Rupesin etsimään näitä juttuja tosimielellä, kun join kahvia ja ajattelin, paljonko liikaa. Isän sisko tuohtui äärimmilleen, kun oli lääkärillä puututtu hänen kahvinjuontiinsa, ehdotettu että vähentäisi. Lääkärilehellä oli sinänsä väärää tietoa siitä, että kahvista käydään nyt maailman ensimmäisin keskustelu. Kai minä sen rähäkän muistan kun ihminen huutaa ja huutaa... . Oltiin vielä niin kilttejä ja niin lapsia, etten käskenyt pitämään suuta kiinni, valittamaan sen kahvinkieltäjän esimiehelle jos ei tykänny sen jutuista, kun minä en asiaa voinut auttaa, ensimmäisen vuoden opiskelija.
Kahviin kuuluu olevan muutamilla suuri mieliteko, jonka he saavat kahden perintötekijän myötä. Ehkä asia on näin yksinkertainen, mutta kun geeneillä on ilkeä tapa syttyä ja sammua etenkin, jos ovat niitä vallitsevia eli joskus sanotaan, dominantteja. Eli ruskea silmien väri peittää alleen sinisen ja sillai. Tosi kiinnostavaa, mietin, koska maalaislapset joi kahvia ihan pienestä niin kuin aikaihmiset. Kaupungissa ei annettu, Eli onko niillä vähintään herätetty eli aktivoitu ne kahvigeenit? Ikäiseni serkkupojan kanssa rymisteltiin pitkin kylää, toisille riitti kotipiha ja useimmiten meille kanssa. Onnelan isäntä otti aina hevoskärrylle ja vei tupaan kahville. Matti joi tyylillä eli hänellä oli varmasti ne geenit ja hereillä. Minun piti pärjätä kaikessa missä Matti joka oli melkein kuin veli --- etenkin enon kuoleman jälkeen. Meni se alas niin ettei kukaan huomannu että vaikeaa on, kermaa kun laittoi ja sokeria ja kastoi nisua.
Kun Airi täti minua rökitti siitä vennon vieraasta ihmisestä varoituksineen, oli saatu havainto liian kahvin yhteydestä haimasyöpään. Se on ikävä tapa kuolla. Sitten koko kahvihaimasyöpäpuhe vain loppui. Kaksi kuppia olisi ollut raja, tai Airin pitänyt vähentää pari kuppia, kuka tietää. Kun joku kiihtyy ei aina saa ihan tarkkaa selkoa.
Nyt sitä saa juoda ja mitä enemmän sitä parempi, se suojaa eturauhassyövältä ja sydänkuolemilta. Paitsi että huudettiin komento takaisin, sillä kuusi kupillista tarkalleen, se kun ylittyy, (koko jäi ilmoittamatta) siinä ei hyvä heilu. Otin kaikkeen selkoa koska tykkään kahvista, se maistuu hyvälle, ja nyt muistan enää kehnosti, mikä kaikki romuttuu kun ylittyy kuusi kupillista vuorokaudessa. Oliko justiinsa pumppu?
Aika moni varmasti tietää, ettei sitä ainakaan jokaisen kannata ottaa lämpimäksi juotavaksi termariin päiväreissulle siis hiitämään. Ja tämä saattoi kohtuumäärin suojata sydäntä, kun toisinaan käytettiin nesteenpoistolääkkeitä, ja kahvi on yhtä tehokas siihen, kuin ne.
Tulee tarve hakea pusikkoa ja sitten vain lätsähtää, voimat loppuu eikä kyse ole muusta kuin kuivumisesta, kokeilin kerran. Onneksi en ollut yksin reissun päällä, laitettiin lunta mehutermareihin, se jäähdytti ne sulaessaan, mutta pitihän minut saada sieltä takaisin. Laskin että join pari litraa, kun tietysti join kaikkien eväsmehutetrat 2dl kussakin. Vähän noloa.
No kun olin päiväoppaana, yksi ensikertalainen kanssa nuukahti niin, että se piti hakea moottorikelkalla -- ei ollut minun ryhmässä ja taisi oilla että mehut oli juotu. Ei meinannut uskaltaa lähteä, mutta onneksi kokenut opas sanoi että täytyy, jää rimakauhu ja niin turhasta. Saimaalla melottaessa muuan väsyi, oli juonut kahvia paljon kyllä, ja peränpitäjät kaksoiskajakilla juotettiin sille suoraan järvestä vettä eikä sitä vaivannut enää mikään.
Yhden unettoman tapasin terveyskeskuksessa, ja laskettiin kahvikupillisensa, siis jokainen. Saatiin kolmisenkymmentä, yli tai alle päivästä riippuen. Ensin aamukahvi kotona, sitten työpaikalla, sitten kahvitunnilla ja jotenkin niitä vain tuli juotua ja kotiin palatessa iltapäiväkahvi ja niin edelleen. Sitä jännäsin, väheneekö Kyllä, hän sanoi ettei ole oikein tajunnut siinä kiireessä, miten monta mukillista hän juo, siinä mennen tullen. Sovittiin kyllä unkkareista ellei auta, muttei hän lopulta tahtonut itsekän niitä.
Tuosta on myös pidetty jotain rytmiä tärkeänä ettei kello 18 jälkeen, jopa ettei kello 16 jälkeen. Vanhemmat joivat illalla kahvia -- muistan jonkun teenjuontiajan, olisiko johtunut huonounisuudesta. Siitä hellitettiin.
Itselle tulee usein outo olo, kuin olisi liian väsynyt nukkuakseen, siihen kahvi auttaa kyllä. Senioreilla se nostaa vähäsen verenpainetta ja antaa paremman unen, että nukkuminen vaatii virkeyttä oli minusta aivan jännää. Teessä olisi niitä virkistäviä aineita kanssa, mutta ne hitulat joita meillä juodaan teenä liotettavasta pussista ei ole teetä nähnytkään. Aloin ymmärtää brittejä, kun kaverini toi Nepalista tuomisiksi tuoretta teetä.
Mutta siis, kuudessa kupissa / vuorokausi kulki joku hengenlähdön raja. Ainakin toistaiseksi, tutkimus oli kyllä hyvin hieno ja hyvin tehty, ei täällä mutta oli siinä suomalainen mukana.