Olutta ja punaviiniä käytän, tietyissä tapahtumatilaisuuksissa - ja myös saunan jälkeen, sunnuntaiateriallemme, kavereidenkin kera toisinaan. Lähinnä totuutta kohdaltani lienee nautiskeleva kohtuukäyttäjä, koska esimerkiksi viini on usein osana maittavaa ja monipuolista ateriaa. Mutta: on ihmisiä, joille tippakin on liikaa... Itse asiassa minäkin voisin vähentää alkoholin kulutustani vuositasolla. Kokonaisuudessaan me suomalaiset juomme nyt hieman liikaa - esimerkiksi eläkeläisillä on yhä useammin paha alkoholiongelma, tiedän tuon paitsi tilastoista, myös vaimoni työn takia. Ennen kun meni kylään, annettiin kahvia eteen tai kouraan, nyt olutpullo. Ehkä sittenkin olisi hyvä jos ikään kuin palattaisiin kahviin "ystäväjuomana", ainakin monen meistä pitäisi - pitää - miettiä kokonaisvaltaista suhdettamme alkoholiin. Oikein ymmärrettynä ja käytettynä alkoholi on ok - mutta, mutta sillä ei totisesti saa leikitellä. Monta murhaa ja murhetta on alkoholi tuottanut. Alkoholi jos mikä on "kaksipiippuinen" juttu.
* 2.11.07 Laitetaas tämä kymmenen sivun rajan täytyttyä nyt lukkoon. Saa jatkaa uudessa ketjussa. Ylläpito*