Kirjoittaja Aihe: Suomen presidentin vaalit osa , olikohan kolme. No uusi mies turhaan virkaan k  (Luettu 7818 kertaa)

0 jäsentä ja 2 Vierasta katselee tätä aihetta.

Poissa karjalaisenkyösti

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 5163
Jos käy ilmi, että vaalien voittaja toimiikin vastoin niitä lupauksia, joilla on saanut äänestäjät puolelleen, demokratiaan kuuluu oikeus ottaa voimakkaasti kantaa.

On hyvä ymmärtää, että demokratiassa mikään puolue ei voi toteuttaa kaikkea sitä, minkä puolesta lupaavat yrittää toimia.
Diktatuurissa ei ole tätä ongelmaa, siellä puolue voi toteuttaa kaikki lupauksensa, kunhan lupaa asioita, jotka ovat diktaattorin vallassa.

Ja sitten sivuraiteelle, joskus koen eri tahoilla tämänkin havaitsevani:
Demokratiaan kuuluu myös oikeus vääristellä asioita ja suoltaa disinformaatiota.
Näin pitääkin olla mutta olisi suotavaa, että kaikkia oikeuksia ei käytettäisi.
Demokratiaan kuuluu myös oikeus vastustaa demokratiaa ja toimia sen eteen, että yhteisö muuttuisi diktatuuriksi.


Poissa karjalaisenkyösti

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 5163
Oppositio on vahvasti sitä mieltä että hallitus ei ole kykenevä kaikilta osin.

Onkohan tänä koskaan Suomen historian aikana ollut jotenkin toisin?

Poissa karjalaisenkyösti

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 5163
Stubbin kyllä pitäisi kyllä ajatella ennen kuin avaa suunsa.
Eilenkin A-Studiossa vastasi kieltäytyvänsä vastaamasta Putinin onnittelusoittoon, jos hänet valittaisiin Suomen presidentiksi.
Missä ovat ne Stubbin suuresti itse mainostamat taidot diplomatiassa ja kansainvälisessä politiikassa?
Presidentti Niinistöllä on ainakin kuuma linja aina auki itään ja länteen. Hän soitti monesti itse Putinille, kun Putin alkoi koota joukkojaan Ukrainan rajoille.
Yritys vaikuttaa Putiniin oli ainakin hyvä vaikka se ei onnistunutkaan.

Jos Putin soittaisi nykytilanteessa Niinistölle, oletko sitä mieltä, että hän vastaisi puheluun?

Poissa karjalaisenkyösti

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 5163
Se, että en lähde kaikkiin parjauskampanjointeihin mukaan ei tietysti automaattisesti tarkoita sitä, että olen jonkun täällä parjatun tai halveksitun ihmisen vankkumaton kannattaja.

Ennemminkin minua ärsyttää se, että annetaan mopojen karata käsistä ja silti kuvitellaan, että istutaan tukevasti mopojen satuloilla.

Yritän vain välttää sitä, että rupeaisin liikaa pitämään omaa mielikuvitustani faktana.
Toivoisin näkeväni monia muitakin, jotka jakavat tämän  tavoitteen kanssani.


Paikalla Pena

  • Nettitoimikunta
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 22080
Yritän vain välttää sitä, että rupeaisin liikaa pitämään omaa mielikuvitustani faktana.

En näe, että nämä olisivat vastakkain. Mielipide on eri asia kuin mielikuvitus. Sen oikeutus riippuu siitä, miten pätevään tietoon se pohjautuu. Tieto taas on muuakin kuin faktoja. Se on eri vaihtoehtoisten seuraamusten ennakointia ja arviointia (faktahan tarkoittaa sitä, mikä on jo toteutnut). Nykyinen hallituksemme on selvästi valinnut kantojensa perustaksi elinkeinoelämän laskelmat ja päättänyt jättää huomioimatta huono-osaisimpien elämään ennakoidut heikennykset.

Poissa öppiäinen

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 6340
Ovatko minun kirjoitukseni suuttumusta aiheuttavia?
Voin yrittää tehdä parannusta, jos ne kohtuuttomasti harmittavat.

Eihän siitä kysymys ole, että suututtaisit!
Kanssasi vain ollaan eri mieltä.
Nämä ovat eri asioita.

(ChatGPT-uskosi kyllä himpun verran suututtaa. Pitääkö sitä tuubaa tännekin suoltaa? Etsi aitoja lähteitä!)

Jotkut retoriset keinosi voivat ärsyttää, mutta entä sitten? Sitähän se ihmisten kanssa tapaa olla.

Eniten minua harmittaa, että ajatuksesi ovat mitä ovat. Ne eivät sillä muutu, että suljet suusi. Tietysti kaikkien pitäisi ajatella asioista oikein eli samalla tavoin kuin minä ajattelen. Mutta en halua rajoittumalla vain samoin ajattelevien kuplassa viestintään harhauttaa itseäni uskomaan, ettei toisella tavoin ajattelevia olisi.


Mä mitään usko... kunhan kysyn vaan.

Poissa Riitta-mummi

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 33812
Tänään ovat presidenttivaaliehdokkaat olleet Radion haastattelussa josta kuvaa juuri hetki sitten nähtiin YEn uutisissa.

Olisipa Alex Stubb nähnyt äänensä ylimielisyyden lisäksi suorastaan vastenmielisyyttä ilmaisevat ilmeensä. Oli kysymys presidentin tavasta kokea jos Putin soittaa .

Pekka Haavisto suhtautui kysymykseen konfliktien kokeneen neuvottelijan taidolla, rauhallisesti. Samaa en sanoisi Alex Stubb´n vastauksesta. Ei hallinnut itseään.

Kuva paljastaa enemmän kuin sanat.
Elämän näen pientareelle piirtyvän...
Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän;
Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran      (Kaija Pispa)

Poissa karjalaisenkyösti

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 5163
Olisipa Alex Stubb nähnyt äänensä ylimielisyyden lisäksi suorastaan vastenmielisyyttä ilmaisevat ilmeensä. Oli kysymys presidentin tavasta kokea jos Putin soittaa .

Eräs tuttavani kertoi, että eräissä vaaleissa hän äänestyskopissa valitsi ehdokkaansa ehdokkaan naaman perusteella.

Suosittelen arvoisille foorumin kommentaattoreille arpakuution käyttöä. Kun katsotte vaalikeskusteluja ja tulee mieleen kysymyksiä ihmisen todellisista motiiveista ja salaisista ajatuksista tai piilossa olevista aikeista, niin ratkaiskaa asia mieluummin  näin: olikohan tuo ehdokas ylimielinen? Jos tulee 1 tai 2 niin on, muussa tapauksessa ei ole.
Eli negatiiviselle vaihtoehdolle annatte vähemmän numerovaihtoehtoja, kuin positiiviselle.

Ei siis muuta, kuin arpakuutio vain ahkeraan käyttöön seuraavaan vaalikeskusteluun ja sitten vain tekemään sen pohjalta analyysia eri puolille, kuten tälle foorumille.
Saisimme piirun verran korkeatasoisempaa ja luotettavampaa analyysia vaaleista tällekin foorumille.



Paikalla Pena

  • Nettitoimikunta
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 22080
Suosittelen arvoisille foorumin kommentaattoreille arpakuution käyttöä. Kun katsotte vaalikeskusteluja ja tulee mieleen kysymyksiä ihmisen todellisista motiiveista ja salaisista ajatuksista tai piilossa olevista aikeista, niin ratkaiskaa asia mieluummin  näin: olikohan tuo ehdokas ylimielinen? Jos tulee 1 tai 2 niin on, muussa tapauksessa ei ole.

