Katselin dokkarin jo ennen kuin luin ketjun, ja morjestin seitsemän vuoden takaista Leenaa. Onpa hän ollut kiihkeä ja Bonhoefferin lumoissa.
Itse asiasta sen verran että Seppos on tuolla alkupäässä oikeassa, enkä yhtäänyhtään käsitä, miksi en ole sitä lähtenyt sen enempää availemaan, pohtimaan, siitä kirjoittamaan. Kai kun juuri nuo sedaatiot tulivat kehiin ja muutenkin tuolloin käytiin läpi niitä konsteja joilla edetä, hermostollisten yhteyksien operoinnit tai muut, joista nyt tietty kysyn mielessäni, mitä niille kuuluu. Tutkimustyö kaiketi jatkuu, mutta uudet teemat ovat jauhautuneet a- studioissa sun muualla siinä määrin että tämä kai sitten jäi sivuun.
...............................
Tuo dokkari oli sikäli selkiyttävä, että se teki jyrkän ja selvän eron kahden välille : Saada kuolla avustettuna kun haluaa ja saada kuolla terminaalivaiheen sairauteen kun elinajan ennuste on muutamia päiviä eikä kipua voida enää lievittää.
Joudutaanko kaltevalle pinnalle? Tuo Essayahin ” kaltevan pinnan argumentti” oli sikäli tässä riittämätön, että niin ei ole tapahtunut missään. Esim Hollannin eutanasialaki oli alun alkuaan lavea ja omalaatuinen. Tulisi perustella riskit.
Muistan kyllä, kuinka laukkasin selittämässä vanhuksille että he
1. Eivät muodosta ” pommia”. En ole osallistumassa pomminpurkuun eikä kukaan tässä sairaalassa
2. Siksi lääkekupissa ei ole ” kuolinpilleriä” sillä päiväni kulutin näin.....
Se on sentään Kaari Utrio kun puhuu. Että se ottaa sitte ennen sen kuolinpillerin kuin raihnastuu! Jos se sittenkin on täällä?
Eikä niitten järjenjuoksussa ollut muutoin mitään vikaa.
Monet olivat ensimmäistä kertaa sairaalaosastolla.
..............................
TOinen puoli asiaa: Olen miettinyt nähtyäni, kuinka raskas psykiatria kulutti ihmisiä, kuluttaako kärsimyksen näkeminen ammatikseen vielä vaikeammin, sillä myötätunto on tunteista raskain. Tuosta työn aiheuttamasta altistuksesta ja kuluttavuudesta on alettu puhua, kirjoittaa sun muuta, vaan vähän. Mietin mitä näin, kun kohtasin kolmen- neljän vuosikymmenen kuluttua ihmisiä, jotka hyvin muistin nuoruudesta, erikoistumisvuodilta eli altakolmenkympin. Väki olimuuttunut eikä parempaan. On mahdottoman vaikea kuvata heitä, mutta raskas psykiatria ja muuttovoittoalueen nähty ja jaettu kärsimys on muovannut heitä, moni muistuttaa potilaitaan suoraan sanottuna, siis siinä kunnossa kuin he ovat kärsimystien jyrkimmissä mäissä.....Kuka sitä näkee, kun menee hyvin, ei kukaan. Ei täällä ainakaan. Uloskirjoitus ja seuraava tuska jakoon. Kuinka sinä voit?
Terho- kodin lääkäri on kantanut niskoillaan kaikkien hoitamiensa potilaiden kipua. Joka ei siihen suostu etsii toisen työpaikan. Muovaako se käsitystä?
Mutta siitä huolimatta: En ole enää yhtä jyrkkä kuin vuonna 2012, eikä tähän liity ajatus omasta kuolemasta tällä(kään) kerralla. Sanoisin, minä en tiedä, minulla ei riitä viisautta. Kauheinta on ajatella eutanasian leviämistä säästösyistä. Keskustelijat puhuvat kuitenkin juuri näin toistensa ohi, Essayah vakuuttuneena että näin käy, se lääkäri aika tyynenä, ei ole pakko käydä.