Ei kai sitä vajavuutta selittää tarvitsekaan. Vajavaisia me olemmekin, mutta eikö tarkoitus olekaan kuolla itselleen ja antaa Pyhän Hengen vaikuttaa meissä tahtominen ja tekeminen? Pyydän myös lukemaan Johanneksen ensimmäisestä kirjeestä luvut 1-3 ja kertomaan, löydättekö tukea ajatukselle, että tarvitsemme puhdistuksen Jeesuksen veressä emmekä vain Hänen vertaan peittämäån syntejämme? Miten nämä luvut eroavat muusta UT:n tekstistä vai eroavatko pelastussanomaan nähden? Mitä yhtäläisyyksiä löydätte lukujen 2 ja 3 kokonaisuuksista armoon ja pelastukseen liittyen? Puhutteleeko tämä sanoma omia tuntojamme? Meikäläisellä ainakin kirpaisee sydämestä ja huomaan: en ole riittävä pelastumaan, en elä edes uuden liiton normien mukaan. Onneksi Jeesus on kuollut puolestani. Mutta elänkö armossa? Eikö armo vapautakaan minua lain orjuudesta? Jos vapauttaa, miksi näyttäisi siltä, että olen vieläkin synnin orja? Lain orjuushan minut orjuuttaa syntiin, ainakin Paavalin mukaan. Olenko sitten syystä tai toisesta lain orja, lain alla? Yritänkö kuitenkin tehdä jotain pelastuakseni? Yritänkö vain olla niin nöyrä, että se menee tekopyhyydeksi ja onkin väärää nöyryyttä? Onko lain alla oleminen alistanut minut niin, etten näe Jeesuksen täytettyä työtä vapauttamassa minut vaan näen vain syntisen ja vajavaisen, heikon ja raukan itseni joka ei voi vastustaa pientäkään kiusausta? Pilkkaanko Jeesuksen uhria katsomalla itseeni ja omaan vajavaisuuteeni enkä Jeesuksen täydelliseen uhriin joka on pelastukseni armon lähde josta voisin ammentaa armoa yltäkyllin, enemmän kuin tarpeeksi nähdäkseni, että minun heikkoudessani Jumalan voima tulee täydeksi vapautuakseni orjuudesta ja iloita siitä, että nimeni on elämän kirjassa? Anteeksi. Purkasin sydämeltäni taakkana läjän kysymyksiä jotka askarruttavat minua. Onko muilla ollut samankaltaisia kysymyksiä? Entä miten vastaisitte kysymyksiini minua viisaampina?