Körttifoorumi

Keskustelu => Yleinen keskustelu => Aiheen aloitti: Riitta-mummi - 30.11.22 - klo:10:09

Otsikko: Kotikokki X
Kirjoitti: Riitta-mummi - 30.11.22 - klo:10:09
Tänään kuoriperunat ja pannusiiat punajuurisalaatin ja ruisleivän kera. Juomme yleensä vettä tai kaurajuomaa.

Oli tarkoitus tehdä 1. rosolli, mutta porkkanat puuttuivat. Se asi korjataan ja lauantaina sen yhdessä teemme. Meillä siihen tulee myös silliä ja ripaus sipulia.

Kinkkua ei syödä ennen aattoa, eikä lihaa juuri enää muutoinkaan kuin leikkeleenä joskus.
Otsikko: Vs: Kotikokki X
Kirjoitti: Mauno - 30.11.22 - klo:13:45
Lahden Kilpiäisissä valmistui pyttipannua. Lisukkeena erikseen mustatorvisieniä. On rakas poikani, yksi neljästä, Annansa kanssa myös syömässä, kun ovat meillä muutaman päivän.

Samalla jo hahmottelen sunnuntain iltapäivää ja Lahden körttiseuroja. Sinne olen luvannut kahvit ja kinkkuleivät ja aion olla sanani mittainen mies. Aikataulusta tulee tiukka, koska lauantaina vielä vaimon sisarusten avec kokoontuminen Tampereen ruokaravintolassa ja jäähallissa.

Tervetuloa sunnuntaina vuoden viimeisiin körttiseutoihin Lahteen!
Otsikko: Vs: Kotikokki X
Kirjoitti: luterilainen - 30.11.22 - klo:15:23
Tänään meillä oli ruokana soijapataa ja perunoita.  :icon_xmaslol:
Otsikko: Vs: Kotikokki X
Kirjoitti: Viisveisaaja - 30.11.22 - klo:15:49
https://www.youtube.com/watch?v=0qanF-91aJo&list=RDWrAV5EVI4tU&index=12
Otsikko: Vs: Kotikokki X
Kirjoitti: Viisveisaaja - 30.11.22 - klo:21:51
Ohoh mites tää pakana musiikki tänne tuli!
Otsikko: Vs: Kotikokki X
Kirjoitti: luterilainen - 01.12.22 - klo:15:26
Tänään meillä oli ruokana silakkaa ja perunoita.  :icon_xmaslol:
Otsikko: Vs: Kotikokki X
Kirjoitti: Pena - 01.12.22 - klo:15:37
Tänään meillä oli ruokana silakkaa ja perunoita.

Kun keskustelun otsikko on Kotikokki eikä esimerkiksi Ruokapöytä, olisi kiva tietää, miten ruokanne oli valmistettu. Mainitsin jo aiemmin, että silakka ja perunat ovat vain raaka-aineita. Niistä saa aikaan monenlaista. Vaikka tällaista: https://www.is.fi/ruokala/resepti/art-2000001005437.html
Otsikko: Vs: Kotikokki X
Kirjoitti: luterilainen - 02.12.22 - klo:15:38
Tänään meillä oli ruokana perunaporkkanamuussia ja paistettua tofua.  :icon_xmaslol:
Otsikko: Vs: Kotikokki X
Kirjoitti: Riitta-mummi - 02.12.22 - klo:15:54
Neljän jälkeen maistamme äsken tekemäämme rosollia.

Riitan ja Matin rosolli:

1 prk  punajuurikuutioita säilyketölkistä
3 isoa keitettyä porkkanaa
2 pientä keitettyä perunaa
1 pienenpieni sipuli
2 omenaa
4 palaa silliä silputtuna
n, 10 etikkakurkkusiivua
1 tl suolaa
kolme ripausta valkopippuria

On kiva kun punajuuria saa valmiina kuutioina. Se on keljuin tehdä itse. Kaikki aineen leikataan pieniksi kuutioiksi ja mausteet sekaan. Sekoitellan ja jäähdytetaan parin asteen pakkasessa parvekkeella.

Smetaanaa laitamme annoksen päälle. Muutama nakki kuumenetaan kaveriksi.

Siinä iltaruoka + pop-corneja joita kohta valmistan.
Otsikko: Vs: Kotikokki X
Kirjoitti: luterilainen - 03.12.22 - klo:15:55
Tänään meillä oli ruokana kalakeittoa.  :icon_xmaslol:
Otsikko: Vs: Kotikokki X
Kirjoitti: Riitta-mummi - 03.12.22 - klo:17:16
Pastaa kahdesta laadusta, siihen juustoraaste ja jauhelihakastike naudasta.
Tein omatekoisen paprika-sipuli säilykkeen.

3 suippopaprikaa pieninä siivuin
1 iso sipuli palasina.

Keitinliemi:
1 dl sokeria
1 dl öljyä
1 tl suolaa
pari ripausta valkopippuria
pieni loraus punaviinietikkaa
tilkka vettä
yrttejä kuivattuna ( jotakin )

Keitin pienellä lämmöllä 15 min ja sen jälkeen jätin hautumaan kannen alle 30 min. Purkitin ja jäähdytin parvekkeella, että ehti jauhelihasoosin ja pasta kaveriksi. Maistui vahvasti Unkarilta. :icon_rolleyes:

Nämä syötiin päivällä, äsken pelkkää rosollia. Se on todella hyvin onnistunut. .

Olen paahtanut popcorneja tv-namiksi.
Otsikko: Vs: Kotikokki X
Kirjoitti: Pena - 04.12.22 - klo:07:18
Tänään meillä oli ruokana kalakeittoa.

Lohisopassa on kaksi koulukuntaa, kirkas ja maitoinen. Kotkalaisena arvostan kirkasta. Ilokseni sellaista tarjottiin taannoin Kaamasessakin.
Otsikko: Vs: Kotikokki X
Kirjoitti: luterilainen - 07.12.22 - klo:16:31
Tänään meillä oli ruokana soijapataa ja perunoita.  :icon_xmaslol:
Otsikko: Vs: Kotikokki X
Kirjoitti: Pena - 07.12.22 - klo:16:51
Tänään meillä oli ruokana soijapataa ja perunoita.

Oliko soija paloina, suikaleina vai rouheena? Mitä padassa oli soijan lisäksi? Oliko ruoka suomalaisittain vai jonkin muun kulttuurin tappan maustettua? Oliko perunat keitetty vai paistettu - pannulla vai uunissa - kokonaisia, lohkoja, suikaleita vai muhennosta?
Otsikko: Vs: Kotikokki X
Kirjoitti: Leena - 08.12.22 - klo:03:12
Tänään meillä oli ruokana soijapataa ja perunoita.  :icon_xmaslol:

 :eusa_pray:  Aamen! Hän nauttii  jokapäiväosen soijansa padasta kera perunain hurskaasti alatiematoskerjäläíshenkisyysarmonvilausodotukset ammoin hyljänneenä kasteenarmopelastusepävarman körttiläisestä  lahkohenkisyydestä vapautuneena (kai arveluni mukaan) ainoan oikean uskon ja tien löytäneenä siis,  totuudenlöytäneen puhtaalla sydämellä, arveluni  mukaan sen vaaleapaahtoiseksi puolison valmistettua (tai sitten ei)  kuitenkin aina tummuutta kavahtaen vailla ystäväväkeä.

Hän ei tiedä  muuta, vaimo jonka minulle annoit,  antoi ja minä söin?   :eusa_pray:
Otsikko: Vs: Kotikokki X
Kirjoitti: Pena - 08.12.22 - klo:08:14
Hän ei tiedä  muuta, vaimo jonka minulle annoit,  antoi ja minä söin?

Aamen. On parasta syödä kiltisti, mitä lautaselle laitetaan. Parempi on tossun alla kuin taivasalla.
Otsikko: Vs: Kotikokki X
Kirjoitti: luterilainen - 08.12.22 - klo:13:17
Aamen. On parasta syödä kiltisti, mitä lautaselle laitetaan. Parempi on tossun alla kuin taivasalla.
Aamen! Juuri näin.  :icon_xmaslol:
Otsikko: Vs: Kotikokki X
Kirjoitti: Pena - 08.12.22 - klo:14:15
Aamen! Juuri näin.

Eri asia sitten on, kiinnostaako ketään seurata päivästä toiseen samana toistuvaa ruokalistaa, kun kiltti aterioija ei uskalla kysyä kotikokkinsa reseptejä.
Otsikko: Vs: Kotikokki X
Kirjoitti: luterilainen - 08.12.22 - klo:17:07
Tänäänkin meillä oli ruokana perunoita ja paistettua tofua.  :icon_xmaslol:
Otsikko: Vs: Kotikokki X
Kirjoitti: Pena - 08.12.22 - klo:18:33
Tänäänkin meillä oli ruokana perunoita ja paistettua tofua.

Jospa ilmoittaisit vasta sitten, kun on jotain muuta.  :003:
Otsikko: Vs: Kotikokki X
Kirjoitti: Riitta-mummi - 09.12.22 - klo:11:43
Jouluruokien hankinta käynnistyi jo pari viikkoa sitten. Prisman tarjous lanttu- ja porkkanalaatikoista oli ohittamaton paikka. Ne on pakkasessa, johon laitan tänään graavilohen, kunhan ensin sen valmistelen. Silliä on jo ravintolapakkauksessa sekä rosolliin, että sillisuttuun. Viimemainittu on kalaherkku jonka Mauno minulle joululahjoitti kymmenisen vuottasitten.

Tänään ostin isot tölkit punajuurikuutioita ja suolakurkkusiivuja. Omenia on, ja lisää ostetaan jouluksi hedelmätarjottimelle.  Rosollitarpeet alkavat olla kotona.

Kinkku ostetaan niin lähellä aattoa, että se saa saman tien alkaa sulaa, ja sitten aatonaattona kypsymään. Sen jälkeen tuuvinki uuniin.

Juustot on vielä kaupassa, mutta joulupipareita ja suolakeksejä on, samoin torttutaikinaa ja luumuhilloa.

Kakku-puoli ei juuri kiinnosta. Joulupäivänä olemme koko suku kakkukahveilla Vesivehmaalla.

Lahjatkin ostin tänään, ne viimeiset.  Joulu voi tulla. Nyt alan levätä ja kerätä voimia ja parannella selkää jotta pyhät sujuisivat vaivoitta.

Ai niin, huomena ostan Tuoppi-uutetta ja sokeria.  :039:
Otsikko: Vs: Kotikokki X
Kirjoitti: Pena - 09.12.22 - klo:15:39
Teetkö rosollin kastikkeeksi punajuurella värjättyä kermavaahtoa? Lapsemme kutsuivat sitä pienenä vaahtokylvyksi. Voi olla, että kutsuvat vielä aikuisinakin.
Otsikko: Vs: Kotikokki X
Kirjoitti: luterilainen - 09.12.22 - klo:16:20
Tänään meillä oli ruokana pinaattikeittoa.  :icon_xmaslol:
Otsikko: Vs: Kotikokki X
Kirjoitti: Pena - 09.12.22 - klo:16:41
Tänään meillä oli ruokana pinaattikeittoa.

Kelluiko soppalautasella keitetyn kananmunan puolikas? Mielestäni se kuuluu pinaattikeittoon.
Otsikko: Vs: Kotikokki X
Kirjoitti: Leena - 09.12.22 - klo:20:45
Tarvii osata keittää kananmuna ja kun se yleensä kuoritaan, haastetta riittää.   :003:
Otsikko: Vs: Kotikokki X
Kirjoitti: Pena - 09.12.22 - klo:21:34
Tarvii osata keittää kananmuna.

Se onkin tarkkaa, kun makuja on monta sen kovuuden suhteen. Tiedän, että erään kuoromatkan aamiaisvuorot johtivat tenorien ilkeilevään viittaukseen bassojen löysistä munista.
Otsikko: Vs: Kotikokki X
Kirjoitti: Riitta-mummi - 10.12.22 - klo:10:19
Tänään laitoin lounaaksi lohisopan, kirkkaalla liemellä josta Mattikin pitää ebemmän.

Koska ostin myös silakkafileitä, laitan ne illemmalla uuniin ruukuun tomaatin, sipulin, valkosipulin, suolan ja pienen öljytipan kera.  Ehkä tipautan myös valkoviinietikkaa ja valkopippuria.

Siitä syödään sekä perunan että ruisleivän kanssa niin kauan kuin sitä riittää.
Otsikko: Vs: Kotikokki X
Kirjoitti: juhani - 10.12.22 - klo:14:37
Minä olen laittanut kaikki ruoat pöytään kaikkina aikoina. Paitsi nyt kun rakkain mylady laittaa jouluista lanttu- ja porkkanalaatikkoa.  Mutta minulla on tärkeintä; armolahja maistamiseen jo illan suussa. Mutta en minä syö.
Otsikko: Vs: Kotikokki X
Kirjoitti: Riitta-mummi - 10.12.22 - klo:16:04
Mausteiden ja maun maisteleminen onkin kokin yksi tärkeimmistä tehtävistä. :023:

Moni ei maista muuta kuin suolan. Ja jos sitä on liian vähän sitä tupsutetaan pöydässä annoksen päälle. Olen nähnyt, kotona ja kylässä.

