Körttifoorumi
Keskustelu => Seuratupa => Aiheen aloitti: Jampe - 31.07.11 - klo:16:11
-
Moni asia vie meitä harhaan. Yksi suuri on liiallinen intoilu uskonasiassa joka johtaa omaehtoiseen ja pakottavaan "tekemiseen/toimimiseen". Siihen syynä hyvin usein, että ihmisille kristillisissä piireissä opetetaan että he ovat jotain kerta kaikkiaan ihmeellistä, ennen näkemätöntä, ja että juuri he ovat sukunsa/työpaikkansa/koko maailman ihmisten pelastuksen kannalta avainhenkilöitä joiden touhuamisesta ja aktiivisuudesta kaikki riippuu.
Mutta emme me ole mitään erikoista. Sinäkin olet vain yksi ihminen miljardien muiden joukossa, uskonnon kannalta lähes merkityksetön. Pelkkä mitätömn suhertaja jonka tekemisistä ei parhaimmillaankaan ole muuta kuin haittaa evankeliumin asialle. Et siis ole myöskään mitenkään muihin verrattuna erikoinen tai "avainhenkilö" vaan ihan tuikitavallinen pullanmussuttaja jolle ei ole varattu profeetan tehtävää. En ole minäkään, mutta et sinäkään.
Yllämainittu intoilu ja kiihkoaminen johtaa siihen että on ihan pakko tehdä jotain tai edes rukoilla enemmän kuin muut. tavallista työntekoa, perheestä ja askareistaan huolehtimista ei pidetä minkään arvoisena, usein jopa laiminlyödään niitä uskon varjolla. Tunne esim. useamman "uudestisyntymistään" kailottavan tyypin jotka eivät meinaa millään sopeutua normaalin päiväjärjestyksen mukaiseen työelämään ja velvollisuuksistaan huolehtimiseen. He ovat olevinaan jotain "suuria Jumalan sotureita" jotka ylenkatsovat tavallisen pulliaisen elämänmenoa. He kailottavat siellä ja täällä uskonsa suuruudesta ja käännyttävät muita koska ajattelevat heidän olevan heikompiuskoisia.
Tämmöistähän riekkumista ei ole missään käsketty vaan sen täytyy olla juuri tuota Raamatussa mainittua itse valittua jumalanpalvelusta, -muun muassa. On vanha sananlasku: "rukoile ja työtä tee!" joka riittää elämäohjeeksi meille. Sen mukaan sopivaa ja kelvollista jumalan palvelemista on hoita tehtäviään sillä paikalla mihin on elämässä johdatettu; joko hellan ja lapsivuoteen, tahi ruispellon ja navetan välillä tai modernimmin tehtaassa liukuhihnalla työtään tehden, perheelle elannon hankkien, ollen ahkera toimessaan. Tai mitä tahansa muuta arkipäiväistä ja mitättömältä tuntuvaa.
Olen aina sanonut että vessojen putsaaja tai penkinkantaja seuroissa on suurempi kuin suutaan soittava puhujanpönttöön astunut, vaikka sekin voi todella harvojen kutsumus olla, pitäähän jonkun puhuakin. Mutta kahvinkeiton armolahja on arvokkaampi ja aidompi verrattuna siansaksaa molottaviin tyhmeliineihin jotka luulevat äänekkäällä mölinällään tulevansa väkevämmiksi kristityiksi.
Ei pyydetä eikä kuvitella suuria vaan tyydytään ja ollaan kiitollisia siitä mitä on. Se oli vähän provosoivaa, mutta näin minä asian ymmärrän.
-
Eikä ihan vähän provosoivaa vaan paljonkin provosoivaa.
Vessojen putsaaja ja penkinkantaja seuroissa ei ole suurempi eikä pienempi kuin puhujapönttöön astunut. Jos ajatellaan vaikka Herättäjäjuhlia, niin minusta siellä ei kukaan pahemmin kailottanut, mutta pakkohan heidän oli puhujapönttöön nousta, jotta kansa ylipäätään kuuli, mitä heillä oli sanottavaa. Suosittelen sinulle, Jampe, että käyt tutustumassa noihin puheisiin ja päättelet sitten, kuinka paatoksella niitä on kailotettu.
http://www.oulunherattajajuhlat.fi/puheet/
Tärkeää on olla joka tehtävässä, mutta mielestäni on liioiteltua sanoa, että puhujat olisivat vähemmän tärkeitä kuin muut. Jos ei olisi puhujia, niin ei välttämättä tarvittaisi koko juhlia. Tietysti Siionin virsien veisaamisellakin voisi päästä melko pitkälle, mutta en silti väheksyisi puheitakaan.
