Kirjoittaja Aihe: Kuolema riisuu lähtijän ja saattajan  (Luettu 11771 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

santtu-62

  • Vieras
Kuolema riisuu lähtijän ja saattajan
« : 31.10.09 - klo:19:30 »
Kuolema riisuu lähtijän ja saattajan...
…pyhäinpäivä on Suomessa hiljainen ja harras päivä, jolloin omaiset vievät edesmenneiden läheistensä haudoille kynttilöitä, seppeleitä …
Jeesuksen viimeiset sanat ristillä ovat täynnä luottamusta. Hän sanoo: ”Isä, sinun käsiisi minä uskon henkeni.”
Kristuksen armoon turvautuen mekin jäämme taivaallisen Isän käsiin.

Ps.31 2-4,6
Virsi.555

Poissa Viisveisaaja

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 8337
Vs: Kuolema riisuu lähtijän ja saattajan
« Vastaus #1 : 31.10.09 - klo:20:11 »
Ai kun mielenkiintoinen aihe.

Jeesuksen huuto Isäni sinun käteesi jätän henkeni on tietysti myös luottamusta antava, mutta minusta siinä paikassa kun hän lausui ne oli se huuto muutakin.
Minusta Jeesus oli epätoivoinen ja epätoivoisena huusi Isälleen sinulle annan henkeni, vaikka hän ei tuntenutkaan luottamusta. Sillä hänhän huusi myös Isäni Isäni miksi minut hylkäsit.
No aihe on meille kaikille mahdoton käsittää ja siitä me olemme mahdottomat keskustelemaan. Niin suuri oli se tapahtuma ristillä.

Kuolemasta ja siihen suhtautumisesta olen pikkuisen erimieltä Benkkun kanssa.
Kuolema riisuu kyllä jotkut meistä ja pistää hiljaiseksi, mutta moni oireilee toisin.
Siis nyt kirjoitan läheisen kuolemasta en oman kuoleman läheisyydestä ja sen kohtaamisesta.
 Itse kun joku tuttu on kuollut suhtaudun siihen enempi vihaisesti ja sisäisesti raivostuen. Tietysti kuoleman lopullisuus saa myös sanattomaksi ja surulliseksi.
Hautajaisissa voinee tippa tulla silmään, jos oikein siellä on itkevää porukkaa, mutta aika perusilmeellä ne on mennyt.
Vaikkakin yhdet hautajaiset oli sellaiset, että naiset itki ihan hirveesti ja se kaikki itkeminen vaikutti itsessänikin melkein itkua, mutta ei kuitenkaan, vaikka olisin kyllä suonnut sen tulla.

Elämä kuitenkin jatkuu ja ehkä tämä tapa yhtenä päivänä vuodessa käydään haudalla on sopivaa meille suomalaisille.
 Ikävää kun jotkut vaan aina ja aina juoksee esimerkiksi lapsensa haudalla ja ei koskaan pääse siitä yli.
Tietysti traagistahan se on, kuten joku koulusurmat tai muu kuten zunamit.

 Jotkut oikein iloiset kekkerit olisi hyvä myös laittaa parikertaa tai useammin pystyyn.
Vaikka kerran kuussa ja Kesällä joku elämän iloista painottava juhla.
Ja onhan meillä Juhannus.
 Minusta Israelilaisilla oli niitä paljon enempi ja Jumala käski pitää milloin milaista juhlaakin.

Tsapaino ei kuitenkaan ole hyvästä.
Enempi iloa ja vähempi surua.
Tik toc.

santtu-62

  • Vieras
Vs: Kuolema riisuu lähtijän ja saattajan
« Vastaus #2 : 31.10.09 - klo:20:52 »
...Jeesuksen huuto Isäni sinun käteesi jätän henkeni on tietysti myös luottamusta antava, mutta minusta siinä paikassa kun hän lausui ne oli se huuto muutakin.
Minusta Jeesus oli epätoivoinen ja epätoivoisena huusi Isälleen sinulle annan henkeni, vaikka hän ei tuntenutkaan luottamusta. Sillä hänhän huusi myös Isäni Isäni miksi minut hylkäsit.
No aihe on meille kaikille mahdoton käsittää ja siitä me olemme mahdottomat keskustelemaan...

