Dietrich
Bonhoeffer: Kirjeitä vankilasta.
En usko todeksi... Kuinka minä nyt semmoista lukisin. Mutta piti tutkia ne runot. Hyvin paljon on mielessä ollut, että sittenkin natsien tekosista vähiten julmia. Mutta kuka mitttaa kärsimyksen? Kumma juttu. On kuin vasta nyt käsittäisin joulua 1943; 17.12. piti olla oikeudenkäynti jossa oli hyvä syy odottaa vapauttavaa tuomiota. Yhtäkkiä se siirrettiin epämääräiseen tulevasuuteen. Häitä oli suunniteltu jouluksi (hänen ja Marian). Kaikki siirtyi epämääräiseen tulevaisuuteen... Näiltä päiviltä on runosikermä "rukouksia vankitovereilleni". "Minussa on pimeyttä --- Sinussa kaikki valo. Minussa on vain katkeruutta --- Minussa kärsivällisyys". Ja paljon ylistystä.
Olen tässä miettinyt kuinka ihmiset ovat selättäneet kärsimyksen.
Eri ihmiset, eri-ikäiset, eri tilanteissa, eri puolilla maailmaa.
Kiittämällä. Kai heille on sitten annettu kyky ja halu kiittää.
... "juuri meidäön meidän aikanamme on tärkeää ylläpitää kiitollista mieltä..."
Mietin sitä itse. Kai kiittäminen siitä mitä sai, ja yhä saa, ja omistaa, taltuttaa pettymyksen ja katkeruuden.
"Sinä menit, rakastettu onni, ja vaikeasti rakastettu tuska".