Otsikko: Vs: Kotikokki X
Kirjoitti: juhani - 10.12.22 - klo:17:16
Niin tämä on kokin ja mm. apumiehen maistelu porkkana- ja lanttulaatikosta. Ne kaikki on tärkeimpiä. Mm. suola, siirappi, valkopippuri, vesi, muskottipähkinä jne.
Otsikko: Vs: Kotikokki X
Kirjoitti: Riitta-mummi - 10.12.22 - klo:18:05
Lanttulaatikon tuoksu on samaa kuin Joulu !
Ja ripaus muskottia on maun juju, mutta vain ripaus. Muskotti on myrkkkyä jos liikaa laitat.

Porkkanaalittokin pitää olla, mutta ei enää maksalaatikkoa jouluna. Molempia jää aina yli, ja niitä on sitten moneksi päiväksi kyllästymiseen asti.

Samoin kahvileivistä ei meillä enää välitetä kuin tortuista. Vieraita varten ostan hedelmäkakkua.

Homperskatkin jäävät leipomatta nyt, mutta ehkä joskus vielä...
Otsikko: Vs: Kotikokki X
Kirjoitti: luterilainen - 10.12.22 - klo:18:44
Tänään laitoin lounaaksi lohisopan, kirkkaalla liemellä josta Mattikin pitää ebemmän.
Tänään meilläkin oli ruokana kalakeittoa.  :icon_xmaslol:
Otsikko: Vs: Kotikokki X
Kirjoitti: Viisveisaaja - 10.12.22 - klo:18:55
Tänään meilläkin oli ruokana kalakeittoa.  :icon_xmaslol:

Ihan parasta.

Markun kalakeitto resepten.

Otetaan ahvenet, joko omasta verkosta tai naapurin katiskasta.

Keitetään kaloja ja perunoita, otetaan ahvenet ulos siivilällä ja aletaan perkaamaan ne, siis nahka tai kuori pois affen ja ruodot ja kalat takaisin keittoon, siitten raaka sipuli ja vihannekset mukaan ja pippuri ja lopuksi kuin on paljon vettä, niin maitoa yksi kolmas osa ja kermaa yksi 5 osa tao jotain.
Pippurit kokonaisia mustia. En nyt tiedä mutta jotenkin noin.

Äitini kalakeitto ennen kun kuolen yksi kerta vielä ja kuolen onnellinisena.
Otsikko: Vs: Kotikokki X
Kirjoitti: Riitta-mummi - 10.12.22 - klo:19:18
Lohi ainakin kypsyy niin nopeasti että en sitä varsinaisesti keitä. Jos on file´ruodolla kiehautan sen suolatussa vedessä tillinvarsien, sipulin  ja pippureiden kanssa. Jäähdytän kalan.
Laitan perunat ja porkkanat liemeen kiehumaan ja kalan vasta kun ne on kypsyneet.
Olen perannut kalan lihat niin, että ne tarvitsevat vain 3 -4 min kuumassa keitossa.Silloin palat pysyvät koossa. Maustaminen on mielen mukaan. Minä tykkään kermasta, muuta Matti enemmän kirkkaasta. Tilliä pitää olla runsaasti. Sitruunapippuria ja valkopippuria kumminkin. Joskus lisään kirkasliemiseen liemeen lautaselle smetanaa ja /tai sitruunamehua hiukan.

Ahvenista ei minulla ole juuri keittokokemusta. Pannussa on paistettu ne harvat jotka olemme saaneet. Ja pienet lahja-ahvenet pilkkimiehiltä olen laittanut ahvenkukkoon. :039:
Otsikko: Vs: Kotikokki X
Kirjoitti: Riitta-mummi - 22.12.22 - klo:10:19
Kinkku suli hitaasti parvekkeella, mutta on yhä sisältä kohmea. Tökkäsin lihamittarin sisälle, niin havaitsin sen.
Se saa olla huoneenlämmössä huomiseen, jolloin se pannaan uuniin.
Tuuvinki esivalmistetaan huomena illalla. SEn imeltyminen on ongema. Pitäisi olla 55- 60 asteinen tila. Löytyy kyllä sauna, mutta itse emme edes sauno enää.
Kylppärin lattialämmön avulla se ehkä onnistuu.  :102:
Toista oli ennen kun oli leivinuuni, niin sen päällä se sujui hyvin lämmityksen jälkeen.

Rosolliaineet on pilkottu, mutta ei vielä sekoitettu, aattoaamuna vasta.

Smetanasillin tein jo, sillä sitä syödään tänään keitettyjen perunoiden ja porkkanoiden kanssa. Ruisleipää, juustoa ja kaurajuomaa.

Kaikki alka olla jo laakumissa, kun on useita lajeja vähennetty. Etenkin kahvileipiä ei ole kuin pullaa, pipareita ja torttuja sitä mukaa lun niitä tarvitaan, suoraan uunista.

Ei ole kunnollista tuo Prisman saksalainen englantilainen hedelmäkakku.  Se on murenevaa ja liika rasvaistakin.
No, ei haittaa, sillä varsinaiset joulukahvit juodaan vanhemman tyttären luona joulupäivänä.
Otsikko: Vs: Kotikokki X
Kirjoitti: Leena - 22.12.22 - klo:10:24
Neuvokaas vähän.  Kun hankin punajuuret esikypsennettyinä, ja uunijuureksia meinaan laittaa,  niin pitääkö porkkanat ja perunat ja sipuli kanssa vähäsen keittää puolipehmeiksi? 

Onhan se sähkön säästöä kun uunia ei tartte pitää niin pitkää aikaa lämpimänä, mutta toden totta nyt olen hukassa noitten muitten kanssa.  Onks tietoo?
Otsikko: Vs: Kotikokki X
Kirjoitti: Pena - 22.12.22 - klo:11:03
Tietolähteeni suosittelee muidenkin ainesten keittämistä samalle kypsyystasolle.
Otsikko: Vs: Kotikokki X
Kirjoitti: Riitta-mummi - 22.12.22 - klo:14:55
Kyllä. Kaikki joko raakoina tai esikypsennettyinä. Minä en ole koskaan keittänyt punajuuria, vaan laittanut raaoista.

Ethän kai tarkoita etikkapunajuuria, niitä en käytä uunikasviksiksiNiistä tehdään rosollia tai punajuuri-smetanasalaattia.
Otsikko: Vs: Kotikokki X
Kirjoitti: Leena - 22.12.22 - klo:15:25
Riitta-mummin smetanasillin ohjetta jos saisin, ehkä se jo täällä oli, mutten seurannut juuri tätä saittia.  Sitä tosissaan toivoisin saadakseni.
Otsikko: Vs: Kotikokki X
Kirjoitti: Leena - 22.12.22 - klo:15:28
Ei ne on semmosia, vaom esikypsennettyinä raaoista.  Minul oli koko purkki etikkapunajuuria, se on ihan häviksissä, mennyt kai karkuun...  En tajuu... Iso purkki, avaamaton!

On tulossa onneksi valmista rosollia ja sillisalaattia ja silliä on. 

Mitä ihmettä ja kummaa teen sillä kaikella sapuskalla jos siskon sakki ei ennätä sen oopperan perästä syömään!  Voiskohan ne jäädä mut niillä on kaksi koiraa, joista toinen rescuetapaus, joita ei siedä jättää pitkäksi aikaa yksikseen.  Löytäiskö diakoniatyö jotakin varatonta, vaiks yksinhuoltajaa tai pakmolaisperhettä?  Menisin sinne ja kiittäisin avusya ja kirstun pohjaa kaapien vois löytyä kolikoita lahjoihinkin vielä.  Se olis vasta kmivaa, kerran ennen on kehitetty pakolaiskeskukseen joulujuhla olisko seittemän vuotta siitä
 nyt, ostettiin kuusi ja koristeet vietiin ja pikku lahjokja muksuille...   

Én  kyllä lipsu painoprogrammista olkoon vaikka  viistoista joulua.  On niin kivempi laittaa toisille kuin itte mitään ahtaa kupuunsa.  Tai söisinhän minä, mutta kun en nyt vaan syö.  Päättäis edes, mutta se maksaa aina, aina....   
Otsikko: Vs: Kotikokki X
Kirjoitti: luterilainen - 22.12.22 - klo:15:35
Tänään meillä oli ruokana puolisoni valmistamaa aivan ihanaa ja terveellistä pinaattikeittoa.  :icon_xmaslol:
Otsikko: Vs: Kotikokki X
Kirjoitti: Leena - 22.12.22 - klo:15:40
Huh tässä kynttilähämärässä tulee virhei.  Jos ette saa selvää arvatkaa tai kysykää.
Otsikko: Vs: Kotikokki X
Kirjoitti: Pena - 22.12.22 - klo:15:53
Tänään meillä oli ruokana puolisoni valmistamaa aivan ihanaa ja terveellistä pinaattikeittoa.

Minä taas olin puolisoni kanssa ulkona syömässä. Kun Kuusisen Kalamajasta ei saanutkaan lohisoppaa, aterioimme Merikeskus Vellamon ravintolassa, Laakongissa. Leenalle kerrottakoon, että lisukkeena oli uunijuureksia. Kokki oli kiireinen, joten en kysynyt sen kypsentämisestä.
Otsikko: Vs: Kotikokki X
Kirjoitti: Leena - 22.12.22 - klo:16:01
Kun täytin viiskyt ja perhe järjesti aivan ihanat juhlat käytiin siinä kalamajassa.  Hyvää lohta taisin silloin syödä. 
Otsikko: Vs: Kotikokki X
Kirjoitti: Leena - 22.12.22 - klo:16:11
Suunnittelen voitaikinapiirasta luumutäytteellä, luulen etten jaksa nyhvätä niitä torttuja tänä vuonna.  En´hkä siitä tulee yhtä hyvää? 

Suunnittelin että pohja siitä voitaikinasta ja päälle semmoinen reikäinen kansi, tai sitten suikaleita, kahteen vuokaan en tiedä onnistuuko kun en ole ennen kokeillut.  Tämä jouluna en sitten leiponut vaniljaviinereitä enkä ostanut Annas pepparkakor, ne on ihan parhaita,  ja vaari tykkää vaniljapullista, hän ei oikein voi syödä kanelia, syytä en tiedä mutta sellaisia henkilöitä on,.  Sain  kyllä tortuista ihan maukkaita mutta kamala miten suttuisia kun se luumuhillo levisi kaikkialle ja sormista siihen kun koetin nätisti sulkea, meillä ei harrasteta tähtitorttuja.


Onko ajatusta, kuinka pitkään se torttuvuoka täytyy pitää uunissa  Pitäiskö näpertää vaan niitä torttuja, huhhuh. 
Otsikko: Vs: Kotikokki X
Kirjoitti: Riitta-mummi - 22.12.22 - klo:19:38
Riitta-mummin smetanasillin ohjetta jos saisin, ehkä se jo täällä oli, mutten seurannut juuri tätä saittia.  Sitä tosissaan toivoisin saadakseni.

Sen Maunolta saamani esi-isä-smetanasillin eli Sillisutun reseptin olen jo kadottanut, mutta teen sen näppituntumalla:

1 pkt ( 2-3 filettä )ravintolasilliä huuhdeltuna.
1 tölkki smetanaa ( ei se pienin eikä suurin )
1/2 kermaviiliä ( nuukuuttani käytän tätäkin )
2 kovaksi keitettyä munaa, murusina
punasipuli hienonnettuna
ruohosipulia 1/2 ruukkua silppuna
paljon tuoretta tilliä
1 valkosipulin kynsi puristettuna
ripaus sokeria.
( en muista pitikö olla sinappia. En nyt laittanut )

Hyvää se oli kun maisteltiin. :023:
Otsikko: Vs: Kotikokki X
Kirjoitti: öppiäinen - 22.12.22 - klo:23:27
Pistetäänkö ne sillit tuohon smetanasilliiin ihan pieneksi (nehän on pehmeitä ja saa haarukalla vaikka muusiksi) vai vähän isompina paloina?

Näyttää kyllä ihan syötävältä. Minulla on tuttuja, joille voisi maistua. Jos tuon ajaisi ihan tahnaksi niin sillähän voisi vaikka täyttää ruiskuplia?

Minulla kävi kalaonni, löysin punalaputettua kylmäsavulohta.
Otsikko: Vs: Kotikokki X
Kirjoitti: Riitta-mummi - 23.12.22 - klo:00:58
Hyvää aatonaattoa !

Nousin katsomaan kinkun sisälämpötilan ja laitoin sen uuniin koska se oli jo 15 astetta.

Joo, se reseptiohje jäi vajaaksi.

Smetana ja kermaviili notkistetaan ja silputtu silli ja kaikki mauste-aineet sekoitetaan ' sutuksi'. 
Tätä suttua on kiva syödä esim. saaristolaisleivän tai hapankorpun päällä.

Kyllä sen voi tehdä toisinkin. Silli siivuiksi, ja suttu päälle ja kananmuna päälimmäiseksi. Myös tillin ja ruohosipulin voi laittaa koristeeksi.

