Jos jättää pois sokerin, vaalean viljan, perunan, riisin, niin kyllä silkkaa ruista sisältävällä leivällä ja kaurapuurolla edelleen pysyy tuhdissa kunnossa ja lihoo lisääkin.
En siis tunne herkästi nälkää, mutta en kai myöskään kylläisyyttä.
Tuosta ensimmäisestä en voi kuin todeta, että toki, jos niitä vetää kohtuuttomasti niin varmasti lihoo. Jos vaihtaa järjelliset annokset terveellisempiin, niin sopii koettaa. Näillä mitä syömme on vaikutusta siihen, mitä suolistobakteerimme saavat ravinnokseen ja millainen porukka siellä pärjää.
Tuosta toisesta, että ei limuja, sipsejä, karkkeja tai edes niiiiin terveellisiä pähkinöitä tarvita lihomiseen. Tosin moni laihtuu kun jättää ne pois mutta silloin siis niitä on nautittu. Moni aivan oikein ja totta pitää syömisestä ja kerran keksitään takuulla perintötekijä joka säätelee ruokahalua. Eli asiaan on yhden helpompi vaikuttaa kuin toisen.
......................
Jos on tarpeen vähentää painoa niin kyllä se on korvien välistä pohjimmiltaan kiinni. Oman suhtautumisensa siihen ruokanautintoon voi ajatella moneen kertaan, sillä toisinaan asiat ovat niin yksinkertaisesti että lihoohan sitä, jos syö enemmän kuin kuluttaa.
...............
Itse rupesin tästä ns avautumaan, kun itselläni tilanne oli mennyt niin torveksi etten enää syönyt enkä silti laihtunut. Ihmettelin kuinka ne keskitysleireillä laihtui mutta eihän niitten annettu istua tai makoilla tai liikkua vain silloin kun ei sada vettä. Nehän raatoi pakkotyössä.
............................
Tämä toinen vaihtoehto, jossa ruokahalu katoaa, ei ole niinkään harvinainen ohjatun painonpudotuksen komplikaatio, mutta vaarallinen se on. Kun tästä alkaa vielä pudottaa painoa, saattaa menettää lihaksensa, ja sen tähden liikunta olisi se avain jolla tämä lukko aukeaa.
............
Mietin suuresti, ja epäilen kokemuksen ja muistojen tähden, että olisi ihmisiä joilla ne kilot karisee kun. he liikkuvat ja semmoinen olisi heillä se tyyli ollut kautta elämän kulun. Eli eivät nämä ole yksinkertaisia asioita.
Sen takia mietin, miten siistiä olisi nyt saada duunata terkkarissa, tehdä vaikka valikoidusti näitä ruokavaliojuttuja vähän niin, että mitä potilas toivoo, mikä on hänen historiansa, ja juuri päästä jumputuksesta kokonaan eroon: Joo mutta kun mulla on kyllä ja kun minä en koskaan. Ja kai minä tiedän parhaiten kun minulla aina. Niin, niin, mutta jätetäänkö tähän vai toivotko jotain? Ellet, niin sitten kai voidaan katsoa, että terveys säilyy juuri sinun ehdoillasi?
Kun mikään ei jokaisen kohdalla toimi niin kuin. ”minulla aina”.
...........................
Ja vielä niinkin, että voisko, siis päästäiskö kerran asiasta puhumaan ilman varautunutta ” ei tämä ole minun syytäni” suhtautumista yhtään mihinkään. Kai tässä on nähty ja koettu itsekin kaikki, koko värisuora, mutta kun se on niin turhaa. Kaikki vaikuttaa kaikkeen ja niin monin tavoin, ja vissiin se muutoshalukkuuskin on peritttyä.
.............
Kun käytiin sitä skabaa, kokeilin itse voinko ajatuksella vaikuttaa ruokahaluun ja mielitekoihin.
Kyllä voin. Eihän tämä nyt ole kuin yksi ajatus yhdestä pienestä teemasta jolla ehkä on terveysvaikutuksia, eikä tätä nyt hyödytä ottaa niin tärkeästi. Minun täytyy kumminkin laihtua.
Siis liikkua, ettei lihakset mene menojansa aivan vielä.