Meillä on varmaan hyvinkin erilaisia tapoja käsitellä kuolemaa. Siksi en itse, lähde arvostelemaan kenenkään toisen käsitystä tai tapaa suhtautua ihmisen pois lähtöön. Minä itse voin vain olla surevan ihmisen rinnalla ja tukea niillä voimavaroilla mitä minulle on annettu ja uskoa siihen että Hän huolehtii kaikesta.

Tunnen voimattomuuteni ja kuinka kuolema riisuu myös minut … sanattomaksi… se hiljenttää.

santtu-62

  • Vieras
Vs: Kuolema riisuu lähtijän ja saattajan
« Vastaus #3 : 01.11.09 - klo:19:56 »
...Itse kun joku tuttu on kuollut suhtaudun siihen enempi vihaisesti ja sisäisesti raivostuen. Tietysti kuoleman lopullisuus saa myös sanattomaksi ja surulliseksi...
Voisiko sanoa että alkaa kaupankäynti, jolla ihminen yrittää lykätä kuolemaa kauemmaksi.  Eli ihminen alkaa syödä terveellisesti, lopettaa tupakoinnin jne. jotta hän saisi lisää aikaa. Kaupankäyntiä tehdään myös Hänen kanssa.
Hyväksyminen…
Se tuntuu olevan aika monelle ihmiselle vaikeata…

Poissa juhani

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 4178
Vs: Kuolema riisuu lähtijän ja saattajan
« Vastaus #4 : 01.11.09 - klo:23:47 »
... valtavan paljon minä muistelen sukulaisiani.. mutta muistelen seurapuheitani monta kertoessani Kustaasta... paapastani... Ylihärmän Ahomäen kylän takanreunuksella istuessani... lempeä mies, mutta ryssän sodan aikana niin ryssää kohti hän oli niin silmitön mies... viestimies, joka oli yksin... kysyin häneltä, montako ryssää hän ampui ja veitsellä teloitti... hän sanoi, että liikaa... jos ruplilla pelattaisiin... tarpeeksi kun markoilla pelataan...
wilhelmi niskasen jäljillä

Poissa Viisveisaaja

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 8337
Vs: Kuolema riisuu lähtijän ja saattajan
« Vastaus #5 : 02.11.09 - klo:19:29 »
Juhani voisit aloittaa uuden aiheen ton sodan tiimoilta tai asiaa sivuten.

Me olemme kuitenkin jotkut meistä sitä sukupolvea jotka elämme heidän jälkeläisinään jotka olivat sodassa tai sodan aikaan ainakin lapsia.

Itte yllätyn aina kun äitini tokaisee olevansa sodanajan lapsi.'
 Eipä hän sitä koskaan tietoisesti ala, mutta viimeksi kun puhuimme hampaista ja jotain juttelin omistani hän, että meillä sodanajan lapsilla on näin ja näin niitten kanssa.
Kerran taas jutteli, et onneksi olen elänyt sodanajan ja jälkeisenajan ja oppinut olla tuhlaamatta rahaa ja elämään pienelläkin rahamäärällä

Oikein en ole koskaan kuullut kenenkään sodanajan ihmisen kertoneen paljoakaan niistä ajoista.
 Joskus joku on jotain laivareissulla kertonut kuinka he upottivat venäläisten laivan eikä nostaneet uppoavia omaan laivaansa vaan antoivat upota.
 Isoisäni ei koskaan eläessään kertonut mitään siitä ajasta ja montako teilasi..

Tosiasia on, että esimerkiksi Mauno koivisto konekiväärimiehenä ampui vihollisia monia satoja.
 Sellaista se,, jotain opittavaa varmasti meillä olisi?