-
Ymmärsin Jampen väheksyvän juuri niitä puhujia, jotka kuvittelevat itsestään liikoja. Perinteinen körttipuhe pysyy nöyrästi aiheessaan, Kristuksen meille syntisille ansaitsemassa armossa. Harva herättäjäjuhlien puhuja esiintyy Jumalan valittuna sankarina, jonka tehtävä on voittaa tuhansia sieluja Jeesukselle.
-
Tälläistäkin voi olla puhdas, tahraton Jumalanpalvelus,
Jaak. 1:27
Puhdas ja tahraton jumalanpalvelus Jumalan ja Isän silmissä on käydä katsomassa orpoja ja leskiä heidän ahdistuksessaan ja varjella itsensä niin, ettei maailma saastuta.
-
Jeps, on tietysti mahdollista keskittää keskustelu messuun tai muuhun seurakunnalliseen kokoontumiseen, vaikka seuroihin, ja toinen mahdollisuus ajatella kristityn elämää jumalanpalveluksena. Tuohon viimemainittuun fokusoisin joskus keskustelun mielenkiinnolla, ellei siinä tulisi kylväneeksi eripuran siementä. Vaara on lähellä vaikka kulkisi miten alatietä, halussa kertoa, kuinka kristitty elää niin että hänen elämänsä on sitten sitä oikeaa ja tahratonta. Pelkään niin, vaikka tuo olikin hyvä löytö.
Keneltäs tuo ora et labora oli... on perin tuttua... etteikö Luther. Neuvokaa tyhmää - muttei se sananlasku ole.
tämä ketju taitaa sitä tavoitellakin.
En ole huomannut körttien melskaavan. Se on lepuuttavaa, ja alan oikeastaan kaivata seuroja koko lailla.
Luulen että on kuten Kierkergaard totesi: Ihminen on onneton erillään Luojastaan. Se riittää ainakin minulle.
-
'Ora et labora' on perinteinen luostarilaitoksen tunnuslause. Sen voisi suomentaa vaikka 'rukoile ja raada', sillä 'labor' tarkoittaa työn lisäksi jopa kärsimystä ja ahdistusta.
-
'Ora et labora' on perinteinen luostarilaitoksen tunnuslause. Sen voisi suomentaa vaikka 'rukoile ja raada', sillä 'labor' tarkoittaa työn lisäksi jopa kärsimystä ja ahdistusta.
Kiitos, minä aloin juuri vaivata sillä päätäni ja olen muutenkin väsyksissä. En millään olisi jaksanut googlettaa.
-
Rukoile ja raada on hyvä tunnuslause. Mutta minkä verran sitten rukoilla ettei mene omavalitun ja monisanaisuuden puolelle?
Minusta on hyvä tapa rukoilla aamulla Isä meidän ja illalla iltarukous, sekä erityisessä tilanteessa jokin asiaan sopiva rukous. Mutta jos rukouksia tulee jatkuvasti enemmän kuin 4/päivä niin monisanaisuus on jo vaarallisen lähellä.
Nämä Aabrahamit, Moosekset ym. ovat olleet aina minulle jonkinmoisia uskon esikuvia nimenomaan siinä mielessä, ettei Raamatusta käy ilmi heidän hoilanneen ja kilistelleen kelloja yötä päivää tahi yrittäneen heittäytyä vallan hengelliseksi. He elivät omaa karua ja ankaraa elämäänsä hankkien elantoaan ja noudattaen Sananlaskujen neuvoa: "Muista Luojaasi jo nuoruudessasi, ennen kuin pahat päivät tulevat..."
-Kyllä he muistivat vaikkeivät siitä mitään suurempaa numeroa nostaneetkaan eivätkä yrittäneet kiivetä lähemmäs Jumalaa vaan luottivat levollisesti että Jumala kyllä lähestyy heitä sen mitä on tarpeen.
SE, minä sanon; -on uskoa jos mikä! Uskoa ilman näkemättä, kokematta ja kuperkeikkoja tekemättä. Siinäpä oli esikuvia!
Mutta vaivaisia ihmisraapuja nekin vain olivat vaikka käsittivätkin nämä asiat meitä paljon syvällisemmin. Uskon tarkoitus ei ole eristäytyä omaan uskonnollisuuteensa.
