Kirjoittaja Aihe: Körttifoorumin viisveisaavan avaama kastekeskustelu  (Luettu 39636 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa Leena

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 11590
Vs: Körttifoorumin viisveisaavan avaama kastekeskustelu
« Vastaus #30 : 02.03.14 - klo:22:28 »
Samalla toivon, että kastamattomat pienokaiset eivät joudu helvettiin.

Miksi joutuisivat?

Opit kasteesta taisivat kehittyä, ei aivan varhaiskirkon aikaan, vaan siinä vaiheessa kirkon elämää, kun todettiin ettei maailma loppunutkaan, Jeesus vielä palannutkaan, ja piti ensinnäkin puolustaa kristinuskon terveeksi katsottua ydintä ( haluan sanoa että tervettä) eli apologeettain ajalla.  Pitkään jokainen meistä tietää homman menneen niin, että  isäntä kääntyi kristityksi, otti kasteen, kastatti vaimonsa,  tenavansa, orjansa orjattarensa.  Jotakin kasteesta piti opettaa jossain vaiheessa jälkipolville, mutta dogmatiikastahan siinä kysymys on. Se on ihmisten hapuilevaa yritystä selittää pyhyyttä, toimia Jeesuksen seuraajina hänen laillaan kastetta myöten.  Muistan tilanteen, jossa jäin itse höntisti yhden ehtoollispöydän ulkopuolelle, ja tuntui torvelta mennä yksinään.  Olisin kai karannut ellei pappi olisi nyökännyt rohkaisten päätään.  Hän luki lauseen, jota en unohda. Se meni på andra inhemska, mutta oli se kohta jossa sanotaan:  Te kaikki olette hänen kuolemaansa kastetut.

Tuo alku saattaa nyt vaikuttaa kasteen väheksynnältä.  Niin en tarkoita. Jumala istutti minut tähän aikaan ja tällaiseen maaperään - vanhempani antoivat kastaa minut ja itsestäänselvyytenä liittivät minut omaan kirkkokuntaansa.  Jos mitätöisin kasteeni, pilkkaisin Jumalaa -  minut luotiin tänne, tähän maailman elämän vaiheeseen, ja minun palvelutyöni kuuluu tänne myös.

Ja minut kastettiin mihin?  

Kristuksen kuolemaan.

Sen kun vielä kuuli siinä yksinään, jäi tuo minulle mystinen lause kuin kaiverrettuna mieleen.  

Kyllä kastamattomista pidetään huoli - eivät he jää sitä paitsi useinkaan omasta syystään.  "Kun minut korotetaan, minä vedän kaikki tyköni".  Minut kastettiin johonkin jota en edes taida ymmärtää, ja minulle se on suureksi lohdutukseksi niinä hetkinä, joina kysyn itseltäni, muistaako Jumala minua luoneensa.  Eräs hienoista tämän päivän seurojen annista täytyy tähän tuoda.  Kun Paavolle tuotiin sana hänen poikansa murhasta, hän - kuinka pitkän ajan kuluttua, ei tiennyt puhuja - kuitenkin sanoi:  Muisti, muistipa sentään.  Jumalan kädestä rohkeasti juotu tuskan malja!  Ei Jumala unohda luotujansa, kastettiin tai ei, mutta joka kasteen saa, saa siitä iloita ja siihen myös turvata. Sanotaan niinkin, ettei esirukousten lapsi mene hukkaan (perustelut??). Mutta joka tapauksessa:  Ainakin silloin vanhempani vetosivat Jumalaan minun puolestani.  Seurakunta rukoili puolestani.
« Viimeksi muokattu: 02.03.14 - klo:22:34 kirjoittanut Leena »
Jos ahdistuksen tie on edessämme, myös silloin Kristus meitä kuljettaa. Annamme Isän käteen elämämme, Hän itse meille rauhan valmistaa.

