varmasti osui oikeaan todetessaan toisinpäin: Jos ihminen väenvängällä irrotetaan Luojastaan, se olotila on luonnoton, eikä siinä voi välttyä tulemasta melankoliseksi.
Depression hoito vain ei aina ja kaikille ole niin helppo ja suoraviivainen asia hyväksyä. Toisinaan näyttää siltä että joka tien kulkijalla on ne vaihtoehtomallinsa, kuka pelkää olevansa kehno todistaja, ettei vain joku kavahtaisi kehnoudentunnon menetystä... vaikka keuhkokuumeen kyllä jokainen hoidattaa pois.
a jos kuka herättää ärtymystä niin depressiosta kärsivä ihminen. Minä en osaa selittää mistä se johtuu, mutta siitä on todella suuri apu kun yrittää selvittää mistä on kysymys. Ärsyttää ja alkaa keittää ja tekee mieli viskata lautasella . se on depressio.
-
Kiitos, Leena, ylläolevasta kirjoituksestasi ja monista, monista muista aikaisemmista. Tuossa edelläolevassa on mainittavaa sen selkeys. Ymmärrän, että lukuharrastustesi vuoksi sinun on vaikea saada ajatustasi ulos selkeästi, koska kuten tiedämme lukeminen sekoittaa selvät asiat.
Uskon sinun ajan kanssa kypsyvän yhä selkeämpään ja pelkistetympään ilmaisuun, sillä seura tekee kaltaisekseen. Muistutan meidän olevan Yksi sinulta puuttuu ja sen mukana kaikki: Kristuksen sisällinen tunto -ajatuksen sisäistämiä lapsia. Yhteisömme elämän ydin saa henkensä Seppä Högmanin sanoista Paavo Ruotsalaiselle. Kristuksen sisällistä tuntoa saamme rukoilla jatkuvasti.
-
Kiitos, Leena, ylläolevasta kirjoituksestasi ja monista, monista muista aikaisemmista. Tuossa edelläolevassa on mainittavaa sen selkeys. Ymmärrän, että lukuharrastustesi vuoksi sinun on vaikea saada ajatustasi ulos selkeästi, koska kuten tiedämme lukeminen sekoittaa selvät asiat.
Uskon sinun ajan kanssa kypsyvän yhä selkeämpään ja pelkistetympään ilmaisuun, sillä seura tekee kaltaisekseen. Muistutan meidän olevan Yksi sinulta puuttuu ja sen mukana kaikki: Kristuksen sisällinen tunto -ajatuksen sisäistämiä lapsia. Yhteisömme elämän ydin saa henkensä Seppä Högmanin sanoista Paavo Ruotsalaiselle. Kristuksen sisällistä tuntoa saamme rukoilla jatkuvasti.
Tämähän oli herttaisesti sanottu, kiitos. Voipihan se sisällinen tunto puuttuakin, mene ja sano. Sitä on kinkkistä nähdä ulkoapäin, mutta voipihan joku nähdä. Eipä sitä mitään oteta pois niin ettei anneta tilalle muuta. Jos nipsaistaan vähän työkyvystä, annetaan kirjat. Leena toivoo nyt että Jeesus Kristus tuntee Leenan, ja sillä mennään, kunnes armoa tarjotaan enempään.
Vaikka taas... :-\ toisen kautta... :icon_eek: sen filosofisen kirjan kanssa kyllä kyselin nöyrästi Herralta että olenko vallan harhaan kulkenut tällä maallisella vaelluksellani... . Mutta hyvin ihmeellisiä päivätosia siitä sai, viimeistään kun hieman kiihtyi :068:.
Kaikki kääntyy hyväksi lopulta, Satman, ole lohdutettu. Leena kerää ne kaikki, ja antaa mummolle ja vaarille joululahjaksi, kauniisti koristeltuina. Pitäisi harjaantua tuossa Pirskan kuvallisen ilmaisun taidossa, nyt täytynee ostaa kiiltokuvia, Prska on erittäin kärsivällisesti neuvonut vaan ei Leena opi... eikä :026: senkään vertaa. Ne ovat siitä mukavia että jokainen sana tarkoitta kyllä yksinään jotakin mutta peräkkäin aseteltuna ne, Leenan ymmärryksen mukaan, eivät tarkoitakaan enää mitään ja semmoisia sitten painavat kirjaan... tai melkein... :icon_eek:.
Mummon ja vaarin aivot virkistyvät ja muisti siinä petraantuu, kun ottavat selvää... jos Leena olisi saanut piirtämisen lahjan, niin Leena piirtäisi sokkeloita joihin voi kyllä päästä sisälle vaan ei ulos. Mutta kyllä tästäkin joululahjan saa. Niitä on jo suuri pinkka valmiina Leenan kovalevyllä.
Jaa... olisikohan Herättäjäyhdistys innokas kustantamaan sen, Seppos :003: :003: :003:
-
Tuota... se terveyskysymys on varsin usein mielessäni, pääasiassa toisten, ja olisin hieman varovainen nyt tässä.