-
Mutta miksi tehdä rukoilemisen määrästä itselleen ongelmaa? En kenties vain ymmärrä mitä tarkoitat. Tuo on vähän kuin lääkeresepti: Annosta ei saa ylittää. En tiedä miksi mieleenikään ei ole tullut, että rukoilisin liikaa? Tai että rukous minulla olisi jokin performanssi, tai liiallisessa määrin koko homman väärinkäyttöä. Kun me pelkäsimme Neiti Kesäheinän puolesta, jokainen takuulla rukoili itsekseen ja erinäisiä öitä läpeensä, vain koska olimme niin hädissämme (tosin ei siitä ole puhuttu). Tosin itse olin niin kauhistunut etten pystynyt. Siis minä vain valvoin ja pelkäsin.
Dosentti kirjoittaa, kun hänen vangitsemisensa jälkeen ensimmäinen isku kohtasi hänet, ettei onneksi ole tilannetta josta ei johtaisi tietä Jumalan luo. Hän saavutti tyyneytensä sitä tietä kulkien, eli käsittääkseni rukoillen, lisäksi tämä erittäin järkimies oli opettanut saarnaajaseminaarissaan (pakollinen osa pappiskoulutusta) opiskelijat mietiskelemään saarnatekstejä Jumalan edessä - kai hekin rukoilivat - ja hiljentyivät muutaman tuntia päivittäin. Vallan opettelivat koko käytännön.
Jeesus rukoili ymmärtääkseni hyvin paljon.
................................
Itse yrittäisin rukoilla siten että myös kuuntelisin. En minä odota ilmestyksiä, merkkejä, ihmeitä tai sisältäni kuuluvaa neuvoa. Mutta sitä kyllä, että saisin aamulla kuin lumen luotua, niin että polku olisi kaiken aikaa auki ja kuljettavissa. Rukouksen soisin olevan kuin hengittämisen, yhtä läsnäolevaa ja jatkuvaa, sillä se tyynnyttää minua, ja toivoisin, että niinä aikoina joina olen terveenä, myös ymmärtäisin, mitä Jumala minulta odottaa... kun elämä on hieman konstikasta. Ja jotta Jumalalta tulisi apua minun kauttani joskus jollekulle. Ja ellei sitä tule kuten ajattelin, olisin huoleton - näin on minun elettävä, sillä tehtyäni parhaani jätän jutun Jumalalle - en jaksaisi muutoin mitään, ja nyt jaksan.
Minun kai on vain pakko yrittää elää näin, Olisin tosi onneton ellen saisi. Minulle on, kuin ei olisi eriukseen uskonelämää ja elämää, koska en pärjää mitenkään elämässä ilman Jumalaa. Ei se päälle näy, mutten usko että Jumala hermostuu siihen että minulla on koko ajan kuin puhelu kesken sinnepäin... Toivoisin vain yhtä, sitä, että varjeltuisin sairauspuuskista, ja pahuksesti tarvitsen ymmärrystä maailman arkisimmissa valinnoissa.
Ja jos ja kun ei, vaan niitä tulee, osaisin korjata mikä särkyi. Minulla on hätä tästä, sen takia koko ajan rukoilen myös. Olen maailmassa joka tapauksessa myös :056: muita varten, työtä tehdäkseni, kutsuttuna palvelemaan, ja se on aivan oikein... asiat vain eivät suju kuten terveillä aivoilla. Sen tähden nain minulla. Ei se kai ole jumalanpalvelustakaan, vaan jotain... tavallista elämää.
En pärjää muutoin. Näin olen onnellinen, ja pystyn ottamaan iisisti. Asiat jäävät tiheästi viisaammalle. Kun hyviä valintoja ei ole, ei tällekään ole vaihtoehtoa.
-
En minäkään usko, että rukoilemisen määrää pitäisi rajoittaa, jotta se ei menisi tyhjän hokemisen piikkiin. Itsestäni huomaan, että kun menee hyvin, rukoileminen tahtoo melkein unohtua. Sitten kun menee oikein huonosti, tulee rukoiltua paljon enemmän. Jos on kova huoli omista läheisistä, kyllä silloin tulee rukoiltua aika tiiviisti.
-
Minulla on rukouksen raja muuhun mieleni toimintaan jotenkin häviämässä. Tarkoitan etä yhä harvemmin tietoisesti aloitan rukousta ja päätän sitä aameneen. Huomaan usein 'ohimennen' huokaavani kiitollisena tai huolissani Jumalalle. Välillä rukous saa sanallisen muodon, mutta ei ihan aina.