Nyt uudestaan nukkumaan. Laskin että neljän tunnin päästä alkaa olla aika tarkistaa taas sisälämpö. Saisi olla n. 76-77 astetta.
Otsikko: Vs: Kotikokki X
Kirjoitti: luterilainen - 23.12.22 - klo:14:19
Sen Maunolta saamani esi-isä-smetanasillin eli Sillisutun reseptin olen jo kadottanut, mutta teen sen näppituntumalla:

1 pkt ( 2-3 filettä )ravintolasilliä huuhdeltuna.
1 tölkki smetanaa ( ei se pienin eikä suurin )
1/2 kermaviiliä ( nuukuuttani käytän tätäkin )
2 kovaksi keitettyä munaa, murusina
punasipuli hienonnettuna
ruohosipulia 1/2 ruukkua silppuna
paljon tuoretta tilliä
1 valkosipulin kynsi puristettuna
ripaus sokeria.
( en muista pitikö olla sinappia. En nyt laittanut )

Hyvää se oli kun maisteltiin. :023:
Tulipa mieleen tuota pitkää listaa lukiessani Jeesuksen sanat Martalle: "Tarpeellisia on vähän, tahi yksi ainoa."  :icon_xmaslol:
Otsikko: Vs: Kotikokki X
Kirjoitti: öppiäinen - 23.12.22 - klo:15:17
Tulipa mieleen tuota pitkää listaa lukiessani Jeesuksen sanat Martalle: "Tarpeellisia on vähän, tahi yksi ainoa."  :icon_xmaslol:

Varmaan tarkoitti kahvia.  :kahvi:
Otsikko: Vs: Kotikokki X
Kirjoitti: öppiäinen - 23.12.22 - klo:16:04
Mutta joo, tuossa Martta-kohdassahan Martta sai hääriä kaikessa rauhassa kenenkään häntä siitä moittimatta. Sitten vasta sai pikku muistutuksen, kun vaati, että sisarensa olisi toiminut samalla tapaa kuin hän itse. Ja sitten taas kun Maria oi toimeliaampi sen öljypullon kanssa, huomautuksen saikin Juudas, joka tätä törsäilyä paheksui.
Otsikko: Vs: Kotikokki X
Kirjoitti: 1944 - 23.12.22 - klo:18:35
Meillä saimme juuri kinkun uunista.

Otsikko: Vs: Kotikokki X
Kirjoitti: Riitta-mummi - 23.12.22 - klo:19:06
Onko kuinka painava ?  Meillä on vain 3,5 kg ja siitä on jo vähän syötykin.

Huomena ei sitten puuronsyöjiä tulekaan. Ovat koronassa osa perhettä.

Onneksi sain ajoissa tietää etten keitä 4 litran puuroa, vaan vain kahdelle.
Otsikko: Vs: Kotikokki X
Kirjoitti: 1944 - 23.12.22 - klo:19:32

5,4 kg, koska meitä on viisi syömässä. Pirtin hellan uunissa digit-mittarin arvoon 80 astetta.

Kyllähän tulilaite lujilla on, kun reilu viisi tuntia pikkuliekki tohahtelee. Mutta hella on lujaa tekoa ja sisus on uusittu pari kesää sitten.
Tekijän luulen tuntevani.
Otsikko: Vs: Kotikokki X
Kirjoitti: luterilainen - 24.12.22 - klo:14:49
Joulumässäily on synti, jonka monet varsinkin suruttomat jättävät huomioimatta ja jotkut syövät itsensä sairaalakuntoon.   :icon_xmaslol:

Ylilääkäri Anu Tuomikoski Oulaskankaan sairaalasta tuntee vuosien varrelta useita tapauksia.

- Onhan niitä joskus sattunutkin. Me vähän väestöä varoittelimme etukäteen paikallislehdissä asiasta. Monesti on sappivaivaisia kun on syöty tuhtia jouluruokaa. Maha ei toimi kun on syöty raskaampaa, mitä ei välttämättä normaalisti syödä.

Lähde

Osa mässäilee joulunpyhinä itsensä sairaalakuntoon - ”Kun syödään suolaista ja makeaa ja kohta taas suolaista”
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/201712272200629146


Otsikko: Vs: Kotikokki X
Kirjoitti: öppiäinen - 25.12.22 - klo:02:34
^ Valmistaa vaan niitä yrjöttäviä jouluruokka, niin ei ole sitä vaaraa että tulisi mässäiltyä.
Otsikko: Vs: Kotikokki X
Kirjoitti: Viisveisaaja - 25.12.22 - klo:11:22
Hmm jouluglögi.

Saa taas valittamaan.

Siis jouluruokien valmistus.

Inhokit
Maksalaatikko.
Byäk en saisi syötyä edes kalasnikovilla uhatessa.

Lapsena oli toinen inhokki lipeäkala, vaikka noin muuten rakastan kalaruokia.
Paitsi pakastekaloista valmistettujua.
Virossa aikoinaan baareista sai vain pakastekaloista valmistettuja kalaruokia.Tuntui kun lohikeiton lohet olisi olleet kovia purukumeja.

Mitäs  muuta sitten valittaisi.
Töissä yksi ylimielinen liettualainen.
Seuraavan kerran kun menen hississä hänen kanssaan, niin pieraisen, niin että haisee.

Pankki asiat.
En saa edes puhelinlaskua maksettua täällä, kun laskut vaatii erikoisen norjalaisen tunnistautumisen.
Ja se ei onnistu, ei maksu pankkikortilla, ei nettipankissa.
Voiii hermoromahdus sentään.

Tänäkin jouluna sain palohälyttimen soimaan.
Joka jouluinen perinne, kun teen jouluruokia niin kohta katossa alkaa piipittämään ja naapuri juoksee kysymään onko kaikki ookoo?
Otsikko: Vs: Kotikokki X
Kirjoitti: öppiäinen - 25.12.22 - klo:22:07
^Oliko ribbeä tarjolla? ks. https://fi.wikipedia.org/wiki/Ribbe . Haluaisin joskus päästä maistamaan oikein tehtyä.
Otsikko: Vs: Kotikokki X
Kirjoitti: Riitta-mummi - 26.12.22 - klo:16:02
Ei ollut ribbeä, tavallista hyvää harmaasuolattua kinkkua vaan omatekoisen konjakkisinapin keralla.

Olemme käyneet ilm. Älypään Jouluruoka-peliä pelaamassa.    :039:

Ruokaa jää aika paljon yli kun korona esti ruokavieraidemme saapumisen pöytäämme. Sairaita on Helsingissä kahdessa perheessä ja entisen talomme omistajissa myös.

Kinkku ja rosolli vielä minulle maistuu, mutta laatikot eivät juuri. Kaksi niistä onkin Prismasta eikä oma tuuvinkikaan onnistunut parhaiten.

Suolakalat kyllä maistuisivat, mutta jalat on turviksissa sekä suolasta että paljosta 'jalan päällä' olemisesta.  Kiva kun oli vain lyhyet pyhät !
Otsikko: Vs: Kotikokki X
Kirjoitti: luterilainen - 27.12.22 - klo:13:47
^ Valmistaa vaan niitä yrjöttäviä jouluruokka, niin ei ole sitä vaaraa että tulisi mässäiltyä.
Onneksi heränneellä tummalla ystäväkansalla on mahdollista saada mässäilynhimonsa hallintaan kasteessa armossa ja körttiläisessä vaatimattomuudessa, joka on kokonaan Jumalan työtä.  :icon_xmaslol:
Otsikko: Vs: Kotikokki X
Kirjoitti: Pena - 27.12.22 - klo:13:59
Onneksi heränneellä on mahdollista saada mässäilynhimonsa hallintaan.

Tilalle hän saa vapauden nauttia hyvällä mielellä Luojan monista hyvistä antimista.
Otsikko: Vs: Kotikokki X
Kirjoitti: Riitta-mummi - 27.12.22 - klo:14:16
Ja, onneksi meille on annettu vapaus syömisiemme suhteen.

Ja, onneksi körtit ymmärtävät huumoria. Tosin eivät aivan kaikki taida sittenkään...
Onko huumorikin syntiä ?
Otsikko: Vs: Kotikokki X
Kirjoitti: Pena - 27.12.22 - klo:18:31
Onko huumorikin syntiä ?

Joku sanoi, että on naurettavaa, jos ei osaa nauraa vakaville asioille. Huumori on suhteellisuudentajua.
Otsikko: Vs: Kotikokki X
Kirjoitti: Leena - 29.12.22 - klo:09:08
Tänä jouluna kävi hilpeästi, olin tilannut ruokani ovelta ovelle kuljetuksena ajat sitten ettei tarvi niitä paljon painavia sapuskoita itse roudata, samalla vaivalla saapuivat kynttilät ja lahjamakeiset. 

Noh, totean aatonaattoiltana, etteihän nämä passaa ruokailuni nykytilaan, juuri on tavoite 1 saavutettu ja mieleni siitä hyvä.  En sotke sitä asiaa nyt. Puolitoista kuukautta on mennyt niin hyvin ja se, mikä sotki kylläisyyden tunnetta on  poissa jne jne. 

Olin päättänyt juhlia uuninjuureksin, ja puran laatikoista kalkkunaa, kahdessa muodossa, kypsänä ja raakana (olin luullut onnistuneesti peruneeni sen raakaversion tai siis uunivalmiin)  salaatteja ja kaikenlaista mitä en itse valmista kun valmis on aina hakannut omat versioni yksi nolla. 

Voiei voieu, onneksi oli ensinn kaverini luonani ja sain hänelle osan, hän lupasi sitten tuoda minullekin herkullista kaalikeittoaan hapankaalista, on hyvää. 

Mutta ruokaa on ja on. 

Soitan Hurstille, heillä on jo ihan ylettömästi.  Soitan diakoniaan, oman seurakunnan, heillä on, mikä lie ruokkimisihme, kun on liikaakin ja jakelu päättyy ihan kohta ja jouluaterialle on kaikki kaikkialla saaneet kaiken kiitos vaan.  Mutta kun ne minut muisti ottivat numeroni ylös ja käy tasan kuten arvasin kyllä.

Puhelin soi sarjaa viittä vaille, joku yksinhuoltaja kera monen lapsen pyytänyt jotain sapuskaa joulupöytään, näitähän köyhiä hesassa on minä niitä tiedän ja olen tavannutkin.  No ei kun soittoa tänne ja minä kiidättämään ruokia sinne niitten toimitilaan ennen kuin sulkevat. Nyt harmitti ettei ollut kinkkua, siitäm olisi lapset tykänneet, ja lopulta, eipä siitä isolle perheelle niin paljon mitään..... mutta hävikkiä ei tullut. 

Keittelin perunaa ja porkkanaa puolikypsäksi kun punajuuretkin oli sitten seuraavaksi ja asetin ne terassille jossa oii tilaa ja kylmä kyllä.  Kun puolivälissä on lasi,  ei siihen etuosaan sada luntakaan eikä vettä. 

Kun aattona haen kasvikseni, ovat ne siististi kadonneet.  Tyhjä vuoka on puhdas mutta täysin tyhjä.,  Joku paikallinen eläin on juhlinut kunnolla, ehkä jänis joka as uu poikineen meidän pihassa tai citykettu tai rotta,  joita naapurini niin pelkää että kesällä luuli peltomyyrää rotaksi. 

Noh, minä keittelemään uusia, onneksi perunaa oli, enkä niin porkkanasta välitä, ja punajuurethan säästyi kokonaan. 
 
Nämä paloiteltuna vuokaan  (pesin sen)
punajuurten päälle vähän sinihomejuustoa ripoteltavassa muodossa
punasipulia siivuina

ruoksöljyä minulla virginoilia vähän suoklaa
musta-  valko- viher- kaikkia pippureita pippurimyllystä (ihana joululahja jonka joskus sain)
pehmeäksi paistetuna

eli olivat noin 200 asteessa uunissa aika kauan noin tunnin ainakin
ja päälle  smetanaa

tämän kanssa smetanasilliä,  ohje Riitta.mummin kts edeltä  sienisalaattia ja savukalasalaattiä säästeliäästi osa tai puolet meni diakonian valioni tähden


Että oli hyvää.

Mielistyin niin uunijuureksiin että niitä tulen nauttimaan jatkossa jos elää saan, monesti ja skä kuumana että kylmänä, sillä vuokaan mahtui kahden päivän annos ja kokeilin kylmänä, hyvää oli.   

Minä suosittelen kaikelle kansalle tästedes uunijuureksia jos eivät entuudesta tunne kuten tosin epäilen, täällä on hyviä ruokaohjelita efitoten Riitta-mummilta jolta edelleen toivon niiden keräämistä kokoon ja kustanyajalle läheyttämistä,  ruokakeittokirja olisi tarpeellinen lisä hyllyssäni.  Edelleen minulla on käytössä  koulun kotitalousruntien kansio, täydennettynä mutta täydentääkseni sen tääktä tarvittaisiin kynä, sopivan kokoista ruutupaperia, ja kumpikin on ktoavaa luonnonvaraa, kohta jo joku ne vöhööd kun menet kysymään kirja- ja paperikauasta, ainakin se paperi. 

 :kahvi:
Otsikko: Vs: Kotikokki X
Kirjoitti: Riitta-mummi - 29.12.22 - klo:09:47
Kiitos vaan taas Leena kehotuksesta ryhtyä 'kirjailijaksi'. En kuitenkaan ryhdy, sillä tasoa löytyy ilman minun kotikokkauksiani vaikka kuinka. Eiväthän kirjat enää taida ketään kiehtoakaan, kun on netti-mahdollisuus. Joitakin keräilijöitä tiedän.

Muuten olen samaa mieltä että uunikasvikset ovat sekä herkkua, helppoa että terveellistä laitettavaa.
Itse pidän kaikista, mutta erityisesti lantusta. Laitan aina kasvikset suht´ohuina siivuina jonoon, laji aina erikseen. Sitten loraus öljyä niskaan ja joskus pisara hunajaa.

