Leena, en ymmärrä. Mikä Ikiaikainen ? Hämeentie-letkauksen ymmärrän kyllä.
Ei se ollut letkaus. En ole koko aikana letkautellut sinulle, ja olen ollut syvästi pahoillani siitä, että välimme tuntuvat pysyvän tarpeettoman tulehtuneina. Niin todella tapahtui. Hyvä kaverini lupasi auttaa halvan, kestävän tulostimen ostamisessa ja lupasi tuoda sen kotiin, kun ne painavat ja tänne provinssiin on matkaa.
Hän oli vääntänyt rautalangasta missä ja minkä kadun risteyksessä ja kulmauksessa liike olisi, mutta halusi tietty että näen sen itse ja ostan itse. No minä lähden, ja kuljen edestakaisin Paavalin kirkolta Hakaniemeen, ei mitään kauppaa.
Lopulta soitin, etten löydä, missä se on? Hän haki minut Hakaniemestä: Siis tässä! Olin kulkenut kahdesti sen ohi tajuamatta. Minua hämäsi ettei liikkeen ovi ollut Hämeentien puolella. Jokainen hoksaava olisi oivaltanut ne isot ikkunat. Kaveri sanoi ettei tajua, ei kerta kaikkiaan.
......................
On paljon, mihin en vain pysty. Työpaikalla olin vaikeuksissa joka kerran, kun potilastietojärjestelmän versio päivitettiin. Joku kärsivällinen istui vieressäni ja minä kirjoitin polut muistiin. Sitten se alkoi sujua, mutta vasta kun hain itse reitin ja se auttaja sanoi, seuraavaksi enter, ei vielä vaan nyt, sitten odotat tämän näkymän, sitten.....
.....................
Auto ja sen myötä hieman vaivattomampi liikkuminen on ollut minulle saavuttamaton unelma, ja kun en voi loputtomiin itkeä, olen yrittänyt nauraa. Milloin millekin. Joululle jona istuin väärässä vaunuvälikössä joidenkin nuorten kanssa, kun juna oli ihan käytäviä myöten täysi, ja tajusin Tampereella, ettei tämä pää mene Mikkeliin, olin taas hahmottanut kulkusuunnat nurinpäin, oli lumitalvi enkä saanut numeroista selvää. Löysin kiltin taksin, joka suostui myöhään aattoiltana viemään minut Anttolaan. Esikoisen syntymälle, kun lääkäri huomasi lapsella hengityspysäyksiä, minä odotan Kouvolassa, äiti soittaa, tule nopeasti Kotkaan, ota taksi, koetetaan maksaa yhdessä. Omalle inssiajolleni, kun viimeinen muistikuva on kiihdytyskaistalta, aha tyhjää, voin mennä ja seuraava, kun hitaasti herään enkä tiedä missä olen, retkotan rattia vasten, auto on penkalla tulosuuntaan kääntyneenä ja inssi sanoo kuivasti että palataan konttorille. Siellä hän pyytää pysäköi ään ja se sujuu ihan sievästi. Hän kysyy mikä ******** minulle tuli. En tiennyt ja jälkeenpäin olen pahoinvoiva, sekava ja väsynyt.
Ajo- opettajani älysi kysyä näinkö sitä rekkaa. Kaarteen takaa oli tullut tuplarekka. Minulla oli lyhyt kohtaus ja ilman katsastusinssiä olisin ajanut suoraan sen alle. Kahden vuoden kuluttua olisin saanut koettaa uudestaan silloisen lain mukaan, koska kyseessä ei ollut grand mal. En halunnut. Ei ollut kysymys yksin minusta, vaara koskisi yhtäläisesti jokaista liikenteessä. Myös niitä hirviä, lapsia ja v anhuksia joista joku kysyi, kun unelmoin autopilotista. Että mitä jos semmoinen osuisi eteen sen autopilottiauton tielle. Pienempi riski se olisi. Sehän on jo koettu.
...................
Joskus olen itkenyt, ja toivonut että vamma näkyisi päällepäin, sillä ihmiset sanovat asioita jotka ovat satuttaneet hyvin syvästi, luullakseni tarkoittamattaan ja ajattelematta ja pelkästään siitä syystä, ettenhän minä näytä tai vaikuta päällepäin muuta kuin terveeltä.
Olen ajatellut, mitä siitä huolimatta sain ja koettanut löytää naurun aihetta kommelluksista. Siskoni huumorintaju on siinä ehdoton, hänen kykynsä pamauttaa kenttä yhdellä lyönnillä tyhjäksi merkitsee hyvin paljon, ja viimeinen ehdotus kuului: Perustetaan haarakonttori. Älä välitä niistä heränneistä, jos ne potkii sinut porukoista tai tärskäyttävät halolla päähän, niin keksitään ihan oma heränneet. Hän vain sanoi sen jotenkin hassustipäin, niin ettei voinut olla nauramatta.
..................
