Minusta näyttää, että moni "käyttää" käytännön tilanteissa Raamattua ikään kuin jossakin olisi olemassa tuollainen edellisessä viestissäni kuvattu malli-Raamattu, joka lisäksi olisi aukottomasti ja ongelmattomasti tulkittavissa meidän kielestämme ja kulttuuristamme käsin.
Näin varmasti on, mutta yleisen asiaintilan toteaminen ei vielä pohjusta keskustelua. Kuka, missä, milloin, miten, mitä kohtaa?
Kun mitään malli-Raamattua ei ole ja kun maailmankuva-, kulttuuri- ja kielierot ovat Jumalan luomaa todellisuutta, näyttää minusta, että kaikki Raamatun "käyttö" on aina "käyttäjästään" riippuvaista tulkintaa, jolle kuitenkin usein vaaditaan annettavaksi jumalallinen auktoriteetti. Millä perustein tuollainen vaatimus voidaan esittää???
Kahdella perusteella voitaisiin vaatia auktoriteettia jollekin tulkinnalle.
1) Jos se seuraa johdonmukaisesti niistä tulkintaperiaatteista, jotka auktoriteettivaatimuksen kohdeyleisö on hyväksynyt. Yleispätevään tulkintaan ei tarvitse pyrkiä, sillä olisi älytöntä koettaa vakuuttaa jostain tulkinnasta niitä, jotka eivät hyväksy Raamatun minkäänlaista auktoriteettia. Näitä mahtuu myös Jumalaan uskovien ihmisen joukkoon.
Tulkinnan pätevyyden rajoittaminen tiettyjen periaatteiden sisään ei mielestäni ole ilmoituksen suhteellistamista. Koska ilmoitus toimii meidän kielemme ja ajattelumme kautta, se on välttämättä myös meidän väärinkäsitystemme ja riitojemme alainen. Juuri ihmisen kyky reflektoida ja kyseenalaistaa Raamatun tekstiä mahdollistaa dialogin ilmoituksen ja ihmisen välillä. Mutta dialogia voi käydä vain tiettyjen tulkinta-, tai tässä tapauksessa
viestintäperiaatteiden sisällä. Muunlainen tulkinta tai dialogi on niinkuin lentopallo ilman kentän rajoja ja verkkoa; hauskaa, muttei johda tulokseen.
Siis: jos on hyväksytty vaikkapa periaate "Raamattua on tulkittava Kristuksesta käsin", voidaan eri tulkintojen välillä tehdä hyvä-huono -arviointia tästä näkökulmasta, ja vaatia parhaalle tulkinnalle auktoriteettia (mutta vain tämän tulkintaperiaatteen jakavien ihmisten keskuudessa).
2) Seuraavan auktoriteettivaatimuksen oikeutta en olisi itse valmis myöntämään, mutta esitän sen tässä keskustelun vuoksi.
Tiedän kristittyjä, joiden keskuudessa oikeus sitoviin raamatuntulkintoihin perustuu Pyhän Hengen vaikutukseen tulkitsijassa. Periaatteessa tämä on hieno ajatus: tulkitsija vakuuttuu oikeasta tulkinnasta lukiessaan, ja sen jälkeen asia on hänelle selvä. Hän voi sitten esittää tulkintansa Pyhän Hengen auktoriteettiin vedoten. Ongelman muodostaa tietenkin se, ettei tosiasiassa kukaan meistä ole niin pyhä, että voisi olla varma tulkinnan tulevan Pyhältä Hengeltä eikä omista tarpeista.
Tämä on nähdäkseni eri asia kuin luterilainen opetus siitä, että Pyhä Henki kohtaa lukijan kun tämä yrittää hätäänsä etsiä neuvoja Raamatusta. Luterilaisuudessa tämä Pyhän Hengen vaikutus sanassa toimii siten, että se avaa omahyväisen ja itsevarman silmät näkemään syntisyytensä ja kirkastaa Kristuksen armoa syyllisyyden alla murtuvalle. Se ei toimi siten, että se pönkittää ihmisen hengellistä itsetyytyväisyyttä ja asemaa uskonyhteisössä.
Raamattu ei ole ainakaan kokonaisuudessaan erehtymätöntä Jumalan sanaa? Häviääkö uskolta pohja?
Ei häviä, ei seurakunnan yhteiseltä eikä yksilön henkilökohtaiselta uskolta. Niinkuin aikaisemmin viittasit, uskominen ei vaadi tiettyä älykkyysosamäärää. Jos uskoa voisi ainoastaan tietämällä koko Raamatun tietomäärän, se ei olisi mahdollista kenellekään. Pyhä Henki voi synnyttää uskoa Raamatun sanan kautta, mutta myös muilla välineillä. Mitä uskon tiedolliseen puoleen tulee, Raamatussa on kaikki tarpeellinen
tieto, mutta elävä
luottamus Jumalaan ei tarvitse tätä tietoa pysyäkseen yllä. Se on kyllä hyödyllistä jokapäiväisen parannuksen kannalta, mutta kukaan meistä yksilönä ei tarvitse koko sitä tietoa. Siksi ihmisen kyvyttömyys erottaa Raamatusta ilmoituksen kannalta olennaista ja vähemmän olennaista ainesta ei muodosta ylipääsemätöntä ongelmaa.
Kirkon yhteisessä uskossa on kyse Kristuksen ruumiin jäseninä olemisesta. Sanan lukeminen ja kuuleminen on yksi tämän yhteyden muoto, sakramentit ja rukouselämä toinen. Kirkon kannalta Raamatun luotettavuus perustuu siihen, että se todistaa siitä uskosta ja kykenee synnyttämään ja vahvistamaan sitä uskoa, jonka Juhanin mainitsemat kaanonin määrittelijät ja miljoonat heidän jälkeensä kokivat oikeaksi.
Uskon pohja ei siis mielestäni murene sen takia, että meiltä puuttuu ehdottomasti pätevä ja toimiva tapa päästä Jumalan ilmoitukseen käsiksi. Jos sellainen varmasti toimiva ilmoitusautomaatti olisi, olisi kristillisyydessä kyse vain siitä, kuka kuinkakin paljon tuota automaattia käyttäisi. Uskomisesta tulisi ihmisen suorittamisella mitattava asia.
Vaikeatulkintainen Raamattu ja ihmisen puutteelliset tulkinnan välineet aiheuttavat sen, että ilmoitus voi avautua vain niin, että Jumala avaa sen ihmiselle. Hänen on johdatettava ihminen sanan ääreen ja alettava selittää sitä hänelle.
Raamattu on paras kirja
Ei käy kiistäminen. Turhan harvoin vaan tulee nykyään luettua.
Ehdottomasti paras, ja paljon enemmän pitäisi minunkin viettää aikaa sen äärellä.