Oma painoni pysyy aina samana, yleensä, mutta tänään vaaka näytti yllättävää parin kilon vajausta. Taidan tietää syyn. En kerro näin julkisesti mitä eilen söin.

Muutoin olen sitäkin mieltä että Leena on armoitettu hassujen sattumusten mestaritar. Muistan monia näiden liki 15 vuoden ajalta.  :eusa_clap:

Minulle ei usein satu, olen niin pedantti, vaikka toisaalta mystikko.

Kuuntelen parhaillaan Anja Snellmannin Antautuminen-nimistä teosta. Onpa meissä melkoisesti samaa, sisällisesti. Syntymässä säikähtänyt-nimike sopinee molempiin.

Vielä. Olipa kiva jos Leenan keitetyt kasvikset kelpasivat pihan eläimille. Vielä kivampaa on että nälkäiset lapsetkin saivat osansa. Niin meilläkin.

Tylleröt söivät halulla minun jouluruokieni tähteet. Kotona sairastettiin koronaa ja molemmat kokit olivat kuumeessa.
Otsikko: Vs: Kotikokki X
Kirjoitti: luterilainen - 29.12.22 - klo:15:12
Meillä oli köyhien ruokaa silakkaa ja perunoita.  :icon_xmaslol:
Otsikko: Vs: Kotikokki X
Kirjoitti: Pena - 29.12.22 - klo:17:24
Meillä oli köyhien ruokaa silakkaa ja perunoita. 

Taas olisi kiva saada täsmällisempää tietoa. Kyllä ne köyhätkin saavat noista aineksista monenlaista.
Otsikko: Vs: Kotikokki X
Kirjoitti: vn - 30.12.22 - klo:12:38
Jep, silakka on kyllä hyvää ruokaa keitettyjen perunoiden kanssa, sopivaa iltapalaruokaa meikämannelle.
Aika usein paistan itselleni kalaa, kuhafileiden paisto sujuu, saan jotenkuten käännettyäkin rajoittuneilla käsien liikeradoilla.
Ahvenfileetkin menettelee samalla tavalla.
Sen sijaan silakkafileiden paistamiseen aloin jo tympääntyä, kunnes hoksin että nehän saa mennä samanlaiseksi mössöksi kuin muikutkin,
turha niiden kanssa on yrittää sen kummemmin taiteilla.
Otsikko: Vs: Kotikokki X
Kirjoitti: Viisveisaaja - 30.12.22 - klo:16:19
Isäni hmm erikoinen kokeileva henkilö. no faijja
Siis fade, fatsi,
No edes mennyt niin kerran jostain kirpputorien kirppujen seasta löysi silakkaverkot ja osti ne.

Hän jotain miten kala liikkuu ja koska oikea aika juttuja katteli ja heitti verkot vetehen.
No muistan vieläkin kuin edellisen päivän, no sitä en mutta sormet jäässä ja kylmää ja verkot tuhannet painavat,
Faijjan janssa vedettiin ylös ja fade savustuspönttöön niitä ja parempaa rukaa, no mutsin kalakeitto, niin koskaan syönnyt.
Olen siis syntynyt ja lapsuuden elänyt saaristossa.
Otsikko: Vs: Kotikokki X
Kirjoitti: Riitta-mummi - 31.12.22 - klo:10:48
Minun 'haaviini' kävi Prisman palvelutiskillä savumakrilli, englantilaisten aamiaisherkku. Vai savusillikö se heillä lienee.

Se on lounaamme hyvien keitettyjen perunoiden ja porkkanoiden kanssa. Lisänä on joulusta purkin pohjalle jääneet punajuurikuutiot, niille smetanaa niskaan.

Myös viimeiset viisut saaristolaisleipää katoin.

Vispasin jälkiruoaksi luumurahkan.

Illalla napostelemme nakkeja, kaisersalaatin kanssa. Myös homejuustoa ja suolakeksejä . Löytynee vielä tilkka punaviiniä.

Tämä on meidän vanhan vuoden menu.  Hedelmiä on iso vadillinen, niitä nautimme säännöllisesti.

Hyvää vuoden viimeistä päivää !

Paukutonta uutta vuotta vanhusten ja koirien takia !
Otsikko: Vs: Kotikokki X
Kirjoitti: luterilainen - 05.01.23 - klo:16:28
Jep, silakka on kyllä hyvää ruokaa keitettyjen perunoiden kanssa, sopivaa iltapalaruokaa meikämannelle.
Aika usein paistan itselleni kalaa, kuhafileiden paisto sujuu, saan jotenkuten käännettyäkin rajoittuneilla käsien liikeradoilla.
Ahvenfileetkin menettelee samalla tavalla.
Sen sijaan silakkafileiden paistamiseen aloin jo tympääntyä, kunnes hoksin että nehän saa mennä samanlaiseksi mössöksi kuin muikutkin,
turha niiden kanssa on yrittää sen kummemmin taiteilla.
Aamen! Tänään meillä oli ruokana uunissa haudutettuja silakkafileitä ja muussia. :icon_xmaslol:

Surullista, miten ilmastonmuutoksen vaikutuksista laihtunut silakka tekee lähtöä kohti suolaisempia vesiä.  :icon_xmassad:

Lähde

Laihtunut silakka tekee lähtöä kohti suolaisempia vesiä – lämmennyt ja makeampi rannikko tekee monen avainlajin olot vaikeiksi
https://yle.fi/a/74-20009612
Otsikko: Vs: Kotikokki X
Kirjoitti: Leena - 05.01.23 - klo:21:15
Aamen! Tänään meillä oli ruokana uunissa haudutettuja silakkafileitä ja muussia. :icon_xmaslol:

Surullista, miten ilmastonmuutoksen vaikutuksista laihtunut silakka tekee lähtöä kohti suolaisempia vesiä.  :icon_xmassad:

Lähde

Laihtunut silakka tekee lähtöä kohti suolaisempia vesiä – lämmennyt ja makeampi rannikko tekee monen avainlajin olot vaikeiksi
https://yle.fi/a/74-20009612

Tähänhän livahti ihan asiaa!  Tosin jätit mainitsematta, kuinka puoliso valmisti silakkanne ja muussinne,  oliko lisänä voita, maitoa, kermaa, vissyvettä? 

Kyllä kai tiedätte, muussi on epäterveellisin kohtelu keitetylle perunalle, ja syöjille myös?   

Ei aamenhuutoa. 
Otsikko: Vs: Kotikokki X
Kirjoitti: Pena - 06.01.23 - klo:07:46
Sekin jäi luterilaiselta kertomatta, muusasiko puoliso itse perunat vai käyttikö kaupan muusijauhetta.
Otsikko: Vs: Kotikokki X
Kirjoitti: Riitta-mummi - 06.01.23 - klo:08:57
Ruispuolukkapuuro, hiutaleista, muhii parhaillaan.

Syömme sitä ilatapuurona ja aamupuurona.

Vaihtelu virkistää, yleensä syön viiliä, mutta nyt pääsi loppumaan. Matti syö mysliä mehun keralla.

Lounaaksi on savulohta ja perunaa ja vihreetä salaatia ja punajuuria.
Otsikko: Vs: Kotikokki X
Kirjoitti: luterilainen - 06.01.23 - klo:17:46
Tänään meillä oli ruokana kasvislasagnea.  :eusa_pray:
Otsikko: Vs: Kotikokki X
Kirjoitti: Pena - 06.01.23 - klo:18:19
Tänään meillä oli ruokana kasvislasagnea.

Jälleen jäin kaipaamaan täsmällisempää tietoa. Millaisia kasviksia vuokaan laitettiin? Oliko ne esikypsytetty? Miten? Piipahdapa, luterilainen, keittiön puolella kysäisemässä siltä omalta kotikokltasi!
Otsikko: Vs: Kotikokki X
Kirjoitti: luterilainen - 08.01.23 - klo:17:29
Tänään meillä oli ruokana kalakeittoa.  :eusa_pray:
Otsikko: Vs: Kotikokki X
Kirjoitti: Pena - 08.01.23 - klo:17:33
Tänään meillä oli ruokana kalakeittoa. 

Muistuttiko tätä: https://www.kotikokki.net/reseptit/nayta/303826/Seljankakeitto/

Tämäkin on hyvää: https://www.mygoldenpear.com/traditional-hungarian-fish-soup-with-red-paprika-powder-halaszle/
Otsikko: Vs: Kotikokki X
Kirjoitti: luterilainen - 10.01.23 - klo:15:27
Tänään meillä oli ruokana paistettua tofua ja perunoita.  :eusa_pray:
Otsikko: Vs: Kotikokki X
Kirjoitti: Pena - 10.01.23 - klo:15:59
Tänään meillä oli ruokana paistettua tofua ja perunoita.

Luin, että paistettaessa on ongelmana tofun liiallinen kosteus. Miten teidän keittiössänne tämä pulma ratkaistaan.
Otsikko: Vs: Kotikokki X
Kirjoitti: luterilainen - 10.01.23 - klo:19:03
Luin, että paistettaessa on ongelmana tofun liiallinen kosteus. Miten teidän keittiössänne tämä pulma ratkaistaan.
Paistamme SoFinen luomu tofuviipaleet maustamisen jälkeen rypsiöljyssä.  :eusa_pray:

"Maustamaton tofu on tuote, johon voit itse vielä lisätä haluamasi maun. Sinun on ensin poistettava tofusta neste (taputtelemalla, valuttamalla, puristamalla), jolloin teet ikäänkuin ”tilaa” suosikkimausteillesi tai marinadille. Toinen vinkkimme on paistaa tofu marinoinnin tai maustamisen jälkeen kuumassa öljyssä maukkaan rapeaksi ja kullanruskeaksi. Voit myös kypsentää sen leivinpaperin päällä uunissa. Vaihtoehtoja on rajattomasti!"

 SoFine Luomu Tofu Maustamaton 250g  https://www.sofine.eu/fi/product/sofine-luomu-tofu-maustamaton/
Otsikko: Vs: Kotikokki X
Kirjoitti: öppiäinen - 10.01.23 - klo:21:13
Tässäpä vinkkejä: https://jalotofu.fi/tofumyyttien-loppu-nain-teet-tofusta-hyvaa/

En ole kokeillut. Olen sohvakokki.
Otsikko: Vs: Kotikokki X
Kirjoitti: Pena - 10.01.23 - klo:21:13
Siis: poistaako kotikokkisi tofun kosteuden taputtelemalla, valuttamalla vai puristamalla? Mksi se on huomattu parhaaksi keinoks?
Otsikko: Vs: Kotikokki X
Kirjoitti: luterilainen - 11.01.23 - klo:13:08
Siis: poistaako kotikokkisi tofun kosteuden taputtelemalla, valuttamalla vai puristamalla? Mksi se on huomattu parhaaksi keinoks?
Kotikokkini poistaa tofun kosteuden puristelemalla käsin, koska olemme huomanneet sen parhaimmaksi ja käteväksi keinoksi. SoFinen tofu on kiinteää, jonka voi helposti leikata leikkuulaudalla viipaleiksi.   :eusa_pray:
Otsikko: Vs: Kotikokki X
Kirjoitti: Pena - 12.01.23 - klo:07:02
Kotikokkini poistaa tofun kosteuden puristelemalla käsin, koska olemme huomanneet sen parhaimmaksi ja käteväksi keinoksi. SoFinen tofu on kiinteää, jonka voi helposti leikata leikkuulaudalla viipaleiksi. 

Kiitos! Nyt sait vihdoin kirjoitetuksi jotain asiaakin tähän ketjuun.
Otsikko: Vs: Kotikokki X
Kirjoitti: luterilainen - 12.01.23 - klo:15:16
Tänään meillä oli ruokana vegaanista hernekeittoa.  :eusa_pray:
Otsikko: Vs: Kotikokki X
Kirjoitti: Pena - 12.01.23 - klo:16:53
Jouduin hiukan yllättäen tekemään pastakastikken. En löytänyt siihen muuta kermaa kuin kermaviiliä. Sen käyttäytyminen vähän yllätti. Luulin kastikkeesta tulevan paksuhkoa, kun otin aineksen purkista jokseenkin jämäkkänä, mutta eipäs tullutkaan.

Kuullotin sipulin suolatussa öljyssä, lisäsin pienen tölkin tomaattimurskaa ja pussin pohjat pakasteherneistä. Maustoin yrteillä, joita yritin tunnistaa nenäni avulla. Olisikohan ollut oreganoa? sitten lisäsin tölkin kermaviiliä (useimmiten laitan creme fraichea) ja pussin pohjat pakastetuista katkaravuista. Tuli ihan syötävää.
Otsikko: Vs: Kotikokki X
Kirjoitti: Riitta-mummi - 10.02.23 - klo:10:01
Tänään syömme herkkua josta tiedän myös seppos´n pitävän, hapankaalia.

Otin kaksi rasiaa Rasilaisen hapankaalia ja i pkt pekonia, 1/4 DL riisiä jonka esikypsensin mikrossa. Tein kahden munan kermamaidon.

Ladoin voideltuun uunivuokaan kaalit ja sekoitin joukkoon munamaidon ja riisit. Sekoittelin.
Osan pekonista silppusin pinenksi ja painelin kaalin sekaan, viimeiset palat laitoin puoliksi paloiteltuna pinnalle johon ripottelin hiukan korppujauhoja.

