Taivasta kuvaillaan erilaisilla kielikuvilla. Joskus ne maalailevat ihmeellistä loistoa kultaa ja jalokiviä tuhlaillen. Joskus käytetään valtavia mittasuhteita. Ilmestyskirjan 21. luku käy esimerkistä. Taivasta saatetaan kuvailla myös rikkomattoman rauhan ja turvallisuuden paikkana. Jesajan kirjan 65. luvussa: Susi ja karitsa käyvät yhdessä laitumella, leijona syö heinää kuin härkä, ja käärmeen ruokana on maan tomu. Kukaan ei tee pahaa, kukaan ei vahingoita ketään minun pyhällä vuorellani, sanoo Herra. Harppujen soitto ja uusi virsi valkeissa vaatteissa on joillekin rakas mielikuva, toisia se ymmärrettävästi vieroksuttaa. Joku saattaa muodostaa oman taivaskuvansa käyttäen sitä, mikä täällä ajassa on kaikkein lähinnä taivaallista. Ehkä sanonta 'autuaammista metsästysmaista' pohjaa tällaiseen.

Ihminen yrittää kuvitella sellaista, mitä ei voi kuvitella ja kuvata sellaista, mitä ei voi kuvata.

Voi, jos Herra avaisi meidän silmämme, että joka silmä kohdistuisi katsomaan omaan poveensa, mitä sieltä löytyy. Sille sieltä vasta moskaa esille tulee, joka koettaa sitä pois panna, joka kaikellansa koettaa sitä vastaan taistella. Sille tulee myös tarpeelliseksi Kristus, sillä se näkee mahdottomaksi ollenkaan ilman Häntä elää. Se kuolisi, jollei se Herran kanssa yhteyttä saisi. Ihan varmaan, oli se meistä vanhempi tai nuorempi, johon Kristus pääsee uskon kautta asumaan, Hänen kanssansa tulee valkeus ja valkeus näyttää, mitä sydämen pohjalla on. Silloin ei jaksa enää vanhempi eikä nuorempi huvitella tämän maailman menoissa ja touhuissa, vaan entisistäkin tulee kipu ja vaiva, ja herää ahkeruus ajatella, mikä on se päämäärä, johon on pyrittävä.

Juho Malkamäki