Miksiköhän sodanajan ihmiset on niin hiljaa siitä ajasta?
 
Tik toc.

Poissa Pirska

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 6624
  • Vihaaja
Vs: Kuolema riisuu lähtijän ja saattajan
« Vastaus #6 : 02.11.09 - klo:22:05 »
Älkäämme  tuomitko Suomen sotaveteraaneja. Ei heillä ole ollut muuta mahdollisuutta kuin puolustaa isänmaataan. Kun vihollinen on hyökännyt, niin heidän on ollut ihan pakko ampua vihollisia. Elleivät he olisi ampuneet, niin meillä voisi olla aika kurjat oltavat.
Vielä, Herra, kutsut meitä,
Vielä sanas saarnataan.

Poissa seppos

  • Ylläpitäjä
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 16857
    • http://www.samila.1g.fi
Vs: Kuolema riisuu lähtijän ja saattajan
« Vastaus #7 : 02.11.09 - klo:22:21 »
Älkäämme  tuomitko Suomen sotaveteraaneja. Ei heillä ole ollut muuta mahdollisuutta kuin puolustaa isänmaataan. Kun vihollinen on hyökännyt, niin heidän on ollut ihan pakko ampua vihollisia. Elleivät he olisi ampuneet, niin meillä voisi olla aika kurjat oltavat.

En ole ymmärtänyt asiaa niin vaan päin vastoin. Emme pysty ymmärtämään mitä kaikkea kokivat.
Jumala on arjessa
Tekno- ei teologi

santtu-62

  • Vieras
Vs: Kuolema riisuu lähtijän ja saattajan
« Vastaus #8 : 02.11.09 - klo:22:43 »
Sodassa kuolee kahdenlaisia ihmisiä, omia ja vihollisia.
Ristirivit … haudat hautausmaa …sankarihauta …risti... kuolema …sota sankarit

”Minä ainakin jouduin silloin pohtimaan elämän tarkoitusta ja katoavaisuutta... Tunsin, että en ollut ollenkaan valmis kuolema. Elämässä ei ollut siihen mennessä ollut mitään oleellista sisältöä ja tähänkö nyt kaikki on päättymässä”.
http://www.tapionurminen.fi/2007/11/17/sodassa-pitaa-kuolla/

Kuolema riisuu lähtijän ja saattajan...
SV 198:3
« Viimeksi muokattu: 02.11.09 - klo:22:49 kirjoittanut Benkku »

Poissa Salis

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 4426
  • Körtti
Vs: Kuolema riisuu lähtijän ja saattajan
« Vastaus #9 : 03.11.09 - klo:08:29 »
En ole ymmärtänyt asiaa niin vaan päin vastoin. Emme pysty ymmärtämään mitä kaikkea kokivat.

Valtaosa rintamilla olleista miehistä ei selviytynyt koskaan sodan jättämistä arvista. Se oli raavaillekin miehille kauhea kokemus. Muistan hyvin, kuinka sodan käyneet miehet pelkäsivät Unkarin kansannousun, noottikriisin ja vielä Tsekkosloavian miehityksen aikana, että taasko ne venäläiset sieltä tulevat.
Acta, non verba.

Poissa jude

  • vaivatulla mielellä
  • Viestejä: 576
Vs: Kuolema riisuu lähtijän ja saattajan
« Vastaus #10 : 03.11.09 - klo:09:06 »
Sodassa kuolee kahdenlaisia ihmisiä, omia ja vihollisia.