Tunniksi uuniin n. 225 asteeseen, josta hiukan vähennän loppupuolella.

Ruisleivän ja juuston kera maistuu hyvältä, suummukaiselta savolaisittain. :023:
Otsikko: Vs: Kotikokki X
Kirjoitti: Riitta-mummi - 02.03.23 - klo:11:26
Eilen laitoin lounaaksi Lindströminpihvit. Hyvän makuiset ne tulivatkin, tosin murenevat kun unohdin kananmunan vaikka se reseptissä seisoo.

Tänään syötiin kalaa, perunaa ja paistettuja tomaatteja ynnä salaati jossa oli paljon oliiveja ja muutama kokonainen aurinkokuivattu tomaatti.

---
Missä luterilainen kokki luuraa ?  Onko vaalityö nyt tehty ?
Otsikko: Vs: Kotikokki X
Kirjoitti: Riitta-mummi - 03.03.23 - klo:10:54
Tänään laitan pitkästä aikaa pinaattikeiton. Se on nopea. Siisä missä munat kiehuu, valmistuu soppakin.

Kiireisen urheilupäivän pikaruoka.
Otsikko: Vs: Kotikokki X
Kirjoitti: Riitta-mummi - 18.03.23 - klo:08:58
Pitkästä aikaa ostin kilon verran naudan sisäpaistia. Nyt sitten kokkaan kaksi liharuokaa.

Merimiespivit on jo uunissa ja vatkuli liedellä. Noudatan näitä ohjeita:

Vatkuli, jossa lihää en paloittele kuutioiksi    vaan siivuiksi
  https://www.kotikokki.net/reseptit/nayta/95617/Vatkuli/


Merimiespihivit   https://www.k-ruoka.fi/reseptit/merimiespihvit

Olen palaillut hiljalleen lapsuuteni ja nuoruuteni liha- ja keittoruokiin. Ne yleensä onnistuu. :023:

Otsikko: Vs: Kotikokki X
Kirjoitti: juhani - 18.03.23 - klo:13:27
Olen kateellinen Riitta-mummille. Paria kolmea kymmentä ruokalajia pystyn valmistamaan. Perilliset on joskus sanonut, että menettelee. Tuhansia lajeja Riitta-mummi laittaa.
Otsikko: Vs: Kotikokki X
Kirjoitti: Riitta-mummi - 18.03.23 - klo:17:28
Älä ole. Ei tämä niin kovin erikoista ole. On vain niin että olen syntynyt karjalaissukuun jossa tätini ovat aina laittaneen perinteistä uuni- ja keittoruokaa.

Piirakat, lohkot,karjalanpaistit, pataruuat, pantiin uuniin kypsymään pitkäksi aikaa, niin sitä hyvää tulee.
Suolaa enemmän kuin lännessä ja sipulia ja sieniä paljon enemmän.

Innostuin koulun kotitaloustunneilla, äiti oli enemmän k'sityöntekijä kuin ruoanlaittaja. Isän siskot taas olivat monet ammattikokkeja-ja -leipureita. Vanhempi tyttäreni on myös ollut ammatin parissa myöskin. Herttoniemeläis-vävy kokkaa vaimolleen, kuten sinä !
---
Merimiespihvit onnistuivat. Liha olikin hyvää ja toimin ohjeen mukaan. Liian usein jaksan muuta kuin 'säveltää' jotakin.

Teimme yhdessä Matin kanssa savukala-saatin. Matti kuori ja kuutio omenat ja suori savusilakat. Minä tein kastikkeen ölystä, sitruunamehusta, tillistä sokerista ja ripauksesta suolaa. Minä kuutioin kurkun ja sulattelin pakasteherneet.

Minulle maistui hyvin tällaisenaan. Matti kaipasi lisää valkosipulia ja sitruunaa.
Hän lisää niitä omiin annoksiinsa.

Nyt on ruokia useaksi päiväksi. Täytyy vaidella ja suunnitella milloin mitäkin pöytään pannaan.
Nyt on hyvät säät säilyttää parvekkeella astiat peiteltyinä. Eu meidän partsille kyllä linnut pääse, on umpeenlasitettu parveke.

 :039:
Otsikko: Vs: Kotikokki X
Kirjoitti: Riitta-mummi - 04.04.23 - klo:15:11
Ostin pääsiäislampaan valmiina. Se on Vatajan valkosipuli-mokka-lammas. Säilyy hyvin sunnuntaihin kun on tiivis paketti.

Itse teen valkosipuliperunat uunissa. Ne onnistuu hyvin, eikä perunoita tarvitse kuoria, kunnin peseminen riittää. Kermaa, valkosipulia, mustapippuria ja suolaa uunivuokaan ohuiden siivujen päälle ja 200-asteiseen uunin 60- 70 min.

Pasha näin:

https://www.valio.fi/reseptit/pasha---resepti/

...
Tänään tein nopean borshkeiton. Olin ottanut kaalisopan pakasteestä. Lisäsin joukkoon hapankaalia, pujajuurisuikaleita ja punajuuripurkin lientä, sekä nakinpaloja. Kermaviilin nokare pintaan, ja täydestä meni.

Karjalaisena kaikkien pääsiäisruokien maut ovat minulle tuttuja ja maistuvia.
Otsikko: Vs: Kotikokki X
Kirjoitti: Thomas McElwain - 22.04.23 - klo:05:47
Ostin pääsiäislampaan valmiina. Se on Vatajan valkosipuli-mokka-lammas. Säilyy hyvin sunnuntaihin kun on tiivis paketti.

Itse teen valkosipuliperunat uunissa. Ne onnistuu hyvin, eikä perunoita tarvitse kuoria, kunnin peseminen riittää. Kermaa, valkosipulia, mustapippuria ja suolaa uunivuokaan ohuiden siivujen päälle ja 200-asteiseen uunin 60- 70 min.

Pasha näin:

https://www.valio.fi/reseptit/pasha---resepti/

...
Tänään tein nopean borshkeiton. Olin ottanut kaalisopan pakasteestä. Lisäsin joukkoon hapankaalia, pujajuurisuikaleita ja punajuuripurkin lientä, sekä nakinpaloja. Kermaviilin nokare pintaan, ja täydestä meni.

Karjalaisena kaikkien pääsiäisruokien maut ovat minulle tuttuja ja maistuvia.

Yks karjalainen kertoi minulle vitsin. Luterilaiset olivat isäntinä ekumenisessä pääsiästapahtumassa, jossa tarjottiin mämmiä. Luterilainen pappi ystävällisesti huomautti ortodoksipapille, että tämä on sitten luterilaisten pasha. Ortodoksi tokaisi, mimmoinen pasha, sellainenkin kirkkokunta.
Otsikko: Vs: Kotikokki X
Kirjoitti: luterilainen - 22.04.23 - klo:15:27
Tänään meillä oli ruokana härkäpapurokkaa.  :eusa_pray:
Otsikko: Vs: Kotikokki X
Kirjoitti: Thomas McElwain - 22.04.23 - klo:16:04
Tänään meillä oli ruokana härkäpapurokkaa.  :eusa_pray:

Tämän tiimalta körtit varmaan tästä lähtien välttävät härkäpapurokkaa, jos sellasta ovat syöneetkään.
Otsikko: Vs: Kotikokki X
Kirjoitti: Pena - 23.04.23 - klo:07:22
Minua kinnostaisi härkäpapurokan ohje. Otsikkohan ei viittaa ateriointiin vaan ruoan valmistamiseen.
Otsikko: Vs: Kotikokki X
Kirjoitti: luterilainen - 23.04.23 - klo:14:50
Tänään meillä oli ruokana perunoita ja tofua.  :eusa_pray:
Otsikko: Vs: Kotikokki X
Kirjoitti: Pena - 23.04.23 - klo:15:50
Tänään meillä oli ruokana perunoita.

Keitettyinä, uunissa vai pannussa paistettuina vai perunasoseena? Oliko peräti röstiperunoita? Espanjalaisen perunamunakkaan olen joskus saanut onnistumaan. Sen kääntämisessä on niksinsä.
Otsikko: Vs: Kotikokki X
Kirjoitti: öppiäinen - 23.04.23 - klo:16:13
Keitettyinä, uunissa vai pannussa paistettuina vai perunasoseena? Oliko peräti röstiperunoita? Espanjalaisen perunamunakkaan olen joskus saanut onnistumaan. Sen kääntämisessä on niksinsä.

Noh, noh. Yksi suomalaisia kasvissyönnin edelläkävijöitä oli biokemisti Henning Karström (https://fi.wikipedia.org/wiki/Henning_Karstr%C3%B6m), joka uskonnolliselta vakaumukseltaan oli adventisti. Hänen mielestään perunaa sopi syödä myös raakana. Mummolassani oli hänen kirjansa Oikea ravinto - terveytemme perusta, jossa oli muistaakseni ohje ainakin salaattiin, joka sisälsi raakaa perunaa. Sitä kirjaa sitten kutsuttiin siellä raakaperunakirjaksi.

Otsikko: Vs: Kotikokki X
Kirjoitti: öppiäinen - 23.04.23 - klo:16:21
Minua kinnostaisi härkäpapurokan ohje. Otsikkohan ei viittaa ateriointiin vaan ruoan valmistamiseen.

Google on ystäväsi:

https://suomisyojajuo.fi/2016/08/29/historiallisia-harkapapuresepteja/
http://www.huovilantila.fi/reseptit
http://olemmepuutarhassa.fi/laskiaisrokkaa-harkapavuista/, ja sieltä se itse ohje:
http://olemmepuutarhassa.fi/harkapapurokka/

Ei kun rokkaa kokkaamaan!

Mutta joo, tuo huomautus, että härkäpavuista tehtäessä rakenteesta tulee erilaista kuin herneistä tehtäessä, on kyllä totta. Härkäpavussa on se sitkeä kuori. Minkähänlaista rokkaa tulisi härkäpapurouheesta, jota myös on saatavilla?
Otsikko: Vs: Kotikokki X
Kirjoitti: öppiäinen - 23.04.23 - klo:16:35
Itse olen tehnyt tällaista muhennosta, johon tulee 6 dl keitettyjä härkäpapuja, eli ruoanlaitto on aloitettava pari päivää aikaisemmin valmistamalla ne. Kuullotetaan 2 silputtua sipulia ja 6 valkosipulinkynttä öljyssä, lisätään 1/4 - 1/2 dl raastettua inkivääriä, 1 tl currya, kurkumaa, garam masalaa ja juustokuminaa kutakin, 1/2 chiliä tai cayennenpippuria, ja paistetaan hetki. Lisätään ne härkäpavut, pieni kukkakaali paloiteltuna ja tölkki kookosmaitoa. Kypsennetään kannen alla kunnes kukkakaali on kypsää, sitten lisätään puolikkaan sitruunan mehu ja 3 rkl soijakastiketta ja 1 rkl kuivattua persiljaa. Lisäkkeeksi sopii olla jotain ryynejä (riisi, ohra, speltti, kuskus...)

Laiska kokki ottaa valkosipulin ja inkiväärin purkista. Sitä inkivääriä tosiaan saa olla paljon. Kuivattu persilja ei ole pakollista ja voi noita mausteita muutenkin soveltaa. Sipulirajoitteisena jätän sen vähemmälle. Kerran unohtui kukkakaalikin, mutta vegevieras söi mausteista papusoosia silti ilmeisen ihastuneena. Ohje on jostakin lehdestä parinkymmenen vuoden takaa.

Joskus oli tarjolla härkäpapuvalmiste, jonka nimi oli pikapavut ja joka näytti siltä kuin olisi vähän murskattu kuivattuja härkäpapuja, mutta jätetty raekoko isommaksi kuin rouheessa. Se valmistui liottamatta, ihan keittämällä vain. Siitä kehittelin kastikkeen:

Kuullota silputtu sipuli öljyssä, lisää 1 dl härkäpapurouhetta ja 1 dl pikapapuja, sitten sekoitellen 2 rkl vehnäjauhoja. Anna kypsyä muutama minuutti koko ajan sekoittaen. Sitten lisää 1,5 rkl soijakastiketta ja 1 rkl sinappia, sekoita. Sitten vähissä erin 5 dl vettä. Sitten joko lipstikkaa tai puolikas (miel. suolaton) liemikuutio, 2 maustemitallista pikakahvijauhetta ja 1 tl nelimaustetta. Kypsennä 20 minuuttia, sekoita välillä.

Lipstikkaa ilokseni saa nykyään hyvinvarustettujen ruokakauppojen maustehyllystä. Nelimausteen sekoitan itse: 2 osaa muskottia ja 1 osa neilikkaa, inkivääriä ja valko- tai mustapippuria kutakin.

Sitten minulla on M. Hindheden Säästötaloudellinen keittokirja. Hindhede oli tanskalainen eläinlääkäri, jonka mielestä ihmiselle eläinperäinen ruoka ehkä voita lukuunottamatta ei ole kovin tarpeellista (ja voinkin voi korvata palmiinilla). Tuo hänen teoksensa suomennos on julkaistu vuonna 1908, ja esittelee reseptien lisäksi hänen näkemyksensä ravitsemusopista. Niissä resepteissä joissakin käytetään virnoja, ja minulla on se käsitys, että se olisi senaikainen nimitys härkäpavuille. Tuolloin härkäpapua vielä Suomessakin yleisemmin viljeltiin. Ehkä ne kuitenkin voivat olla muitakin virnakasveja? Härkäpapuhan ei ole papu vaan virna.
Otsikko: Vs: Kotikokki X
Kirjoitti: Thomas McElwain - 23.04.23 - klo:16:47
Tämän tiimalta körtit varmaan tästä lähtien välttävät härkäpapurokkaa, jos sellasta ovat syöneetkään.