Ravinnon hyväksikäytön ja alkoholisoitumisen osalta joku saa kertakaikkisen huonot kortit, kuka jakoi, mene ja sano. Toisia sitten opetetaan pelaamaan kehnommillakin, joku saa opastuksekseen vain mustan silmän, kehtaatkin tuommosia, tässä saa hävetä koko maailman silmissä. Joku ei sitäkään vähää.
Toisekseen - tunnen kyllä koko joukon suorastaan epätoivoisia uskovia itsekin, eikä siinä ole mitään merkillistä. Sehän on vakavan masennustilan tyyppioireita, onneton ja tympeä olo, se ettei elämä maistu, on mielialaoire sekin, depressiosta kärsii - siis, kärsii niin että hyötyy avusta jo - tälläkin hetkellä keskivaikeana joka viides suomalainen, eikä jokainen ole sitä viinan kylkiäisenä saanut - siksi toiseksi, nekin hoidetaan minun etiikkani mukaan. Depressiolta usko ei suojaa, se on niin monitahoinen ja useasta syystä johtuva oirekokonaisuus, joskin Kierkegaard varmasti osui oikeaan todetessaan toisinpäin: Jos ihminen väenvängällä irrotetaan Luojastaan, se olotila on luonnoton, eikä siinä voi välttyä tulemasta melankoliseksi.
Depression hoito vain ei aina ja kaikille ole niin helppo ja suoraviivainen asia hyväksyä. Toisinaan näyttää siltä että joka tien kulkijalla on ne vaihtoehtomallinsa, kuka pelkää olevansa kehno todistaja, ettei vain joku kavahtaisi kehnoudentunnon menetystä... vaikka keuhkokuumeen kyllä jokainen hoidattaa pois.
a jos kuka herättää ärtymystä niin depressiosta kärsivä ihminen. Minä en osaa selittää mistä se johtuu, mutta siitä on todella suuri apu kun yrittää selvittää mistä on kysymys. Ärsyttää ja alkaa keittää ja tekee mieli viskata lautasella . se on depressio.
En minä sitä tarkoittanut, että sinä Leena olet aiheuttanut itsellesi raskaan taakan. Se oli kysymys. Mitä tehdä ihmisen kanssa, joka syyttää Jumalaa raskaasta taakastaan, vaikka sen on itse aiheuttanut? Ihminen, jonka pitäisi huolehtia terveydestään keskivertoa tarkemmin syö ja juo mitä sattuu ja on onnistunut haalimaan itselleen noin 50 kg ylipainoa. On kiikun kaakun hengissä ja valittaa jatkuvasti "voi Jumala miksi minulle näin teit?" Ei voi mitään, näen punaista.
Ja sitten on taakkoja, jotka vain ovat tulleet jostain. Ja ihmisen on kestettävä. Kyllä, joidenkin taakkoja sivusta seuratessa ihmettelen, miten he kestävät ja miksi noin paljon on yhdelle ihmiselle taakaksi annettu.
-
Siihenkin, että syö liikaa, saattaa olla syitä, jotka eivät ole syöjän omia.
-
En minä sitä tarkoittanut, että sinä Leena olet aiheuttanut itsellesi raskaan taakan. Se oli kysymys. Mitä tehdä ihmisen kanssa, joka syyttää Jumalaa raskaasta taakastaan, vaikka sen on itse aiheuttanut? Ihminen, jonka pitäisi huolehtia terveydestään keskivertoa tarkemmin syö ja juo mitä sattuu ja on onnistunut haalimaan itselleen noin 50 kg ylipainoa. On kiikun kaakun hengissä ja valittaa jatkuvasti "voi Jumala miksi minulle näin teit?" Ei voi mitään, näen punaista.
Ja sitten on taakkoja, jotka vain ovat tulleet jostain. Ja ihmisen on kestettävä. Kyllä, joidenkin taakkoja sivusta seuratessa ihmettelen, miten he kestävät ja miksi noin paljon on yhdelle ihmiselle taakaksi annettu.
Ei Leena luullukkaan että tarkoitit. Leena mietti muita asioita, lähinnä viimeksi oppimiaan, näistä ruoka- juoma- ja narkomaniakysymyksistä. .
-
Ihmettelen pysyvästi sitä synnintunnustusta jossa sanotaan "kuitenkin, Herra, kun teen väärin ja turmelen elämääni, syytän siitä sinua...". No ehkä joku syyttää. Keskivertotapaus syyttää itseään, joskus järjettömyyteen saakka, etenkin jodssakin järkytysvaiheessa, ennen kuin taas sopeutuu ja rauhoittuu.
Se on tapa sopeutua, yritys saada elämäntilanteensa hallintaan, "jos vain en olisi niin, niin ei nyt olisi näin", sillä silloinhan voi seuraavalla kerralla välttää hankaluudet, toimii vain toisin niin pahaa ei tapahdu. Ja jos Jumala on kehissä, niin Jumalakin tietty syyttää, eikä niin että Jumalaa syytetään.
