Jäi vaivaamaan tuo klassinen musiikki. Onko niin, että se on alunperin ollut kirkkomusiikkia?
Niin, kukahan ensimmäisenä keksi nimittää joitakin perinteitä klassisiksi? Osa siitä, mitä nyt sanotaan klassiseksi, on toki kirkkomusiikkia, mutta sitten on hovimusiikkia, jota saatettiin soittaa seurustelun taustalla (esim. tyyliteltyjä kansantansseja), ja myöhemmin snobiporvariston musiikkia, ja edelleen siitä jalostunutta valtiollisten kulttuuri-instituutioiden apurahoilla tukemaa ns. taidemusiikkia... Länsimaisten valtaapitävien luokkien musiikkia, joka ammentaa alempien luokkien musiikista elinvoimaisena pysyäkseen? Eipä siinä puhtaan musiikillisesti mitään yhtä yhdistävää tekijää ole. Ehkä se on sitä musiikkia, joka tarvitsee mesenaatin pysyäkseen olemassa, oli tämä sitten kirkko tai hovi tai valtio? Eipä monikaan nykyään sinfonioita ilman valtion apurahoja säveltäisi.
Jos ajattelisi, että klassinen on "pysyvän arvon omaava", niin onhan joku Beatlesin Yesterday jo klassinen, ainakin klassisempi kuin monen saman ajan ns. klassisen musiikin säveltäjän jo unhoon painunut sepustus. Puhumattakaan niistä mainitsemistani rokokoosäveltäjistä. Omat klassiset perinteensä on sitten muilla ns. korkeakulttuureilla, ts. kulttuureilla joilla on laajat ja jokseenkin erilliset rahvas ja eliitti.
Onkohan sähkökitaralle sävelletty yhtään ns. klassista konserttoa? Olisi ainakin ääneltään monipuolinen instrumentti siihenkin tarkoitukseen.
Ns. kevyeeseen palatakseni, nyt soi makedonialainen pop:
Vo ime na ljubovta. "Seko ja sekunda, kumpi vaan olenkaan."