 :eusa_clap:
Otsikko: Vs: Kotikokki X
Kirjoitti: luterilainen - 29.04.23 - klo:00:17
Google on ystäväsi:

https://suomisyojajuo.fi/2016/08/29/historiallisia-harkapapuresepteja/
http://www.huovilantila.fi/reseptit
http://olemmepuutarhassa.fi/laskiaisrokkaa-harkapavuista/, ja sieltä se itse ohje:
http://olemmepuutarhassa.fi/harkapapurokka/

Ei kun rokkaa kokkaamaan!

Mutta joo, tuo huomautus, että härkäpavuista tehtäessä rakenteesta tulee erilaista kuin herneistä tehtäessä, on kyllä totta. Härkäpavussa on se sitkeä kuori. Minkähänlaista rokkaa tulisi härkäpapurouheesta, jota myös on saatavilla?
Meidän härkäpapurokkamme on aina vegaanista. Härkäpapu onkin loistava lihankorvike kasvissyöjille, sillä siinä on runsaasti proteiinia ja kuitua.  :eusa_pray:
Otsikko: Vs: Kotikokki X
Kirjoitti: Thomas McElwain - 29.04.23 - klo:05:38
Meidän härkäpapurokkamme on aina vegaanista. Härkäpapu onkin loistava lihankorvike kasvissyöjille, sillä siinä on runsaasti proteiinia ja kuitua.  :eusa_pray:

Syksyllä, kun minua haastateltiin lehdessä ja körttien häpeällinen suhtautuminen Malmivaaran vanhojen virsien kääntämiseen tuli julkisuuteen, mainitsin myös ohimennen, että itse olen lähinnä kasvissyöjä. Ivallinen haastattelija (en tunne kuin muutaman suomalaisen, joilla ei ole kauhistuttava halveksunta ei-suomalaisia kohtaan, niin ei haastattelija ollut muuta kuin tyypillinen) sanoi aavistavansa sen. Hän "aavisti", että osallistun nykyiseen typerään polarisoimiseen, jossa ihmiset vihaavat toisiaan siitä, mitä jokainen vapaana ihmisenä päättää syömään. Minua tuomitaan yleensä kuulematta, mutta sehän on jokaisen kohtalo nykyään, maailmassa, missä saatanallisuutta ylistetään yli kaiken. Anoppini oli kasvissyöjä, koska lapsuudesta asti ei ollut varaa ostaa lihaa ja vesi oli kaukana, niin ettei kalaakaan saanut. Olen itse kasvissyöjä (enimmäkseen, sillä saatan syödä lihaa kerran kymmenessä vuodessa kylässä) samasta syystä, eli lapsuuden tottumuksesta. Isäni tuli sodasta ja kieltäytyi enää metsästämästä kun oli saanut tarpeeksensa ampumisesta. Vuoristoihmiset siihen aikaan joko itse metsästivät tai olivat ilman lihaa. Ei meillä ollut yhtäkään naapuriakaan, joka juoksenteli ruokakaupassa. Söivät minkä saivat talonsa takana olevasta puutarhasta. Jos söivät kalaa, niin miehet olivat ne viikonloppuisin kalastaneet. Mies tuli haastattelemaan minua intiaanitaustani takia, mutta sensijaan, että olisi minua kuunnellut, hän sivutti asian olettamalla, että osallistun nyky-Suomen typerään pseudo-kulttuuriin, jossa ihmiset tuomitsevat toisiaan siitä, mitä ihminen päättää itse laittamaan suuhunsa. Minä taas tuomitsen teidät kaikki tuonelaan, sillä olette tarpeeksi selvästi osoittaneet kauhistuttavan sydämenne ihmiselle, joka on ystävällisen eleen takia saanut teiltä halveksuntaa ja vihaa. Syökää, pahat ihmiset, mitä haluatte, veisatkaa, pahat ihmiset, mitä haluatte, mutta kun panette minut kärsimään siitä, että lahjoitin teille parasta mitä minulla oli, niin luovun teidät paholaiselle, että opitte miten kamala ja kuvottava syntinne on.
Otsikko: Vs: Kotikokki X
Kirjoitti: Pena - 29.04.23 - klo:07:23
Meidän härkäpapurokkamme on aina vegaanista. Härkäpapu onkin loistava lihankorvike kasvissyöjille, sillä siinä on runsaasti proteiinia ja kuitua.

Tuo on tullut selväksi. Edelleen jää hämäräksi, miten juuri teidän keittiössänne rokka keitetään. Lisätäänkö joukkoon muita kasviksia, kenties porkkanaa ja sipulia? Vitamiinit ovat joskus rasvaliukoisia; miten se on huomioitu?
Otsikko: Vs: Kotikokki X
Kirjoitti: Riitta-mummi - 29.04.23 - klo:10:58
Kokkasimme Matin kanssa vappuruokaa.

Matti ruoti savisiian, kuori ja paloitteli ison omenan, samoin kurkun. Minä silppusin pätkän purjoa, sulatin vihreät herneet ja valmistin kastikkeen johon tuli öljyä, sitruunan mehua, hiukan sokeria ja suolaa.
Kaikki sekoiteltiin ja kulho on nyt patrsilla mausttumassa huomiseen.

Kun unohdin eilen kokonaan kahvileivät otin paksteesta kilon torttutaikinaa ja tein Vapputortut.
Puolitin levyt, levitin pinnoille vähän tomattipyreetä ja sinappia. Niiden päälle puolikkaan lihapyörykät ja päälimmäiseksi muutama ohut siivu ceddaria.

Jotenkuten levyt sain pysymään kiinni, kun nipistin kolmioiksi ja kärki kaksinkerroin. Paistoin 225 asteessa 15 min ja voitelin kermalla ( kun munavoitelu nohtui ).
Maistettiin, hyväksyttiin.
..
Nakit on ostettu ja pullo Pommacia. Lapsenlapsi leipoo munkit. Kahvikin oli tarjouksessa !

Huomisiin !
Idea on Emmerdalesta, englantilaisesta Nakkipiilosta.
Otsikko: Vs: Kotikokki X
Kirjoitti: luterilainen - 29.04.23 - klo:17:27
Tänäänkin meillä oli ruokana perunoita ja tofua.  :eusa_pray:
Otsikko: Vs: Kotikokki X
Kirjoitti: Thomas McElwain - 29.04.23 - klo:18:33
Tänäänkin meillä oli ruokana perunoita ja tofua.  :eusa_pray:

 :eusa_clap: :eusa_clap: :eusa_clap:
Otsikko: Vs: Kotikokki X
Kirjoitti: Thomas McElwain - 30.04.23 - klo:07:59
Veisaan samalla kuin laitan läskiä luterilaisen kanssa viisveisaajan tekoäly Siionin virsiä viisveisaajan viisaasta vilskivärssykirjasta, innokkaina odottaen herättäjäjuhlan herkullisia kokemuksia. Tulemme molemmat, jos olemme hereillä.
Otsikko: Vs: Kotikokki X
Kirjoitti: luterilainen - 30.04.23 - klo:10:08
Veisaan samalla kuin laitan läskiä luterilaisen kanssa viisveisaajan tekoäly Siionin virsiä viisveisaajan viisaasta vilskivärssykirjasta, innokkaina odottaen herättäjäjuhlan herkullisia kokemuksia. Tulemme molemmat, jos olemme hereillä.
:eusa_clap: :eusa_clap: :eusa_clap:
Otsikko: Vs: Kotikokki X
Kirjoitti: Riitta-mummi - 05.05.23 - klo:09:00
Ruoan hinta on kivunnut liian korkealle jotta voisi syödä hyvin ja sopivaan hintaan.

Ei kaikki halvempi ole huonoa.Esim. kolme broilerinkoipea pakkauksessa maksoi alle 3 e. Se terveellisyydestä ollaan montaa mieltä, mutta maistuvaa siitä kyllä saa kun maustaa hyvin ja kypsentää sopivasti.
meillä on sitä tänään. Laitan sulamassa olevat koivet ensin mikroon ja sitten uuniin. Saavat hiukan ruskistua ensin pinnalta ja sitten vuokaan kansi päälle.

Nuudelit ja salaatti seuraksi.

Keitän usein illaksi puuron jota syödään myös amulla. Voileipiä teemme kun siltä tuntuu. Juusto, leikkele ja kurjjua päälle.

Syömme arunsaasti hedelmiä. Niistä en luovu, mutta kalleimpia en osta. Eivätkä allergiani kaikkia siedäkään.
Otsikko: Vs: Kotikokki X
Kirjoitti: öppiäinen - 06.05.23 - klo:18:10
Ei kaikki halvempi ole huonoa.Esim. kolme broilerinkoipea pakkauksessa maksoi alle 3 e. Se terveellisyydestä ollaan montaa mieltä, mutta maistuvaa siitä kyllä saa kun maustaa hyvin ja kypsentää sopivasti.

Minulla on sellaisista keiteltyä keittoa ruokalistalla nyt ollut. En ole kovin vaihtelunhaluinen ja voin hyvin syödä samaa monta päivää peräkkäin.

Penaa ehkä kiinnostaa, mitä muuta siinä on ja miten keiton valmistin. No, keitin koivet ensin vedessä, jonka maustoin suolalla, maustepippurilla, laakerinlehdellä ja pätkällä purjoa. Sitten irrotin lihat luista. Pilkoin palsternakkaa, purjoa, perunaa ja varsiselleriä, kypsensin liemessä, lisäsin lopuksi ne broilerinpalat, persiljaa, currya, timjamia ja vähän sitruunamehua.
Otsikko: Vs: Kotikokki X
Kirjoitti: Pena - 06.05.23 - klo:19:05
Penaa ehkä kiinnostaa, mitä muuta siinä on ja miten keiton valmistin.

Ei ainoastaan kiinnostanut vaan sai veden kielelle!  :023:
Otsikko: Vs: Kotikokki X
Kirjoitti: Riitta-mummi - 06.05.23 - klo:19:21
Meilläkin oli keittoa, siskon-sellaista. Normi-soppaan johon tulee peruna, kaittojuurepussi, siskot ja lihaliemikuutio veteen,lisäsin nyt vähän lanttua ja paljon varsiselleiä.Persiljaa tietysti lopuksi.Rakastan sellerin makua, samoin lipstikkaa. Selleri on nesteenpoistava kasvi ja siksikin hyvä. Enkä ole sille allerginen vaikka monet ovat.

Näissä kruunajaiskiireissä tein paljon soppaa ja sitä riittää huomiseksikin.
En minäkään ole se meidän herkittelija.Koetan vain toteuttaa herkkuja Matin mieleiksi.

Minulle esim. riittäisi lounaaksi eilispäivän perunoista jäänyt kylmä peruna ja pari palaa silliä ruisleivän kanssa. Mutta en sellaista kehtaa miehelle tarjota. Hän on tottunut tarjottuihin lounaisiin, etenkin pihveihin.

Monet lapsuuden vatimattomat ruoat ovat edelleen minusta ne makoisimmat.
Uskaltaisinko kikeilla lanttusiivujen ja ruisleipäpalojen paahtamista hellan levyllä, puulieden puutteessa. Molempien päälle hiukan siirappia, niin vot !

Myös kauraryynit sotkettuna sokerin kanssa ja maitoa niskaan, ai mitä herkkua !
Penkkivelliksi sitä kai kutsutaan. ( Sokeri on kyllä diabeetikolla kiellettynen joukossa )
Myös tölkkipajuja tomaattikastikkeesa pistelen mielellään suoraan tölkistä.   :003:
Otsikko: Vs: Kotikokki X
Kirjoitti: Riitta-mummi - 19.05.23 - klo:11:25
Ostin ison ruukku-basilikan ja tomaatteja, sekä sipuleitakin. Idea tomaatti-sipulisalaatissa oli valmis.

Ravistelin kannellisessa rasiassa ainekset, myös basilikan. Siitä irtoaa maku parhaiten kun rakenne rikkoutuu.
Niskaan hiukan öljyä, sokeria ja maustepippuria.

Tämä oli lisäke.
Lämmin ruoka oli eilen valmistunut kana-pata. Valmiista Hawajinpatapussista, paistetuista kanapalasita ja muutamista lisäämistäni putki-pastan ja herne-maissi-papprikan lisäkkeistä tuli makoisa pataruoka. Pussin mausteetkin riittäisi, mutta lisäsin vähän chiliä.
Otsikko: Vs: Kotikokki X
Kirjoitti: Viisveisaaja - 19.05.23 - klo:17:18
Veisaan samalla kuin laitan läskiä luterilaisen kanssa viisveisaajan tekoäly Siionin virsiä viisveisaajan viisaasta vilskivärssykirjasta, innokkaina odottaen herättäjäjuhlan herkullisia kokemuksia. Tulemme molemmat, jos olemme hereillä.

