Keskustelu > Testialue

Mitäs kun ryhmässä pelottaa?

(1/3) > >>

Leena:
Olen huomannut saman ennenkin:  Pelkään ryhmässä. Juuri tällä kertaa kirjoittajaryhmässä.  Tulen niistä kotiin säännöllisesti kauhuissani, seuraavaa tapaamista peläten, en ole osannut toimia oikein, sanoin vääriä asioita ja kuuntelin huonosti enkä tahtonutkaan että minun juttuani käsitellään. En vain jaksanut. 

Saattaa olla etten kirjoita enää, koska se vain ei haluta enkä voi pakottaa itseäni eikä onneksi tarvitse. Saattaa olla että kirjoitan taas joskus, sillä näköjään keksityt henkilöt alkavat elää omaa elämäänsä jota vain seuraan syrjästä, he käyvät yhä todellisemmiksi ja pitävät minulle seuraa. 

Ryhmässä tekstin käsittely taitaa olla ylivoimaista. Ei sitä kirjoitettukaan kuin leikisti.  Eieieienhalua puhua siitä mitäänen. Sehän vain.... Ei se ole mikään.

Tai ryhmään kuin ryhmään osuu henkilö joka kertoo koko surkean elämänsä, psyykkisen sairastavuutensa, lastensa psyykkiset ongelmat, diagnooseja myöten, ja esittelykierroksella olen sanonut että pääasiallinen ammattini tällä hetkellä on epileptikko kaikin maustein.  Aina jotenkin pintaa raaputtaen alta löytyy psykiatri. Ja se psykiatri pelkää. Hirveästi.

Älä kerro, minun teki mieleni huutaa, et kenties tahdo enää huomenna toimia samoin, levitellä asioitasi.  Ja minä pelkään, sillä jokainen sana liittyy häneen, merkitsee ja tarkoittaa häntä, erään nuoren tytön teksti on kuin hänen elämästään, kaikki on tapahtunut kuin heillä, pohdittaessa sanojen merkitystä tai sisältöä energinen puhe mietityttää, tai ei nuorempia, heistä se on oikein hyvä, kysytään olisiko päättäväisemmin, pontevammin, topakammin mahdollinen, miksei energinen, mitä se tuo mieleen, hypomaaninen —-Sinä et tiedä minusta mitään eikä täällä kai olla latelemaan diagnooseja, törkeää käytöstä, olisi kyllä jos hän olisi keskustelun kohteena mutta kun puhuttiin sanan sisällöstä, mitä se saattaa tuoda mieleen—- seuraa anteeksipyyntöjen sarja jolla kuin vahvistetaan, häntä sillä tarkoitettiin, ja vasta kotimatkalla suutun:  Kun ei niin maan taatusti tarkoitettu. 

Sen jälkeen kaikki on vain väärää ja pielessä. Täällä ei ole ikinä ollut tämmöistä, hän valittaa toisille, täällä on ihan outoa ja kamalaa nyt!  Hän on läsnä ensimmäistä kertaa ja aloittaa kertomalla tehneensä kantelun siitä tästä tuosta isokenkäisistä, hän tietää että minua vaivaa syyllisyys kuten meidän ikäluokkamme, ehkä ja varmasti, mutta ehkä paljon suuremmin säikähdys:  minä pelkään täällä kaikkia, jokaista. Jotenkin minua kiusaa se juttu joka sinne piti raapaista, koska jokin haluttomuus tarttua tekstiin yleensä riittää, semmoisten annan olla. Velvollisuustarinoiden.

Anteeksi, ai syyllisyys, miksei, mutta mistä tekosesta?  Yleensä monesta asiasta mutta täällä enintään tuntuu tältä,  älkää ottaako tätä noin todesta. Miksi ei —- siksi ei etten tahtoisi tätä kirjoittaa.  En siis tahdo. Tahtomisesta seuraa aikomus ja teko, toimii se näinkin päin.

.....................

Tämän jälkeen tuntuu vaikealta sanoa mitään. Sanon vääriä asioita alusta loppuun, ja mitä pahemmin pelkään, sitä varmemmin niin tapahtuu. 

Olen lähtenyt jokaisesta ryhmästä, ja salaa toivonut rohkeutta. Minä tein kuprun sillä olin vihainen:  kirjoitin vastauksen kysymykseen jonka se tyttö esitti, jonka teksti tuli minulle:  kysyit vielä, onko päätös liian happy end. Ei minusta, päin vastoin. Sinun on kirjoitettava kuin vain on, ja tämä on ainoastaan ehdotus:   Pidä se nuori hengissä, sillä intensiteetillä kirjoitettuun kirjaan intensiivisesti kokeva nuori samastuu, ja saattaa toimia kuten päähenkilösi.

......................

En ikinä ole pelännyt tutkijaseminaareissa tai jännittänyt esitelmää, muusikoilla on kiinteä kosketus toisiinsa, se sakki on ihan turvallinen liikkua, vaikka siellä tulisi mitä muumioita vastaan hyvänsä, mutta tuota joukkoa, jokaista kirjoittajaryhmää, niitä pelkään.