Onkohan sinulla, Kyösti, vaikeuksia lukea lähimmäistesi sanattomia viestejä, asentoja, eleitä ja ilmeitä? Kaikilla ei ole samanlaista taitoa. Ne ovat kuitenkin ihan oikeaa viestintää. Kun sanallinen ja sanaton viesti ovat ristiriidassa keskenään, monet luottavat perustellusti siihen sanattomaan.

Kätketyt aikeet pysyvät piilossa, mutta se voi joiskus olla ilmeistä, että niitä kuitenkin on olemassa.

Poissa Riitta-mummi

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 33812
Taas en ymmärtänyt. Sano suoraan mitä oli mielessä.

Rehellisen ihmisen kasvot kertovat, joskus salatuitakin asioita.  Piinkovalla ihmisellä voi olla naamio joka peittää melko vahvasti, kuten Putinilla on. Mutta se on naamio ja kertoo jotakin itsessään.

 Minä näin voimakkaan ylimielisyyden Stubbin kasvoilla ja eleissä. Ehkä se on jossakin syvällä hänessä aina. Yleensä hän on enemmänkin hassutteleva.

Pekka on joskus kärsimätön. Sen hän on kertonut itse, mutta näkyyhän sekin.

Jos ei näe, niin sitten ei näe.
Elämän näen pientareelle piirtyvän...
Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän;
Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran      (Kaija Pispa)

Paikalla Pena

  • Nettitoimikunta
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 22080
Minä näin voimakkaan ylimielisyyden Stubbin kasvoilla ja eleissä.

Stubb seisoo kuvissa usein takakenossa ja kädet puuskassa. Niin seistään, kun halutaan pitää etäisyys toisiin, torjua läheinen yhteys.

Poissa Riitta-mummi

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 33812
Sinäkin näet ja tiedät mitä kehonkieli kertoo. Mika Aaltolalla on sama asento useimmiten. Onko se myös pelkoa ?
Elämän näen pientareelle piirtyvän...
Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän;
Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran      (Kaija Pispa)

Poissa karjalaisenkyösti

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 5163
Onkohan sinulla, Kyösti, vaikeuksia lukea lähimmäistesi sanattomia viestejä, asentoja, eleitä ja ilmeitä?

Minulla toimii myös kuudes aisti. Kukaties paremmin, kuin ihmisillä keskimäärin.
Ihmisen olisi ymmärrettävä mikä kuudes aisti on ja ymmärrettävä sen luonnetta ja ominaisuuksia kuin myös sitä, mihin tuota aistia voi käyttää ja mihin se ei sovellu.
On myös hyvä olla toimiva arviointikyky sille, mikä osa tuon aistin tuotoksista on julkaisukelpoista ja mikä ei.

Poissa Rajan poika

  • kyselevällä mielellä
  • Viestejä: 509
Minulla toimii myös kuudes aisti. Kukaties paremmin, kuin ihmisillä keskimäärin.
...
On myös hyvä olla toimiva arviointikyky sille, mikä osa tuon aistin tuotoksista on julkaisukelpoista ja mikä ei.

Tosiaan, yritäpä käyttää sitä arviointikykyä  :023:

Poissa karjalaisenkyösti

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 5163
Tosiaan, yritäpä käyttää sitä arviointikykyä  :023:

Huomautuksesi on oikea.
Jotta aiheellisesta huomautuksestasi olisi enemmän hyötyä, niin kertoisitko minulle tarkemmin vaikkapa yhden esimerkin, jossa julkaisin kuudennen aistini tuotosta ja mikä siinä meni vikaan.
Ihminen on sokea joillekin itsessään oleville piirteille, tästä syystä tarvitsisin hivenen kongretiaa.
Kerro, siis jos oli jotakin, jos ei ollutkaan, niin ei sitten tarvitse kertoa.
« Viimeksi muokattu: 07.02.24 - klo:09:35 kirjoittanut karjalaisenkyösti »