Ehkä tuo "me kysymme nyt missä oli Jumala kun tämä tapahtui" on enemmän yhteisöllinen. Ainakin se on usein saarnassa kuultu, samoin hautajaisissa, varsinkin jos kyseessä on nuori ihminen.
Tähän kyllä vaikuttaa vähän peruspersoonallisuuskin. Joku syyllistyy herkemmin. Jeesus itse aloitti parantamisen joskus antamalla synnit anteeksi, ja vaikka joku joskus opetti että siihen aikaan syntikäsitys oli vähän toinen, mietin että eiköpä tuo olisi hyvä nytkin. Ihminen tietää joka tapauksessa olevansa syntinen, saattaa olla koko sen asian kanssa vähän vereslihalla, ja saattaa mieluummin kuulla sen, kuin parantuakaan.
...........................................
Asiasta seinäkelloon: Tuota tuota. Eihän vain päässyt käymään niin, että alkuperäinen kysymys "liian raskaasta taakasta" nähtiin jollakin tapaa hyvin henkilökohtaiseksi? No, kuulkaahan kaikki kansa. Se ei sitä ollut. Miettiihän sitä kaikenlaista muutenkin.
Olen miettinyt tuota "palvelijan käy kuten herransakin" - Jeesuksen omaa sanaa, ja ajatellut että Jeesus kyllä nääntyi ristin alle... eikä Raamatussa ihan niin sanota ettei kukaan saa raskaampaa ristiä kuin jaksaa kantaa, ja tahdoin vain ja ainoastaan tietää, onko kukaan toinen ihmetellyt koko kysymystä. Kärsimys ei ole kiva teema, tietysti niin on, mutta elämässä varsin väistämätön kyllä.
Ja kun niissä tenttikirjoissa oli pitkät pätkät pahan ongelmasta, niin tämäkin kysymys siinä heräsi väistämättä.
-
On myös paljon ihmisistä johtuvaa kärsimystä, johon kärsivä on syytön. Joskus me ihmiset aiheutamme kärsimystä ihan tahallamme, usein piittaamattomuuttamme, välillä vaikka tarkoitamme hyvää. Näin ei tietenkään saisi olla. Aina ei voi osoittaa, kuka on kärsimyksen aiheuttanut, mutta yleensä on jotain tehtävissä sen lopettamiseksi tai ainakin lieventämiseksi. Sitä pitäisi yrittää tehdä mahdollisimman paljon. Pitäisi.
:023:
Olen usein nähnyt tehtävän ongelmaa siitä että toisaalta jokaisen on kannettava oma kuormansa ja toisaalta neuvotaan kantamaan toinen toisemme kuormia. Samoin, ihmetellyt itse. Mutta onko se lopulta niin mahdottoman ristiriitaista? Jokainen tarvitsee joskus toisen apua, mutta kun taas pärjää, hoitaa hommiaan ja vilkaisee sivuilleen, ja yrittää olla hieman avuksi vuorostaan.
Elämän tarkoituksena on kasvaa rakkaudessa kohti iankaikkista elämää :026:
-
Perisynti on johdettavissa todellisuudesta aivan kuten sianlihan kielto trikiineistä idässä, nimittäin miehen näkökulmasta, patriarkaalisesta kulttuurista, jossa nainen on maa, mies taivas. Nainen ja mies ovat yhdessä taivas myös. Se on kuitenkin toinen asia.
Loogista on, kun miehellä on jalat maassa, hän on yhteydessä maata edustavaan naiseen. Nainen on jalat maassa, kun hänen jalkansa on kohti taivasta, sikäli epäloogista, mikä johtuu miesnäkökulman vallitsevuudesta.
Mutta: perisynti todellistuu siinä, että jalat tahriintuvat multaan, saveen, maahan.
Kuinka olisi matriarkaalisessa tai peräti tasa-arkaalisessa kulttuurissa?
-
Tämän saa varmaan lainata mummon ja vaarin päivätosikirjaan...??
-
Ei
-
Onko synti välttämättä maan ominaisuus? Niinkin voisi ajatella, että synti on taivaan ja maan välisen hedelmällisen yhteyden särkymistä, joka pitää sovittaa. Varsinkin kuivilla seuduilla maa on taivaan säiden armoilla. Kuivuus on synti ja sade sovitus.
-
Kyllä. Sovitteleva oli taas mielipiteesi, Pena. Toit musta-valkoisuuteen sävyä. Ehkä versiosi on käyttökelpoisempi.
Viittaan lauseisiini edellä: "Nainen ja mies ovat yhdessä taivas myös. Se on kuitenkin 'toinen asia'." Saattaa olla ensimmäinen asia. Ennakoin tulkintaasi, jossa oleellista on yhteys, suhde.
Sikäli maa luontuu taivasta paremmin synnin ominaisuudeksi, koska se sisältää kasvualustaominaisuuden lisäksi mädän ja bakteerit.
-
Ekologiaa olen oppinut sen verran, että hajoittajat ovat tarpellinen linkki ravinnon kiertokulussa. Eipä vilja kasva, ellei lanta maadu. Komposti on elämän äiti.