Minut vain on veistetty eri puusta. Ja kun joka ryhmään osuu joku jota kaikki koske e, josta puhutaan kaiken aikaa. Joka tulee ilman käsiteltävää tekstiä, mutta kertoo sairaushiistoriansa ja lastensa Kohtalonkäänteet,  mistä niitä riittää!? Miksi joka ryhmään osuu yksi, juuri yksi? 

Leena:
Pyryharakka, hän osaa lohduttaa! 

”tottakai harmittaa jos en osaa tai epäonnistun, mutta olen tottunut olemaan leppoisasti minä.”

Kuten nyt, kun en osaa siirtää tekstiä aiheelta toiselle.  Siinäpä olisi avain. Ehkä vain voisi. leppoisasti hyväksyä musertuvani jossain. Ja välttää niitä.

Jos ryhmä kestäisi sanojen merkityksen ja voiman miettijää, en musertuisi. Ehkä.

Pyryharakka:

--- Lainaus käyttäjältä: Leena - 04.11.19 - klo:07:07 ---
Jos ryhmä kestäisi sanojen merkityksen ja voiman miettijää, en musertuisi. Ehkä.

--- Lainaus päättyy ---

Sanat on voimakkaita. Sanojen merkitykset vieläkin voimakkaampia. Suuri ongelma on se, että meillä kaikilla on omat taustamme, omat elämänkokemuksemme, joihin sanat meidät kytkevät. Kukaan ei voi tietää, mitä jokin sana - sanat herättävät toisessa. Puhuttuun sanaan liittyy ilmeet, äänenpainot, eleet, jokta ilmentävät sanomaa, mutta niitäkin voi tietoisesti käyttää harhauttamaan.

Luettu teksti voidaan ymmärtää hyvin monella tavalla. Ihmiset lukevat myös rivinvälejä. Vetävät niistä omat johtopäätöksensä. Joskus käy niin, ja minulle aika usein, etten pysy yhtään kärryillä jossain tekstissä, jos sen kirjoittaja on hyvin erilaisissa ajatusmaailmoissa kuin minä.
Monia kirjoja olen hylännyt, kun en pääse kärryille kirjoittajan ajatuksesta, mitä hän haluaa tekstillään sanoa.

Harmi Leena, että sinun kirjoittaja piirisi ei ole turvallinen. Olin eilen illalla omassa meidän kirjoittajapiirissä. Olemme aloittaneet v. 2000. Osa porukasta on edelleen samaa. Osa on jo kuollut. Uusia on tullut ja mennyt. Kuitenkin meidän piiri on niin turvallinen, että siellä uskaltaa olla oma itsensä. Olemme ihmisinä aika erilaisia. Joku on tosi hiljainen ja vähän arka, joku taas tunteiltaan hyvin räiskyvä, äänekäs ja sponttaani. Suurin osa on keskiverto tasaista sakkia. Joksus on ollut väärinymmärryksiä, jotka on aiheuttaneet skismaa ja jopa poisjääntiä porukasta. Nyt kuitenkin välit on selvät. Erilaisuutta siedetään hyvin. Jokaista rohkaistaan ja kannustetaan omassa ilmaisussa. Mukana on neljä, jotka ovat julkaisseet omia kirjoja. Me muut rustaamme pöytälaatikkoon, paikallislehteen ja ollaan me tehty 3 antologiaa.
Ajattelen, että ryhmän vetäjällä on suuri vastuu, millaiseksi ryhmä muodostuu. Toki ryhmähengestä on jokainen vastuussa omalta osaltaan. Meillä on ollut hyviä ryhmänvetäjiä. Tällä hetkellä kukaan ei vedä tyhmää. Kokoonnumme vuorovedoin. Jokainen ottaa yhden kokoontumisen harteilleen. Antaa aiheen kirjoittamiselle kotitehtäväksi. Aiheita käsitellään. Joka kerta voi tuoda myös jotain muuta omaa, vaikkei se liittyisi aiheeseen. Jos on aikaa, saatetaan tehdä spontaaniharjoituksia kokoontumisessa.
Meillä on ihana ryhmä.

Viisveisaaja:

Kuten pyryharakka kirjoitti, niin meitä on monenlaista kirjoittajaa.
On tälläisiä tavallisia kuin minä ja sitten joitain erikoisempia ja ties mitä.

Varmasti voinee olla vaikeaa kirjoitella näinkin sekaisen porukan keskelle, varsinkin jos on uusi kirjoittaja.

Leena kyllä pärjäät varmasti porukassa kuin porukassa, vaikka eihän se helppoa ole jos kokee että ei.

Minustakin tämä on aika turvallinen paikka kirjoitella, kuten pyryharakka ja oliko riitta mummi totesivat.

Pena:

--- Lainaus käyttäjältä: Viisveisaaja - 24.11.19 - klo:17:35 ---On tälläisiä tavallisia kuin minä ja sitten joitain erikoisempia ja ties mitä.

--- Lainaus päättyy ---

Ethän sinä ihan tavallinen ole, kaikeksi onneksemme.  :eusa_clap:

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu