Tapahtui niinä päivinä, että Laura Malmivaara konstailematta loi visuaalisen, joskin realistisen tilannekuvan, jossa kaksi lasta nostetaan autosta toiseen Itäkeskuksen parkkipaikalla Helsingissä.
Näkymä oli lohduton, mutta sen ääneen sanominen ja näkymän rakastettava ja näkemyksellinen kuljettaminen toisiin tilanteisiin ja uusiin kuviin toi sanomattomasti lohtua muille vastaavissa tilanteissa olleille.
Voimme kohdata väkeviä välähdyksiä vaiheikkaan matkamme varrella. Saatamme päästä sovintoon ja aistia armon. Ennen sitä on mentävä rohkeasti ja pää pystyssä suoraan asiaan. On nähtävä tie, jota kuljetaan. Tie voi olla mutkainen ja paikoin kehnosti päällystetty. Retki tiellä voi kestää ja se voi rasittaa. Mikään matka ei silti ole mahdoton, yksikään mäki ei ole ylitse pääsemätön. Lopulta uupunut saa levon.
( Tekstin lähtökohta, kuljetus ja viitteet Laura Malmivaaran herättäjäjuhlapuheesta Tampereella 2018 ja Laura Malmivaaran haastattelusta ( jossa kursivoituneena otteita puheesta) Helsingin Sanomissa 24. joulukuuta 2018 ).