VK 599
1.
Maailma täällä iloitsee,
se synneissänsä leikitsee,
kunnes se kerran hukkuu.
On saanut valtaa laittomuus
ja julkijumalattomuus,
kun omattunnot nukkuu.
Nyt vääryys, riita, hävitys
ja väkivalta, itsekkyys
kalvavat kansan teitä.
Armahda, Herra, meitä.
2.
On ahneutta täynnä maa
ja uskottomuus rehottaa,
myös tavat turmeltuvat.
Näin himo järjen sokaisten
vie tielle tuhon voimien,
luo väärät esikuvat.
Rakkaus, rauha raukenee,
ja sydän paatuu, kovenee,
ja uskon voima nääntyy.
Näin kaikki loppuun kääntyy.
3.
On Herra meitä nuhdellut,
on varoittanut, neuvonut,
myös suonut kuritusta.
Hän puhuu yhä sanassaan,
hän kutsuu meitä palaamaan
ja vaatii parannusta.
Maa, meri, tähdet loistavat
Luojansa lakiin taipuvat.
Näin neuvovat ne meitä
kulkemaan Herran teitä.
4.
Ah, kerran kaikki lopun saa,
maan piiri hukkuu, raukeaa,
sen perustukset kaatuu.
Kun taivaan torvi kajahtaa,
niin ihmiskunta vavahtaa
ja Herra Kristus saapuu.
Myös kuolleet silloin haudoistaan
eteesi, Jeesus, kutsutaan.
Ken luopui tiestä taivaan,
se joutuu itkuun, vaivaan.
5.
Vanhurskaat iloon kannetaan,
armosta autuus annetaan,
ei ansioitten tähden.
He riemuissansa laulavat
ja ylistystä veisaavat
Kolminaisuuden nähden.
On siellä heillä majansa
Jumalan kirkkaudessa,
kun loistaa itse Luoja,
pyhäinsä turva, suoja.
6.
Oi Jeesus, anna viisaus,
suo voittaa synnin viekkaus,
tietäsi tahdon käydä.
Päivääsi auta muistamaan,
kiusaajan teitä karttamaan,
armolla minut täytä.
Kun lähtökutsu saavuttaa,
kuolema rintaa kolkuttaa,
oi Jeesus, sulje huomaas
ruumis ja sielu suojaas.
Edellisen virsikirjan versio 1. säkeistöstä
1. Maailma täällä iloitsee
ja hekumassa leikitsee,
siks kun se kerran hukkuu.
On saanut vallan laittomuus
ja julkijumalattomuus,
kun ihmisraukat nukkuu
Nyt murha, verenvuodatus
ja viha, vaino, sadatus
merellä, maalla pauhaa,
ei ole maassa rauhaa.
