Körttifoorumi
Keskustelu => Seuratupa => Aiheen aloitti: Hanna - 11.04.06 - klo:17:38
-
Kun nyt kerran täällä keskustellaan on siitä mihin sielu menee kuoleman jälkeen, niin oletteko miettineet mitä tapahtuu maalliselle tomumajallenne, eli uurnaan vai arkkuun? Onko sillä väliä? Onko elimillänne väliä? Onko hautajaisilla väliä? Haluatko olla "kapellimestari haudan takaa" vai jätätkö homman sukulaisten hoidettavaksi. Onko "avoin arkku" hyvä vai huono asia? Onko kuolema, hautaaminen, tällaisten asioiden avoin puhuminen, tabu?
Itse olen näitä asioita jonkin verran miettinyt ja kai aika maanläheisesti :wink: asioita tarkastelen (parina kesänä oon ollu töissä hautausmaalla). Uskon toki, että ruumis on kuoleman jälkeen enää vain kuori, mutta ei toki yhdentekevä. Yksi asia on varma: Haluan luovuttaa elimeni kuolemani jälkeen, jos se vain on mahdollista. Vaikka usein nämä asiat tulee eteen vasta ku joku on kuolemansairas, mut huomattavasti helpompi on ajatella jo ennen...
-
Asiat on päätetty ja virret valittu. Entisenä hautausmaatoimikunnan jäsenenä olen oppinut, että hautausmaat täyttyvät ainakin Etelä-Suomessa ja olen ilmoittanut, että ruumini saa polttaa.
-
Kaikki, mitä jää lääkäreiden ja opiskelijoiden jälkeen saa polttaa. Tai jos ei jää poltettavaa, niin kaapikoot sitten vaikka lapiollisen hiekkaa uurnaan. ;) Ja virret on valittu niin kiitos- kuin pääsiäisvirsistä. ;)
Teme
-
Minä nyt olen vähän nuori tämmösistä puhumaan, mitä haluan ruumiilleni tehtävän, mutta olenpahan silti miettinyt. Ensimmäiseksi se, että ei missään nimessä saa polttaa. Onneksi suku onkin maaseudulla, niin se ei ole tilasta kiinni ja jos olisikin, niin viekööt ruumiin niin pohjoiseen, että on tilaa, kunhan vain ei polteta. En tiedä mikä, mutta ajatuskin kylmää. Tosin en ole koskaan polttohautajaisissa ollut, kun täällä päin arkkuhautaus on varmaan halvempikin, kun ei tarvitse ruumista kovin kuljetella. Poikkeus, jos kuolee keskussairaalassa ja vasta tuhka vietäisiin haudattavaksi. Kuitenkin siitä puhutaan vielä pitkään täällä päin, jos joku poltetaan, niin arkkuhautaus on ehdottomasti suosituin vaihtoehto täälläpäin.
Yksi täti asuu Etelä-Suomessa ja hän on ilmoittanut, että haluaa polttohautauksen. Se on tietysti jokaisen oma asia, ja siksi pitää yrittää totuttautua ajatukseen, kun se aikanaan tulee vastaan.
Jotenkin vain haluan tulla haudatuksi perinteisellä tavalla. Ja hienoa olisi, jos saisi viimeisen yön olla kotona, mutta se ei taida nykyisin enää onnistua. Ja sitten minusta on hienoa, jos arkku on vielä hautajaispäivänä auki ja ihanteellisinhan se olisi omalla kotipihalla neljän pienen kuusen ympäröimänä. Tällainen minä olen, perinteiden perään...
Ja virsistä se, että haluan ainakin sukuvirret veisattavan. Ja vuoden päästä muistoseurat. Ja julkinen kutsu lehteen, enkä näitä "siunattu hiljaisuudessa" -ilmoituksia. Silloin ovat mukana kaikki, jotka tuntevat haluavansa osallistua ja ei tule jälkeenpäin sanomista vieraslistasta, kun kuitenkin joku unohtuu. Tämä voi jonkun mielestä kuulostaa suuruudenhulluudelta, mutta itse en ajattele niin. Minulle se on vain perinne.
