Aikani ratoksi Pat Conroyn Etelän tuulet, ensimmäisistä AIDS-potilaista. Löytyi kaapista, olen vissiin joskus ostanu kirjaston poistomyynnistä. Lukeehan tätä. Aika kevyellä kädellä piirretty tarina ja jonkinlaista huumoria. Luulen kuitenkin että aids tässä on käännättänyt kirjan suomeksi, vaikka paikoin etenkin alkupuolella on jännää luonnonkuvausta. Ilmeisen symbolista, tai ainakin yritystä.
Ihan okei, joskaan ei järin antava.
Korjataan käsitys. Jotenkin haparoivan lapsuuskuvauksen -- tai mikäs siinä -- no, sen jälkeen Conroy pääsee vauhtiin kuvatessaan toverusten aikuisuutta. Siitä hän leipoo retrospektion jälkinuoruuteen ja tässä saa tempaistua lukijan mukaan. Siitä hän lipuu edelleen, ja saa tarinan monet juonikäänteet koottua, ja loppu on varsin häkellyttävä, ehkä vähän kliseinen mutta hauska --- kirjassa on riittävästi perversioita, häiriintyneitä puolisoita, loppujen lopuksi ihmiset valitsevat kohtalon, joka määräytyi jo kun heidän elämästään ensimmäistä kertaa heitettiin arpaa ja viimeistän kun he syntyivät. Siis juttu joka tarjosi niin paljosti mietittävää ja hauskaa sukeltelua, että seuraavaksio ihminen haluaa ehdottomasti tarttua James Joyceen ja lukea Finnegan´s waken -- ainakin jos on soittanut samannimistä irkkubiisiä ja vielä muistaa sanat.
Vuorovetten prinssi pitäisi lukea uudelleen, muistelen etten hullaantunut siitä niin kuin tästä, ehkä aika vain oli epäsopiva. Tässä henkiökuvaus saa kaiken mokomin olla epäuskottavaa niin pitkään kuin siinä on totuuden siemen, itämiskelpoinen. T
Tyylillisesti tulee paikoin mieleen John Irwing. Tykkäsin ensimmäisestä suomennetusta sen hupsun nurinpäin käännetyn kaukoputken tai hassun kaleidoskoopin kaltaisuudessa, mutten jaksanut lukea siltä istumalta enempää.
Jukra. Olipa minulla lystiä. Viime yö meni, kun lopettelin tätä. On tässä yksi AIDS-potilas, kyllä vain, mutta kun kuvittelee että jaha, nyt tarina kääntyy tälle uralle ja seuraa puolimielenkiintoinen kerronta -- selviytymistarina, kasvukertomus, mitä tahansa mistä en nyt tahdo edes kuulla --- seuraa käänne ja käänne ja käänne. Lopussa paras osoittautuu pahimmaksi, joksikin joka selittää Leon vanhemman, kauniin ja säteilevän isoveljen itsemurhan, eli mysteeriä haudotaan kauan.
Elämä tuntuu täyteläisemmältä nyt.
parasta kaikesta, tämä kertoo ryhmästä. Lasten, teinien, aikuisten ystäväjoukosta. Minulla on toivoa. Näitä löytyy kotimaisilta niin vähän. Suomi piehtaroi kasvukertomuksissa ja selviytymistarinoissa, yhden ihmisen ilottomassa maailmassa, jonka ainoa dialogi on vuoropuhelu vietin ja yliminän välillä. Jokseenkin.
.