Sodassa kuolee vain yhdenlaisia ihmisiä: Jumalan lapsia. Arndt Pekurinen on Suomen suurin sotasankari.

santtu-62

  • Vieras
Vs: Kuolema riisuu lähtijän ja saattajan
« Vastaus #11 : 03.11.09 - klo:17:26 »
Vastassa vastarannan kiiski
Eräille ihmisille muutokset tuntuvat olevan helppoja ja luontevia ottaa vastaan, näin on myös kuoleman suhteen. Toiset taas ihmiset asennoituvat kaikkiin muutoksiin periaatteessa vastustellen, kuin vastarannan kiiskit konsanaan. Pohjimmiltaan hekään eivät vastusta muutosta vaan tarvitsevat enemmän aikaa muutoksen aiheuttamien tilanteiden sulatteluun ja asian hyväksymiseen. Siksi heille kuoleman läheisyydessä on muiden ihmisten tuki ja turva tärkeätä tilanteeseen sopeutumisessa.
Meistä jokainen toivoisi olevansa oman elämänsä sankari, joka voi saada mieltään tyydyttäviä asioita elämänkaareensa.
Mutta...kun oma elämämme ei ole aina meidän käsissä.

Poissa juhani

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 4178
Vs: Kuolema riisuu lähtijän ja saattajan
« Vastaus #12 : 03.11.09 - klo:19:43 »
... sodanaikaisessa sukupolvessa on haavoja, joita me emme ymmärrä...
wilhelmi niskasen jäljillä

santtu-62

  • Vieras
Vs: Kuolema riisuu lähtijän ja saattajan
« Vastaus #13 : 03.11.09 - klo:20:12 »
... sodanaikaisessa sukupolvessa on haavoja, joita me emme ymmärrä...
niin kuin ei myöskään sodanaikainen sukupolvi ymmärrä. Niitä tulehtuneita haavoja mitä on tämän päivän sukupolvella.
Siksi kuolema on uusi kivuton puku…

Kristillisessä kuvakielessä kuoleman riisumalle ihmiselle on luvassa vielä uudet, valkeat tai kultaiset vaatteet. Utriaisen mukaan esimerkiksi sairauden runtelema ruumis saatetaan ajatella puvuksi, jonka kerran saa riisua ja jonka tilalle Taivaan Isä pukee kivuttoman uuden ruumiin.
Tavallaan uusi, valkea puku kuoleman jälkeen on jatkoa kastepuvulle ja rippipuvulle. Ja valkoinenhan kuolinpaitakin on, Utriainen miettii.
Hän lisää, että kuolinvaate on monelle tärkeä. Esimerkiksi Aunuksen naiset varasivat valmiiksi vaatteet, joihin heidät kuoltuaan puetaan. Sukulaisissa käydessään he kuljettivat kuolinvaatteita kaiken varalta mukanaan. Ja kun Utriainen tutki naisten itsemurhaviestejä, hän havaitsi, että moni esitti toivomuksen vaatteesta, esimerkiksi lempiyöpaidasta, jossa hän halusi tulla haudatuksi.

http://www.vantaanlauri.fi/arkisto/2009/2009-10-29/teemat/Vierella-viimeisina-viikkoina

Poissa seppos

  • Ylläpitäjä
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 16857
    • http://www.samila.1g.fi
Vs: Kuolema riisuu lähtijän ja saattajan
« Vastaus #14 : 03.11.09 - klo:20:22 »
Sodassa kuolee vain yhdenlaisia ihmisiä: Jumalan lapsia. Arndt Pekurinen on Suomen suurin sotasankari.

No jaa, enpä tiedä oliko hän ensinkää sankari. Oman asiansa marttyyri.

Olin runsas vuosi sitten sairaalassa yhden yön ja siinä vierustoveri kertoi, että oli se hyvä kun isä mestattiin. Isä oli yrittänyt paratiisiin Neuvostoliitoon 1930 luvulla, mutta jäi kiinni ja maanpetturina ammuttiin. Jos isä olisi onnistunut, niin perheen olisi pitänyt lähteä perässä ja siitä tämä vanhus iloitsi, ettei näin käynyt. Täytyy todeta, että olin aika hämilläni kun hän aloitti. En tuntenut häntä ja tämä tarina oli minulle silloin vielä tuntematon.

Jumala on arjessa
Tekno- ei teologi