Ja lopuksi ne elimet. Minun puolesta saa luovuttaa, en vastusta, kun en niillä itse enää mitään tee. Sydän on ainoa, jota olen miettinyt, mutta kyllähän senkin sitten saa antaa. Niin ja vielä ne polttohautaus-epäilykseni; tuntuu vaan, että iso osa jää sinne uuniin ja häviää matkalla ja menee uuninpesun mukana viemäriin. En haluaisi niin, vaan haluan, että ruumiini on yhdessä paikassa. Siis haudataan kokonaisena niin kuin siemen kylvetään ja se kerran alkaa kasvaa uutta elämää. Mutta...jokainenhan saa olla omaa mieltänsä!
Hupsista, nyt tuli jo hautaustestamentti, mutta toivottavasti ei ole vielä aihetta. :wink:
-
Tästä polttohautauksesta sen verran, että useissa etelän seurakunnissa polttohautausprosentti on noin 75. Pohjoisessa je on hyvin harvinaista maaseudulla.
Jos joku osaa ruumistani kelpaa jollekulle toiselle niin siitä vaan.
-
Minä annan ruumiini lääketieteellistä käyttöä varten ja/tai poltetaan sepposin tavalla.
-
Siirtotestamentti on lompakossa, mutta jäin enemmän miettimään noita hautajaisvirsiä, kun olisi niin monta vaihtoehtoa... Körttihautajaiset tietysti, paljon virsiä ja seurat siunauksen jälkeen.
-
Ihan Johannekselle tiedoksi, ettei aivan vanha täti ole ketjun aloittajakaan (23v) ja mun mielestä on hienoa saada eri-ikäisten mielipiteitä (koska kuolema voi koskettaa ketä vaan, koska vaan). Hyvin olen kyllä samoilla linjoilla kun Johanneskin, vaikka virsiä en kyllä ole tuuminut, kun en oikein tiedä, onko se enemmänkin omaisten kun vainajan asia.
Mä olen muuten ehdottomasti sitä mieltä, että on hyvä nähdä vainaja ennen arkun sulkemista. Mä sain surutyön konkreettisesti alkuun kun näin minulle läheisen isotädin (mummon) arkussa, kun hän kuoli ollessani matkoilla.
-
Ihan Johannekselle tiedoksi, ettei aivan vanha täti ole ketjun aloittajakaan (23v)
Kyllä minä sen jostakin toisesta ketjusta jo olen tiennyt, että et sinä kovin vanha ole. En niin ajatellut ketjun aloittajaa sitä kirjoittaessani, joten pahoittelen, jos tuli vähän outo kirjoitussävy.
-
viekööt ruumiin niin pohjoiseen, että on tilaa, kunhan vain ei polteta. En tiedä mikä, mutta ajatuskin kylmää.
Nyt vasta huomasin, miten koominen lause! Polttohautausajatus kylmää...
-
Pöh, enhän mäkään kirjoitustyyliäs kritisoinut, päinvastoin! Mä olen vaan ihan ehdottomasti sitä mieltä ettei kuolema saisi olla nuorillekaan ihmisille mikään ihmeellinen asia, vaan luonnollinen osa elämää. Toki joku voi nykyään selvitä suht vanhaksikin ilman, että kohtaa kuolemaa, mut onko se välttämättä hyvä asia. Se on mun mielestä hyvä et nykyään otetaan taas lapsetkin mukaan hautajaisiin, niin ettei tartte sitten omien vanhempiensa hautajaisissa olla ekaa kertaa kuoleman kanssa kosketuksissa.
Kuolema on muuten mainio mustan huumorin lähde, entäs pidättekö esim. Mullan alla tv-sarjasta? Vai onko kuolema vakava asia?
-
Pöh, enhän mäkään kirjoitustyyliäs kritisoinut, päinvastoin!
Ok
-
Onhan kuolema tietenkin yksi vakavimmista asioista. Siksi siitä onkin syytä tehdä pilaa. Hymy ja nauru saavat isotkin asiat siedettävän kokoisiksi. Tietääkseni Islamin profeettapiirrosten kostoksi julistama holokaustipilakuvakilpailu meni heidän kannaltaan mönkään, kun mustan huumorin juutalaiset mestarit lähettivät pinon ylittämättömiä ehdotuksia. Kyllähän koiranleuat aina tosikoille pärjäävät.
Kun pyhää Lauria kärvennettiin parilalla, hän sanoi viimeisiksi sanoikseen tähän tapaan: -Olen kypsä, tulökaa syömään.