kun tuo "todistus" vaikuttaa jollain tavalla vaikealta omaksua.
Minusta tuntuu, että jos armoa julistetaan luterilaisittain, niin kovin kovin helposti käy niin, kuten tuossa kuvauksessani kaverille on käynyt.
Toisaalta, jos jollekulle käy niin, kuin kaverilleni kävi, ja tiedetään vain, että jollekin on niin käynyt,
siitä ei vielä voi tietenkään päätellä, että armoa on julistettu niin, kuin esim. Luther Galatalaiskirjeen selitysopuksessaan armon kuvaa.
Yhtä hyvin epäluterilainen armon julistus voi johtaa tuohon samaan tilaan.
(Onpa mukava ruotia jonkun toisen ihmisen hengellistä tilaa - eikö sinustakin? )
Samoin on tulenkin kanssa: tulesta syntyy kovin helposti savua.
Jos taasen näkee savua jossain, ei voi tietysti olla varma, että siellä on tultakin.
Luther muistaakseni harmitteli sitä asiaa, että monesti käy niin, että niille henkilöille, joille pitäisi julistaa lakia, tuleekin julistettua armoa - ja niille, joille pitäisi armoa julistaa, tuleekin saarnattua lakia.
Tai, että ne, joille saarnassa olisi armo tarkoitettu, ottavatkin saarnasta vain lain - ja päinvastoin.