User
viisveisaajan virsi, tee ehdotus tai mallivirsi

ChatGPT
Tietysti! Tässä on mallivirsi, joka on tehty viisveisajan tyyliin:

Viisveisaajan veisuun tahdon vaipua,
sanoa sanat, jotka soi syvemmälle.
Siionin virret sydämeen maalaavat,
kun Herran armo meille avautuu.

Korkealla vuorella seisomme nyt,
uskon riemu rinnassamme täyttää.
Ylistämme Herraa, kiitämme häntä,
Siionin kirkkaus meitä säteilee.

Siionin virret kauniisti soivat,
ääni taivaallinen kuuluu täällä.
Jumalan kansa yhteen ääneen laulaa,
kiitosvirret kaikuvat kuin ennen.

Armahtava Jumala ohjaa meitä,
Hänen sanansa valaisee polkumme.
Siionin virsiä veisaamme yhdessä,
rakkautta ja toivoa välitämme.

Viisveisaajan viisaus virtaa meihin,
Siionin virret tuovat lohtua.
Korkealla laulamme kiitosta,
kunnes taivaan portit meille aukeaa.

Huomaathan, että tämä on vain esimerkki viisveisajan tyyliin tehdystä mallivirrestä. Siionin virsien viralliset versiot löytyvät Siionin virsistä, jotka ovat osa evankelis-luterilaista virsikirjaa.




Otsikko: Vs: Kotikokki X
Kirjoitti: Pena - 19.05.23 - klo:17:49
Osoitukseksi siitä, ettei tekoälyrunoista ole virsiksi, muokkasin yhden säkeistön niin, että siinä on poljento ja riimit:

Kun Jumala armossaan johdattaa meitä,
saa sanansa valaista polkumme näin.
Siis Siionin virsiä veisaten teitä
nyt kuljemme rakkautta, toivoa päin.
Otsikko: Vs: Kotikokki X
Kirjoitti: Riitta-mummi - 01.06.23 - klo:10:41
Tänään saamme vuoden ensimmäisen korvasienikastikkeen  perunoiden ja porkkanoiden kanssa.

Salaatti ja suolakurkut on höysteenä.

Onneksi olin ostanut lisää perunoita, sillä yksi pussi oli itänyt hyvin. Kaikissa potuissa oli viisisenttiset iut. Taidan istuttaa ne partsille multasaaviin.
Siinä mullassa on tosin kanankakkaa , sopineeko se perunoille.  :017:
Otsikko: Vs: Kotikokki X
Kirjoitti: karjalaisenkyösti - 01.06.23 - klo:13:14
Onneksi olin ostanut lisää perunoita, sillä yksi pussi oli itänyt hyvin. Kaikissa potuissa oli viisisenttiset iut. Taidan istuttaa ne partsille multasaaviin.
Siinä mullassa on tosin kanankakkaa , sopineeko se perunoille.  :017:

Välitin tuon perunaviestisi ChatGPT tekoälyrobotille, joka vastasi, että

"On hienoa, että ostit lisää perunoita ja suunnittelet istuttavasi ne multasaaviin partsille! Perunoiden istuttaminen voi olla hauskaa ja palkitsevaa puuhaa. Kuitenkin on tärkeää huomioida muutamia seikkoja.

Kanankakkaa, kuten muitakin eläinlannoitteita, käytetään usein kasvien ravinteiden lähteenä. Se voi sisältää arvokkaita ravinteita, jotka perunat voivat hyödyntää kasvaessaan. On kuitenkin tärkeää varmistaa, että kanankakka on kypsytettyä ja kompostoitunutta, jotta se ei aiheuta haitallisia vaikutuksia kasveille.

Ennen istutusta suosittelen sekoittamaan kanankakkaa multaan hyvin ja varmistamaan, että se on tasaisesti ja huolellisesti sekoittunut. Tällä tavoin ravinteet jakautuvat tasaisesti ja eivät aiheuta liiallista lannoitusvaikutusta yksittäisille perunoille.

On myös hyvä huomioida, että kanankakka voi olla houkuttelevaa jyrsijöille, kuten hiirille. Jos tiedät, että niitä esiintyy alueellasi, kannattaa harkita keinoja suojata istutusalue jyrsijöiltä.

Kaiken kaikkiaan, kun käytät kanankakkaa perunoiden lannoittamiseen, varmista, että se on asianmukaisesti käsiteltyä ja sekoitettu multaan tasaisesti. Näin voit toivottavasti saada hyvän sadon maukkaita perunoita!"
Otsikko: Vs: Kotikokki X
Kirjoitti: karjalaisenkyösti - 01.06.23 - klo:13:18
Vastausta kannattaa lukea avoimin mielin, mutta kriittisesti.
ChatGPT joskus kertoo uskottavasti puppuakin, vaikka suurelta osin oikeaa asiaa.
Otsikko: Vs: Kotikokki X
Kirjoitti: Riitta-mummi - 01.06.23 - klo:15:47
Googlasin kyllä minäkin kanankakan sopivuuden perunoille. Eräs huomio oli että perunoista tulee pahanmakuisia, mutta toiset pitivät sitä hyvänä.


Litran purkki on ollut minulla monta vuotta partsilla. Olen sitä varovasti käyttänyt yrteille ja kukille multaan, en kasteluveteen. Se on kuivaa raetta.

Tein juuri kuten mainitsit, sekoittelin multaa perusteellisesti ja sitten kolme perunaa 'koe-tilalleni', 40 ltr saaviin. Tämä on vain huvia, ei saalistusta.
--
Korvasienikastike tuli maukas. Itse kastikkeen teko on helppo, mutta esitoimet veivät yli kaksi vuorokautta:

Tiistaina saimme tuoreet sienet jotka Matti siivosi ja laittoi kuivumaan läpöiselle ja tuuliselle partsille, Ikkunat pidettiin päivällä auki ja yöllä kiinni. Eilen illalla minä purkitin saaliimme ja parin siitä samantien pari l likoamaan yön yli. Aamulla huuhtelin ja sitten keitin 15 min niitä. Puristin kuiviksi ja silppusin. Siitä alkoi kastikkeen valmistus.

Hienonnetut sienet hetkeksi paistumaan voihin. Kääntelyn jälkeen niskaan n. 7-8 dl vesi-kerma-maizena-liemi. Suolaa, valkopippuria, silputtua kesäsipulia ja persiljaa joukkoon. Hiljaa keittelin 30 min. Persiljat laitoin aivan loppuvaiheessa,

Katsoin että saamme vielä 5-7 kastiketta tai keittoa noista mitä nyt on lasitölkissä. 

Näillä herkutellaan vielä pitkään. :109:
 
Otsikko: Vs: Kotikokki X
Kirjoitti: Riitta-mummi - 05.06.23 - klo:14:05
Tänään tein perunoille, porkkanoille ja kalapuikoille vanhanajan valkokastikkeen.

Sekoitin kasarissa maidon, sipulisilpun, kovaksikeitetyt kanamunasilput . Lisäsin mausteiksi suolaa, hukan sokeria ja valkopippuria ja suurusteen. Kiehautin ja annoin hautua.  Maistui meille kumpaisellekin.

Äsken maistoimme myös jo aamulla keittämääni sekahedelmäsoppaa. En lisännyt yhtään sokeria, vaan hiukkasen tummaa siirappia.
Näin sain lapsuudesta tutun hiukan paahteisen maun. Tilkka kermaa lautaselle, ah kuinka hyvää !
Otsikko: Vs: Kotikokki X
Kirjoitti: juhani - 05.06.23 - klo:15:28
Lauantaina tuli lakkiaiset; Kuudennet. 59-vuotias olen. Aivan karmea ruuanlaiton paratiisi. Minä olen pohjalaisen vaimon kanssa naimisissa. 14:ä sorttia.
Otsikko: Vs: Kotikokki X
Kirjoitti: Riitta-mummi - 05.06.23 - klo:16:17
Taidan ymmärtää.   Minulla lähenee myös 'koti-bileet' muutaman viikon päästä.

Laitan omannäköisen tarjoilun.

Kurdit paistaa suuret pitsat, Sinuhe leipoo täytekakun, Riitan-Herkku voileipäkakun, ja Lotan luokkaretken hyväksi ostetut punssirullat saavat myös kelvata.

Juotavia hommataan moneen tarpeeseen, kahvit tietysti myös.

Haluan porukan kokoon, ainakin vielä tähän kerran. Katsotaan miten Herra tahtoo.
Mutta ei pönötys-juhlia, vaan hauskat, toivoakseni.

Hyvä sopu antaa tilaa. Eihän meitä ole kuin n. 17-18 !

 (https://www.cosgan.de/images/smilie/musik/n067.gif)
Otsikko: Vs: Kotikokki X
Kirjoitti: öppiäinen - 24.06.23 - klo:22:31
Kananmunakastike on kai ihan tavallinen ruokalaji, mutta en tiedä syöneeni sitä ennen tätä päivää. :107: Tulipahan tuokin nyt kokeiltua. Itse tein. Ei ehkä siltään hyvää, mutta perunan kanssa ja tillillä höystettynä maistui.

Lisäksi, tai oikeastaan pääasiana, oli tarjolla keitetty hauki, ja siksi soosin teinkin kun oli keittolientä ja melkein kaikissa hauenkeitto-ohjeissa tehdään lisäkkeeksi kananmunakastike. Ja hauki taas oli, kun vieheeseen tarttui juuri senkokoinen joka kaikissa resepteissä käsketään ottaa. Ja oli lisäksi myös tomaatti-sipulisalaattia, sipulina kevätsipulin varsia. (Ja mitä pääasiaan tulee nin itse söin hauen pään.)

Meillä ei siis kotona ollut koskaan kananmunakastiketta, enkä tiedä miksi ei. Osaisin ihan hyvin kuvitella sen lapsuuteni ruokapöytään,ts. juuri sentapaisia ruokia oli kyllä. Ei ollut kummassakaan mummolassani eikä muillakaan sukulaisilla kyläillessäni. Ei koulun ruokalassa eikä yliopiston eikä työpaikkalounailla. Ja kun tulee ihmisten kanssa puhe, niin kaikki muut ovat sitä syöneet ja useimmat tehneetkin. Oletko sinä?
Otsikko: Vs: Kotikokki X
Kirjoitti: Riitta-mummi - 25.06.23 - klo:08:38
Kyllä ainakin pari kertaa vuodessa laitan valkoisen sipuli-munakastikkeen. Munat joko keitetään koviksi ja silputaan kastikkeeseen lopuksi. Ja, kyllä, sipulinvartta vihreäksi ja maukkaaksi höystöksi.
Toinen konsti on vatkata muna kastikkeen joukkoon. Siitä tulee erinäköistä, sakeampaa.

Muistan enenvanhaan että pidoissa oli usein iso keitetty hauki, joko hyytelössä tai munakastikkeen keralla.
Keittämistä varten oli olemassa pyöreitä rengasvuokia, jolloin kalasta tuli rinkelin-tapainen. Se oli herraskaista, mutta olen nähnyt sellaisenkin.

Kala sopii munakastikkeelle, kuten savukinkkukin. Silloin sa nauttia sipatista, joka on monille kouluruokailusta inhokki. Minulle kyllä maistuu hyvin.
Otsikko: Vs: Kotikokki X
Kirjoitti: öppiäinen - 25.06.23 - klo:13:47
^ Tästä hauesta olisi tullut rengas, jos olisin valinnut isoimman kattilan ja jos kala olisi ollut kokonainen. Mutta oli pakko pilkkoa, jotta olisi mahtunut jääkaappiin. Kuulostaa kalajutulta, mutta syynä oli lähinnä täydenpuoleinen kaappi.

Sipattia ei ollut koulussa (onneksi), mutta äitini teki enkä pitänyt, Kanaviillokki ja tillitiha sen sijaan maistuivat, ja keitetty kieli. Ehkä pitäisi kokeilla sipattia joskus nyt itse, onko maku muuttunut.
Otsikko: Vs: Kotikokki X
Kirjoitti: Riitta-mummi - 25.06.23 - klo:14:02
Keitetty kieli, Ah !   Samoin minulle pula-ajan lapselle maistuu paistetut possunmunuaiset. Puhumattakaan kaalikeitosta ja hernekeitosta.

On se kumma kuinka maut joista lapsena pidin, ovat hyviä edelleen.  Siirappi ja sinappi ja soodalla kohotetut kakkuset. Köyhät ritarit ja pullamössö kahviin, Ah !

Näiden herkkujen suhteen pitää diabeteshoitajan olla hiljaa minun kohdalla.   :003:

Tietysti tiedät kalastuksenharrastajana, että hauki asuu koko elämänsä n. max 1-2 km päässä siitä missä se syntyi.

Älypää-tietoa.

Tänään söimme valkosipulimarinoidut kasler-pihvit uusien perunoiden kera. Oli vähän epätasapainossa tämä pari, mutta salaatti pelasti.

Savulohta jäi eilisestä, siitä voikkarit illemmalla.
Otsikko: Vs: Kotikokki X
Kirjoitti: öppiäinen - 26.06.23 - klo:14:00
Tietysti tiedät kalastuksenharrastajana, että hauki asuu koko elämänsä n. max 1-2 km päässä siitä missä se syntyi.

No enpä tiennyt. Se tuntuma minulla kyllä on ollut, että olisivat aika paikkauskollisia. Olen miettinyt, suvaitsevatko reviirilleen toista haukea, ja kuinka nopeaan hyvään paikkaan ilmestyy uusi hauki, jos entisen kalastaa pois.
Otsikko: Vs: Kotikokki X
Kirjoitti: Riitta-mummi - 26.06.23 - klo:14:09
Ei ole varmaa tietoa, mutta olen kyllä nähnyt kun hauki on peratessa avattu niin vatsassa on pieni hauki.