Poissa Leena

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 11590
Vs: Körttifoorumin viisveisaavan avaama kastekeskustelu
« Vastaus #31 : 02.03.14 - klo:22:38 »
Kyllähän siitä kaste- ja lähetyskäskystä Matteuksen evankeliumin lopussa on puhuttu paljon - sen melko myöhäisestä lisäämisestä, aikana jona kastaminen oli käytäntö, mutta katekumeeneja eli kastekoululaisia opetettiin pitkään ennen kastetta.  Eksegetiikka tästä enää puuttuukin niin saadaan oikein laskiaissoppa.
Jos ahdistuksen tie on edessämme, myös silloin Kristus meitä kuljettaa. Annamme Isän käteen elämämme, Hän itse meille rauhan valmistaa.

Poissa Viisveisaaja

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 8334
Vs: Körttifoorumin viisveisaavan avaama kastekeskustelu
« Vastaus #32 : 07.03.14 - klo:20:07 »

Ai seppos on siirtänyt tän tänne?

Jos jotain siirtoja kannattaisi tehdä, niin seuratuvan jutut tohon etusivulle, yleiset asiat.
Nyt kun jengi avaa tän foorumin, niin tietysti ne selaavat ensinnä aukeavaa yleiset asiat osiota ja saavat oudon kuvan lintu ja leipomis aiheisista kirjoituksista ja muista tuikitärkeistä, mutta ehkä kuitenkaan niin uskonnollisista kuin jutut seuratuvan puolella.
Tätä toivoisin arvon herran miettivän.

Kasteesta noin perinteenä perheillä ei minulla ole mitään vastaan, vaan ymmärrän sen hyvin, kuten kirkkohäät ja ripikoulun.
Niitä voidaan tehdä ja käydä ihan perinteen vuoksi, mutta ehkä kirkon tulisi ottaa joku tiukempi kanta, vaikka kenenkään uskoa ei voi mitata tai saa.
Joku sellainen kanta, että se ei olisi vain perinne perinteiden seassa, kuten Jouluna kirkkoon, vaan että asia miksi olisi jotenkin selvä.
Vaikka kuten kun ripille mennään, niin kuuulustellaan, että osaatko nyt uskontunnustuksen ulkoa, jota itse en osannut,. Säälistä kai sain rippitodistuksen.
Tik toc.

Poissa Leena

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 11590
Vs: Körttifoorumin viisveisaavan avaama kastekeskustelu
« Vastaus #33 : 13.03.14 - klo:19:32 »
En usko, että meillä on ollut kyse perinteestä tai tavasta, vaikka se on otettu matalalla profiililla, eikä ainakaan niin että jos olisinkin siinä ehtinyt kuolla, kuten oli hilkulla käydä, olisin joutunut kadotukseen. Kaste on inklusiivinen,  sisään sulkeva, mutta en voi oikein kuvitella että jos nyt olisin syntynyt kuolleena olisin joutunut kadotukseen. Tai jos olisi käynyt niin että ensiparkaisun jälkeen ei olisikaan tullut seuraavaa.

Tämä ei ole kirkon kanta, enkä oikein tiedä keneltä sellainen saataisiin. Arkkipiispalta, piispainkokoukselta, kirkolliskokoukselta, joltakin ekumeeniselta meetingiltä?  Kirkkokunnilla on yllättävän jännittäviä perusteluja sille miksi pitää kastaa vedessä eikä vedellä sun muuta, en muista muuta kuin että kun luin jotain yt: n alkeita totesin dogmatiikan vähän kuin geometrisesti, sillä erotuksella, että teoreemojen ratkaisut voitiin todentaa vaikka leikkelemällä kartioita mutta dogmatiikan joitakin juttuja ei. Ne perustuivat johonkin filosofiaan, mikä mihinkin, ja ne kannatti opiskella. Koko se juttu rikastutti ja siitä oli hyvä jatkaa, vaikken viitsisikään opiskella muuta kuin systistä ja kieliä.

