Leenan iltatosi
Olipa kerran eräs Henkilö, joka päätti ruveta uskovaiseksi - mutta se on oikeastaan toinen iltatosi, ja kerrotaan joskus kun Leena ei keksi muuta ja
silti kirjoittaa.
Jonkin ajan kuluttua tämä Henkilö tunsi jo Raamattuaan aika paljon kun siinä liikehdinnässä jossa Henkilökin liikehti, kuului lukea kolme lukua arkisin ja viisi pyhäisin. Ja Henkilö huomasi istuvansa sontatunkiolla - oikeastaan olevansa aikamoinen sontatunkio - suorastaan, niin.
Hän päätti korjata tilanteen ja meni aktiivipuutarhurina siemenkauppaan ja pyysi siemeniä ja taimia eritoten sontatunkiolle sopivista kasveista ja se oli hyvinvarustettu liike, niitä löytyi ja ne kyllä menestyivätkin. Vain yhtä puuttui: Raikasta ilmaa. Lisäksi Henkilöä jossakin määrin häiritsi tietoisuus maan laadusta.
Korjatakseen tilanteen perinpohjaisesti Henkilö marssi rautakauppaan ja pyysi ostaakseen lapion ja ryhtyi lapioimaan. Se väsytti mutta niinhän pitikin. Kyllä työssä hiki tulee - ja nyt Henkilö tunsi tekevänsä jotakin todellista!!. Tosin Henkilön pian oli tehtävä sopimus urakasta ja palkattava kaivuri...eräänä iltana urakan tekijä hyppäsi kopista ja sanoi ettei oikein uskaltais jatkaa kun sitä samaa jatkuu ja jatkuu ja kohta ollaan Kiinassa, eikä hänellä ole sinne viisumia.
Henkilö istui sen pohjattoman kuopan äärellä ja purskahti itkuun. Tietysti hän oli vähän nolokin mutta kauhistunut ennen muuta, sillä hän oli huomannut mitä ihmisluonto on jokseenkin kauttaaltaan. Ei aihetta muuhun kuin epätoivoon - ellei palaa sille pintaviljelylinjalle. No, siitä kulki ohi joku vähän outo tyyppi joka oli sen verran utelias että kysyi mistä poru.
-No kun minä en mitenkään voi ikinä, ikinä tulla yhtään semmoiseksi jota edes kehtais näyttää Jumalalle - en yhtään. Hyppäänkö minä tuonne... ja henkilö oli jo hyppäämäisillään kun se tyyppi sai siitä otteen.
- Sinä et sitten tullut ajatelleeksi että Jumala tiesi tuon jo ennen kuin olit lukenut riviäkään siitä Raamatusta, se kysyi. - Sinä et sitten tullut lukeneeksi sitä kohtaa jossa puhuttiin siitä, minkä tähden tänne piti Jumalan itsensä tulla selvittämään tämä koko sotku..kun et sitäkään lukenut että Jumalalla oli motiivi tulla selvittämään tämä....
- Jumalako viitsisi liata kätensä...ja sitten Henkilö alkoi millisekunnin ajan kerrallaan ymmärtää ja ajatella... ajatella...ja ne olivat hyvin onnellisia millisekunteja...että Jumala olikin tiennyt...tullut...selvittänyt...tiennyt koko ajan.
- Kuule, kun minä oikeastaan suorastaan haluaisin antaa sille Jumalalle jotain vähän kuin vastalahjaksi, henkilö lopulta sanoi yhden millisekunnin aikana - sellaisen onnellisen millisekunnin. Enkö voisi? Kun minä olen niin
tästä koko jutusta... ja se outo tyyppi esitteli itsensä ja tarjouti siinä puuhassakin matkatoveriksi ja lupasi kaiken kaikkiaankin ettei hylkäisi ja Henkilö oli revetä onnesta ja sanoi että ei tiennyt ennen miten
voi ollakaan ja kyseli samaa ja silloin se uusi kaveri näytti sille muutamia muita joilla oli murheita ja sanoi että aloitettaisko noista... vie tämä paperinenäliina...äläkä sitten masennu heti kun huomaat ettei huvita, kun olet yhä ihan EVVK... kyllä minä tässä pysyn silti.
Eikä se tunkio muuttunut siitä sen kummemmaksi. Sillä Henkilöllä vain oli aina toisinaan aikaa muuhunkin kuin itselleen... tosin hyvin harvoin, mutta silti. Tosin se Henkilö ei itse huomannt sitä, sillä kun oli kuitenkin asuntonsa siinä sontaläjässä. Mutta mitä enemmän henkilö oppi tuntemaan sitä uutta henkilöä joka oli sen hengenkin pelastanut, sitä enemmän se vähitellen alkoi ihailla sitä... samastua..ja jos elämä olisi hirrrmuisen pitkä se olisi saattanut jopa hiukkasen alkaa sitä muistuttaa, sillä samastuminen on valtava tekijä ihmisen elämässä.
Tämä tarina ei kerro Leenasta. Tämä on tarina jonka Leena toivoisi joskus olevan Leenan tarinan.Ja vanhakin tämä on ja kulunut. Leena on vain ajatellut tätä koko päivän.
Hyvää yötä mukavat ihmiset
Leena pitää teistä oikeesti.