-
Ekologiaa olen oppinut sen verran, että hajoittajat ovat tarpellinen linkki ravinnon kiertokulussa. Eipä vilja kasva, ellei lanta maadu. Komposti on elämän äiti.
On kyllä ajattelijoita jotka´ovat sitä mieltä että pahasta koituu aina hyvää. Semmoinen Swinburne on ehkä vähän ihmeellinen. Jumalan on pikku pakkokin tuottaa luonnollista pahaa kuten hirmumyrskyjä, tulvia, maanjäristyksiä,nälänhätää jotta ihminen harjaantuisi moraalisessa hyveessä, esimerkiksi kehittäisi uhrautuvan mielenlaadun. Jumala ei siis ole vapaa, koska tuli luoneeksi vapaita olentoja... Arvostan itsensä alttiiksi antavaa mielenlaatua jos se on aidon tuntuinen, jos vaikka tahtoo pelastaa joitakuita oman henkensä riskillä, mutta voiko sellaiseen pakottaa? Niin, ja tämä elämä on sielujen koulutuskeskus joka läpäistään tai reputetaan. Hyvin paljon nämä tietävät kaikenlaista :icon_eek:.
On mietitty myös sellaista pahaa, joka on niin sanotusti kohtuuton, esimerkiksi syntymä keskitysleirillä ja elämä sellaisella kaikin maustein. Marilyn Adams tuumii että jokin hyvitys kyllä suoritetaan, kaikki pelastuvat ja noin, eli eläm'n onnen ja onnettomuuden summa, kun otetaan huomioon sekä ajallinen että ikuinen elämä, on aina sama ja plussan puolella. Hyvin paljon nämä... :icon_eek:
En oikein saa nieleskeltyä Risto Santalan kirjoja mutta tätä olen kai maininnut ennenkin: Pieni astia Pyhässä Maassa, kertomus pienen poikansa kuolemasta (aivokasvaimeen, olivat lähetystyössä Israelissa). Siinä on jotakin hyvin hyvää, viisasta ja lohdullista. "Meidän "hetkisen kestävän ja kevyen" ahdistuksemme takana on varmasti ollut Jumalan rakastava käsi" --- ja nämä sanat vaikuttavat kyllä aidosti kirjoitetuilta, kun lapsen menehtymisestä on kulunut vuosi, kun on jo riittävän monesti kysytty, miksi. "Kun he käyvät kyynellaakson halki, muuttavat he sen lähteiden maaksi". Olisi aika hienoa jos pääsisi johonkin tuollaiseen, no, ei ehkä mutta saahan sitä haaveilla. .
-
Tasan käyvät onnen lahjat.
-
Tasan käyvät onnen lahjat.
Heidä'n mielestään, minua ihmetytti miten joku ihminen ´voi ruveta säätään että "Jumala saa" ja "Jumala ei saa". Ne lauseetkin alkoi sillai. Kai voisi joskus katsoa että jaaha, minä ihan itte voisin tuossa olla avuksi tai tehdä tuosta vetoomuksen kun Amnestyyn kuulun tai muuta, kyllä ei ole ihmeellisempää asiaa kuin systis. Tenttiin pitäisi ylihuomenna ja >:( tässä nyt odotan >:( soittavatko sairaalaata että veriviljelyssä kasvaa >:( >:( jokin hyvin merklillinen ja kun kuume ei laske tai että verisolut oli hyvin persoonallisia, ja leena tah-too >:( >:( >:( siihen tenttiin. Kuumeen hän mittaa vasta :026: tentin jälkeen ja menee sitten sinne... pitäkööt tippansa...
-
Leena go, go go!
-
Riittääkös rikkailla porvareilla, jotka kertovat ainoaksi lohdutukseksi Jumalan rakkauden
SOLIDAARISUUTTA JA SUVAITSEVAITSUUTTA PIENINTÄÄN KOHTAAN OIKEASTI?
OSAAVATKO HE EDES SAMAISTUA ELÄMÄN KOLHINEEN TUSKAAN?
VAI SYYTTELEVÄTKÖ JA VÄHÄTTELEVÄTKÖ HE?
-
Näkökulmia ihminen tarvitsee.
Hyvät sanat voivat pelastaa ihmisen.
Joskus on helpompaa jakaa taakkaa vertaisten kanssa.
Elämässä pitää olla sisältöä, jottei vello kokoajan ikäviä asioita.
-
Siihenkin, että syö liikaa, saattaa olla syitä, jotka eivät ole syöjän omia.
Onko siis niin, että kaikki on Jumalalta? Ihmisellä on mahdollisuus valita osa kulkemastaan polusta. Jos valitsee tieten tahtoen väärin, elämää kunnioittamatta, onko syy edelleenkin Jumalan?
Syömiseen on monta syytä. Kyllä.
