Tervetuloa Sepposeille Suomeen.
Täällä on kuiva aurinkoinen sää, joten meiltä lähdettiin Peipporämeelle kaatamaan koivunrankoja rasiin. Tai minä lähdin ja Kaariina työntyi joukkohon. Kuulemma katsomaan, että onko rämeellä hillan raakileita. Sitä se rakkaus teettää, siis minun "perähän kattomiseni". Kaksi moottorisahaa, kaksi vesipulloa, korvasuojat, kirves, pätkä kettinkiä varoiksi ja Zetorissa "kaiken tavaran kuljtuslaite" pehmustein. Varsitiellä on lauha-niminen ruono kasvanut yli metriseksi ja siitä pölähteli kaikenlaisia koppiaisia ilmaan keltavästäräkeille syötäväksi. Joku metsästäjä oli tehnyt tielle kyyhkyjen ruokintapaikan: traktorin niittokoneella ajettu 30 m eteys ja sille siroteltu herneitä. Ei ollut vanha juttu, koska laeksen läpi ei uusi aalua ollut vielä kasvanut ja herneet olivat itämättömät. Jätimme Zetorin Kiisonin puron sillan viereen ja siitä siirryimme kumpikin omiin hommiin. Pylläyttelin koivuja ja mäntyjäkin nurin siltä osalta, mille kaivatan kunnollista ojaa uuden penkkatien vuoksi. Tätä hommaa olen tehnyt ennenkin ja nyt pääsin perille. Siinä maassa koivut menevät ruskeiksi ja ne on sitten hyvä karsia ja tuoda kartanoon. Kaariina löysi vain hyvin nirkoisesti hillan raakileita. Minulta kului puolitoista tankillista bensiiniä urakkaani.
Paluumatkalla maantiellä oli nuoria lonttoposkisia miehiä ojan heinän niittopuuhissa. Olivat Kuusamosta ja isäni tuli heti mieleeni sotaretkensä kuvista. Kaverit syövät varmaankin harvoin, mutta polttavat sen sijaan tupakkia. Näinhän veteraanikin teki, kun oli nuori, eikä lihonut. Tämäpä tässä.