-
Minulla on rukouksen raja muuhun mieleni toimintaan jotenkin häviämässä. Tarkoitan etä yhä harvemmin tietoisesti aloitan rukousta ja päätän sitä aameneen. Huomaan usein 'ohimennen' huokaavani kiitollisena tai huolissani Jumalalle. Välillä rukous saa sanallisen muodon, mutta ei ihan aina.
Jotain tämäntapaista yritin kai sanoa.
en osaa kopioda useita ruutuja(kaan) siksi jäin miettiväiseksi, kun luin tuon mitä Pirska kirjoitti. Muistin ne kymmenen spitalia sairastavaa, joista vain yksi palasi kiittämään.
Siitä puolestaan ajatus pomppii :026: siihen, mitä Dosentti kirjoitti vankilasta, kun vapautumisen toivo oli jo menetetty "Tällaisena aikana, kuin tämä meidän, unohtuu kovin äkkiä kiitollisuus" vai kuinka se meni?? No aivan varmasti, ja ensi reaktioni olikin että älä taas viisastele, Doc. vai vielä kiitollisuutta tuohon... myöhemmin kun olimme paremmin tutut, luulen käsittäneeni. Se liittyy tuohon "joka tilanteesta löytyy tie Jumalan luo" ja toiseksi siihen, että hänellä oli nuorempana depressiotaipumusta, ja hän pelkäsi sitä kuin myrkkyä vangitsemisen jälkeen. Hän ajatteli, pasitsi lisäkärsimystä (ja syvä masennus on ankara paremmassakin paikassa) myös mielenlujuutensa pettämistä kuulusteluissa.
Hän oli huomasnnut, että etsimällä kiitoksen aiheita hän voi paremmin.
Kuulostaa jotenkin kliseiseltä, mutta lienee totta. Tulee hyvä mieli, kun ajattelee, ettei Minervalla ollutkaan pahanlaatuista luumuutosta, että itse näkee varsinkin kun päivä on niin tosikaunis, ja kun on käytännön ongelma tässä tuo työhönmeno, aivan se yksinkertainen asia, että Jumala on!
Aivan kuin olisi paremmin viritetty huomauttelemaan yläkertaan vastoinkäymisistä, ja niin ihmisen mieli todella toimii, kuin kiittämään - ihmismieli pitää hyvinvointia asiaintilana joka on jotakin hänelle kuuluvaa, mutta vastoinkäyminen on kuin vastakarvaan silittämistä kissalle.
Ja niin kiittäminen unohtuu... minä luulen todella, että kiitollinen ihminen voi paremmin... mietin ainoastaan, etteihän keinotekoinen väkertäminen... tai kuin se tässä... kun olen tästäkin kuullut/lukenut että harjoitus tekisi mestarin, ja tuo pelittäisi hieman kuin sellainen mindfullness, jossa ihmistä autetaan havainnoimaan ympäristöään valppaammin. Mutustetaan rusinaa vaikka, yhtä ainoaa rusinaa ja mietitään sen makua... suutuntumaa... Hyvin moni kertoo siitä hyvää - erityisestio masentuneet. Disentti :026: oli aika aito tyyppi. Ei hän viitsinyt mitään keinotekoista pakertaa. Mutta on neuvottu kiittämään joka tilassa, ja hänellä oli syitäkin kiittää... söi varsin hyvin, ystävät toimittivat ruokaa... ärtyi kun tupakka loppui, ja oli sitä kiitollisempi kun savuketilanne korjautui... haltioissaan kun Barh lähetti tosi upean sikarin... ja ihmiskontakteista hän oli onnellinen yli kaiken: "Mikään muu ei lopulta merkitse ihmiselle niin paljoa kuin se, että hän on ollut toiselle ihmiselle merkityksellinen".
Leena kokeilee...
-
Kaikki uskonnolliset asiat tupataan aina suhteellistamaan niin että niiden hännästä ei saa kiinni. Ja jos saa, menee häntä heti poikki kun siihen tarttuu. Jos huomauttaa älämölöstä niin hämärretään äkkiä älämölön raja niin ettei "voida sanoa" mikä on älämölöä ja mikä ei. Jos kyseessä on hurlumhei niin siitäkin sanotaan että pitäkää mikä on hyvää ja hylätkää huono. Jos rukoilun määrä, niin yhtäkkiä ei voidakaan sanoa että koko monisanaisuutta olisi oikeasti olemassakaan koska kaikki suhteellistetaan ja siinä se virhe on.
Siksi minä pidän yksinkertaisista rajauksista että asiat pysyvät omina itsenään ja jos esim. monisanaisuudesta puhutaan niin hyvä sääntö on että mikäli jatkuvasti tulee yli 4 rukousta/päivä niin pitäisi jo miettiä onko menty monisanaisuuteen vai vieläkö halutaan venytellä rajoja jotta omatuntoa ei ko. asia painaisi.
Liika suhteellistaminen on öklöä. :078:
-
Liika suhteellistaminen on öklöä. :078:
Öklö on kovin suhteellinen käsite. Sen rajat ovat kovin häilyvät. :077:
-
Öklö on kovin suhteellinen käsite. Sen rajat ovat kovin häilyvät. :077:
:003:
Pitänee vähän selittää kun oikoo yhtä kovasti kuin minä:
Ymmärrän hyvin sen että esim. jonkun sairauden tai muun erityisen tilanteen kourissa ihmisen tulee rukoiltuakin normaalia enemmän, eikä sitä lienee syytä laskea miksikään monisanaisuudeksi. Mutta kyllä niitä on, että suuri/suuriN osa ihmiselämästä noin normaalisti kaiketi on sitä kohtuullisen tasaista alamäkeä että ei siinä loivassa laskussa nyt niin kauheaa elämää ole tarpeen pitää.
Pakostakin tulee mielikuva jossa ihminen hyppii kädet pitkällä kohti taivasta ja yrittää jokaisella toinen toistaan väsyttävämmällä hypyllä yltää vielä korkeammalle/lähemmäs Jumalaa eikä siltikään usko tulevansa kuulluksi. Sitäpaitsi en usko että enempää kuin muutama prosentti erityisviisaista rukouksistamme tulee toteutetuiksi koskapa meitä joka tapauksessa johdatetaan jo pelkällä Isämeitälläkin.
Paljon parempi kuin alituinen mankuminen ja kurottelu, on sellainen PERUSASENNE että Jumala joka on kerta kaiken luonut ja korvatkin, niin kyllä kuulee, näkee ja ottaa huomioon. Itseäni ainakin ärsyttäisi jos lapseni olisivat joka päivä 10 kertaa tulleet kysymään että "saammehan me nyt tänäänkin varmasti ruokaa ja muistathan että mekin täällä piipitämme?" Taivaan Isän eri asia kuin maallinen isä ja siksi Häneltä sopii joka päiväkin pyytää kaikkia näitä mutta idea ei kai ole siinä että enemmällä mankumisella taivuteltaisiin muuten vastahakoinen antaja, vaan että sen joka päivä toistuvan pyynnön kautta muistaisimme ja tunnustaisimme olevamme kaikessa Luojan avun varassa.
Tuntuisi tosi äklöltä hokea esim. isämeitää monta kertaa päivässä, vaikka äklö onkin suhteellinen käsite. Ihan kuin perusolettamus olisi että se Jumala on niin huonokuuloinen että pitää huutaa kovempaa ja huonomuistinen että pitää kaiken aikaa muistuttaa: "muistathan Sinä nyt varmasti..."
Voihan se olla että semmoinen ihminen tykkää heittäytyä vauvaksikin ja ajattelee tulevansa paremmin huomioiduksi kun jokeltaa ja kakkaa housuihin ja itkee kaiken päivää. Kaikessa pitäisi pyrkiä kasvamaan aikuiseksi, niin tässäkin. Sen takia että meidät on tehty niin että järki pelaa, ymmärrys toimii, kohtuullisuus on hallussa, raajat kasvavat jne.
Olisihan se nyt rumaa että aikuiset ihmiset konttisivat pitkin lattioita tutti suussa!
-
:003:
. Sen takia että meidät on tehty niin että järki pelaa, ymmärrys toimii, kohtuullisuus on hallussa, raajat kasvavat jne.
Tähän liittyen on nyt helppo sanoa että Raamattukin kehottaa meitä etsimään Luojaa Hänen töissään, siis myös ihmiselämässä. Mitä se merkitsee että ihminen kasvaa aikuiseksi ja jättää lapsuuden? mitä se merkitsee että pitää kävellä siltaa pitkin eikä voi lentää joen yli?
Jos Luojaa halutaan tarkkailla ja etsiä Hänen töissään niin se se on Jumalan puhetta ja saarnaa! Raamattukin opettaa että kyllä "Herra puhuu monin tavoin, sitä vain (tahdota?) aina huomata".
-
Jampe, eikö ois helpompi määritellä laatua kuin määrää?
Että rukoileminen rukoilemisen vuoksi tai Jumalan vuoksi on vähän tarpeetonta, mutta itsensä vuoksi saa rukoilla aina kun haluaa? (En siis tarkoita rukousvastauksia vaan sitä, että saa rukoilla aina kun rukoileminen itsestä tuntuu hyvältä ja tarpeelliselta. Vaikka se siltä tuntuiskin useammin kuin neljä kertaa päivässä.)
-
Minulla on rukouksen raja muuhun mieleni toimintaan jotenkin häviämässä. Tarkoitan etä yhä harvemmin tietoisesti aloitan rukousta ja päätän sitä aameneen. Huomaan usein 'ohimennen' huokaavani kiitollisena tai huolissani Jumalalle. Välillä rukous saa sanallisen muodon, mutta ei ihan aina.
Pena kirjasi ilmi sen mitä olen minäkin itsessäni huomannut tapahtuvan.
Litaniat ovat muuttuneet ajatuksiksi, huudahduksiksi tai tarvitsevien nimien toistamisiksi milloin vain ja missä vain. Hiljaa itsekseni. En tiedä huomaako kukaan että siinä Riitta rukoilee.
Varsinaisia rukoushetkiä pidän suuressa hädässä ja kirkossa hiljaisen rukouksen aikana. Messu on virsineen ja liturgioineen pitkä rukous.
Iltarukous on tapa joka on hyvän unen tae.
-
Pakostakin tulee mielikuva jossa ihminen hyppii kädet pitkällä kohti taivasta ja yrittää jokaisella toinen toistaan väsyttävämmällä hypyllä yltää vielä korkeammalle/lähemmäs Jumalaa eikä siltikään usko tulevansa kuulluksi. Sitäpaitsi en usko että enempää kuin muutama prosentti erityisviisaista rukouksistamme tulee toteutetuiksi koskapa meitä joka tapauksessa johdatetaan jo pelkällä Isämeitälläkin.
Kieltämättä olen tuntenut öklön tunteen joidenkin vapaiden suuntien ns rukouskokouksissa, jotka ovat olleet minusta pikemminkin manaamista ja joukkosuggestiota.
-
Kieltämättä olen tuntenut öklön tunteen joidenkin vapaiden suuntien ns rukouskokouksissa, jotka ovat olleet minusta pikemminkin manaamista ja joukkosuggestiota.
Näin minäkin. :032:
-
Jampe, eikö ois helpompi määritellä laatua kuin määrää?
Että rukoileminen rukoilemisen vuoksi tai Jumalan vuoksi on vähän tarpeetonta, mutta itsensä vuoksi saa rukoilla aina kun haluaa? (En siis tarkoita rukousvastauksia vaan sitä, että saa rukoilla aina kun rukoileminen itsestä tuntuu hyvältä ja tarpeelliselta. Vaikka se siltä tuntuiskin useammin kuin neljä kertaa päivässä.)
Kylkyl. En mainaakaan että ei saa rukoilla. Kyllä saa ja on ihan hyvä rukoilla silloin kun rukoiluttaa. Meinasin vaan että olis ihan hyväksi semmoinenkin itsetutkiskelu että onko kyse vauvaksi heittäytymisestä, itsesäälistä tai jopa monisanaisuudesta.
Minäpä en ollenkaan ole niin optimistinen meidän ihmisten suhteen että aina haluaisin uskoa kaikista asioista pelkästään hyvää vaan pikemminkin että olemme ryökäleitä jotka vedättävät joka kohdassa niin paljon kuin mahdollista, myös itse rukousten kohdetta jos mahd..
Enkä usko liioin että tämä puhe sopii vain johonkin "vapaiden suuntien" tai jonkin ääriliikkeiden asiaksi. Meissä jokaisessa on sitä pikkuisen, yleensä enemmän kuin vähemmän. Ryökäleitä ollaan vaikka voissa paistaisi ja 4 krt/päivä on mielestäni ihan hyvä raja että jos jatkuvasti menee yli sen eikä ole mikään erikoistilanne päällä niin pitää tutkailla jo kovasti että mistä johtuu moinen monisanaisuus?
-
Eikö sekin mene suorittamisen puolelle, jos pitää oikein tarkkailla, ettei vain rukoilisi liikaa. Jospa se Jumala vetää siitäkin herneen nenäänsä. :003:
-
No niin. Leena tekee Suuren Uskonelämäreseptikirjan. Hengellinen Käypä Hoito:
Rukous: 1x2, päivässä, annosta ei tule ylittää. Pidettävä niinikään erossa muusta puheesta, se ei kuulu Jumalan korville. Vältettävä häiritsemästä Jumalaa yli välttämättömän, hätätilassa annoksen saa nostaa ad 3, max 4. Hätätila määriteltävä miel. objektiivisesti.
Ehtoollinen: Miel. kahdesti, hätäisille sallittakoon neljästi vuodessa, kertaviikkoisesta on huomiuoitava suuri hurmioitumisen riski. Annosväliä saa tihentää jos osuu säännöll. käyntikertojen välillä kuolinvuoteelle (omalleen. )
Raamattu: 1 lukua arkisin ja 2-3 sunnuntaisin / jos tämä herättää tunteita, vähennettävä. Lähinnä tarkkailtava tunteita, niiden nostaessa päätään luku lopetettava ja pidettävä kolmen päivän ylikuumenemisenhoitotauko.
Seurakuntakokoukset: Vain oman seurakunnan messu, vapaasti. Muita sananselitystilaisuuksia vältettävä. :003:
-
:003: Siitä päätellen, kun vertaa nykyistä menoa yleensä, joku tämäntapainen olisi ihan hyvä. Vaikka Uusi Katekismus!
Ihan oikeastikin.
-
Eikö sekin mene suorittamisen puolelle, jos pitää oikein tarkkailla, ettei vain rukoilisi liikaa. Jospa se Jumala vetää siitäkin herneen nenäänsä. :003:
Minusta siinä ei ole mitään vaivalloista "tarkkailemista" jos katsoo että 4 kertaa. Alakoulun matematiikkaa.
-
No niin. Leena tekee Suuren Uskonelämäreseptikirjan. Hengellinen Käypä Hoito:
Rukous: 1x2, päivässä, annosta ei tule ylittää. Pidettävä niinikään erossa muusta puheesta, se ei kuulu Jumalan korville. Vältettävä häiritsemästä Jumalaa yli välttämättömän, hätätilassa annoksen saa nostaa ad 3, max 4. Hätätila määriteltävä miel. objektiivisesti.
Ehtoollinen: Miel. kahdesti, hätäisille sallittakoon neljästi vuodessa, kertaviikkoisesta on huomiuoitava suuri hurmioitumisen riski. Annosväliä saa tihentää jos osuu säännöll. käyntikertojen välillä kuolinvuoteelle (omalleen. )
Raamattu: 1 lukua arkisin ja 2-3 sunnuntaisin / jos tämä herättää tunteita, vähennettävä. Lähinnä tarkkailtava tunteita, niiden nostaessa päätään luku lopetettava ja pidettävä kolmen päivän ylikuumenemisenhoitotauko.
Seurakuntakokoukset: Vain oman seurakunnan messu, vapaasti. Muita sananselitystilaisuuksia vältettävä. :003:
Tällä dissertaatiolla lienee käytännöllisen teologian dosentuuri vain vahvistamista vailla. Ohjeesta ei puutu kuin turkulaisten kauhistus: "Ravistettava - omskakas"
Mt
-
Tällä dissertaatiolla lienee käytännöllisen teologian dosentuuri vain vahvistamista vailla. Ohjeesta ei puutu kuin turkulaisten kauhistus: "Ravistettava - omskakas"
Mt
Tämä lisättäköön. Kiitos. Leena :seina: ottaa dosentuurin. Dosenttikin :026: oli. Tosin systemaattisen teologian.
-
No niin. Leena tekee Suuren Uskonelämäreseptikirjan. Hengellinen Käypä Hoito:
Rukous: 1x2, päivässä, annosta ei tule ylittää. Pidettävä niinikään erossa muusta puheesta, se ei kuulu Jumalan korville. Vältettävä häiritsemästä Jumalaa yli välttämättömän, hätätilassa annoksen saa nostaa ad 3, max 4. Hätätila määriteltävä miel. objektiivisesti.
Ehtoollinen: Miel. kahdesti, hätäisille sallittakoon neljästi vuodessa, kertaviikkoisesta on huomiuoitava suuri hurmioitumisen riski. Annosväliä saa tihentää jos osuu säännöll. käyntikertojen välillä kuolinvuoteelle (omalleen. )
Raamattu: 1 lukua arkisin ja 2-3 sunnuntaisin / jos tämä herättää tunteita, vähennettävä. Lähinnä tarkkailtava tunteita, niiden nostaessa päätään luku lopetettava ja pidettävä kolmen päivän ylikuumenemisenhoitotauko.
Seurakuntakokoukset: Vain oman seurakunnan messu, vapaasti. Muita sananselitystilaisuuksia vältettävä. :003:
Toisaalta näistä on minulle jatkuvasti tullut mieleen "Sairastuneen Urosmarsun hoito-ohjeet" ja minua alkaa naurattaa hervottomasti kun muistan... Sisar sellaiset kerran sai, Ilmanko näissä oli jotain tuttua? Marsu kuoli kuitenkin... Hän itki viikon. Tämän traagisen tapauksen jälkeisenä päivänä työssä hän joutui pyytämään että työtoveri hoitaisi hänen eskariryhmänsä ohjelmanmukaisen kirkkoontutustumisen, ja vetäytyi sakastiin itkemään. Kun kysyttiin mitä onkaan tapahtunut, hän vastasi: "En voi puhua siitä".
Kouvolan seutua kiertää edelleen kertomus salatusta tragediasta Mielakankylällä...
Onko ajatteleminen että uskonelämä = sairastunut urosmarsu, koska sitä samoin käsittelemme... Leena ei tiedä... Leenalla ei ole uskonelämää, veljet ja sisaret... Leenalla on pelkästään elämää... Ei edes voi sanoa että Jumala on osa sitä, Leenan elämää. Jumala on koko Leenan elämä, Leenan elämä lakkaa sillä kellonlyömällä jona Jumala ei sitä ylläpidä. Siksi kaiketi Teerenpelinpolun trio on tätä miettinyt ja vetänyt johtopäätökset: On tärkeää tuntea itsensä, siksi on niin syvästi ikävä myös Jumalaa tuntea, siksi tulee rukoilluksi tämän tästä. Tutti suussa ei voi kontata ainakaan ottaessaan potilaita vastaan... silti Jumala on koko Leenan työelämä. Se tehdään Hänelle sikäli kun voidaan - nyt näyttää että Hän otti työkyvyn pois eli ei tehty enää. Jumala omistaa Leenan. Siitä syystä on mahdotonta kai lopultakin viipaloida: työelämä, perhe-elämä, opiskeluelämä, avioelämä :-\, uskonelämä. Viimeinen viipale puuttuu kakusta, sillä Jumala tahtoo koko kakun.
Hänessä me olemme. :069: :P :026:
-
Leenalla ei ole uskonelämää, veljet ja sisaret... Leenalla on pelkästään elämää... Ei edes voi sanoa että Jumala on osa sitä, Leenan elämää. Jumala on koko Leenan elämä, Leenan elämä lakkaa sillä kellonlyömällä jona Jumala ei sitä ylläpidä.
--
Hänessä me olemme. :069: :P :026:
Yks tykkää!
-
Lainaus käyttäjältä: Leena - 28.08.11 - klo:23:21
Leenalla ei ole uskonelämää, veljet ja sisaret... Leenalla on pelkästään elämää... Ei edes voi sanoa että Jumala on osa sitä, Leenan elämää. Jumala on koko Leenan elämä, Leenan elämä lakkaa sillä kellonlyömällä jona Jumala ei sitä ylläpidä.
--
Hänessä me olemme. 069 Näyttää kieltä 026
Yks tykkää!
__________________
Jeps mäkin tykkään.
-
Leena osasi sanoa koko efesolaiskirjeen toisen luvun muutamalla sanalla.
Olen samoinajattelija. :052:
-
Paitsi sairastuneen urosmarsun hoito-ohjeet ja salattu tragedia Mielakankylällä. Niitä ei ollut Efesolaiskirjeessä. :icon_biggrin:
-
Paitsi sairastuneen urosmarsun hoito-ohjeet ja salattu tragedia Mielakankylällä. Niitä ei ollut Efesolaiskirjeessä. :icon_biggrin:
Eikö Paavali kirjoittanutkaan Mielakan efesolaisille?
-
Eikö Paavali kirjoittanutkaan Mielakan efesolaisille?
Kas, huomaanpa että kirjoitti tosin... kirjoitti hyvinkin.... ja kuinka lohdullinen on toinen luku. Tyhmä sisko! Istuu sakastissa itkemässä, jossa varmaan olisi virunut jokin irrallinen Raamattu, eikä lue siitä tuota lukua. On saanut koko päivän työnsä delegoitua pois... Eskarilaisten kirkkoontutustuminen on lujissa käsissä... ja hän on vakuuttunut siitä että hänen tulkintansa luomakunnan huokauksesta on tosi, ja siten koskee myös marsua. Noh, otanpa vaarin ja seuraavan menehtyessä toimin ajoissa. Tosin... tämä urosmarsu oli juuri menehtynyt... suru oli tuore... On aika itkeä ja aika nauraa. Saarnaajan kirja.