Mutta luin yleisen teologian approbaturin netissä, kun en saanut mitään vastauksia kysymyksiini, sellais iin kuin tämä. Minusta kannatti.
Jos ahdistuksen tie on edessämme, myös silloin Kristus meitä kuljettaa. Annamme Isän käteen elämämme, Hän itse meille rauhan valmistaa.

Poissa öppiäinen

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 6310
Vs: Körttifoorumin viisveisaavan avaama kastekeskustelu
« Vastaus #34 : 13.03.14 - klo:20:28 »
Kasteesta noin perinteenä perheillä ei minulla ole mitään vastaan, vaan ymmärrän sen hyvin, kuten kirkkohäät ja ripikoulun.
Niitä voidaan tehdä ja käydä ihan perinteen vuoksi, mutta ehkä kirkon tulisi ottaa joku tiukempi kanta

Minä toivoisin sellaista tiukempaa kantaa, että kaste ei olisi seurakunnan verkkosivuilla alaotsikon "kirkolliset toimitukset" alla joittenkin avioliittoon vihkimisen ja hautaan siunaamisen alla, koska onhan se nyt sentään aivan eri asemassa kuin nämä. Ja sitten että kasteet voisi toimittaa kirkossa jumalanpalveluksessa.
Mä mitään usko... kunhan kysyn vaan.

Poissa juhani

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 4178
Vs: Körttifoorumin viisveisaavan avaama kastekeskustelu
« Vastaus #35 : 13.03.14 - klo:21:50 »
Koti on paras paikka... ihan subjektiivisesti... Jumppu on siellä. :icon_wink:
wilhelmi niskasen jäljillä

Poissa öppiäinen

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 6310
Vs: Körttifoorumin viisveisaavan avaama kastekeskustelu
« Vastaus #36 : 13.03.14 - klo:21:57 »
^Mutkun seurakunta on kuulemma äiti, ja eikös äidin nyt kuuluis olla synnytyksessä paikalla?
Mä mitään usko... kunhan kysyn vaan.

Poissa juhani

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 4178
Vs: Körttifoorumin viisveisaavan avaama kastekeskustelu
« Vastaus #37 : 14.03.14 - klo:12:14 »
?
wilhelmi niskasen jäljillä

Poissa Pena

  • Nettitoimikunta
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 21983
Vs: Körttifoorumin viisveisaavan avaama kastekeskustelu
« Vastaus #38 : 14.03.14 - klo:12:33 »
^Mutkun seurakunta on kuulemma äiti, ja eikös äidin nyt kuuluis olla synnytyksessä paikalla?

Kuopuksemme kastettiin seurakunnan lapseksi messussa seurakuntaäidin läsnäollessa. Muistan sitä vieläkin lämmöllä.

Poissa Riitta-mummi

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 33644
Vs: Körttifoorumin viisveisaavan avaama kastekeskustelu
« Vastaus #39 : 14.03.14 - klo:13:20 »
?

Suomennan.  Mutkun= Mutta kun    Näin minä sen luin, tuntui kouluaikaiselta sanonnalta. Eikö öppiäinen olekin koulussa ?

                   Mutku on myös virolahtelainen sukunimi.   :002:
Elämän näen pientareelle piirtyvän...
Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän;
Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran      (Kaija Pispa)

Poissa öppiäinen

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 6310
Vs: Körttifoorumin viisveisaavan avaama kastekeskustelu
« Vastaus #40 : 14.03.14 - klo:22:15 »
Eikö öppiäinen olekin koulussa ?

Tällä haavaa vain elämänkoulussa  :icon_biggrin:. Ai niin, ja käynhän työväenopiston puutyökurssilla, joskin laiskanlaisesti.