En enää ihmettele miksi meidän mökin ranta on hyvähaukivesi. Vesi on ravinnepitoista, kasvustoa on runsaasti ja väri on ruskea. Niitä voi tiemmä pyydystää torkkoamalla, siis iskemällä atraimella. Sehän on samaa kuin tuulastus.

Matin veli saa jatkuvasti verkoistaan jopa ylikinkymmenkiloisia.
Lahnaa on myös hyvin. Meidän ennätyslahna, joskus 80-luvulla oli 4,7 kiloa. Se oli aivan pronssinruskea.

Pidän lahnasta kun se paistetaan paperissa hiilillä, yleensä saunan pesässä. Hauki taas vaatii kunnolla voita ja kermaa. Sen rasvaprosentti on n. alle 2, jopa n. 1

Kerran lukuaikaan meillä oli rysässä ainakin kolmekymmentä erikokoista lahnaa. Pienet päästettiin uimaan ja kasvamaan.

 :039:
Otsikko: Vs: Kotikokki X
Kirjoitti: Riitta-mummi - 06.07.23 - klo:10:59
Vastaiskuksi synttärikakkujen ja muiden herkkujen sokerihuumaa vastaa teen parhaillaan Kasvisosekeittoa.

Kun ei ollut perunankuorija kotona kun aloitin, laitoin pakasteesta pussin peruna-sipulipussin. Lisäsin vielä uutta sipulia, paprikan paljon vihreää, esim. parsakaalin.

Keittelen sitä vielä hetken, soseutan, lisään hiukan maizenaa ja juustoraastetta. Maustan sitruunapippurilla ja muskotilla. Juustoleipiä avec.
Otsikko: Vs: Kotikokki X
Kirjoitti: öppiäinen - 07.07.23 - klo:01:42
Yritin tehdä haukikvenellejä Hesarin ohjeella (https://www.hs.fi/ruoka/reseptit/art-2000008688248.html). Lopputulos näyttää tiskivedessä lilluvalta munakokkelilta.  :044: Ne vain jotenkin odottamattomasti levisivät kypsennysliemeensä, vaikka se vain hiljaa poreili. No, kyllä niitä syö, kun saa jotenkin siivilöityä lautaselleen. Itse asiassa raastettu sitruunankuori on juuri oikea mauste niihin. Kastikkeesta tuli ihanaa. Hieman stydiä ruokaa, sillä tuo on oikeastaan kermaa kerman päälle: itse pyöryköissä on kermaa melkein yhtä paljon kuin haukea, ja kastikkeessa kermaa + voita yhtä paljon kuin muita tykötarpeita yhteensä.

Taikinaa jäi vielä, joten huomenna voin jatkaa harjoituksia ja lisätä taikinaan munaa. Pitää vain ensin tiskata nuo tiskit, joit kertyikin komea läjä. En varmaan ole ikinä kokannut mitään näin monimutkaista.
Otsikko: Vs: Kotikokki X
Kirjoitti: Riitta-mummi - 07.07.23 - klo:09:28
Meillä on mansikat mielessä. S-marketin aulassa on myynti, sillä siinä pöytä, mutta ei aikataulua.
Matti käy utskimassa kun palaa pyörälenkiltä.

Sitten minun pitää saada laatikko rollala tuotua, sillä auto on edellen lainassa.

Uskon sen onnistuvan, sillä matka on lyhyt.

Tänään syödään eilen keittämääni kasvissosekeittoa. Sitä on lisäksi pari purkkia pakastimessa. Kun keitän soppaa, reen sitä aina ison kattilallisen.

Kyllä siitä maistuva keitto tulikin. Hiuka liian maustein, mutta lautasille lisättiin mascarponetuorejuustoa, kun kermaa ei ollut laittaa. Tätä nyt sattui juhlista jäämään.

Sain lahjaksi lahjakortin hyvään ravintolaan. Sinne kai mennään sunnuntaina.
Otsikko: Vs: Kotikokki X
Kirjoitti: Riitta-mummi - 22.07.23 - klo:13:25
Tänään tein pitkästä aikaa wokki-ruoan. Tein sen nyt broilerista ja tavallisesta wokki-pussista, pakateesta.

Lisäsin , jotta sain isomman satsin, yhden kesäsipulin  ja puolet kahdesta suippopaprikasta, keltaisesta ja punaisesta. Meinasin vielä parsakaaliakin lisätä, mutta näin että pussisa sitä oli sopivasti.

Broileri, 400 gr ruskistetaan öljyssä.
Lisätään pakasteet
ja vähän myöhemmin tuoreet kasvikset.
Mausteita lisäsin makuni mukaan.
Ripaus curryä
muutama pisara hunajaa
kuivaa timjamia
kuivaa korianteria
ja muutama murunen suolaa

Syötiin makean chilikastikkeen ja ranskankerman kanssa. Maistui, eikä turvota.  :003:
jäi illaksikin.
Otsikko: Vs: Kotikokki X
Kirjoitti: Riitta-mummi - 25.07.23 - klo:13:39
Matti toi aamun pyörälenkiltään torilta kantarellejä ja herneitä.

Kuin tilauksesta on tämän päiv'n IS ssa resepti jonka linkitän. Tiesin tuon kahviniksin kyllä, mutta tässä kaikille:


Maailman paras kantarellikastike
400 g tuoreita kantarelleja

1 rkl kahvia

50 g voita

1 valkosipulinkynsi

2 rkl kantarellifondia

2 rkl valkoviinietikkaa (tai valkoista balsamiviinietikkaa)

1 rkl hunajaa

½ ruukkua tuoretta timjamia

2 dl kuohukermaa

suolaa

PUHDISTA sienet ja kuivaa ne liinalla. Paloittele suurimmat.

PAISTA sieniä hetken aikaa kuivalla pannulla, niin että neste haihtuu hieman. Lorauta (kuuma) kahvi pannulle ja anna sihistä kunnolla. Haihduta kaikki neste.

LISÄÄ voi pannulle ja paista sieniä voissa, kunnes ne ovat saaneet hieman väriä.

KUORI ja murskaa sillä aikaa valkosipulinkynsi ja lisää joukkoon. Kuullota muutaman minuutin ajan.

LISÄÄ joukkoon fondi, etikka ja hunaja ja pyörittele pannulla.

HIENONNA timjamin lehdet joukkoon.

LISÄÄ lopuksi kerma ja keitä kokoon keskilämmöllä, kunnes kastike sakenee.

TARKISTA maku ja mausta suolalla tarvittaessa. Tarjoa esimerkiksi paistetun kalan kanssa.
Otsikko: Vs: Kotikokki X
Kirjoitti: Riitta-mummi - 30.07.23 - klo:15:28
Eilen pääsimme pitkästä aikaan Prismaan kun on auto omassa käytössä tämän viikonlopun.

S-Marketissa ei ole palvelutiskiä, joten tuoretta kalaa ei oe muutamaan kuukauteen syöty.

Kirjolohi maksoi vain 9,90/kg. Osyin puolitoistakiloisen. Fileet Matti graavasi ja minä keitin päästä, pyrstlpuolesta ja ruodoista kalaliemen. Siitä velmistin tänään makoisan lohisopan. Puolet syötiin , loput huomena. Samoin graavilohi on valmista huomena.

Otsikko: Vs: Kotikokki X
Kirjoitti: öppiäinen - 31.07.23 - klo:02:21
Hauella ei ole nykyään alamittaa, joten olen ottanut pieniäkin, joita järven säännöstelyn takia nykyään tulee paljon (tulee, koska vakiokorkeudella olevassa vedessä hauen kutu onnistuu paremmin). Siis ottanut, jos katson, ettei koukun irrotuksen jälkeen olisi kunnolla eläjäksi enää. Yllättävän maukkaita ovat pannulla paistettuna, ei mikään turha kala.
Otsikko: Vs: Kotikokki X
Kirjoitti: Pena - 31.07.23 - klo:07:04
Haukea väheksytään kai sen kuivuuden takia. Rasvaa saa toki lisätyksi vaikka voipaketista. En ole kuullut moitittavan haen makua.
Otsikko: Vs: Kotikokki X
Kirjoitti: öppiäinen - 31.07.23 - klo:13:58
^ Onko vaikka kuha sitten vähemmän kuivaa? Yhtä vähän niissä on rasvaa. Ja täällä Tampereella kaikki ravintolat tarjoavat Pyhäjärven kuhaa. Olisi nyt vaihteeksi edes Näsijärven! Haukea ei saa mistään (kuin ravintoloissa kävisin, mutta joskus katson ruokalistoja).

Nämä pienet olivat maukkaampia kuin isot. Y-ruodoissa oli vähän siivoamista, mutta sekin onnistuu kun tietää, missä kohti niitä odottaa.

Ahtisaariko oli presidenteistä se, joka ei kelpuuttanut kalastajien presidentille perinteisesti tuomaa jouluhaukea? En muista varmaksi, mutta joku oli. Söiköhän sitten muuta kalaa vai oliko esim. allerginen. Mannerheimista kiertää huhuja, ettei hauki kiinnostanut, mutten vannoisi niiden todenperäisyyttä.
Otsikko: Vs: Kotikokki X
Kirjoitti: Riitta-mummi - 31.07.23 - klo:14:47
Mi nä söin lapsena aina mielelläni voissa paistettua haukea valkokastikkeen kera. Sen äiti osasi Suomenlahden rannikon tyttönä laittaa.

En kai silloin haistellut raaan hauen hajua. Se minulla eniten tökkii, se raan kalan haju.
Kun itse saatiin valtavia haukisaaliita matalavetisesta ja ravinteikkaasta vedestä sain niistä tarpeekseni.

Totta että pienemmät ovat pehmeämpilihaisia.
Suurimmat hauet kyläläiset aina veivätkin kartanoon.   :003: Siellä oli voita,kermaa ja valkoviiniä suurenkin kalan valmistukseen. Emäntä oli lisäksi talousopettaja ja sukua välillä paljonkin ruokapöydässä.

Kaikkeen kyllästyy jos on usein. Matti sanoi joku aika sitten EI syövänsä enää mieellään pippuripihviä.
Ostin sitä aika usein sunnuntaiksi kun oli aika edullinen 2 kpl pakkaus silloin.
Minun valmistama ei kai onnistunut samalla lailla kun ravintolan jossa on Lahden paras pippuripihvi. Se tarjoillaan valurautaisessa paistinpannussa.

Tänään söimme, ja illallakin syödään, naudan maksaa. Kohmeisena se oli helppo leikata riittävän ohuiksi siivuiksi. Hyvää oli.
Otsikko: Vs: Kotikokki X
Kirjoitti: Riitta-mummi - 04.08.23 - klo:11:26
Tänään söimme 'syntisen' hyvää uunilenkkiä, HKn Sinistä cheddarjuustolla, sinpilla ja ketsupilla kuorrutettuna.
Siihen sivuun tein pastaa ja ison salaatin, jossa oli useita kasviksia.

Kyllä kerran vuodessa sietää uunilenkkiä syödä, on se niin jo lapsuuden muistonkin takia tehtävä.
Otsikko: Vs: Kotikokki X
Kirjoitti: Riitta-mummi - 11.08.23 - klo:11:36
Valmistin eilen hapankaalilaatikon.
1 rasia valkosipulihapankaalia
1 pkt pekonia
1 dl puuroriisiä
2 munaa
6 dl maitoa

Pilkoin osan pekonista pieniksi paloiksi ja seloitin ne kaalin, riisin ja munamaidon kanssa. Laakeaan voideltuun uunivuokaan kaikki ja loput pekosiivut pinnalle.
Uunissa n. 50 min. 200 asteessa.

Söimme jo eilen, mutta tänään uunissa lämmitettynä maku yhä syveni ja parani. Viskasin niskaan vähän vettä kin kun riisi vaati nestettä.
Paistoin pari Wurstin bratwurstia ja tarjolla oli puolukkahilloa ja tomaatteja.

Voi kuinka hyvää ! Ruisleipäkin sopii, mutta nyt ei sitä haluttu. Vieläkin laatikkoa on yhdet annokset meille jäljellä Myös kaksi bratwursti on , eli iltaruoka on helppo.

En usein halua syödä samaa kahta kertaa samana päivänä, mutta nämä on herkkujani.
Otsikko: Vs: Kotikokki X
Kirjoitti: Riitta-mummi - 12.08.23 - klo:08:09
Tänään syömme korvasienikeittoa.

Laitoin kuivatut herkut illalla likoamaan yön yli. Ja nyt ne ovat kiehumassa. Loppu onkin jo sitten helppoa:

Puristetut siene hienonnetaan ja kuullotetaan sipulin kanssa öljy-voissa. Suurustetaan  joko vehnäjauholla tai maizenalla. Lisätään kasvisliemi, valkopippuri, kerma, suola ja mitä nyt halutaankaan lisätä. Minä laitan persiljaa ja hiukan vihreää sipulinvartta.

Paahtoleipää ja juustoa pöytään ja jotakin sopivaa juotavaa.  :023:
Otsikko: Vs: Kotikokki X
Kirjoitti: seppos - 12.08.23 - klo:16:58
jatkuu osassa XI