Kiitän vielä nimim. Stealia kuten kaikkia muitakin kannustuksesta ja kauniista sanoista.
Ne lämmittävät mieltäni.
Kyllähän kirkkokuorossa laulaminen aina traktaattien jakamista paremmin kylvää. Tämä on henkilökohtainen, oma lajitteleva mielipiteeni.
Kirkkokuoro kuten traktaattien jakaminenkin ovat hyviä asioita. Ne ovat toisiaan täydentäviä tapoja elää ja harrastaa kristillisyyttä.
Kirkkokuoron vaikutuspiirissä ovat kuorossa laulavat henkilöt sekä ne, jotka kirkkoon tulevat heitä kuulemaan.
Eli kuoron vaikutuspiirissä ovat ihmiset, joilla jo on jonkinlaista uskonnollista harrastaneisuutta.
Traktaattien jakaja taasen toimii siellä, missä kirkossa kävijöiden lisäksi liikkuvat ne ihmiset, jotka eivät käy kirkoissa - ja valtaosa suomalaisistahan ei minkään suunnan kirkoissa tai seuroissa käy.
10 henkilön traktaattijakajaporukka tavoittaa keskimäärin siis suuremman yleisön, kuin kymmenen kirkkokuorossa laulavaa.
Jumalan maailmassa ovat ihmisen yritykset pelastaa muita kuin hyttysen pissi meressä. Lähimmäisen eteen arjessa tehty aputyö puhuu jos on puhuakseen. Näin anoppini teki, ei saarnannut. Piti kyllä pyhäkoulua kylän lapsille, kylvi pientä sinapinsiementä.
Arvostan suuresti anoppiasi ja yleensä ihmisiä, jotka kylvävät siementä lasten mieliin. Olen vasta oman lapseni myötä oppinut paremmin ymmärtämään pyhäkoulujen ja muiden vastaavien lapsille suunnattujen asioiden tärkeyden. Minusta tuntuu siltä, että aikuisille on valtavasti kristillistä tarjontaa joka puolella, mutta lapsille varsin vähän.
Kristillisissä piireissä näyttää olevan yleisenä ajatuksena se, että uskovaisen pitää saada ei-uskovina pidetyt ihmiset kääntymän tai ikäänkuin välittää Jumalan puhetta heille tai saada heidät jollakin tavoin puhutelluiksi erilaisin toimin. Näitä toimia ovat mm. seuraavat: traktaattien jako, kirkkokuorot, lähimmäisen auttaminen, saarnaaminen, ihmisenä oleminen ihmisten joukossa jne...
Tämä varsin yleinen tapa motivoida itsensä hyviin asioihin on toki vallan hyvä, joskaan se ei ole ainut tapa motivoida itseään hyvään.
Eräs vaihtoehtoisista tavoista motivoida itsensä kristillisiin hyveisiin voisi olla se, että pääpainopiste ei olekaan siinä, että noiden hyveiden tavoitteena on ihmisten kääntyminen tai puhutelluksi tuleminen vaan painopisteenä olisi Jumalan valtakunnan tuominen ja toteuttaminen maan päällä.
Kun joku (kristitty tai ateisti tai joku muu) auttaa jotakuta avun tarvitsijaa, hän tietyllä tapaa tekee sellaisen teon, joka on Jumalan valtakunnan mukainen teko. Jumalan Sanaa esillä pitävä henkilö taasen tuo ympäristöönsä (ja samalla myös itselleen) kappaleen Taivasten Valtakuntaa: edustaahan Raamattu Jumalan Valtakuntaa.
Eli lyhyesti: ihminen tuo ympäristöönsä Jumalan Valtakuntaa ja sen mukaisia tekoja oman ymmärryksensä, tahtonsa ja mielenkiintonsa mukaan ja Jumala sitten halutessaan hoitaa loput.
Varmasti on olemassa monia muitakin hyveisiin motivoivia ajatusmalleja, joilla itsekukin itsensä hyviin asioihin motivoi.
Ilman riittävää motiiviahan kukaan ei tee mitään.
Palaan vielä myöhemmin (varmaan useamminkin) tähän motivaattoriin nimeltä "Jumalan Valtakunnan tuominen Jumalan luomaan maailmaan".
