Petri Järveläisen kirja, jota ylempänä lainasin, osui sekavasta kirjahyllystäni käteen ihan sattumalta jotain muuta hakiessani. Siinä on mielenkiintoisia ajatuksia enimmäkseen Paavo Ruotsalaisesta, mutta sivutaan Malmbergia ja Lagustakin. Körttiläisyyden tapakulttuurista siinä ei ole mitään. Sen sijaan hahmotellaan liikkeen 'isien' ajatusmaailmaa ja uskonkäsitystä. Kaivellaan siis vanhoja. Jotain herännäisyydelle vieläkin ominaista kirjassa toki on, ehkä kirjoittajan näkökulmasta johtuvaa.
Ruotsalaisen perusteesit voi esittää seuraavasti: Ihminen kokee samalla hetkellä, että Jumala on ja toisaalta, että Hän ei ole olemassa. Jokin hirvittävä, julma, raakalaismainen voima lyö luut rikki, sotkee suunnitelmat ja hämärtää paremmaksi luullun huomenen heti aamusta. Jokin mykkä ja patsasmainen vainoaa rauhaa antamatta niin, että ihminen herää joka aamu tuskanhuutoonsa: Ei ole mitään totuutta, ei valoa eikä rauhaa.
Tuossa epävarmuuden tilassa ihmistä ei auta mikään. Hän ei saa apua uskonnollisesta yrittämisestä tai elämäntapojen muuttamisesta. Tässä suhteessa Ruotsalaisen ajattelu eroaa kiinnostavalla tavalla luterilaisen puhdasoppisuuden ja pietismin opetuksista. Niiden piirissä ihmiselle annettiin ohjeita siitä, miten tiukassa paikassa on meneteltävä. Teologia ymmärrettiin 1600-luvun loppupuolelta hengelliseksi lääketieteeksi, jonka tehtävänä oli Sanan ja sakramenttien avulla parantaa synnin kautta kuolemansairaaksi tullut ihminen ja johtaa hänet ikuiseen autuuteen.
Ruotsalaisen ajattelussa ajatus täyteen tyhjyyteen vajoamisesta huipistuu omien uskonnollisten etujen ja hyötyjen hylkäämiseen. Hänen kerrotaan sanoneen, että ihmisen on parempi olla vaikka helvetissä kunhan saa olla Kristuksen kanssa.
Tämä on siis lainaus Petri Järveläisen kirjasta Yks enkeli yks perkele.
Kiitos oikein paljon, oikein oikein oikein paljon. Minun kokemuksissani tuo ymmärtää hengellisen kärsimyksen ja riiston. Se saattaa olla yhtä todellinen, vaikka taustalla ei juuri sillä hetkellä olisi elämään liittyvää kärsimystä, mitään mikä herättäisi tuon tuskanhuudon, mikä saisi ihmisen huutamaan noin, ei menetystä, ei sairastumista, ei mitään. Niin, ei ollut mitään. Ei paremmaksi luultua suunnitelmaa, ei todella ainakaan semmoista. Sikäli, niinno, kaikki tietysti liittyy elämään, mutta kun se oli silloin! Ja nyt on nyt!!
Vaikka minulla on elämässäni paljon mistä iloita, mistä minun pitäisi iloita, kaikki ilot on riistetty, jos minä en saa herätä uuteen aamuun Jumalan kanssa. En ole välittänyt ymmärtää, miksi. Olen muistanut niitä hetkiä, jotka työnsivät minut tähän pimeään, vaikkei niitä kenties olisi olemassa tai vaikka ihmisillä ei olisi mahdollisesti mitään merkitystä -- siis, jos en olisi kohdannut näitä henkilöitä koko elämäni aikana, vaikkei kukaan olisi jättänyt vastaamatta ainoaan kysymykseen, joka minulla uskosta oli ylipäänsä esittää. Jos sattumakörtti iski jotain hengettömäksi ja verettömäksi, niin opettelen tuon ulkoa. Kun joskus makaan terveyskeskuksen vuodeosastolla välinpitämättömien hoitajien käänneltävänä, toivon, että muistan nuo rivit.
Ehkä Ruotsalainen, Lagus ja Malmberg eivät todenneet kyselijälle, että kas kun minä olen semmoinen alatien körtti... Tai että ei sun kanssas viitti mitään puhua kun teit sen opiskelemisen synnin... Joku on varmasti kokenut saman kuin minä, ja se riittää.