Turhaa vatvomista, tiedän. Sanonpa sen kuitenkin, että ei kaikkea voi Jumalalle ulkoistaa. Ihmiset valittavat paljosta sellaisesta, jonka voisivat itse korjata (minä mukaan lukien). Turha siinä on valittakaa taakan raskautta, jos itse ei kanna edes osaa vastuusta. (Ja en nyt todellakaan osoita ketään tällä foorumilla! Lähinnä pohdin itselleni hankalaa tilannetta.)
-
Luulen että huolesi on turha. Se mitä olen tätä seurannut, niin en ole törmäillyt ilmiöön "tämä oli Jumalan syytä" näillä markkinoilla. Oma kommenttini perustuu lääkärikoulussa opetettuun, siis, että ihmisen luonnollinen realtio elämän arvaamattomuuteen on syyttää itseään, se antaa paradoksaalisesti hallinnan tunteen, juuri kuvaamallani tavalla.
Olin 18 kun serkkuni kuoli, samanikäinen poika. Hänen äitinsä kävi koko sitä päivää läpi pilkulleen, "jos en olisi soittanut ja pyytänyt että laitatko vielä pesukoneen pyörimään niin hän ei olisi lähtenyt juuri sillä hetkellä, ei olisi törmännyt siihen bussiin, se oli minun syytäni" ja näöillä mentiin sitten jonkin aikaa. Täti sanoi käsittävänsä miten päätöntä tämä on, mutta ei voi tälle mitään. Ja niin se menee. Ihminen liittää aina vastoinkäymiset oman elämänsä osaksi, ja etenkin alkuun tarvitsee joitakin tellinkejä, kunnes voi ne sitten purkaa. Totta kai se oli raskasta kuultavaa, mutta me kuuntelimme silti, ja niinpä tuo shokkivaihe sitten meni, kun lapsen menetyksestä tuli "valmiiksirakennettu" kappale siihen omaan elämänhistoriaan.
Toinen joka tästä puhui kanssani oli eräs pappi, körttiläinen ja maailman fiksuin, ja jokseenkin samaa sanoi yleistettäen. Ihminen saattaa taas tarvita tellinkejä jolle kiiveten rakentaa sitä hajonnutta ehjäksi. Hän kuulee tietty pääasiassa noita "miksi Jumala salli" mutta näki sen jotensakin samoin. Pikemminkin myönteisenä asiana. Jumala sen kestää ja jaksaa, mutta kristityillä pitelee välillä vähän hiljaista. Ajattelin että siinä on seurakunnalla paimen, oikeasti. Varmaan osaa auttaa eteenpäinkin jos joku tuohon ihan pysähtyisi... hän ihmetteli miksen minä raivoa mutta se ei nyt ole minun tellinkini, ja käsittihän hän senkin... siis, osui yksi komplikaatio ja noin.
-
Tahdonvapaudesta ovat näköjään vääntäneet kättä jokseenkin maailman luomisesta. Augustinuksen ajatuksesta pidin; ihnminen luotiin vapaaksi, mutta langettuaan hänen tahtonsa on ollut koko ajan taipuvainen pahan puoleen. Se on kuin vaaka johon hän valintoja tehdessään asettelee punnuksia, ja pahan puolelle on jo valmiina lastinkia, ja siksi sille puolen myös helpommin kallistutaan. Lutherin sidotun ratkaisuvallan" olen käsittänyt vähän toisin, osaako joku opettaa nyt, ihminen ei suhteessaan Jumalaan voi olla "valitsijan" roolissa, vaan Jumalan on autettava siinäkin.
----------------------------------------
Täällä keskusteltiin johdatuksesta joskus keväällä, ja se jäi kaikkineen kovasti minun mieleeni.
Jotenkin se kaikki auttoi minua, kuulkaas, kiitos kaikille! Joko elämäni tulee Jumalalta kokonaan tai sitten Jumala ei vastaa kuin alkuräjähdyksestä, sellainenkin ajatussuunta on kehitelty. Eli otammehan vastaan hyvää, miksi emme myöskin pahaa, ja viisautta valintoihin on jopa neuvottu pyytämään (jos joltakulta puuttuu viisautta niin anokoon... löytyisi Pirskan neuvomalla tavalla jos vielä osaisi käyttää sitä).
...................................................
Mutta paljon jää varmasti silmiltä salaan, niin omasta kuin toistenkin elämästä. On nimittäin totta, että valittelijaan kyllästyy, ja itse käytän sitä diagnostisena apuneuvona säännöllisesti, alan kyllästyä ja kolmatta minuuttia tuo ihminen on tuodsssa, , ahaa, pitää ruveta selvittämään tarkemmin onko vakavakin masennus. Onko ruokahalussa ollut muutoksia, tekeekö mieli hiilihydraattipitoisia ruokia, makeaa tai pullaa, kyllä, sopii kuvaan, onko paino noussut, jaa kolmekymmentä kiloa, no oliko mitään lääkkeitä vielä ollut käytössä ai ne kaksiu no muistiko kukaan varottaa että niistä tulee hillitön nälkä sivuvaikutuksena...