Mutkun lisäksi on sitku. Sosiologi Matti Kortteinen puhuu tutkimuksessaan Lähiö sitku-tyytyväisyydestä: Miten ihmiset sinnittelevät sen varassa, että "sitku lapset on vähän isompia", "sitku on asuntolaina maksettu", "sitku lapset on lähteneet kotoa", ja mitä nyt kelläkin, minkä jälkeen on paremmin.
Mä mitään usko... kunhan kysyn vaan.

Poissa Leena

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 11590
Vs: Körttifoorumin viisveisaavan avaama kastekeskustelu
« Vastaus #41 : 15.03.14 - klo:14:51 »
Kuopuksemme kastettiin seurakunnan lapseksi messussa seurakuntaäidin läsnäollessa. Muistan sitä vieläkin lämmöllä.

Sisareni sai kakkosen kastettua melkein messussa, eli välittömästi jälkeen. Hän oli melkein tyytyväinen, vaikka ihan messussa oli toivomus. Muistan tilaisuuden lämmöllä myös, vaikka ihan messussa oli omakin toivomukseni. Toiste. tämä ei mennyt läpi.
Jos ahdistuksen tie on edessämme, myös silloin Kristus meitä kuljettaa. Annamme Isän käteen elämämme, Hän itse meille rauhan valmistaa.

Poissa karjalaisenkyösti

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 5163
Vs: Körttifoorumin viisveisaavan avaama kastekeskustelu
« Vastaus #42 : 15.03.14 - klo:15:06 »
Kuopuksemme kastettiin seurakunnan lapseksi messussa seurakuntaäidin läsnäollessa. Muistan sitä vieläkin lämmöllä.

En olekaan ennen muistaakseni kuullutkaan tuollaista termiä, jonka tummensin (hyvä termi): sehän on juuri sellainen termi, joka sopii minun uskomusmaailmaani.

Jumalan lapseutta en uskalla kastetuille lapsille luvata, enkä jumalattomuuden lapseutta kastamattomille. (tämä lause on körttityylinen lause)

Pidän edelleen kastenäkemykseni avoinna, kun en muutakaan voi, mutta 'seurakunnan lapsen' kunnianimen kyllä uskallan kastetulle luvata jo tässä vaiheessa matkaani luvata.
« Viimeksi muokattu: 15.03.14 - klo:15:11 kirjoittanut karjalaisenkyösti »

Poissa Leena

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 11590
Vs: Körttifoorumin viisveisaavan avaama kastekeskustelu
« Vastaus #43 : 20.04.14 - klo:12:01 »

Pidän edelleen kastenäkemykseni avoinna, kun en muutakaan voi, mutta 'seurakunnan lapsen' kunnianimen kyllä uskallan kastetulle luvata jo tässä vaiheessa matkaani luvata.

Saattaa olla aivan hyvä asenne, vaan jos tämä jää häirittemään, kuinka olisi kysyä Jumalalta itseltään?
Kysyä toinenkin kerta. 
Jos ahdistuksen tie on edessämme, myös silloin Kristus meitä kuljettaa. Annamme Isän käteen elämämme, Hän itse meille rauhan valmistaa.

Poissa juhani

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 4178
Vs: Körttifoorumin viisveisaavan avaama kastekeskustelu
« Vastaus #44 : 21.04.14 - klo:15:13 »
En olekaan ennen muistaakseni kuullutkaan tuollaista termiä, jonka tummensin (hyvä termi): sehän on juuri sellainen termi, joka sopii minun uskomusmaailmaani.

Jumalan lapseutta en uskalla kastetuille lapsille luvata, enkä jumalattomuuden lapseutta kastamattomille. (tämä lause on körttityylinen lause)

Pidän edelleen kastenäkemykseni avoinna, kun en muutakaan voi, mutta 'seurakunnan lapsen' kunnianimen kyllä uskallan kastetulle luvata jo tässä vaiheessa matkaani luvata.

Ei pidä paikkaansa... Jumpun lapseus on pakko pitää kastepuheessa. Jumppu on tätä mieltä.
wilhelmi niskasen jäljillä