Mikä on auttanut minua, on että nämä nelisen vuotta olen kaiken aikaa rukoillut puolestasi, en omaa hyveellisyyttäni, vaan koska en jaksa kantaa ajatusta että joku minua vihaa. Olen palattuani pyytänyt entisiä anteeksi, ja siinä viestissä kirjoittanut, minähän pidän sinusta —- ja se on totta. Tuon konstin opin aikoja sitten, en edes muista mistä, mutta se auttaa tosi paljon jos kuka suuttuu tai moittii tai letkauttelee minulle, sanoo rumasti ajattelematta että puhuu todella aivovaurioiselle hänen kyvyttömyydestään ja avuttomuudestaan kun opettavaisesti tarttuu vaikka unelmaan autosta ja liikkumisen mahdollisuudesta, jota en koskaan saavuttanut: Niin se Jumala riisuu jopa a u t o s t a.
Siitä ikävä kyllä tuli ensin vuolaat itkut, sitten vasta naurut kun hoksasin, että Jumala unohti ensin pukea päälle, mitä nyt on riisumassa. Siksi joudun pähkäilemään miten toimia. Vanhuksia en voi yksin siskolle jättää, tai sisarentytärhän mummolassa nyt käy, virkistää heitä ja etenkin isääni. Äiti pyysi että edes soittaisin usein ja juuri isälle, joka on aina virkeämpi puhelun jälkeen. Yövieraita he eivät enää jaksa, Lapsi num. ykkösen asunto on ihan mikroskooppinen.
.................
Minulla on vaikutelma, että puhut erilaiselle Leenalle kuin täällä päässä on kuulolla. Ja että anteeksianto ei ole sinulle niitä helpoimpia, kun kuitenkin olemme aika vieraita toisillemme. Tilanne olisi takuulla eri, jos voisimme tavata ja jutella. Tulisimme tutuiksi, en olisikaan se tiedoilla ja statuksella brassaileva hieno lääkäri, joka lisäksi osaa sitä ja hallitsee tätä. Minulla on ollut mahdollisuus opiskella siitä syystä, etten ole perustanut perhettä ja saanut omia lapsia. Sekään ei mennyt kivutta, mutta tiedettiin että käyttämäni lääkitys aiheuttaa vauvalle pienipäisyyttä ja syvää kehitysvammaisuutta —- ainakin. On ollut parempi että kumppanini on löytänyt naisen, jolla oli mahdollisuus antaa hänelle perhe. Lisäksi kykyni ja mahdollisuuteni hoitaa vauvaa, minua pelotti ettei siitä tule mitään.
......................
En voi mitenkään valittaa, että elämä sittenkään olisi minulle kova. Siskon lapset syntyivät niin peräjälkeen, että siellä tarvittiin simppelisti käsipari auttamaan, ja tavallaan olen saanut kaiken, mistä luulin, että se minulta riistetään. Minulla on kaiken aikaa ollut perhe, ehkä siksikin, että olen meistä kahdesta vanhempi ja olin siskon uskottu, kun hän tuli nuoruusikään. Toisin päin asiat menivät vasta, kun olimme kumpikin aikuisia. Ja syvimmillään vasta lasten synnyttyä. Lisäksi hänellä oli lapsena taipumus saada kuumeisena rajuja verenvuotoja. Kun hän sairasti aivokalvontulehduksen, sairaalassa todettiin tila, muttei sen syytä taideta tuntea vieläkään. Kai minä tahdoin sen takia lääkäriksi että saisin selvää. Joka tapauksessa se olin minä, joka jäi kotiin kun hän sairastui. Peilin kulmassa oli kolme puhelinnumeroa ja ohjeet: Ensin ambulanssi, sisko siihen, sitten puhelu molemmille vanhemmille. Pelkäsin koko ajan, mutta taisin kasvaa kiinni häneen tavallista syvemmin.
Olen saanut pitää vanhemmat tavallista pidempään. Lapsista vanhin muistuttaa minua ulkonäöltäänkun, häntä luullaan tavallisesti minun tyttärekseni. Olen lopulta saanut lääkityksen, joka auttavasti pitää kohtaukset kurissa. Jollain tapaa itkut on itketty ja hiljainen tyytynyt onni ja kiitollisuus myös taaksepäin katsoessa kai saa ne koleikot tasaisiksi ja minun on helpompi nauraa.
......................
Että herännäisyys ei ole herätysliike, on toinen juttu ja tämä vastaa aloittajalle. Se ei ole minun keksintöäni, niin sanoi eräs työntekijöistä kerran kertoessaan mitä vastasi kun tätä kysyttiin. Luulen kuitenkin että ilman herätystä liike todella muuttuu perinneliikkeeksi, jolla on arvo sinänsä, eikä tyhjä ja turha arvo talonpoikia yhdistäneenä, kerran voimakkaan kristillisenä ja laillaan ja tavallaan myös julistavana —- olkoon, ettei Raamatuita heilutellen ja nyrkkiä takoen, hallelujahuudoilla höystettynä, vaan hyvinkin käytännön apua tarjoavana. Sinne vaellettiin missä apu oli tarpeen. Heränneet tunnettiin, sanoi eräs puhuja, liikkeellä olevana kansana.
Sitä en tiedä, kuinka käy kun taloyhtiö korjaa katon ja kotivakuutus romahtaneen komeron. Miten käytännössä voi rakastaa joukkoon, ellei yrittämällä sitä hyväksyvää, ymmärtävää ja anteeksiantavaa asennetta? Hyviä sanoja iskujen sijaan, vaikka miten sisuunnuttaisi.
Minulle se on työläämpää, kuin pari talkoolaiskeikkaa Herättänäjuhlilla.