Jos olisin vähän paremmassa terässä niin osaisin kai sanoa mitä yritän... Varmasti Jumala ei halua että turmelisimme oman elämämme. Mutta se mikä sivusta näyttää tarkoitukselliselta oman elämän turmelemiselta ei aina sitä ole, sen tietää Jumala yksin itse kunkin kohdalta. On raskasta jos ihnminen joutuu elämään elämänsä pysyvästi tyytymättömänä ja valittavana, on kuitenkin minun mielestäni viisasta olla olematta niin hirveän varma siitä onko hän "luonnollisen pahan" uhri vai "moraalisen pahan" tekijä
EIKÖ Leena olekin viisas!!! Ja kaikki menee hukkaan.. >:(. tenttiin luin... >:( näitä viisausasioita...ja niin hartaan tosissani >:( oli unelmana päästä kollaamaan lisää :026: jos tuo jättäisi täällä kummittelun... onhan tuo siis periaatteessa mukava tietää muutenkin mutta tenttiin minä luin >:(Nyt harjoitellaan sitten ottamaan Herran kädestä tämä keuhkokuume. Tai mitälie kun ei ole kaikki kuten pitäisi. Kummallista kuinka koko tuo ajatus antaa huolettoman ja iloisenkin olon. Raamatussa on niin monesti sanottu että Jumala näkee joka askeleeni, psalmit etenkin ovat tätä täynnä.
-
Olen tässä mietiskellyt usein tarjottua ohjetta "ajatella niitä joilla on todella huonosti/paljon huonommin" jonkinlaisena "ota itseäsi niskasta kiinni" tai "ryhdistäydy" neuvojen käytännön sovellutuksina.
Onko tuollainen auttanut lopulta ketään? Eikö se tee entistä alakuloisemmaksi, monesta syystä? Ensinnäkin, ehkä juuri silloin kun itsellä on vaikeaa, ei kannattaisi sukeltaa mihinkään surutarinoihin ihan tarkoituksella, niistä tulee ilmankin kurja olo, mikäli on hiemankaan eläytymiskykyinen. Kyllä niitä on paikallaan lukea jotta tietää minkänäköinen maailma on, mutta on kyllä kuulkaas luvallista katsoa aika ja paikka. Jos vain jotenkuten itse pärjää, ei varmaankaan jaksa nähdä ´valoa missään, jos miettii niitäkin maailman tragedioita kaiken aikaa joille ei juuri nyt mitään mahda. Toisekseen herää itsehalveksunta; nminulla on leipää ja lämmintä ja silti itkettää, kyllä olen viheliäinen olento.
Toisaalta: Minulla on yksi kaveri, josta olen joskus ajatellut että tämä taitaa olla sen tapa olla vuorovaikutuksessa. Sille ei ikinä kuulu hyvää. Ja kun luulee että se on jo itsemurhan partaalla ja tapaa, niin näyttää ihan hyvinvoivalta ja hilpeältä. Ei vain puhelimessa osaa puhua kuin huonoista uutisista, vastoinkäymisistä ja jos niitä ei ole niin puhutaan joka tapauksessa niistä.
Normaalisti ihminen on taipuvainen myös alakuloisuuteen, kuka enemmän kuka vähemmän, surullisuuteen ja lievään masennukseen. Silloin on kyllä taipuvainenkin ajattelemaan kaikkea ikävää jo valmiiksi, mutta ehkä en antaisi tuota neuvoa (ajattele kuinka huonosti toisilla on asiat). Anne Frank mietti perheen piilopaikassa vaion noin 14-vuotiaana, etteihän tuo ketään virkistä ja ilahduta... en muista enää, mitä hän mietti vaihtoehdoksi.
Joku on selviytunyt hyvin yrittäessään vaikeissa oloissa ajatella elämänsä kokonaisuutta, olla pätkimättä elämää palasiksi joissa hyvän asian muisto katoaa heti kun hyvä ei ole läsnä.
... meillä tehdään yksikössä ns skeematerapiaa josta yritän joskus ottaa kunnolla selkoa, kun vain ehtisin. Moni pitää siitä kovasti ja joku työntekijä sanoi tekevänsä niitä harjoituksia itsekseenkin. Keskitytään käsittääkseni hetkeen, kokemaan aikaa ja paikkaa ja tilaa, katselemaan tarkkaan yksityiskohtia, lyhyesti: pysähdytään. Se saattaa olla jotain retriittihomman tapaista, mutta paljon helpommin toteutettavaa, eikä jää mihinkään retriittikeskukseen kun lähdetään kotiin.
Tämä oli Leenan ihmeellinen päivätosi tänään. Leena ei ole opettavaisella tuulella vaan miettii tätä todella.
Nyt lähtekäämme tutkimaan vakain sydämin, mikä olikaan termin "Jumala" ei-kirjaimellinen metafyysinen merkitys, löytyykö merkitysteorioita joiden mukaan semanttinen suhde perustuu käytännöllisesti viittaamalla normatiivisluonteisiin kielipeleihin... eivätkö eräät osaakin tehdä elämästä hämmästyttävää! Leena tuskin malttaa kääntää sivua nähdäkseen... >:( >:( >:( >:( :icon_eek: :icon_eek: :icon_eek:
-
Olen tässä mietiskellyt usein tarjottua ohjetta "ajatella niitä joilla on todella huonosti/paljon huonommin" jonkinlaisena "ota itseäsi niskasta kiinni" tai "ryhdistäydy" neuvojen käytännön sovellutuksina.
Sitä se varmaan onkin ja ehkä sen lisäksi vielä sitä, että en jaksaisi nyt kuunnella tuota valitusta.
Onko tuollainen auttanut lopulta ketään?
Tuskin.
Toisaalta: Minulla on yksi kaveri, josta olen joskus ajatellut että tämä taitaa olla sen tapa olla vuorovaikutuksessa. Sille ei ikinä kuulu hyvää. Ja kun luulee että se on jo itsemurhan partaalla ja tapaa, niin näyttää ihan hyvinvoivalta ja hilpeältä. Ei vain puhelimessa osaa puhua kuin huonoista uutisista, vastoinkäymisistä ja jos niitä ei ole niin puhutaan joka tapauksessa niistä.
Ehkä hän on käytännössä todennut, että jos hän kertoo onnistumisistaan, niin toiset vain kadehtivat ja alkavat vihata häntä. Huonoista asioista kertominen saa toisissa aikaan myötätuntoa ja sitä on mukavaa ottaa vastaan.
-
Maailman kaatuminen päälle- tunne voi johtua liiallisesta kuormittuneisuudesta,
joka vähenee stressin vähenemisen kautta.
Kun elämässään kohtaa liikaa vastoikäymisiä niin traumatisoituu.
Ja jos traumat alkavat toistaa itseään esim. tässä muodossa:
Samankaltaisen trauman kohtaaminen mistä on kärsinyt tärkeässä
kasvamisen ja persoonan kehityksen vaiheessa voi tuntua kohtuuttomalta möröltä.
Ei ikäänkuin osaa olla välittämättä siitä mitä muut puhuvat ja ajattelevat minusta.
Se kertoo identiteetin keskeneräisyydestä. Tai haavoittuneisuudesta.
-jos on ollut koulukiusattu
-ja kun on sairastunut lukiovaiheessa niin oppilaasta on tullut syrjitty
-ja myöhemmin jos onkin selvinnyt hyvin myöhemmissä opinnoissa ja on kertonut
koulukavereille taikka treffi-kavereille sairastavansa psyykkistä sairautta niin
ihmisiä ei enää kiinnosta.
-pahimmillaan sukulaisetkin pelkäävät kuormittuvansa tai heitä ei kiinnosta
-ja jos kertoo uusille ihmisille sairaudesta niin ... :102:
Pitää siis keskittyä ihmissuhteissa Asiaan ja muittenkin kuuntelemiseen
Ihmisiä ei kiinnosta sairaus, vaan muut ominaisuus.
Sairaan rooli ei saa olla ainoa rooli, muuten elämä menee pilalle.
Pitää pyrkiä saamaan perusasiat kuntoon.
Mikäli on liian kuormittunut voi maailma kaatua päälle hetkittäisesti. Silloin muu ajatteleminen esim. hyvä leffa tai pyöräretki voi olla paikallaan
-
Näin on, AKUANKKA313, toteaa vaari yykaakoo
-
Komppaan, akuankka.
Joskus hatuttaa, kun haluaisi olla jotain muuta kuin diagnoosinsa, omassa sosieteetissaan. Vaikeasti menee jakeluun, että voin ihan ite selittää, milloin minulla on oireita ja milloin kiukuttaa tai nukuttaa muuten vaan.
-
Katsokaa meidän maamme ja muidenkin taitelijoita! Niin edesmenneillä kuin elävillä on hyvin monilla psyykisiä vaikeuksia. Tuntuu välillä kuin se olisi edellytys luovuuteen.
Kunnioitamme kuitenkin yleisesti heidään työtään, emmekä skitsofreniaansa, maanisuuttaan tai masennuksia.
Vertaisten joukossa on ymmärrystä ja elämäniloa. Ammatinvalinta on tärkeää.
Suitsevaa kynttilänsydäntä Hän ei sammuta! :049:
-
Meitille opetettiin psykiatrian kurssilla, keille kaikille klinikan potilaista oli pystytetty patsas muttei niitä kukaan muista kun heitä oli niin paljon... ja Paavalilla oli perimätiedon mukaan epilepsia.
Niin, ja mainittakoon että toistaiseksi yhdellekään psykiatrian klinikan työntekijöistä ei ole pykätty pystiä.
-
Katsokaa meidän maamme ja muidenkin taitelijoita! Niin edesmenneillä kuin elävillä on hyvin monilla psyykisiä vaikeuksia. Tuntuu välillä kuin se olisi edellytys luovuuteen.
Kunnioitamme kuitenkin yleisesti heidään työtään, emmekä skitsofreniaansa, maanisuuttaan tai masennuksia.
Vertaisten joukossa on ymmärrystä ja elämäniloa. Ammatinvalinta on tärkeää.
Suitsevaa kynttilänsydäntä Hän ei sammuta! :049:
Toivottavasti psyykkiset vaikeudet eivät sentään ole edellytys luovuuteen.
-
Toivottavasti psyykkiset vaikeudet eivät sentään ole edellytys luovuuteen.
No jutun kai oletetaan olevan niin että jostakin sisäisestä ristiriidasta kumpuaisi ratkaisuna saman tien muutakin luovaa. Itse asiassa me vähän rajoittuneesti nimitämme "luovuudeksi" jotakin erityiskykyä, kuvataiteellista lahjakkuutta, musikaalisuutta tai kirjoittamista, kun juttu on niin että arjesta selviytyminen edellyttää kimpuittain pieniä luovia ratkaisuja... on aika luova jos keksii miten saa märät puut syttymään ja noin... lastenkasvatus edellyttää luovuutyta ihan takuulla samoin monet kodin hommat, ja antavat myös sen ilon jota luovuudesta saa. Parhaimmillaan työpaikka kannustaa luoviin ratkaisuihin, silloinhan työnantaja saa siitä tekijästä parhaan käyttöönsä.
Tuo "luova työ" on vähän kuin tavallista suurempi leikkikehä vain, "näissä puitteissa saat olla luova" se sallitaan yleensä jos tekee jotakin tieteellistä tutkimusta tai taiteellista vaihtoehtoisesti. Valmiudet ja luvat sille antaa yhteisö jossa elämme. Kopernikus oli vähän hukassa kun kirkko ei olisi sallinut laitojen yli hyppimistä, ja hänestä kovasti näytti siltä että maa kiertää aurinkoa jne. Sisäiset luvat luovuudelle antaa ihminen itse itselleen, tai kieltää ne itseltään, ja sillä on tekemistä menneiden kokemusten kanssa kyllä. Kuka nyt ratokseen turpiinsa ottaa, ja pitkäaikainen kokemus siitä että köniin tulee saa pysähtymään ilman muuta.
Oikein vaikea ongelma kyllä pysäyttää luovuuden kokonaan, ei sitä lisää, silloin kaikki resurssit kuluvat siihen että ylipäänsä selviää hengissä ja kestää hyvin tuskaista olotilaa.
-
Toissa viikon hoksaus: luovaa on legoilla leikkiminen.
-
Leikin leegoilla eilen... 6-vuotiaan poikani kanssa. Tein hirviötä. Poikani sanoi ylpeänä, että isä osaa tehdä maailman parhaat hirviöt. Jaa-hah.
-
Leikin leegoilla eilen... 6-vuotiaan poikani kanssa. Tein hirviötä. Poikani sanoi ylpeänä, että isä osaa tehdä maailman parhaat hirviöt. Jaa-hah.
Siinä nyt nähtiin, isältä pojalle siirtyy todella suuriarvoinen luova kyky, tehdä maailman parhaat hirviöt. Nyt on hirviöt legolaatikossa tai jossakin, ja ne voidaan purkaa ja tehdä tankkeja tai hävittäjälentokoneita... hirviöt on otettu haltuun. Minä olisin sinuna todella ylpeä tuosta saavutuksesta, tuskin parempaa voi antaakaan, kuin kyvyn luoda itse maailman parhaita hirviöitä ja katsella sitten, siinä ne nyt ovat, ne voi purkaa jos haluaa, kun haluaa, eivätkä ne pure.
Eivät ole vaaraksi itselle, eikä toisille liioin. Ne on leikitty läpi...hurja. Minun ei ollut tarkoitus täällä analysoida mitään enkä minä oikein osaakaan ja velotan siitä vähästä minkä osaan mutta nyt en nmalttanut. Tuo oli niin suuri saavutus siltä pojalta, isän kanssa yhdessä.
-
Tosiaan liiallinen tunnollisuus-kin voi viedä ihmisen loppuunpalamisen partaalle.
Itselleen ja muille todistelu, että jaksaa tehdä töitä, hoitaa asiansa hyvin, tavata ihmisiä,
jaksaa juhlia ilman mustasukkaisuutta, masennusta=ilman valittamista, ilman alkoholia,
fyysisen kunnon vaaliminen, soitto/laulutaidon vaaliminen, mummon auttaminen..
Näitä itse luotuja ja muiden silmissä pätemis velvotteita,on niin helppo keksiä ja yrittää täyttää.
Täytyy löytää se oma keskitie itsensä ja voimavarojensa, ettei ole joka paikassa väsynyt, kun on niin monessa mukana.
Autan klubitalon lähes kaikissa tehtävissä, siivoan vanhemmille ja mummolle ja poikaystävälle ja
kuuntelen kaverien valitusta, kannustan, lohdutan joka viikko, pyöräilen n. 40km viikossa,
käyn kuorossa...joku päivä entisen koulukiusaajan äänet arvostelevat kaikkea mitä teen kun olen sairaalloisen väsynyt.
-
No voi tasan viedä ja viekin. Jätä jotain... vaikka en minä siihen itekään aina pysty... :109: