Tällä hetkellä Vexin sanoituksellisesta annista nousee päässäni kaksi ylitse muiden: Vexin Kirkalle sanoittama Surun pyyhit silmistäni sekä Vexin Kai Hyttiselle sanoittama Kurki.
Jos ihan oikein muistan, niin tuo Surun pyyhit silmistäni -kappale ja koko samanniminen levy yhdessä lukuisten keikkojen kera aiheutti sen, että Kirka sai maksettua verovelkansa. Niin muistelen. Tuon session ja suosion ollessa väkevästi päällä sain tehdä Kirkasta laajahkon haastattelun paikallisradioon ja henkilöjutun Turun Sanomiin. Kirka sanoi minulle useaan otteeseen, että SPS-kappaleesta alkoi heti hänen uusi, vahva nousu.
Kai Hyttinen laulaa antaumuksella kappaleen Kurki, joka lähti Vexin päässä kulkemaan yksipalstaisen sanomalehtiuutisen jäjiltä.
Joku taitava linkittäjä voisi tälle foorumille ja tähän ketjuun laittaa nuo molemmat mainitsemani kappaleet. Samalla voimme myös muistella ortodoksitalossa Helsingin Liisankadulla aikoinaan asunutta Kirkaa.