Yritän pistää nopeasti tämän ketjun pystyyn, joten sekavaa tekstiä saattaa tulla. Yritetään kuitenkin:
Olen tänään tullut pohtineeksi pelastusoppia aika lailla. Perinteisestihän pelastuksesta ajatellaan, että pyritään helvetti-tuomiosta pois.
Mutta olisiko asia kuitenkin niin, että pelastus tulisi jo siitä hetkestä alkaen, kun tajuaa Jeesuksen opetukset? Eli hyvän elämän palkinto ei ole taivas, vaan hyvä elämä itsessään?
Tämä on aika teko-pohjaista, mutta kukin ainakin tuntenee ihmisen, joka pyrkii olemaan hyvä, ja se vain tuottaa tuskaa... Tässä vaiheessa tulee usko peliin: eli uskoa vaaditaan siinä, että oikein eläminen (toisten huomioiminen, lähimmäisrakkaus yms. Jeesus-setti) on todella kannattavaa. Tähän kun uskoo, pelastuu, sillä samalla hetkellä kun antaa itselleen ja toisilleen anteeksi ja alkaa elää epäitsekkäästi.
Kuolemanjälkeinen olisi sitten sivuseikka, ja pääpaino tässä hetkessä. Tämä on toki oma päätelmäni, mutta mielestäni se sopii laatuun ja käy järkeen...
Näine ajatuksineni en varmaan kelpaa moneenkaan kristilliseen paikkaan, mutten näe sitä kuitenkaan kauhean tarpeelliseksi. Mielestäni Kristus korosti yksilöllisyyttä, seurakuntahommat tulivat sen jälkeen vasta...